Kun synnytys tuntuu nöyryyttävältä

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 19:30"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 17:30"]

Mä olen raskaana tällä hetkellä. Kaikki on mennyt hyvin tähän asti, mitään vaivoja ei ole.

Ongelmani kuitenkin on se, että mun mielestä synnytys on hyvin nöyryyttävä tilanne. Joudun makaamaan haarat levällään ihmisten pällisteltävänä, voiko mikään olla kuvottavampaa.

Mies ei ymmärrä ollenkaan, no eihän hänen tarvitsekaan olla sorkittavana kauheissa tuskissa. Kehtasi vielä sano että haluaa ainakin neljä lasta. Justjoo! Saa haluta vaikka kymmenen lasta, mutta mä en niitä ala synnyttämään.

Musta se on äärimmäisen epäreilua, että mä joudun synnyttämään ja mun keho kärsii siitä, miehen ei tarvitse kuin mukamas kannustaa.

Sanoinkin, että mä en halua yhtäkään valokuvaa otettavan, ennen kuin vauva on pesty ja mä saan vaatteet päälleni. Hyi helvetti ajatus siitä, että mua kuvataan kun makaan emätin levällään tuskaisena.

Mä en pääse eroon tästä ajatuksesta. Ei mua siis varsinaisesti pelota, hävettää ja nöyryyttää vain jo valmiiksi.

Aamen.

[/quote]

1. äärimmäisen huono provo

2. jos ei ollut provo, pitää miettiä miten tyhmä ap onkaan jos nuo jutut on tulleet yllätyksenä.

[/quote]

Miten niin yllätyksenä? Onkohan sulla nyt ihan varaa haukkua ketään tyhmäksi, kun tuo luetun ymmärtäminenkin näkyy olevan vähän niin ja näin?

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 20:59"]

miks sun tarvis siellä maata? ponnista istuen jakkaralla tai altaassa. Itse en ymmärrä tätä synnytyksissä makaamiskulttuuria. en ole yhdessäkään synnytyksessä suostunut makaamaan.

4 synnytystä on takana.

[/quote]

4 synnytystä mullakin ja tokan synnytin jakkaralla enkä ole koskaan toipunut synnytyksestä niin kauaa.

Kiitos teille ihanista kommenteistanne! :)

Teidän, että se on luonnollista ja mun pitää jotenkin saada itseni tajuamaan se. Voihan se olla, että ekan synnytyksen jälkeen haluan liudan lapsia kun ei se niin kauheaa ollutkaan, mutta se ei kuitenkaan hälvennä tämänhetkistä ällötystä.

Viestissä 44 luki mun mielestä hyvin:

"Haluan myös, että mieheni silmissä olen ensisijaisesti kaunis, seksikäs ja haluttava vaimo enkä vain meidän lapsen synnyttänyt äiti. Vaikka isän ja äidin roolit ovat tärkeimpiä rooleja, ei ne ole ainoat roolit  ja haluan säilyttää vaimon ja miehen roolit ja meidän kahdenkeskisen vetovoiman ja omat jutut tässä lapsiperheen arjessa."

Ehkä mulla on myös joitain pelkoja, että en miehen mielestä olekaan enää viehättävä kun näkee mun ähisemässä. Tiedän, että sekin on naurettava ajatus, synnytänhän mä sentään hänelle lapsen, mutta silti.

Ja ikää mulla on 25v, että en ihan teini enää ole kuitenkaan ;)

Ap

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 17:30"]

Mä olen raskaana tällä hetkellä. Kaikki on mennyt hyvin tähän asti, mitään vaivoja ei ole.

Ongelmani kuitenkin on se, että mun mielestä synnytys on hyvin nöyryyttävä tilanne. Joudun makaamaan haarat levällään ihmisten pällisteltävänä, voiko mikään olla kuvottavampaa.

Mies ei ymmärrä ollenkaan, no eihän hänen tarvitsekaan olla sorkittavana kauheissa tuskissa. Kehtasi vielä sano että haluaa ainakin neljä lasta. Justjoo! Saa haluta vaikka kymmenen lasta, mutta mä en niitä ala synnyttämään.

