ADHD ja laihduttaminen
En löytänyt aiheesta yhtään keskustelua. Olen tottunut lievittämään keskittymiskyvyttömyyttä ja ahdistusta vetämällä sokeria, sitten jaksaa taas hetken keskittyä ja mieliala paranee. Ei kuitenkaan terveydellisesti eikä painonhallinnan kannalta kovin tervettä. Toinen itselääkintäkeino itselläni on ollut liikunta, varmaan liikunnan ansiosta en ole ylipainoinen, mutta muutama kiloa olisi kuitenkin varaa kiristellä. Nyt vieläpä tämä korona on poistanut monet mielihyvää buustaavat asiat elämästä ja jostain ne dopamiinit pitäisi raapia...
Millaisia kokemuksia muilla aakkosilla painonhallinnasta ja laihduttamisesta?
Kommentit (59)
Mä olen normaalipainoinen ADHD-tapaus, mutta mullakaan karppaus/vhh ei toiminut ollenkaan. Vaikka olisin syönyt miten paljon rasvaa, ei sokerinhimo häipynyt. Lopulta siirryin kasvisruokavalioon, jossa syön enemmän hedelmiä, täysjyvähiilareita ja juureksia. Sokerinhimo on vähentynyt huomattavasti.
Yritän keskittyä siihen, että syön enemmän terveellistä ruokaa ja keskityn vähemmän asioihin, joita en voi syödä.
Mä en ole onnistunut koskaan syömään järin säännöllisesti tai terveellisesti. Olen pysynyt suht hoikkana varmaan koska se syöminen on tosiaan epäsäännöllistäkin. Jos olen sellaisessa elämäntilanteessa, että tulee ruoka nenän eteen viisi kertaa päivässä, alan vähitellen kerätä painoa. Nyt on menossa kokeilu elvansea ja mulle olisi tämän kanssa helppo laihtua. Normaalisti jos en syö kunnon ruokaa säännöllisesti, päädyn nälkäisenä syömään tyyliin karkkia ja sipsiä. Nyt voin ihan hyvin jättää nekin syömättä. Ei ole ainakaan vielä lääke tehnyt ihmeitä sen suhteen, että saisin paremmin syömisen (ja tietenkin kaiken muukin) toimimaan säännöllisesti. Tiedä sitten, onko vähemmän huono syödä nälkäisenä karkkia vai olla syömättä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:

Mä kans syön kasvisruokaa. Mutta ehdottoman totta tuo, että ensisijaisesti pitää siirtää ajattelu siihen mitä kannattaa syödä kuin että siihen mitä ei saa syödä. Yritän muistaa jatkuvasti ostaa tuoreita hedelmiä yms makeita mutta terveellisiä herkkuja. Tänään sain huijattua makeanhimoa tekemällä banaanipuolukkasmoothien kun banaani on jo itsessään niin makea.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole onnistunut koskaan syömään järin säännöllisesti tai terveellisesti. Olen pysynyt suht hoikkana varmaan koska se syöminen on tosiaan epäsäännöllistäkin. Jos olen sellaisessa elämäntilanteessa, että tulee ruoka nenän eteen viisi kertaa päivässä, alan vähitellen kerätä painoa. Nyt on menossa kokeilu elvansea ja mulle olisi tämän kanssa helppo laihtua. Normaalisti jos en syö kunnon ruokaa säännöllisesti, päädyn nälkäisenä syömään tyyliin karkkia ja sipsiä. Nyt voin ihan hyvin jättää nekin syömättä. Ei ole ainakaan vielä lääke tehnyt ihmeitä sen suhteen, että saisin paremmin syömisen (ja tietenkin kaiken muukin) toimimaan säännöllisesti. Tiedä sitten, onko vähemmän huono syödä nälkäisenä karkkia vai olla syömättä ollenkaan.
Huh, toivottavasti kuitenkin muistat säännöllisesti syödä edes jotain. Onko lääkityksestä ollut muutoin apua?
Ap
Miksi tällaisiin keskusteluihin tulee joku selittämään ihan jotain muuta tuubaa? Niinkuin tuo yksi joka kertoo että lääkkeitä voi tilata laittomasti jne. Jos kukaan ei kysy, niin miksi joku tulee tuollaista satuilemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stimulantit vähentää useimmilla ruokahalua (eivät tee syömisestä mitenkään vastenmielistä kuitenkaan), mutta leikkaavat erityisesti kovaa näläntunnetta pois, mikä tekee laihduttamisesta paljon helpompaa. Tämän takia 60-luvulla laihdutuslääkkeissä oli mukana piriä.
Mutta stimut on eri asia kuin piri. Ja annosmäärät ihan erilaiset... Stimut voi myös vähentää sitä kuinka paljon pystyy liikuntaa harrastamaan kun monilla nousee syke niin paljon ettei voi kovia treenejä ollenkaan tehdä sellaisina päivinä kun ottaa stimut.
Ap
Esim. Elvanse Adult (adhd-lääke) on lähes puhdasta amfetamiinia. Euforisoivaa muotoa molekyylistä ei tuossa ole mutta muuten samaa ainetta.
Elvanse käytössä enkä ole laihtunu yhtään.
Painanu vuosia jo saman verran lääkkeen kanssa ja ilman.
Yleensäkki adhd lääkkeiden kanssa on hyvä muistaa syödä hyvin ettei verensokerit heittele joka taas aiheuttaa pahaa oloa jne.
Elvansesta tunnen kyllä nälkää aikalailla ihan saman verran mutta perheellisenä ihmisenä on syömisrytmi muutenkin vakio eikä nälkää muutenkaan kerkiä tulemaan oikeastaan koskaan.

Onko lääkityksestä ollut apua?

