Kun synnytys tuntuu nöyryyttävältä

Ei millään pahalla, mutta minusta ap:n pelko kuulostaa hiukkasen lapselliselta, anteeksi vain. Tarkoitan, että koulutyttönä ajattelin tyyliin "en missään tapauksessa halua miestä mukaan synnytykseen, voi kauheaa, kun vieraat näkevät mut sillä tavalla".

Onhan se itse lapsen tekotapakin aika hävettävää toimintaa, jos tältä kannalta alkaa asiaa ajatella, limaista ja vaikka mitä. Ja ihan miehen kanssa pitää naisen olla siinä sillä tavalla intiimisti, hyi sentään. Ja entäs sitten gynekologiset rutiinitutkimukset, joissa naisten kuuluu säännöllisesti käydä vaikka olisivat terveitäkin? Siinäkin pitää paikat levittää esiin ihan vieraan ihmisen silmien eteen ja siinä se vieras tyyppi sitten ronkkii, painelee ja tunnustelee kaiken.

No, meitsi oli vähän vanhempi synnyttäjä sitten, kun sen aika tuli. Tuntui tosi kivalta, kun tuttu aviopuoliso oli vieressä pitämässä kädestä ja kannustamassa. Enkä yhtään kylläkään muista, kuinka monta työntekijää ympärilläni hyöri synnytyksen aikana. Hyvä kätilö minulle osui, ja taisi siinä kai joku lääkärikin käydä. Mutta kun ne vieraat ihmiset eivät siinä tilanteessa tuntuneet olevan mulle mitenkään pääosassa. Pääasia mulle oli saada se homma hoidettua.

En ehkä osaa tuoda tätä ajatustani esille niin, että muutkin sen ymmärtävät.

En siis ole mitenkään estoinen ihminen, eikä gynen tutkimukset ole mun mielestä iljettäviä. Voin puhua alapäästäni hyvin vapautuneesti enkä häpeä sitä tai mitään seksiin liittyvää.

Joku synnytyksessä kuitenkin saa mut lähes voimaan pahoin. Jotenkin varmaan sitten se avuttomuuden tila on musta tosi nöyryyttävää.

Ap

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 17:30"]

Mä olen raskaana tällä hetkellä. Kaikki on mennyt hyvin tähän asti, mitään vaivoja ei ole.

Ongelmani kuitenkin on se, että mun mielestä synnytys on hyvin nöyryyttävä tilanne. Joudun makaamaan haarat levällään ihmisten pällisteltävänä, voiko mikään olla kuvottavampaa.

Mies ei ymmärrä ollenkaan, no eihän hänen tarvitsekaan olla sorkittavana kauheissa tuskissa. Kehtasi vielä sano että haluaa ainakin neljä lasta. Justjoo! Saa haluta vaikka kymmenen lasta, mutta mä en niitä ala synnyttämään.

Musta se on äärimmäisen epäreilua, että mä joudun synnyttämään ja mun keho kärsii siitä, miehen ei tarvitse kuin mukamas kannustaa.

Sanoinkin, että mä en halua yhtäkään valokuvaa otettavan, ennen kuin vauva on pesty ja mä saan vaatteet päälleni. Hyi helvetti ajatus siitä, että mua kuvataan kun makaan emätin levällään tuskaisena.

Mä en pääse eroon tästä ajatuksesta. Ei mua siis varsinaisesti pelota, hävettää ja nöyryyttää vain jo valmiiksi.

Aamen.

[/quote]

1. äärimmäisen huono provo

2. jos ei ollut provo, pitää miettiä miten tyhmä ap onkaan jos nuo jutut on tulleet yllätyksenä.

Kyllä mie ap tajuan sinua oikein hyvin! Siksi koitinkin tuolla aiemmin kuvailla ns. normisynnytyksen kulkua vertailemalla sitä muihin olotiloihin. Se avautumisvaihe ei oikeasti ole sen kummoisempi kuin murtunut varvas, keuhkoputkentulehdus ja migreenioksentelu, sillain sopivasti eri tavoin annosteltuina ja joillekin avautumisvaihe on lähinnä pohkeet maitohapoilla -tason olotilaa. Esikoisen synnyttämisessä saattaa tuota avautumisvaihetta olla 15 tuntiakin, joten sitten kun sen on kärvistellyt, alkaa oikeasti olla ihan valmis siirtymään eteenpäin ja pukkaamaan vauvan ulos vaikka keskellä käytävää, jos se auttaa vauvaa tulemaan nopeammin ulos. :)