Musta se on äärimmäisen epäreilua, että mä joudun synnyttämään ja mun keho kärsii siitä, miehen ei tarvitse kuin mukamas kannustaa.

Sanoinkin, että mä en halua yhtäkään valokuvaa otettavan, ennen kuin vauva on pesty ja mä saan vaatteet päälleni. Hyi helvetti ajatus siitä, että mua kuvataan kun makaan emätin levällään tuskaisena.

Mä en pääse eroon tästä ajatuksesta. Ei mua siis varsinaisesti pelota, hävettää ja nöyryyttää vain jo valmiiksi.

Aamen.

[/quote]

Nöyrry, narttu, nöyrry!

Nautimme tuskanhuudoistasi kun pillu levällään kaikkien silmien edessä voihkit.

Tuohon miehen silmissä haluttavuuteen on pakko puuttua: Mun mies sanoi pitkään, ettei halua tulla synnytykseen juurikin tuon takia, ettei koskaan voisi katsoa ja ihailla alapäätäni, jos on nähnyt, miten sielä punkeaa vauva lävitse ja verta roiskuu. No, en siihen varsinaisesti mitään kommentoinut, mietin vain, miten surullista on, jos hän ei synnytykseen tulekaan. Kun synnytys sitten läheni, hän olikin muuttanut mieltään ja halusi ehdottomasti olla paikalla. No, olkoon sitten siellä yläpäässä, ajattelin. Mutta ei, mies halusi nimenomaan nähdä, kun lapsi tulee ulos - ja niin myös kävi. Ei pyörtynyt, ei tehnyt pahaa, oli kuulemma hieno kokemus ja ymmärsi myös minun tuskaani paljon paremmin. Ja kunhan synnytyksestä ja jälkivuodoista yms. oli selvitty, on alapääni jälleen ollut hänen viihdytyksensä lähde, ei jäänyt mitään traumoja miehelle. 

En sano, että joka äijän pitäisi siellä naisensa jalkopäässä olla tiirailemassa synnytyksen hetkellä, eikä missään nimessä sitä synnytyshetkeä pidä kuvata millään kameralla tai videolla varsinkaan (kuka niitäkin kuvia ja videoita haluaisi katsella!) mutta kun unohtaa ne seksiajatukset ja keskittyy itse vauvan syntymään, niin kaikki menee ihan luonnollisesti. 

Mulla oli ihan samanlaisia tuntemuksia ennen kuin olin synnyttänyt. Koko tapahtuma tuntui nöyryyttävältä ja iljettävältä, en osannut ajatella sitä ollenkaan luonnollisena asiana. Kävin pelkopolillakin 3 kertaa. Kannattaa ap hakea keskusteluapua, minulla se auttoi jonkun verran. Kätilö, jonka kanssa keskustelin oli todella ihana ja ymmärtäväinen. Synnytin vasta muutaman kuukauden päästä tästä pelkopolikäynnistä, mutta kätilö jolle olin puhunut, muisti minut ja mieheni ja tuli juttelemaan meille silloinkin, vaikka hänen vuoro oli jo päättynyt! Tämä kätilö valoi minuun itseluottamusta ja avarsi maailmaani. Synnytykseni ei ollut mitenkään ihana kokemus ja suoraan sanottuna en toista lasta aio hankkia ( ei johdu nöyryytysfiiliksestä vaan muista seikoista). Siinä vaiheessa kun alat ponnistelemaan, et kerkeä miettiä nöyryyttävää tunnetta, et pysty ajattelemaan mitään muuta kuin että vauva ulos nyt ja heti!

