APUA Ensirakkaus, 5v yhdessä, nyt avoliitossa, mut olo kuin kämppiksellä, EROKO?

Hei kiitos teille taas viesteistä!

Aloin tässä miettimään jopa parisuhdeterapiaa... Pelottaa se ero niin kovasti. Tänään juttelin myös kavereilleni, mutta heiltäkään en oikein saanut neuvoja, kun eivät olet samanlaisessa tilanteessa olleet. Puhuminen kuitenkin helpotti.

Mietin vain että vieläkö jaksan taas haudata nämä haluttomuuden tunteeni, lakaisenko kaiken taas maton alle ja olen kuin ei mitään? Näistä samoista aiheista on jo aiemmin käyty keskustelua silloin reilu vuosi sitten ja sen jälkeen jätin ne pilleritkin, siinä toivossa että halut palaisivat.

Koko ajan olen ollut sitä mieltä että haluttomuus on suhteen ongelma. Mutta nyt kun katson miestäni, tuntuu että en tunne enää häntä kohtaan sellaista rakkautta kuin kumppaniaan kohtaan kuuluisi. Mies on minulle erittäin tärkeä, paras kaverini, mutta..

[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 08:45"]

Sori nyt te ensirakkauden kannustajat. Mutta minusta 22-vuotiasna ei pitäisi joutua kyynärvoimin taistelemasn parisuhteessa. Jos oikeasti tökkii jo tuossa vaiheessa, niin mitä se on myöhemmin kaikkine isompine elämänkriiseineen? Parikymppisen pitää saada olla itsekäs, koska lasten tultua se ei vaan onnistu. Parisuhteessa ehtii huhkimaan myöhemminkin monta kymmentä vuotta.

[/quote]

Niin pitääkö minun vielä yrittää ja tosiaan mennä parisuhdeterapiaan 22-VUOTIAANA?

-ap

ja siis jotenkin pahinta on tämä haluttomuus.

En halua näin nuorena parisuhdetta jossa seksiä on kerran 3 kuussa. Haluan haluta miestäni.

Mistään yleisestä haluttomuudesta ei ole kyse, koska voisin ( ja alan jo pikku hiljaa halutakkin) harrastaa seksiä muiden miesten kanssa.

-ap

Eikö kellään ois mitään viisaita sanoja? :/

-ap

Oot vasta 22v - sulla on koko elämä edessä. Eroa.

Itellä oli aikalailla sama tilanne tänä keväänä. Seksiä ei enää ollut ja olo oli muutenki kun kämppiksillä, kumpikin meni ja tuli omien menojensa mukaan. Niinpä päädyttiin eroon 7 yheisen vuoden jälkeen. Oli ehkä vaikein päätös ikinä ja pohdin ihan samoja asioita..mutta nyt olen onnellisempi kun koskaan. Kannattaa nostaa "kissa pöydälle" ja keskustella asiat halki, vielähän voitte yrittää parantaa suhdettamme. Mutta joskus täytyy myös rohkeasti luovuttaa ja jatkaa elämää yksin.

Suhde ei pysy itsestään, vaan tekemällä tekoja sen eteen. Jos nyt pyörität päässäsi, että haluatko miestäsi tai tykkäätkö tarpeeksi, niin rakkaudella ajatellessasi pyörität päässäsi kaikkia niitä muistoja kun olet häntä halunnut, tai ajatuksia siitä, mikä hänessä nyt ON haluttavaa, tykättävää, rakastettavaa. (Huom! Ei niin, että mikä hänessä EI ole haluttavaa jne.). "Se lisääntyy, mihin kiinnität huomiota", ja jos haluat pitkän parisuhteen kenen kanssa tahansa, on sinun opittava tuo luonnonlaki! Kiinnitä huomiota aina siihen mikä vie kohti toiveitasi, siihen mikä todistaa sen puolesta, että rakkautta ja halua on (sinulla ja hänellä). Sillä te teette sen mitä teillä on, sinä teet suhteesi! Teet ajattelemalla, teoilla, sanoilla, asenteella. Ja ajatuksesi voit aina valita - avaimet on sulla. :) Hyvää elämää! 

Rakkaus on tahtotila, tahto tehdä töitä sen suhteen eteen. Uutuudenviehätystä 'kemiallista ihastumista' kestää tutkimusten mukaan se kolme vuotta, sen jälkeen auhteen pitää tarjota muita asioita muös jotta kestäisi, turvaa, ystävyttä, lapsia jne. 

muiden miesten ajattelimen ja muihin ihastuminen on ihan normaalia, Parisuhteessa oleva vaan päättää ettei reagoi siihen ihastumiseen. 