Se ponnistusvaihe ja vauvan syntymä ovatkin sitten ihan eri juttuja, eikä välttämättä mitenkään mukavaa. Hyvällä tuurilla tuo ponnistus ja syntymä vievät 15-30 minuuttia. Aika lyhyt aika ja jos alla on tosiaan 15 tuntia kärvistelyä, niin tuossa ponnistusvaiheessa alkaa jo olla ihan sama miltä itse näyttää, kunhan vauva saadaan ulos. Miehen kanssa voit varsin hyvin sopia, että pysyy sinun vieressäsi päätypuolella, eikä mene kurkkimaan alas ja miehelle voit myös antaa luvan poistua huoneesta heti jos tuntuu pahalta ja sopia myös siitä, että sinullakin on oikeus pyytää miestä poistumaan, jos haluat keskittyä synnytykseen kätilön kanssa. Sairaaloissa on tosi hyvät oleskelutilat synnytysosastoilla, joten salista voi ihan hyvin poistua sopivaksi ajaksi.

Niin ja tekee myös mieli korjata tuota "avuttomuuden tunne" -asiaa. Itse asiassa sinulla on aikamoinen vaikuttamisen voima synnytyksen aikana. Sinä pystyt etsimään avautumisvaiheen aikana sinulle sopivia keinoja lievittää kipua ja edistää avautumista. Salissa voit etsiä sopivinta synnytysasentoa ja pyytää kätilöä auttamaan Sinua juuri sopivan synnyttämistavan etsimisessä. Lisäksi ponnistaminen on vain ja ainoastaan sinun juttusi, kukaan muu ei voi lastasi ponnistaa ulos, joten siinä vaiheessa sinulla on kaikki synnytyssalin valta! Sinä olet se, joka pystyy tuottamaan ruumiillaan vauvan ja vielä synnyttämäänkin, eikä synnyttämistouhu tosiaankaan ole mitään avutonta selällään makaamista ja jalat levällään ronkittavana olemista.

Jos yhtään lohduttaa ajatus, niin kun sen aika tulee, nuo sun ajatukset karisee romukoppaan. :)

Ei siinä tarvitse olla avuton jos ei itse halua. Miksi sellainen mielikuva sulle on tullut?
Ehkä nyt et itse kokeile montako senttiä olet auki jne. mutta et sinä ole muiden armoilla.

Jos siis on normaali synnytys. Jos taas tulee hätä, sitten kyllä olet.

Minulla on neljä synnytystä jo takana nuoresta iästäni huolimatta, eikä se ole sellainen avuton tilanne ollenkaan. Kätilö ei koko aikaa ole paikalla, minä käveleskelin, istuskelin pallon päällä jne.

Tämä ei ehkä lohduta, mutta minulla oli samoja fiiliksiä. Ne vain häipyivät synnytyksen aikana. Sen jälkeen taas palasivat. 

On surullista, että kulttuurissamme on tällaisia nöyryytysajatuksia. Valitettavasti osa kätilöistäkin on huonoja, tosin suurin osa tapaamistani ihan ok.

Synnytyksissä olen  kokenut tehneeni suuren palveluksen synnyttämälleni lapselle ja miehelleni, joka on halunnut lapsiamme yhtä paljon kuin minä, ja tietenkin olen ollut ylpeä kyvystäni synnyttää ja imettää. Kehoni on toiminut upeasti. Olen osannut rentoutua ja ottaa minulle ilman muuta kuuluvan avun vastaan. Kivunlievitykset myös. Kehoni on edelleen viehättävä ja terve, neljän synnytyksen jälkeen.

No eihän sinne mitään laumaa tarvitse pyytää tai ottaa jos kaikki menee hyvin. Vain yksi kätilö. Ja ponnistaahn ei tarrvitse puoli-istuvassa, vaan vaikka seisaaltaan, jos se tuntuu luonnollisemmalta.

Mä kyllä jännitin ennen ekaa synnytystä kontrollin menettämistä tilanteesta, että mua määräillään tms, kun halusin aika itsenäisen synnytyksen. Toiveeni rauhassa synnyttämisestä huomioitiin ja kätilö ei turhia paikalla pyörinyt, enkä ole kumpaakaan lasta sekuntiakaan selälläni maaten vääntänyt, vaan pystyssä polviseisonnassa/ lattialla tavallisesti seisoen, sänkyyn nojaten. 