Kannattaa pyytä neuvolasta keskusteluapua tuntemuksiisi, et ole ainut joka on kokenut tuollaista !

kyllä ymmärrän ajatuksesi, mutta tositoimissa tulet ne unohtamaan. Synnyttäminen on niin tuskallista, ettet jaksa miettiä mitään muuta kuin siitä selviämistä. Mutta nöyrtymistähän se  omalla tavallaan on, nöyrtymistä elämän edessä. Siitä kivusta ja nöyryytyksestä saat nyt kuitenkin palkinnon... joskus myöhemmin sitten kipujen ja nöyryytyksen jälkeen seuraa kuolema, meillä kaikilla.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:18"]

Kiitos teille ihanista kommenteistanne! :)

Teidän, että se on luonnollista ja mun pitää jotenkin saada itseni tajuamaan se. Voihan se olla, että ekan synnytyksen jälkeen haluan liudan lapsia kun ei se niin kauheaa ollutkaan, mutta se ei kuitenkaan hälvennä tämänhetkistä ällötystä.

Viestissä 44 luki mun mielestä hyvin:

"Haluan myös, että mieheni silmissä olen ensisijaisesti kaunis, seksikäs ja haluttava vaimo enkä vain meidän lapsen synnyttänyt äiti. Vaikka isän ja äidin roolit ovat tärkeimpiä rooleja, ei ne ole ainoat roolit  ja haluan säilyttää vaimon ja miehen roolit ja meidän kahdenkeskisen vetovoiman ja omat jutut tässä lapsiperheen arjessa."

Ehkä mulla on myös joitain pelkoja, että en miehen mielestä olekaan enää viehättävä kun näkee mun ähisemässä. Tiedän, että sekin on naurettava ajatus, synnytänhän mä sentään hänelle lapsen, mutta silti.

Ja ikää mulla on 25v, että en ihan teini enää ole kuitenkaan ;)

Ap

[/quote]

Viestissä 44 laita sanojen "enkä vain" tilalle sana "sekä", niin merkitys muuttuu ja asiat on niin kuin pitää.

Valokuvat verisistä vauvoista ja voipuneesta äidistä jalat levällään voi jättää ottamatta. Niitä ei voi laittaa perhealbumiin eikä niitä halua itsekään katsella jälkeenpäin. Minä poltin ne.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 21:18"]

Kiitos teille ihanista kommenteistanne! :)

Teidän, että se on luonnollista ja mun pitää jotenkin saada itseni tajuamaan se. Voihan se olla, että ekan synnytyksen jälkeen haluan liudan lapsia kun ei se niin kauheaa ollutkaan, mutta se ei kuitenkaan hälvennä tämänhetkistä ällötystä.

Viestissä 44 luki mun mielestä hyvin:

"Haluan myös, että mieheni silmissä olen ensisijaisesti kaunis, seksikäs ja haluttava vaimo enkä vain meidän lapsen synnyttänyt äiti. Vaikka isän ja äidin roolit ovat tärkeimpiä rooleja, ei ne ole ainoat roolit  ja haluan säilyttää vaimon ja miehen roolit ja meidän kahdenkeskisen vetovoiman ja omat jutut tässä lapsiperheen arjessa."

Ehkä mulla on myös joitain pelkoja, että en miehen mielestä olekaan enää viehättävä kun näkee mun ähisemässä. Tiedän, että sekin on naurettava ajatus, synnytänhän mä sentään hänelle lapsen, mutta silti.

Ja ikää mulla on 25v, että en ihan teini enää ole kuitenkaan ;)

Ap

[/quote]

Viestissä 44 laita sanojen "enkä vain" tilalle sana "sekä", niin merkitys muuttuu ja asiat on niin kuin pitää.

Valokuvat verisistä vauvoista ja voipuneesta äidistä jalat levällään voi jättää ottamatta. Niitä ei voi laittaa perhealbumiin eikä niitä halua itsekään katsella jälkeenpäin. Minä poltin ne.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 17:41"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 17:36"]

Synnyttämisessä ei ole mitään nöyryyttävää. Pitää kyllä olla aika elämästä erkaantunut hienopieru, jos edes ajattelee moisia.

[/quote]

Mutta puoli-istuvassa asennossa katsojalauman ääressä se on hyvin nöyryyttävää ja erittäin epäluonnollista.