Lyhyesti siis tuskin olisit sen onnellisempi muussakaan suhteessa alkuvuosien jälkeen, jossain vaiheessa sinun pitää opetella elämään alkuvuuma jälkeenkin ja tekemään töitä sen rakkauden eteen, joko tässä tai seuraavassa suhteessa. Harvoin se vaihtamalla paranee jos miehessä ei kerta oo mitään vikaa.

Minulla oli samankaltainen tilanne juuri tuossa iässä. Mulle suhde oli toinen, miehelle ensimmäinen. Päädyimme eroon, jonka jälkeen tapasin nykyisen aviomieheni / lastemme isän. Sanoisin, että olet niin nuori ja sulla on kaikki ovet avoinna. Jos on jo nyt tuollainen olo, ei suhde ole sulle oikea. Ja ylipäänsä, ei mitään yhtä oikeaa ole olemassa. On erilaisia valintoja, erilaisia ihmisiä ja kemioita. Olette päätyneet yhteen tosi nuorina. Ihminen kasvaa itsekseen 20-30 v välissä. Jos jotain neuvoja pitäisi antaa, niin sellainen että anna itsellesi aikaa. Ottakaa vaikka vähän etäisyyttä. Kokekaa maailmaa ja asioita nyt. Sitten kun lapset tulevat kuvioon, ei ole ollenkaan helppoa erota. Harva ensirakkaus kestää loppuelämän. Ja miksi pitäisikään?

Ja hey, joskus todellakin vaihtamalla paranee! Ihan paskapuhetta se, että pitäis purra hammasta ja kuvitella että sisko-veli-suhde on väjäämätön kohtalo. Seksuaalista kemiaa ei mikään mahti taio suhteeseen enää myöhemmin jos sitä ei edes alussa ole ollut. Päin vastoin.

Voi ap. Sinun tarinasi on ihan kuin omasta suustani 15 vuotta sitten. Ensimmäisen poikaystäväni kanssa muutettiin opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle ja leikittiin perhettä. Seurustelu oli alkanut 15-vuotiaana ja kotileikkiä jatkui 8 vuotta. Tunsin aivan samoin kuin sinä, että elin veljeni kanssa. Mies oli paras ystäväni. Etsin apua haluttomuuteeni, kun kaikki kosketus tuntui vastenmieliseltä ja mitä sain kuulla: että jos pariskunta on ajautunut sisarelliseen suhteeseen, on asiaa erittäin vaikea korjata.

Minä jänistin ja jänistin enkä uskaltanut erota. Olin aika ujo tuohon aikaan ja vähän vetäytyväkin, mies puolestaan sosiaalisesti taitava. Hänen sosiaaliset taitonsa pitivät minut tavallaan yhteiskunnassa kiinni. Käytin häntä kuin kainalosauvaa siis, kun hänellä oli kyky joka minulta puuttui. Minä tein sen virheen, että menin naimisiin hänen kanssaan kun en hädissäni muutakaan keksinyt. Alttarilla vielä viimeiseksi ajattelin, etten oikeasti tahdo. Katselin bestmania lähinnä ja mietin näitä mietteitä.

Lapsen syntymän jälkeen kasvoin sitten ihan yhtäkkiä aikuiseksi ja tajusin, ettei tästä hommasta mitään tule ja eräänä iltapäivänä sitten paumautin miehelle, että haluan oman asunnon. Siitäpä se erorumba sitten alkoi, minä muutin lapsen kanssa pieneen asuntoon, mies löysi suunnilleen eroviikon aikana uuden naisen, jonka luo muutti asumaan. Koskaan mies ei ole minulle anteeksi antanut, emmekä juuri ole puheväleissä vieläkään. Minä löysin erosta parin vuoden sisään sen suuren rakkauden, jonka kanssa meillä on myös yhteisiä lapsia ja takana 10 vuoden taival. Voin kertoa sinulle ap, että tässä suhteessa tunnen olevani nainen ja mies on ihan kaikkea muuta kuin veli.

Pointtini on se, että tähän pisteeseen sinä et ap halua elämääsi viedä. Sinä voit viheltää pelin poikki jo ennen kuin teille syntyy lapsia. Asiat tuppaavat mutkistumaan pitkittyessään. Onnea taipaleelle.

Tiedän monta teidän kaltaista pariskuntaa, jorka menivät naimisiin ja erosivat alle 5 v. sisään avioitumisesta.

En tarkoita, että näin käy teille, mutta lähipiirissäni näin tapahtui usein. itse erosin aikoinaan juuri tuommoisesta suhteesta ja se oli elämäni paras päätös. Tiesin että silloisesta poikaystävästäni tulisi hyvä aviomies, mutta tiesin myös ettei minulle.

nyt olen naimisissa onnellisessa (intohimoisessa) avioliitossa ja odotan kolmatta lastani.

