Mikä on vanhin käytössä oleva vaatteesi?
Itsellä taitaa olla Rukan sadetakki, joka oli jo kotona asuessani, eli yli 20 vuotta vanha.
Kommentit (965)
Muukalaislegioonan maiharit vuodelta 1974.
1700-luvulla isoisoisoisoäidin Seppälästä ostama Impazivo-paita.
Itse ostamistani yhä käytössä olevista vaatteista 1980-luvun puolivälissä ostettu Kestilän villakangastakki, vaikka hihat ovat aivan liian lyhyet eikä edes ole erityisen lämmin. Kuluminen ei näy missään ja mallistakaan ei huomaa vanhaksi, päinvastoin.
Normaalisti kyllästyn vanhoihin malleihin, tämän kaivan aina uudelleen esiin. Pari vuotta sitten näin täsmälleen samanlaisen vastaantulijalla. Sokokselta aikoinaan ostettu.
Em takin lisäksi 1970-luvun alussa lapsena ostettu kylpytakki. Ei sentään jatkuvassa käytössä. Aikoinaan koira vähän tuhosi sitä, mutta en halua heittää poiskaan.
Yli 30 vuotta sitten ostettu turkki Made in Danmark (sabakan eli koiraa). Onneksi ostettu silloin vähän kasvunvaraakin, niin että vieläkin mahtuu vaikka kiloja on tullut lisää 😂
Rakkaan äitivainajan aluspaita ja paita merkki Pallopaita. 70 luvulta.Tosi hyvänlaatuisia.
Mökillä on 80-90-luvun vaatteita. Kotona max 10 v vanhoja.
2001 Ausseista ostettu jakku. Housut kadonneet aikaa sitten, mutta jakku tallella ja näyttää upouudelta. Vahvistaa uskoni siihen, ettei köyhällä ole varaa ostaa kuin laatua. Pulitin nimittäin opiskeluaikana siitä enemmän kuin tuolloin olisi ollut varaa.
Rippimekko on edelleen käytössä juhlamekkona. Ripille pääsin 2008.
Isäni vanha huppari 80-luvulta on tälläkin hetkellä :) Olen syntynyt 90-luvun alussa, joten huppari on minua vanhempi. Mulle hankituista vaatteista 6. luokalla käsitöissä koristelemani t-paita on vielä käytössä yöpaitana. Ja taaperona ylläni ollut hame menisi tänä päivänä minihameena, mutten ole viitsinyt käyttää :D
Vuodelta 1986 oleva Joutsen untuvatakki jonka ostin ekasta palkastani alottaessani työt ensimmäisessä työpaikassani. Hintaa oli jotain 1500 markkaa.
Vieläkin se on käytössä kun teen lumitöitä omassa pihassa. Hyvässä kunnossa se on edelleen ja kovin lämminkin, mutta kun se on väriltään kananpojankeltainen niin ei sitä ihmisten ilmoille kehtaa laittaa. Mallinsa puolesta sopisi käyttöön muuten ihan hyvin, todella ajaton malli.
Laatumerkin collegepaita 90-luvun alusta. Kangas on yhä ehjä, joskin käytössä ja pesussa haalistunut. Vrt. saman merkin collegehousut, joihin tuli reikä alle puolessa vuodessa. Kyllä ennen kaikki oli paremmin, tai ainakin kankaat laadukkaampia.
T-paita opiskeluajoilta 1990-luvun alkupuolelta.
Vaaleanvihreä neulepusero, ostettu Rauman Anttilan tammialesta 1985. Se oli sitä aikaa, kun alennusmyynnit tosiaan alkoivat tammikuussa eikä tapaninpäivänä, tapaninpäivänä ei päässyt - shock, horror - edes maitokauppaan. Se on ihan kotikutoisen näköinen pusero, minulta on monesti kysytty, olenko sen itse tehnyt. Mutta ei, siinä on kauluksen sisäpuolella kokolappu pesuohjeineen, tosin nyt jo kokonaan haalistunut.
Talvikengät mallia mummo. Ostin ne vuonna 2009, kun sain kipsin murtuneesta nilkasta pois. Ne olivat ainoat, mitkä sai hyvin turvonneeseen jalkaan, on nauhat ja vetoketju. Ne on loistavat ulkoilukengät vieläkin, lämpimät, eivätkä liukkaat. Mihinkään shoppailureissuille niitä ei viitsi laittaa kuitenkaan.
Mulla on käytössä useitakin yli 20 vuotta vanhoja yöpaitoja, ainakin yksi huppari ja yksi villapaita. Tuo huppari oli välillä miehelläni käytössä varmaan 10 vuotta, mutta nyt kun muoti on taas väljää ja toisaalta mies vähän isompi kuin 10 vuotta sitten, niin on taas palautunut mulle. Ja väitän, ettei kukaan ulkopuolinen uskoisi, että se on niin vanha. Ihan huikeaa laatua ja tyyliltäänkin taas ihan käypää kamaa.
Kumisaappaat ja sadeasu 90-luvun puolivälistä. Ostettiin aikanaan partioretkiä varten, mutta toimivat edelleen hyvin mökillä.
samperi13 kirjoitti:
Vanhin on mummoni ihanat 40-luvun kengät. Ja hänen sininen metallinhohtoinen kaksiosainen asu, hame ja bolero.
Hei, mun äidillä ollut varmaan tuo sama hame ja bolero, se on taftia. Voi että se oli minusta hieno. En tiedä mihin hävisi, varmaan matonkuteisiin.👎
2005 ostettu nahkatakki. On sitäkin huomattavasti vanhempia bändipaitoja, mutta niitä tulee käytettyä vain erikoistilanteissa koska uusia samanlaisia ei saa mistään.
Kansallispuvun mekko. Ikää sillä on n 70v. Toki ikä myös näkyy mm väri muuttunut, mutta puku on edelleen käyttökelpoinen tuunaa mun perinne-hengessä. Ja erittäin lämmin pakkasilla, eikä tarvitse miettiä näyttääkö takamus isolta, koska kansallispuvussa sen kuuluukin olla iso... Mitä enemmän villahousuja alla, sen komeampaa. Seuraksi laitan jalkaan kengät, jotka ostin 90-luvulla. Ne oli tarkoitus hävittää jo aikaa sitten, siirtyi pihakengiksi jne, mutta nykyisin käytössä parempina kenkinä