[/quote] Kuka muka pakottaa synnyttämään noin?

Joskus voi olla niin kiire, ettei henkilökunta ehdi auttamaan. Minulla synnytys siis ponnistusvaihe kesti kolme tuntia, kätilökin ehti siinä välissä jo vaihtua. Kukaan ehtinyt antamaan uusia puudutuksiakaan, kun eka piikki ei tehonnut. Todella pahat sisäiset vauriot, hyvä ettei koko peräsuoli revennyt muiden paikkojen lisäksi. Että voi se olla näinkin, tosin häpeämään siinä ei pystynyt kun olin täysin varma, että kuolen siihen paikkaan. Todella pahat traumat jäi, inhimillisyys oli toimituksesta hyvin kaukana. Elämäni kamalin päivä, onneksi se on jo takana päin!

Hyvä ap. Juuri sinun laistesi vuoksi ihmisillä on 9 kk raskausaika. Kun tuo aika lähestyy loppuaan, teet mitä tahansa että pääset eroon siitä elämän hankalaksi tekevästä paisuneesta ulokkeesta jota joskus vatsaksi kutsuttiin.

Kun prosessi viimein alkaa, olet vain kiitollinen kaikesta ronkkimisesta ja muusta toimenpiteestä mikä johtaa siihen kaivattuun lopputulokseen. 

Ymmärrän ap ajatuksiasi oikein hyvin. Ja se joka väitti, ettei synnytyksessä ole avuton, puhuu kyllä paskaa. Ainakin itse olin omissa synnytyksissäni todella avuton. Olin aivan luonnon voimien armoilla. Huusin kuin eläin, se hävetti!! Kakkaa tuli, se hävetti!!! Vaikka kivut oli helvetilliset, hävetti silti oma eläimellisyyteni siinä tilanteessa. Minulla on takana kaksi synnytystä, kummassakaan en saanut mitään puudutusta, paitsi hiukan ilokaasua, mutta eipä se juuri auttanut kun en oikein hallinnut tekniikkaa oikein. Olisin halunnut puudutuksia, mutta molemmat synnytykset olivat sairaalaan päästessäni niin pitkällä, ettei ollut enää mahdollisuuksia mihinkään. 

Mutta hävetyksestä huolimatta - kyllähän se vaivan arvoista on! Haluaisin ehkä vielä kolmannenkin lapsen, siitä huolimatta että synnytys on mielestäni hävettävää ja nöyryyttävää. Enkä siis koe mitään normi gynekäyntiä hävettävänä, mutta synnytyksestä tekee hävettävän juuri se avuttomuus ja se, ettei itseään tai ruumiinsa toimintojaan, jopa ääntään, voi hallita millään lailla. Ainakaan minä en voinut. Huusin kuin jokin lehmä kipuani, kakat tursus mistä tursus, kipu oli aivan helvetillisen hirveää, aivan kuin minua olisi teurastettu. Niin muuten, epparikin leikattiin multa ilman kivunlievitystä - siihenkään sitä ei keretty antamaan :(

mä olen ollut synnytyksissä niin kuoleman rajamailla,etten ole tajunnut kuka alapäätäni ronkkii ja katsoo vai katsoiko kukaan,paitsi kerran kun kätilö tunki kätensä mun sisään kääntääkseen lapsen päätä oikeaan asentoon.. ja mun m ies on kuvannut ihan asiallisia asioita

Ymmärrän ap sua hyvin. Muakin otti päähän raskausaikana jo se paasaus,e ttä on luonnollinen tapahtuma. olkoot vaan, mutta ei se silti sitä häpeän tunnetta poista. Ok, mies on nähnyt alapään ja ne muut miljoona kertaa. Silti on tosi kuvottava ajatus, että pitää siinä yksin olla alapää levällään kaikkien tuijoteltavana ja osan kopeloitavana kun kaikki muut on rennosti vaatteet päällä ja kivuitta.

