Mitä olisit halunnut tehdä lapsena, mutta et saanut?

Olisin mielelläni mennyt kielikurssille englantiin. Olin liian hyvä koulussa, ei annettu. Sisko oli huono kielissä. Hän olisi päässyt, mutta ei halunnut. 

Kysymys 27:lle. Oliko sinunkin vanhempasi sitä mieltä että jo ala-astelaisella pitää tehdä kotitöitä paljon ja "unohtaa lasten höpötykset"? Itse muistan kun olin 10-vuotias ja äiti ja isä oli sitä mieltä että harrastukset ja leikit saa unohtaa, pitää opetella tekemään töitä että kasvaa kunnon aikuiseksi. Kirjojen lukeminenkin oli tyhjänpäiväistä höpötystä vanhempieni mielestä.

[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 17:08"]

[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 16:50"]

[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 16:31"]

Ihan pienenä olisin halunnut mennä serkkuni kanssa naimisiin, no sille taisi olla muitakin esteitä kuin vanhemmat :)

[/quote]

Minäkin halusin serkun kanssa naimisiin. Tosin tää serkku oli tyttö, kuten minäkin. Äidin kanssa halusin myös naimisiin. Kerroin näistä haluistani äidille, mutta ei se tainnut kieltääkään. Sanoi vain, ettei hän mene minun kanssani naimisiin, koska en osaa siivota edes huonettani. 

Kummeksun vieläkin, että miksi mulla oli noin. Isä oli läheinen ja mahtava tyyppi ja mulla oli myös poikaserkkuja hyvinä kavereina. Heidän kanssaan en kuitenkaan koskaan haaveillut naimisiin menosta. En ole lesbo.

[/quote]

Ehkä sut on vaan kasvatettu hyvin, rakastumaan ihmiseen eikä sukupuoleen. 

[/quote]

En usko. Nyttemmin ainakin tuntuvat vanhemmat olevan niin homovastaisia, että tuskin he olisivat halunneet kasvattaa minut noin. En edes lapsena tiennyt, että homoja tai lesboja saati bi-seksuaaleja on olemassa. Silti olin sitä mieltä, että haluan tytön kanssa naimisiin. :)

Olisin halunnut poikkihuilun, mutta en edes uskaltanut kysyä vanhemmilta koska aina valittivat rahan puutetta. Aloitin musiikin harrastamisen sitten aikuisena, kun oli rahaa ostaa instrumentteja, mm kitaran, haitarin, klarinetin ja urut. Soittelen ihan omaksi ilokseni ja otan yksityistunteja.

[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 18:06"]

Kysymys 27:lle. Oliko sinunkin vanhempasi sitä mieltä että jo ala-astelaisella pitää tehdä kotitöitä paljon ja "unohtaa lasten höpötykset"? Itse muistan kun olin 10-vuotias ja äiti ja isä oli sitä mieltä että harrastukset ja leikit saa unohtaa, pitää opetella tekemään töitä että kasvaa kunnon aikuiseksi. Kirjojen lukeminenkin oli tyhjänpäiväistä höpötystä vanhempieni mielestä.

[/quote]

Ei, sillä äidin mielestä ainoastaan hänen tapansa tehdä kotitöitä oli juuri se ainoa oikea. Niin pientä asiaa ei ollutkaan, että sen joku toinen olisi osannut tehdä oikein. Oli helpompaa kuunnella äidin marttyyrivalitusta kuin saada huudot väärin tehdyistä asioista.

Olisin halunnut soittaa pianoa ja ratsastaa - en saanut. Partiossa sain käydä, kun se oli ilmaista, mutta partioleirille pääsyä en uskaltanut edes kysyä, kun se oli niin kallis. Kaikki muut menivät, ja olisin halunnut minäkin.

Teininä olisin halunnut, että joku välittää ja rajoittaa, kysyy perääni, mutta ketään ei kiinnostanut, se oli musertavaa. Keksin joskus ystävilleni tarinoita siitä, että äitini lyö minua kun olen hänet suututtanut. Todellisuudessa kummallakaan vanhemmalla ei voinut vähempää kiinnostaa menemiseni, suruni, murheeni, huoleni.

