Mikä on vanhin käytössä oleva vaatteesi?
Itsellä taitaa olla Rukan sadetakki, joka oli jo kotona asuessani, eli yli 20 vuotta vanha.
Kommentit (965)
T-paita joka on venynyt ja vanunut ja muodoton mutta niin kiva pitää päällä kotona.
Olen ostanut sen ainakin parikymmentä vuotta sitten Norjasta Cubuksesta. Asun edelleen Norjassa mutta en enää samassa kaupungissa. Paita alkaa todella olla tiensä päässä pian, mutta olen vain niin kiintynyt siihen. Samalta ajalta on myös mustat joogahousut jotka minulla päällä tälläkin hetkellä. Lahkeissa alkaa olla jo läpinäkyviä kohtia, mutta mukavat kotihousut nämäkin.
äidin kesämekko. Äiti kuoli v. 1979.
äidin vanha kesämekko, käytössä edelleen. Äiti kuoli v. 1979.
Armeijan "peltipaita" Sen ikää en tiedä. Olin intissä 1977- 1978.
Arvelisin, että punainen vetoketjuhuppari. Teininä käytin ja vieläkin. Ei tule muuta vaatetta mieleen, joka olisi yhtä vanha. On vieläkin rakas vaate, vaikka vähän nukkainen. Ei rikki tippaakaan, että kestävä vaate on.
Isäni vanha villapaita, jonka äitini kutoi hänelle 60 vuotta sitten.
25 vuotta vanhoja vaatteita on paljonkin. Silloin laatu oli joka kaupassa hyvää.
Ei itsellä vaan lapsenlapsella käytössä mekkoni, jonka äitini ompeli minulle n. 60v sitten. Nätti ja hyväkuntoinen edelleen, joskin värit jo hieman haalistuneet. Vaaleanpunainen, jossa valkoisia palloja.
2001 Anttilasta ostettu musta toppi. Käytän sitä säännöllisesti ja on kuin uusi.
Parikymppisenä tein itselleni valkoisen folkflore-henkisen kesämekon puuvillasta, johon virkkasin pitsit vyötärölle ja yläosaan. Siitä on nyt 50 vuotta ja käytän mekkoa edelleen hellepäivinä kesällä.
Cape Hornin collegepusero, hankittu luultavasti 1988 tai 89.
Pipo, jonka mieheni osti minulle joulumarkkinoilta v.1984, seurustelumme alkuaikoina. On kestänyt monet tuulet ja tuiskut, ja lämmittää edelleen.
1989 ostettu musta-harmaaraitainen collegepusero jotain tekokuitua, ei siis puuvillaa. On jotain kotimaista merkkiä, laput niin kuluneet että tekstiä ei ole enää. Maksoi maltaita, muistaakseni n. 100 Mk siihen aikaan. Täysin priimakunnossa ja mahtuu edelleen päälle. On ollut ahkerassa käytössä, kotona lähes viikoittain päällä. Tästä en luovu ikinä. Yksi suosikkivaatteeni.
Vierailija kirjoitti:
1989 ostettu musta-harmaaraitainen collegepusero jotain tekokuitua, ei siis puuvillaa. On jotain kotimaista merkkiä, laput niin kuluneet että tekstiä ei ole enää. Maksoi maltaita, muistaakseni n. 100 Mk siihen aikaan. Täysin priimakunnossa ja mahtuu edelleen päälle. On ollut ahkerassa käytössä, kotona lähes viikoittain päällä. Tästä en luovu ikinä. Yksi suosikkivaatteeni.
Korjaan n. 200 Mk. Lipsahti väärä summa tuohon. Jäänyt hinta mieleen kun piti hetken harkita hinnan takia. Normaalisti ostettiin Seppälästä huomattavasti halvempaa.
Varmaan nuo nahkatakit, ostettu käytettynä ennen vuosituhannen vaihdetta.
Isäin valkone kauluspaita, varmaa 60-70-luvulta. Teininä poistin kauluksen ja tavallisella mustalla ompelulangalla kirjailin siihen tärkeän tekstin. Oli päällä vielä muutama vuosi sitten...tallessa on edelleen. Sama yksi isäin vihertävän harmaa kesäpaita on talless, piänki joskus
Isoäidin turkki nyt jo kolmannessa polvessa käytössä. Turkis ihan hyvä viekäkin, saa muokattua seuraavallekin jos haluaa.
Työnhakuvaatteet: Adidaksen verkkapuku 90-luvun loppupuoliskolta. Tähän kaveriksi lenkkarit vuodelta 2008. Kyllä työnhakijan kannattaa näyttää köyhältä, se antaa motivoituneemman työnhakijan mielikuvan.
Vierailija kirjoitti:
Pitkä villakangastakki Seppälästä yli 10 vuotta vanha. Parempana takkina pidän esim. Jouluna käytin kun käytiin haudoilla.
Tästä tulee se kuuluisa sanonta, että pukee päälle niinsanottua parempaa Seppälää :)
Vaarilta perityt raappahousut. Jotain 50-luvun puolivälistä.