Minulle selitettiin, että ei siellä ole kuin pari kätilöä ja mies. No, tuli raskausmyrkyts. Polilla rönkki lääkäri ja hoitaja, opiskelija ja mies toljottivat vieressä. Sairaalassa makasin synnytystä käynnistelemässä viikon. Voitte varmaan laskea siitä montako vuoronvaihtoa, kätilöä, opiskelijaa ja lääkäriä paikalla oli. Pillua runtattiin monta kertaa päivässä kun avautumista vahdattiin, säädettiin katetria jne. Ballongin laitto se vasta hauskaa oli, paikalla oli 3 miestä ja 2 naista + minä. Siinä ponnistusasennossa perärööri ja römpsä auki loisteputkivalojen alla vänsivät ja venyttivät kun kohtu oli väärään suuntaan kallellaan ja laitto hankalaa. Otti niin paljon päähän. Siinä kun viikon oli alakertaa kaikille kiinnostuneille (ehkä 20 eri henkilöä?) esitellyt, oli todella mieltäylentävää kun päädyttiin sektioon. Sielläkin vielä sali täynnä väkeä... Varaudu ap sitten vielä siihen, että synnytyksen jälkeenkin sama homma jatkuu. joku painelee vatsaa ja kyttää minkä verran lorottaa pillusta verta. Toinen ja kolmas ja neljäs syynää vieressä imetystä. Minua ainakin ärsytti olla tissi paljaana ja kätilö sitä koplaamassa siinä.

Maailman parasta synnytyksessä oli päästä kotiin ja omaan yksityisyyteen. Ihan oiekasti olen itänyt kotona synnyttäviä sekopäinä. Nyt en enää ihmettele miksi joku ei tahdo sairaalaan.

59:llä on aika hurjat kokemukset..itse en kokenut lainkaan noin ja harvoin ensisynnyttäjällä noin vaihdilla asiat onneksi etenee. Minullakin esikoisen synnytys sujui hitaasti - kuten yleensä aina ap!! joten ehdin testata kaikenlaiset puudutteet, mitä talossa varmaan oli. En siis synnyttänyt ilman kivunlievitystä, mutten kuitenkaan antautunut vain puudutteiden armoille vaan tutkin etukäteen paljon luonnonmukaista synnytystä ja sen apukeinoja ja yhdistin myös ne tiedot lääkkeillä helpotettuun synnytykseen. SUOSITTELEN. En ollut missään vaiheessa niin sekaisin, etten olisi pystynyt ajattelemaan, joten hyvin pystyin soveltamaan niitä luomu-vinkkejäkin. Niistä oli tosiaan apua eikä ehkä vähiten sen takia, että oman aktiivisuuden takia EN OLLUT AVUTON KOHDE vaan oikeasti itse aktiivinen ja voimakas! Se oli hienoa!!

itse esim. lilluin avautumisvaiheessa paljon suihkussa, mies hieroi selkääni, lämmitteli kaurapussia joka auttoi myös ristiselällä. Paras apu mulla supistusten tullessa oli tanssi. Heh, onneksi ei ollut kuin mies ja ajoittain huoneessa piipahtava kätilö näkemässä, kun vedin ilokaasua ja tanssin (huojuin). Liike auttoi kipuun tosi hyvin. Aika hauska oli myös Tupperwaren kylmällä vedellä täytettävä kaulin, joka löytyi sairaalasta ja jolla mies rullaili selkää :D Jossain vaiheessa ei ilokaasut ja tanssahtelut enää auttaneet, joten epiduraali vei kaiken kivun pois ja vedin tunnin unet. Sitten olikin jo aika ponnistaa ja se oli ainoa vaihe synnytyksessä, jolloin olin KIITOLLINEN että huoneessa oli asiantuntijoita, jotka kertoi mulle mitä pitää tehdä. Enemmän kätilö tuijotti minua silmiin ja tsemppasi kuin tuijotti vain mykkänä alapäähän. Kaikki oli hyvin hienotunteista. Mies ei olisi päässyt kurkkimaan alapäähän vaikka olisi yrittänyt, koska puristin häntä kädestä niin kovaa. Kehtasi valittaa myöhemmin, että käsi sattuu... :P mies oikeasti oli upea tuki, kannatti antaa hänellekin aktiivinen rooli synnytyksessä. Synnytys vain vahvisti suhdettamme, olin ja olen niin tyytyväinen miehen suhtautumiseen ja hän kertoo kunnioittavansa minua ja sitä että "tein sen". Palautumisen jälkeen olemme olleet ihan entisellä innolla myös mies ja nainen ;) nyt odotan seuraavaa synnytystä, pikkusisarus syntyy pian...