Elvansesta tunnen kyllä nälkää aikalailla ihan saman verran mutta perheellisenä ihmisenä on syömisrytmi muutenkin vakio eikä nälkää muutenkaan kerkiä tulemaan oikeastaan koskaan.Onko lääkityksestä ollut apua?
Ap
On ollut suuri apu ilman mitään sivuoireita.
Helpolla lääkärit ei sitä määrää kyseenalaisen maineen vuoksi ja aikamoinen litanja muita lääkkeitä käydään läpi jos niistä olisi hyötyä.
Lääkäri piti aikamoisen puheen myös miksi sitä ei mielellään määrätä ja omasta kannasta on hyvä käydä tulostaa resepti auton hanskalokeroon koska antaa väärän positiivisen amfetamiinille jos sattuu käymään niin että joutuu poliisien kanssa jostain syystä ongelmiin. Mitään päihdetaustaa itellä kyllä ei ole ja jos olisi niin olisi turha edes kuvitella reseptistä.
Lääkäreille kuulemma kannattaa olla myös avoin lääkityksestä jos kyselevät ettei tule tunne että salailee jotakin.
Erittäin moni lääkäri kuulemma suhtautuu todella nuivasti elvanseen ja attentin lääkkeisiin.
Attentinia saisin myös kyllä jos haluaisin mutta tuntuu etten tarvitse koska elvanse sopii paremmin ja on pitkävaikutteinen toisin kun attentin joka on lyhytvaikutteinen josta syystä annostelu on vaikeampaa kun pitäisi ottaa useamman kerran päivässä. Ja attentin on vieläkin kyseenalaisempi lääke koska siinä on vielä viihdekäyttöpotentiaalia toisinku elvansessa.
Elvansea ei oikeastaan pysty edes käyttämään väärin mutta silti sitä ei kukaan halua miellään määrätä.
Enimmäkseen johtuu tuurista minkälaisen lääkärin saa itselleen.

Kiitos vastauksesta! Hienoa kuulla ettei ole sivuoireita.
Ja on kyllä ihmeellistä että lääkäreilläkin on edelleen näitä käsityksiä että porukka hommaisi lääkityksiä viihdekäyttöön. Kun ihan oikeasti moni ei pysty opiskelemaan tai tekemään töitään ilman lääkitystä ja koko elämä on yhtä kaaosta...
Ap
Äh, meinaa mennä nyt tämä homma överiksi enkä ole edes laihtunut :(
Ap
Aktiivisuusranneke ja nikotiinilaastarit!
Nikotiini kulkee samoja reittejä kuin adhd-lääke adhd aivoissa!
Toisena päivänä se parantaa oloa ainakin mulla.
Oon jaksanu iha kunnol urheilla ja liikkua laastarin avulla.
Mulla Attentin aiheutti lamaannusta, joten ei oo oikee enää muita ku tuo laastari... Plääh.
Plus kun kaikki sanoo "no stimut lakkauttaa ruokahalun ni laihdut" ööööö no miks laihdutus keskusteluis sanotaan "pitää syödä että laihtuu"
Ja oon itse huomannut! Oon syöny ton rannekkeen avulla oikeit määriä (1600kcal/pv), niin nyt oon laihtunut. Toisin ku en laihtunut sillon ku söin "kun muistin".
Miks mun kommentti ei tullu.
Sanoin että syömällä laihtuu toisin ku kaikki tääl sanoo!
Mä oon rannekkeen avulla syöny 1600kcal pv ja laihdun, toisin kävi kun "söin ku muistin".
Vierailija kirjoitti:
Aktiivisuusranneke ja nikotiinilaastarit!
Nikotiini kulkee samoja reittejä kuin adhd-lääke adhd aivoissa!
Toisena päivänä se parantaa oloa ainakin mulla.
Oon jaksanu iha kunnol urheilla ja liikkua laastarin avulla.
Mulla Attentin aiheutti lamaannusta, joten ei oo oikee enää muita ku tuo laastari... Plääh.
Ei kuulosta ihan hyvältä tuokaan että pitäisi nikotiiniriippuvuus hankkia :/
Aktiivisuusranneke voisi olla tosi motivoiva!
Vierailija kirjoitti:
Plus kun kaikki sanoo "no stimut lakkauttaa ruokahalun ni laihdut" ööööö no miks laihdutus keskusteluis sanotaan "pitää syödä että laihtuu"
Ja oon itse huomannut! Oon syöny ton rannekkeen avulla oikeit määriä (1600kcal/pv), niin nyt oon laihtunut. Toisin ku en laihtunut sillon ku söin "kun muistin".
Itse muistan kyllä syödä säännöllisesti, siinä ei yleensä ole ongelmaa. Se vaan että saisi ne mielihalut loppumaan...
Ap
Kyllä stimulantit yleensä demppaavat ruokahalua eli sitä kautta laihduttaminen on huomattavasti normaalia helpompaa. Sellaista "kiljuvaa" nälkää ei tule välttämättä ollenkaan, vaikka söisi erittäin vähän. Stimut myös antavat lisäenergiaa eli sitäkään kautta ei tule välttämättä niin suurta himoa syödä mitään.
Mitään vastenmielisyyttä ruokaa kohtaan sinänsä ei varmaan tule eli jos ei ole mitään laihdutusmotiivia, niin silloin ei varmaankaan laihdu.
Mutta jos on kova motiivi laihtua ja käyttää jotain stimua samaan aikaan, niin se laihtuminen kyllä helpottuu huomattavasti.

Asiasta on aika paljon ollut keskustelua eri ADHD-ryhmissä ja kyllä se vaikutus vaan on aina yksilöllinen. Eli joku laihtuu, toisella pysyy paino samana, kolmas lihoaa...
Ap
Ei toimi