Tsemppiä, keho on naisella synnytyksessä juuri alkukantaisen voimakas, ei heikko.

Mietin samoja asioita esikoista odottaessa ja toivoin ettei kätilö olisi mies.:D No oli, mutta voin sanoa että siinä vaiheessa kun lasta puskin ulos oli aivan sama vaikka kokonainen kylä olis ollu katsomassa, halusin vaan lapsen ulos ja äkkiä! Enkä edes ajatellut mitään nolous asioita, synnytys tuntui todella luonnolliselta.

Minusta siellä kokeiltiin ja katsottiin konehuoneen puolelle ihmeen vähän. Olisiko kaksi kertaa tarkistettu paljonko on avautunut noin kuuden tunnin aikana. Ponnistusvaiheessa jalkopäässä oli ainoastaan kätilö ja hän oli oikein korrekti ja empaattinen. Koin että minua kohdeltiin kauniisti. Kuvia on, mm. avautumisvaihetta odotellessa, ilokaasua vedellessä ja siitä kun vauva on sylissä. Ei sitä ponnistusta kuvattu, eikä kukaan kuvannut sinnepäin. Sulla on ap nyt turhia pelkoja, joskin ymmärrettäviä kun ei tiedä mitä edessä on.

Avuton en todelakaan ole ollut synnytyksissä, vaan aivan uopean voimakas, kun kaiken kivun olen kestänyt ja ponnistanut hirmuisella päättäväisyydella upeat vauvani tähän maailmaan. Suosittelen sinulle , Ap, synnyttäjän rentoutus-cd:n kuuntelua säännöllisesti ja keskusteluapua, jos mahdollista. Ja todellakin synnyttäminen on saavutus, ja lasten hoitaminen vasta onkin! Ja näin sanon ohi kaikkien maailman arvostamien saavutusteni - eli opiskelumenestyksen ja ammatillisen menestyksen, urheilusaavutusten yli menee äitiys todellakin 6 - 0.

31, ehkä sä oletkin sitten ainoa, joka mua tajuaa jotenkin :)

No onhan mulla tässä vielä useampi kuukausi aikaa sulatella asiaa.

Oon kyllä kateellinen tolle miehelle, ilomielin vaihtaisin sen kanssa paikkoja.

Ap

Telkkarisynnytyksissä on aina se jumalaton meno ja meininki, porukkaa pyörii ympärillä, eukko huutaa tuskaisena ja isä pyörtyilee. Oikeasti synnyttäminen on paljon rauhallisempaa, eikä siellä ole ketään muita kuin yksi kätilö, jos kaikki menee niinkuin pitää (alatiesynnytyksessä siis, sektiossa vissiin on väkeä vähän enempi). Just syntymän hetkellä tais tulla toinen ihminen sinne paikalle toteamaan, että syntynyt on, ja avusti sitten siinä ompelussa. 

Valot on himmeät ja on hiljaista ja rauhallista, kellon tikityksenkin kuulee. Ainoa, mistä tulee meteliä, on ne mahdolliset omat tai toisesta huoneesta kantautuvat äänet, kun synnytys nyt ei ihan kivutonta ole. Muuten on melkoisen hiljaista. Se sairaalakaapu on koko ajan päällä eikä siellä haarat levällään olla kuin ponnistuksen ajan. Siinä vaiheessa kun alat ponnistaa, niin ihmettelen, jos vielä ehdit miettiä jotain hävetystä tai sitä, miltä värkki näyttää, kyllä siinä hetkessä keskittyy ihan siihen ponnistamiseen vaan. 

Hyvin se menee!

Tiedättekö av-mammat mitä?

Olen lukenut ketjujanne, joissa luettelette synnytyslaitoksella tapahtuneita kauheuksia. Olen lukenut tätä ketjua ja osaan kuvitella, miltä ap:stä voi tuntua, etenkin jos laitoksella kohdellaan ihmisiä niin, kuin te olette kertoneet huonoja kokemuksia.

Pelkään raskaaksi tulemista ja synnyttämistä nykyään hirveän paljon :( Tosin vasta muutaman vuoden päästä ajattelin aikaisintaan hankkia...mutta saaminen pelottaa paljon! Myös mies otti ja lähti -ketjujenne takia! :(

t. Nainen 23v

Mulla lensi kurapaskakin pöydällä sen harjoittelijan syliin, mutta ei se tahtia haitannut.