Itseäni auttoi etukäteen myös synnytystoivelistan teko. Listasin tietojeni ja tunteideni mukaan asioita, joita toivon ja mitä en missään nimessä halua synnytyksessä, jollei vauvan vointi sitä jostain syystä ehdottomasti vaadi. Toivelista antoi jo ennakkoon tunteen, että voin itse vaikuttaa tähän kokemukseen ja toiveisiin suhtauduttiin myönteisesti ja toiveita noudatettiin. Suosittelen siis sitäkin. Nytkin olen tehnyt listan.

Toisaalta on tosi hyvä että mietit näitä nyt, niin ehdit vielä tehdä asialle jotain ja vaikuttaa synnytyskokemukseesi. Tsemppiä ja voimaa - sitä susta löytyy vaikka nyt tuntuu että olet joku avuton lihapala siellä sängynpohjalla. Ei sen tarvitse mennä niin!

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 18:06"]

Jos syntymä tuntuu nöyryyttävältä, miltä sitten kuoleminen? Silloin ollaan yleensä täysin muiden armoilla, ensin ollaan kuukausia tai vuosia vaipoissa, toisten ihmisten pestävinä, syötettävinä ja puettavina. Kaikki ruumiintoiminnot kirjataan ylös.

[/quote]

Eihän läheskään kaikki kuole noin. Yhtä hyvin voi kuolla "suorin jaloin".

Hei nro 61. Nauran vedet silmissä. En siksi, että synnytyksesi oli kauhea, mutta tuolle tekstille. Se kuvastaa niin hyvin sitä avuttomuutta; tää on vaan pakko tehä, kaikki menee ketulleen eikä ite voi tehä asialle mitään. Kaikesta huvittavuudesta huolimatta ymmärrän että saattaa hävettää...

Kannattaa sitten etukäteen ilmoittaa henkilökunnalle että haluaa yksityisen huonee  ja että se valvontakamera suljetaan.

Onneksi voi sanoa ääneen toiveitaan jos uskaltaa, usein vaan ensisynnyttäjä ei uskalla. Mulla pallongin laitossa oli katsomassa joku vaivautuneen näköinen opiskelijapoika ja kyllä hävetti ja harmitti jälkeenpäin etten pyytänyt poistumaan. Ei nyt liity sinänsä synnytykseen mutta paras kaikista oli kun multa kysyttiin että voiko miespuolinen opiskelijaRYHMÄ tulla katsomaan lääkärintarkastusta. :D Kyllä todellakin kieltäydyin kunniasta ottaa oikein ryhmän mukaan alapäätäni tojottamaan... :D

Mä oon synnyttänyt kahdesti ja ajattelin kans etukäteen häpeäväni tilanteita mutten sitten hävennyt kuitenkaan. Siinä tilanteessa vaan otti kaiken avun kiitollisena vastaan ja toivoi homman nopeaa päättymistä. Tai no, yksi nolo juttu oli kun sain peräruiskeen (siis halusin sen) toisen lapsen synnytyksessä ja sitten istuin vessassa kaameassa paskan hajussa kun tavaraa tuli ulos ja vähän väliä kätilö kävi kysymässä että onko kaikki ok, tarvitko apua jne.. Hävetti. Kyllä mä siellä paskalla nyt oisin yksinkin pärjännyt. :D