Olisin halunnut harrastaa balettia ja pelata tennistä. Kumpaankaan ei ollut varaa perheessä ja harrastuspaikatkin kaukana. Olisin myös halunnut keinuhevosen ja nukkekodin, en saanut. Olisin halunnut elää ilman häpeää alkoholisoituneesta isästä. Omalle lapselle olen tarjonnut kaikkia harrastusmahdollisuuksia; hän ei vain sitten halua toisin kuin minä lapsena.

Olisin halunnut oikean kodin ja sisaruksia. Asuin yh-äidin kanssa kaksin. Olisin halunnut "normaalin" äidin, en sellaista, joka oli vuorotöissä ja poltti tupakkaa. Olisin halunnut, että etenkin jouluna ympärilläni olisi ollut ihmisiä sen sijaan, että olimme usein kaksin. Olisin halunnut, mummolassa olisi ollut kivempaa - enoni perheineen määräsi siellä tahdin, mikä vaikutti ilmapiiriin tosi paljon. Ja vähän isomapana olisin halunnut lomareissuille, että olisi menty johonkin matkoille. Olisin halunnut muuttaa. Muutimme vain yhden kerran lapsuudessani. Olisin halunnut jotenkin aloittaa kaiken alusta - jossakin.

En tykännyt käydä kylvyssä/suihkussa joka ilta. Joskaan tämä ei enää harmita ;)

Mä olisin niin halunnut harrastaa jotain. Ei käynyt kun kaikki oli äidistäni turhaa. 

Olisin halunnut harrastaa / kokeilla jo kaikkia täällä mainittuja kalliita harrakstuksia; ratsatusta  ja balettia. Aina sama: ei ole rahaa. Sain lasketella, kun sain kaikki kamat (vanhanaikaiset) ilmaiseksi tutun tututilta. Hissilipun ostin omilla rahoilla.

Olisin halunnut kielikurssille, sama täällä; ei ole rahaa. Olisin halunnut untuvatakin; ei ole rahaa. Jne & jne, kuitenkin, monet mun kavereista oli vielä köyhempiä. Vain "herrojen" pennut sai noi kaikki.

Olisin halunnut lomalle, mieluiten johonkin ulkomaille, sen sai unohtaa, ei mitään mahdollisuutta.

Sen sijaan mut pakotettiin koulun kesäsiirtolaan joskus 8-vuotiaana. Inhosin sitä suunnattomasti koska se oli köyhyyden merkki. Nykyiset pennuthan ei uskalla mennä edes yökylään 12 veenä.

Aika tavallinen 70-luvun lapsuus.

Lueskelin muiden juttuja ja olen kyllä saanut vaikka mitä, vaikkei meillä suunnattomasti rahaa ollutkaan. Oma äiti ei ollut saanut harrastaa lapsena joten hän antoi kaikkien lasten harrastaa mielin määrin :) 

Ainoa, mitä en saanut ja jota kinusin oli isoveli :D

Olisin halunnut rattikelkan, lähteä kavereiden kanssa Englantiin kielikylpyleirille, lähteä kavereiden kanssa Kalajoen juhannukseen. Eka toive oli liian kallis ja kaksi muuta kuulemma liian kalliita ja vaarallisia.

Mitään erityistä kurjaa en muista pakotetun tekemään.

Olisin halunnut, että oltaisiin ostettu sellainen muna, josta kuoriutuisi tipu. Olisin halunnut hautoa sitä ja perustaa rivitalomme pihalle ´pienen kanalan. Ihme, että äiti ei suostunut :)

En saanut katsoa lastenohjelmia koulun aloitettuani, enkä koskaan leluja, jotka olivat äitini mielestä rumia. Kuljin itseäni paljon vanhempien serkkujen rikkinäisissä vaatteissa, joita äitini harvoin jaksoi pestä. Samoilla sukilla mentiin jopa 4 päivää putkeen. Vanhempani ovat varakkaita.