Seksin osuutta suhteessa ei pidä vähätellä. Se on se liima mikä pitää suhteen kasassa. En todellakaan ole miheni kämppis tai kaveri, vaan vaimo.

[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 18:55"]

Suhde ei pysy itsestään, vaan tekemällä tekoja sen eteen. Jos nyt pyörität päässäsi, että haluatko miestäsi tai tykkäätkö tarpeeksi, niin rakkaudella ajatellessasi pyörität päässäsi kaikkia niitä muistoja kun olet häntä halunnut, tai ajatuksia siitä, mikä hänessä nyt ON haluttavaa, tykättävää, rakastettavaa. (Huom! Ei niin, että mikä hänessä EI ole haluttavaa jne.). "Se lisääntyy, mihin kiinnität huomiota", ja jos haluat pitkän parisuhteen kenen kanssa tahansa, on sinun opittava tuo luonnonlaki! Kiinnitä huomiota aina siihen mikä vie kohti toiveitasi, siihen mikä todistaa sen puolesta, että rakkautta ja halua on (sinulla ja hänellä). Sillä te teette sen mitä teillä on, sinä teet suhteesi! Teet ajattelemalla, teoilla, sanoilla, asenteella. Ja ajatuksesi voit aina valita - avaimet on sulla. :) Hyvää elämää! 

[/quote]

Tähän kommenttiin haluaisin sanoa, että olen yrittänyt jo melkein 2 vuotta parantaa tätä elämän osa-aluetta. Jätin pillerit kun luulin että haluttomuus johtuu siitä. Kuitenkin huomasin olevani hyvin halukas muita miehiä kohtaan.

Ennen pidin miestäni oikein hyvännäköisenä, nykyään en enää. En vain syty. Kovasti jopa ahdistaa kun toinen tulee iholle tai pussailee.

Ei hitto onhan tää niin selvää kun näitä omia juttujaan lukee, että ero on tulossa.

En kuitenkaan uskalla erota. En vielä. Nyt tapahtuu niin töissä ja opiskeluissa, että jotenkin haluan että kotona on edes kuten ennen. Myös taloudellinen tilanne arveluttaa, mies kun maksaa menoistamme yli puolet.

Kauanhan tällainen eroprosessi kestää ennen kuin on valmis eroamaan.

-ap

Kyllä se aika sitten kypsyy. Usko mua, sä pärjäät kyllä! Oikeesti, sulla on elämä edessä *tsemppihali* tulee niin oma nuoruus ja kasvukivut mieleen. Silloin se oli maailmanloppu mutta niin sitä vaan selvittiin :)

ero ei ole ikinä helppo tai "selkeä" juttu, aina sitä miettii tekeekö virheen. Niin se menee. Ulkopuolelta, tekstisi pohjalta ehkä kehottaisin eroamaan. teillä ei ole vielä lapsia tai ette ole naimisissa. Olet vielä tosi nuori ja kaipaat ehkä jännitystä elämääsi. Ajattelen, että joko eroat nyt, tai vasta sitten kun olet löytänyt uuden. jälkimmäinen vaihtoehto on aina huono, ei kannata hypätä suhteesta toiseen. Ihan ensteks puhu nyt ainakin näistä tunteista miehesi kanssa, ennen sitä älä tee mitään peruuttamatonta!

Tuosta edellisestä kommentista jäi alku pois:

Muuistan että suhteen alussa seksiä oli suhteellisen paljon (meidän mittapuulla paljon on joku 3krt viikossa), mutta olen myöhemmin ajateltuna tajunnut että ehkä se johtui asian uutuudesta. Ensimmäisen vuoden jälkeen seksin määrä on koko ajan vähentynyt, viimeisestä kerrasta on varmaan 3kk. Musta se on aika paljon nuorelle parille. Ja tuo taht on siis pysynyt varmaan viimeiset 2 vuotta. Kiva lukea aina lehdistä että meidän seksielämä on kuin 20v naimississa olleiden parisuhteesta.

Seksiasioita vaikeuttaa vielä se, että olemme alhaalta hieman epäsopivat toisillemme: toinen on iso ja toinen on.. pieni? Kohdallani seksiin täytyy aina "ryhtyä" ja siihen menee aikaa. Muistan että tasan kerran on seksi onnistunut ilman mitään valmisteluita, tuo on ainut kerta kun on ollut intohimoista seksiä. Ja siitä on.. hmm varmaan lähemmäs 4v.

-ap

[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 19:18"]

Kyllä se aika sitten kypsyy. Usko mua, sä pärjäät kyllä! Oikeesti, sulla on elämä edessä *tsemppihali* tulee niin oma nuoruus ja kasvukivut mieleen. Silloin se oli maailmanloppu mutta niin sitä vaan selvittiin :)

[/quote]

Kiitos halista! :) Ei kai tässä auta kuin yrittää nyt olla stressaamatta asiasta ja miettiä asiaa jälleen kun on vähemmän hektistä.

