Teinin kotiintuloaika kesällä
Tyttö on nyt 16 v, täyttää syksyllä 17. Pahimmat murrosiän kokeilut ovat takanapäin, mutta toki tyttö on vielä teini-iässä.
Kotiintuloaika on tällä hetkellä viikonloppuisin klo 24 (voi saada lisäaikaa yhteen), arkisin ei varsinaista aikaa ole, tyttö tulee aina ajoissa muutenkin. (Kotiintuloajoista on aikoinaan taisteltu eikä niitä ole noudatettu, mutta nykyään ne toimiii hyvin).
Tyttö on koko kesän lomalla, mutta meillä miehen kanssa on vain normaali kuukauden kesäloma. Vielä viime kesänä tyttö joutui tulemaan kotiin klo 22 arkisin silloin, kun me vanhemmat emme olleet lomalla, koska emme jaksaneet valvoa pitempään (herätys jo klo 5.30). Voisikohan tänä kesänä jo antaa tytölle luvan olla ulkona puoleenyöhön arkisinkin, vaikka itse ei jaksa valvoa sinne saakka?
Tiedän, että tässä on kyse luottamuksesta ja se taas riippuu täysin siitä, millainen tilanne meillä perheessä on. Tällä hetkellä se on aika hyvä, luotan siihen, että tyttö suunnilleen sanottuun aikaan tulisi kotiin vaikka en sitä valvoisi, paitsi niinä iltoina kuin on "juhlimassa" = juomassa. Tätä ei tapahdu (enää) usein, tyttö ei enää pyöri niissä porukoissa, joissa ryypätään jatkuvasti, mutta hän kuitenkin käyttää alkoholia kuten suuri osa saman ikäisistä nuorista Suomessa (en sitä hyväksy, mutta en voi sitä täysin estääkään, pakko vaan myöntää totuus).
Tahtoisin jo luottaa tyttöön, antaa hänelle itselleen mahdollisuuden vastata omasta juomisestaan jne (ja vain hieman rajoittaa sitä kotiintuloajoilla ja sillä, ettemme me alkoholin käyttöä hyväksy, ja tietenkin näyttämällä esimerkkiä siitä, että ilman alkoholiakin voi elää ja juhlia oikein hyvin). Mutta jos en valvo ja odota siihen, että tyttö tulee kotiin, tunnen itseni jotenkin huonoksi äidiksi, että en tekisi velvollisuuttani jne. Tyttö on kuitenkin vasta 16, eikä jo 16, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja samalla tunnen itseni ylisuojelevaksi, mistä siitäkin on haittaa.
Vaikeaa...
Mielipiteitä asiasta?
Kommentit (4)
Anna vapautta, mutta ehdolla. Sano että olet valmis antamaan sen olla ulkona myöhempään ja muutenkin vapaasti, mutta sillä ehdolla että homma toimii. Jos alkaa vähänkään näyttää että luottamusta käytetään väärin, vapaus saatetaan perua. Se on ihan nyt lapsesta itsestään kiinni kuinka paljon vapautta ansaitsee.
ei ole kesätöissä, muuten toki ei olisi onglemaa. Itsekin olen ajatellut juuri noin kuin sinä neuvot, että puhun tytön kanssa siitä, että en enää valvoisi tulemisia, mutta että tämä aika on luottamuksen rakentamisaikaa. Ja katsoa sitten, miten menee.
Ehkä en aluksi pysty nukkumaan, mutta enköhän opi. Mutta muutenkin heräilen öisin moneen kertaan, ja tämän tyttökin tietää, eli ei voi koskaan olla varma etten ole hereillä ja huomaa, jos hän myöhästyy sovitusta, joten sekin ehkä auttaa siinä, että tulee sovittuun aikaan, vaikka en olisikaan odottamassa.
Se asia on jo sovittu, että yöksi ei jäädä minnekään, ellei siitä olla etukäteen sovittu (nykyään on jo saanut mennä joskus yöksi kaverille, oli aika jolloin ei saanut, joten tässäkin olemme jo hieman alkaneet luottaa)
Minä en pystyisi nukkumaan, ennen kuin on kotona.
Omani ei ole vielä ihan noin vanha, mutta luultavati laittaisin klo 22 kotiintuloajaksi normaalisti. Jos on bileet tms. niin sitten toki joustaisin. Hakisin myös autolla kotiin näissä yli 22 menevissä jutuissa.
Hmm.. tyttö ei ilmeisesti ole kesätöissä missään? Jos olisi, niin silloinhan olisi selkeää sanoa, että klo 22 kotiin, jotta jaksaa käydä töissä. Mutta jos vain lomailee, niin kyllä minun mielestä vois antaa pidempää liekaa sinne puoleen yöhön. (pystytkö muuten nukkumaan ennenkuin nuori on kotona??) Ja vannottaa, että yöksi ON tultava kotiin jos ei ole etukäteen sovittu, mikään ei ole niin ärsyttävää kun joku soittaa iltamyöhään ja alkaa silloin selvittää, että meenkin Marin luo yöksi tänään.. Tai pahempaa, ettei edes soita ja jää silti.
Puhu tytön kanssa ja sano, että tämä kesä on luottamuksen rakennusaikaa puolin ja toisin.
Itseltäni jäi vanhempien sanelemat kotiintuloajat ja poikakaverin luona yöpymis-tappelut välittömästi kun mentiin kihloihin (siis vasta silloin). Olin tosin 16 ja seurustellut saman kanssa liki 2v. (ja olen edelleen saman kanssa!)