Mieheni ja minä elämme virallisesti köyhyysrajalla, mutta tyttäremme harrastuksiin ja leluihin olemme satsanneet ja tinkineet sitten omista jutuistamme. Lisää lapsia emme hanki ennen kuin taloudellinen tilanteemme paranee, sillä haluamme tarjota tyttärellemme hyvän lapsuuden - materialistisestikin.

Mä halusin tanssia balettia, mutta meidän perheellä ei ollut varaa siihen...

En muista mitä olisi ollut pakko tehdä jota oisin inhonnut. Ehkä eroperheen lapsena en olisi halunnut lähteä isäni luota kun olin siellä ollut viettämässä aikaa.

Olisin halunnut nukkekodin, silloin 70-luvulla Lundby-nukkekoti oli mielestäni aivan ihana! Naapurin kaksi sisarusta saivat sellaisen joululahjaksi, minä sain pienemmän ja peltisen, mihin huonekalut oli maalattu seinille. Olin niin pettynyt. Enkä halunnut talolla edes leikkiä. En silloin 5-vuotiaana ymmärtänyt, että toivomani nukkekoti oli meille ihan liian kallis.

Eniten olisin halunnut normaalin perheen, en alkoholistivanhempia. Olisin halunnut asua kerrostalossa jossa oli sisävessa, en omakotitalossa jossa oli ulkovessa. Olisin halunnut matkustella. Paljon muutakin jäi saamatta alkoholistivanhempien takia.

Sitten materiaan, olisin halunnut barbeja, oikeita joilla oli ihanat hiukset, kerran sain kopion jolla oli pälvikalju. Olisin halunnut vaatteita jotka ei olleet kirpputoreilta (70-luvullöa kirpparit ei olleet muotia)

Tällä hektlellä olemme normaalisti toimeentuleva yksilapsinen perhe. Lapsella on liikaa vaatteita, liikaa leluja. Täydennän niillä omaa lapsuuttani ja tiedostan sen. lapseni ei edes välitä niistä :).

Lapsi saa myös harrastaa mitä haluaa ja matkustamme kerran vuodessa ulkomaille. Ennen kaikkea, lapsella on turvallinen lapsuus ja vanhemmat jotka häntä rakastaa ja tekee kaikkensa lapsen etu edellä. Lapsi saa olla lapsi, häntä ei aikusten murheet paina.

Olisin halunnut vaihto-oppilaaksi. Ei ollut rahaa.

Olisin halunnut oman huoneen ja sinne oman telkkarin. Asuttiin neljä henkinen perhe pienessä kaksiossa jossa omasta rauhasta sai vaan haaveilla. Isompaankaan ei voitu muuttaa, kun kaksio oli oma ja vanhempien mielestä vuokralla asuminen noloa, varsinkin kaupungin vuokra-asunnossa.

Jouduin myös pitämään äidin leikkaamaa otsatukkaa varmaan 13-vuotiaaksi asti ennenkuin sain luvan kasvattaa sen pois. Siitä jäikin sellainen otsatukkatrauma että meni lähes 20 vuotta kun leikkautin itselleni otsatukan uudelleen.

Olisin halunnut muodikkaita vaatteita (ala-asteella), mutta sain vain äidin itse tekemiä tai sellaisia, joista hän tykkäsi (jotka tietenkin oli ihan out). En kuitenkaan jotenkin uskaltanut edes pyytää mitään muotihepeniä, koska meillä puhuttiin aina tosi negatiiviseen sävyyn kaikista hömpötyksistä ja siitä, että tehdään samalla tavalla kuin muut. Ainoa oikea tapa tehdä kaikki oli se, miten vanhempani tekivät, joten en uskaltanut sanoa vastaan. Vasta nyt aikuisena olen tajunnut, että saan ihan itse päättää mitä puen päälleni tai mitä musiikkia kuuntelen, eikä tarvitse miettiä mistä äiti tykkäisi.