Mietin vain, että milloinhan mies ottaa asian puheeksi? Teidän että hän tiedostaa ongelman. Tiedän myös että hän haluaa minua. Edes tämä asia ei sytytä minua.

-ap

Minulla on täsmälleen samat ajatukset kuin ap:lla. Olen vaan vanhempi, 37v, joten ei noita nuoruuden piikkiin voi pistää. Ihan normaaleja eroajatuksia. Itse olen ollut eroamassa jo kauemmin kuin suhteemme on kestänyt. Ainut asia mikä pitänyt tämän kasassa on se että mies tulee hyvin juttuun lasteni kanssa. Sydämessäni olen tiennyt pitkään että tää ei toimi, mutta olisin halunnut sen toimivan. Lasten isä lähti, en haluaisi viedä taas yhtä ihmissuhdetta heiltä. Enkä varmaan ottaa enää ketään tähän asumaan.

Kyllä luulen ap että kannattaa ero tehdä. Et ole ainoa jolle se on vaikeaa. Helppoa olisi jos vaan voisi ottaa omat kamat ja lähteä, mutta minulle se ei ole mahdollista kun tämä asunto on minun ja lasten. Pidän kyllä tuosta miehestä, mutta en sillä tavalla kuin kuuluisi parisuhteessa pitää.

Miehet on monesti passiivisia. Eivät lähde helposti eroamaan, vaikka suhde ei toimisi. Mun kokemus on, että mies eroaa vasta kun asiat on tooodella pahasti tai / ja on jo uusi nainen katsottuna.

[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 19:44"]

Miehet on monesti passiivisia. Eivät lähde helposti eroamaan, vaikka suhde ei toimisi. Mun kokemus on, että mies eroaa vasta kun asiat on tooodella pahasti tai / ja on jo uusi nainen katsottuna.

[/quote]

 Olisi melkein helpotus jos mies pettäisi niin ei jäisi vaihtoehtoja.

Mutta en ikinä uskoisi hänestä että pettäisi. Minä se olen joka pettää jos pettää.

-ap

Minulla oli täysin sama tilanne kaksi vuotta sitten.

Kun aloimme seurustella olin 19 vuotias ja mies 20, olimme yhdessä 3 ja puoli vuotta. Muutimme vuoden seurustelun jälkeen yhteen ja vaihdoimme samalla paikkakuntaa. Vähitellen kuitenkin alkoi tuntua, että olimme enemmänkin kämppiksiä kuin parisuhteessa.

Välillä oli vaiheita, jolloin ihastuin muihin miehiin vaikka rakastin avopuolisoani. Nämäkin olivat siis vain nopeita ihastuksia, kuuluvat varmasti pitkään suhteeseen. Olimme avopuolisoni kanssa koko ajan yhdessä, kaverit "unohtuivat" eikä omaa aikaa vietetty. Ehkäpä tämäkin johti siihen tunteeseen, että oltaisiin kämppiksiä.

Meillä seksiä (ensimmäisen parin vuoden jälkeen) oli vähän, johtui osittain siitä että avopuolisoni tuli aina todella nopeasti, ja tilanne tietenkin paheni mitä vähemmän seksiä oli. Emme osanneet puhua asiasta ja seksi vain jäi. Mies oli täydellinen minulle, en keksi hänestä vieläkään mitään pahaa sanottavaa. Olen sanonutkin, että hän on ollut elämäni suurin rakkaus.

Erosta on siis jo aikaa ja minulla on uusi avopuoliso. En kadu mitään niin paljon kuin sitä että erosimme ensimmäisen avopuolisoni kanssa. Hän oli minulle täydellinen, me oltiin yhdessä täydellisiä. Nyt uuden avopuolison kanssa sen vasta tajuaa. Meillä ongelmia on paljon enemmän ja ne ovat myös pahempia kuin vain pelkkä seksi.

Jos minä saisin päättää uudestaan, en eroaisi. Käyn läpi vieläkin eroprosessia & katumusta ja edelleen elän siinä toivossa, että tulemme joskus vielä olemaan yhdessä ensimmäisen avomieheni kanssa. Olen myös varma, että jos olisimme osanneet puhua asioista, olisimme edelleen yhdessä. Jos ja jos, varmaa on kuitenkin se että jos saisin mahdollisuuden yrittää hänen kanssaan uudestaan, en miettisi kahta kertaa. Vinkkini sinulle on tämä: PUHUKAA kaikista asioista, pitäkää vaikka pieni TAUKO jos siltä tuntuu mutta älä suoraan eroa, älä missään nimessä!