Ymmärrän sinua ap ja muistan hyvin omat tunteeni esikoisen synnytyksen lähetessä.

Ja ne ajatukset lähes pilasivat koko duunin. Jännitin ja varoin, en uskaltanut heittytyä hakemaan voimaani. Kuvainnollisesti kiskoin siis mekon helmaa eteen ;-) Inhosin, kun mua komenneltiin, vaikka syy oli lapsen hapensaanti. Pelkasin, alkaisiko mies inhoamaan mua, joten passitin sitä käytävälle ja sitten kiduin yksikseni, mutta eipähän kukaan katsellut paikkojani, joskaan ei pitänyt kädestäkään. No, se siitä, lapsi syntyi ja häpeä hälveni.

Toisessa synnytyksessä oli sitten jo kokemusta ja ikääkin tullut. Tuolla aiemmin jo joku sanoi, että uuden elämän edessä kuuluu nöyrtyäkin, ihan loistavasti kiteytetty! Toisella kerralla vähät välitin, miltä näytin ja kenelle näytin. Halusin vain pitää ohjat käsissäni ja olla hyvässä yhteisymmärryksessä miehen ja kätilön kanssa. Nyt mieskin sai olla aktivinen, hieroi ja tsemppasi (eikä tosin vieläkään kurkkinut jalkoväliin ;-) ) ja kätilön kanssa yhdessä mietittiin mulle sopivia synnytysasentoja ja kivunlievityksiä. Olin vahva ja nainen, tykkäsin joka hetkestä. Merkittävästi parempi kokemus ja parempi fiilis.

Tiedän, ettet haluaisi kuulla tätä, mutta luepa jotain juttuja luonnonmukaisesta synnytyksestä. En tarkoita, että sun pitäis laulella delfiinilauluja ja heilutella kristalleja ja suitsukkeita, mutta sitä voimakasta, alkukantaista naiseutta voisit hakea. Sellaista väkivahvaa kalevalaista akkaenergiaa.

Ajattelen samalla tavalla. Seksi on minusta luonnollista enkä ole estoinen, mutta mulle seksi on yksityinen asia eikä meillä ole katsojia enkä jaa netissä pätkiä meidän sessioista... Myös synnytys on luonnollinen ja intiimi tapahtuma ja vaikka haluankin tarvittavan sairaalahenkilökunnan ympärilleni ja synnytys on luonnollinen asia, ei se silti ajatuksen tasolla tunnu kovin hienolta tai mukavalta. Gynokologillakin olen ravannut nuoresta asti, mutta en minä niistä tutkimuksista nauti vaan ne ovat se pakollinen osio, joka pitää sietää.

Haluan myös, että mieheni silmissä olen ensisijaisesti kaunis, seksikäs ja haluttava vaimo enkä vain meidän lapsen synnyttänyt äiti. Vaikka isän ja äidin roolit ovat tärkeimpiä rooleja, ei ne ole ainoat roolit  ja haluan säilyttää vaimon ja miehen roolit ja meidän kahdenkeskisen vetovoiman ja omat jutut tässä lapsiperheen arjessa.
Joten ei kaikki luonnollinen ja normaali asia silti ole sellaista, että siitä niin kovin nauttisi. :)

Kätilö ei pidä sitä nöyryyttävänä vaan maailman hienoimpia asiana ja siksi on hakeutunut alalle:) Synnytys on maailmaan luonnollisin asia. Ole ylpeä että saat synnyttää ja psyykkaa itseäsi positiivisella asioilla. Mahtavaa että miehesi sanoo haluavansa 4 lasta, sulla on ihana mies. Ota siltä kaikki tuki mitä saat! Nyt kun en enää lapsia tule enempää hankkimaan muistelen kaiholla synnytystä ja sitä kun sain vauvan ekan kerran verisenä rinnoilleni

miks sun tarvis siellä maata? ponnista istuen jakkaralla tai altaassa. Itse en ymmärrä tätä synnytyksissä makaamiskulttuuria. en ole yhdessäkään synnytyksessä suostunut makaamaan.

4 synnytystä on takana.

Älä huoli ap. Mua huoletti sama, mutta voin vakuuttaa, että kun olet itse tilanteessa, sua ei voisi vähempää kiinnostaa vaikka siellä olisi koko Helsingin kaupungin orkesteri toljottamassa vieressä. Siinä on kuule sitten ihan muuta ajateltavaa.