Lue keskustelun säännöt.
Jos parisuhteessa kumppanisi sairastuu, ja suhde muuttuu sen vuoksi huonoksi, onko oikein lopettaa suhde?
07.07.2020 |
Vai pitäisikö sinun jäädä velvollisuudentunnosta tukemaan toista, vaikka tiedät, että olisit mieluummin sinkku?
Huono suhde on aika väljä käsite. Sen voi ymmärtää kokemuksena siitä, että suhde ei ole sinulle hyvä, suhde ei lisää hyvinvointiasi ja onnellisuuttasi ja että parisuhdetarpeisiisi ei vastata.
Kommentit (56)
Meillä ystäväpiirissä perheen äiti sairastui mieleltään vakavasti. Ei kyennyt enää asumaan kotona. Muutaman vuoden kuluttua perheen isä otti eron ja löysi vähän myöhemmin uuden puolison. Perheen teini-ikäiset lapset tuomitsivat isänsä ratkaisun täysin ja ovat hädin tuskin puheväleissä. Ex-vaimo ei ymmärrä tästä uudesta tilanteesta mitään, ja mies käy edelleen säännöllisesti tapaamassa ex-puolisoaan. Minusta ihan ymmärrettävää, etenkin kun entinen puoliso ei kärsi tilanteesta lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota on yleisellä tasolla ihan mahdoton sanoa. Se riippuu niin paljon sairaudesta ja suhteesta millainen se oli ennen sairautta.
Yleisesti ottaen minä tai moni muukaan ei katso sellaista hyvällä, jos pitkän liiton jälkeen jätetään toinen pulaan hänen sairastuessaan vakavasti vaikkapa syöpään.
Tässä ei kysytty, paheksuuko ympäristö, vaan onko huonon suhteen lopettaminen oikein, vaikka toinen olisikin sairas. Onko sinusta siis tilanteita, joissa huonoon suhteeseen pitää jäädä?
Huonon suhteen lopettaminen on mielestäni oikein. Mutta jos toinen sairastuu vaikka syöpään, niin onhan se vähän haljua lopettaa huono suhde juuri silloin, tulee mieleen miksi ei aiemmin. Toisaalta, sairauksia ja tilanteita on niin monenlaisia. Ei ole oikein myöskään ulkopuolisena tuomita toisten ratkaisuja, koska ei tiedä millainen se suhde on ja on ollut.
Siksi ei aiemmin, koska se suhde oli ennen sairastumista hyvä. Tässä ketjussa on puhe suhteista, jotka muuttuvat huonoksi kumppanin sairastumisen myötä.
Eipä tuo vastaukseni hirveästi muutu, vaikka suhde olisi aiemmin ollut hyvä, koska sairauksia on niin monenlaisia. Ihan "pelkkä" masennus voi muuttaa todella paljon suhdetta skitsofreniasta ja bipolaarisuudesta puhumattakaan. Sitten taas ovat fyysiset sairaudet, joissa mieli säilyy ennallaan (sopeutumisvaiheen jälkeen) tai aivoihin vaikuttavat vammat ja sairaudet.
Mutta olipa sairaus mikä tahansa, on aina olemassa ne puolisot, jotka eivät sairautta kestä. Tämän olen ihan työssäni nähnyt ja noihinkin tapauksiin mahtuu monenlaista. Siksipä onkin hankala ulkopuolisena sanoa juuri mitään. Vastasin kyselyyn en osaa sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota on yleisellä tasolla ihan mahdoton sanoa. Se riippuu niin paljon sairaudesta ja suhteesta millainen se oli ennen sairautta.
Yleisesti ottaen minä tai moni muukaan ei katso sellaista hyvällä, jos pitkän liiton jälkeen jätetään toinen pulaan hänen sairastuessaan vakavasti vaikkapa syöpään.
Tässä ei kysytty, paheksuuko ympäristö, vaan onko huonon suhteen lopettaminen oikein, vaikka toinen olisikin sairas. Onko sinusta siis tilanteita, joissa huonoon suhteeseen pitää jäädä?
Huonon suhteen lopettaminen on mielestäni oikein. Mutta jos toinen sairastuu vaikka syöpään, niin onhan se vähän haljua lopettaa huono suhde juuri silloin, tulee mieleen miksi ei aiemmin. Toisaalta, sairauksia ja tilanteita on niin monenlaisia. Ei ole oikein myöskään ulkopuolisena tuomita toisten ratkaisuja, koska ei tiedä millainen se suhde on ja on ollut.
Siksi ei aiemmin, koska se suhde oli ennen sairastumista hyvä. Tässä ketjussa on puhe suhteista, jotka muuttuvat huonoksi kumppanin sairastumisen myötä.
Eipä tuo vastaukseni hirveästi muutu, vaikka suhde olisi aiemmin ollut hyvä, koska sairauksia on niin monenlaisia. Ihan "pelkkä" masennus voi muuttaa todella paljon suhdetta skitsofreniasta ja bipolaarisuudesta puhumattakaan. Sitten taas ovat fyysiset sairaudet, joissa mieli säilyy ennallaan (sopeutumisvaiheen jälkeen) tai aivoihin vaikuttavat vammat ja sairaudet.
Mutta olipa sairaus mikä tahansa, on aina olemassa ne puolisot, jotka eivät sairautta kestä. Tämän olen ihan työssäni nähnyt ja noihinkin tapauksiin mahtuu monenlaista. Siksipä onkin hankala ulkopuolisena sanoa juuri mitään. Vastasin kyselyyn en osaa sanoa.
Tässä kysymyksessä nimenomaan oletetaan, että sairaus, oli se mikä tahansa, tekee suhteesta huonon ainakin toisen osapuolen mielestä.
Haluaisitko itse, että kumppanisi jäisi kanssasi suhteeseen, vaikka se olisi hänestä huono suhde?
Kysymys ei ole siitä pitäisikö lopettaa suhde vaan miten jaksaa jatkaa siinä.
Vierailija kirjoitti:
”Suhde” pitäisi määritellä jotta voi vastata.
On eri asia, kun takana on 20 vuoden avioliitto ja yhteiset, kotona asuvat lapset kuin vuoden seurustelusuhde jossa ei oikein edetä muutenkaan mihinkään.
Kuinka monen vuoden jälkeen huono suhde on oikeutettu ja sellaiseen jääminen velvollisuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikein on tehdä niinkuin itse haluaa.
Riippuu ihan siitä, miten vahvasti suhteeseen on sitouduttu.
Kun minä olen mennyt naimisiin, koen että on väärin erota siksi, että toinen sairastuu ja toivon, että vastaavasti puoliso haluaa olla tukena, jos minä sairastun. Voisin silti erota, jos tilanne kävisi minulle liian raskaaksi. Sitä ennen pitäisi kuitenkin yrittää selvittää ongelmia, esimerkiksi pariterapiassa. Olisi väärin erota vain siksi, että suhde ei lisää onnellisuuttani. Jos suhde tekisi täysin onnettomaksi elämän, olisi ymmärrettävää erota, mutta todennäköisesti tilanteeseen olisi muitakin ratkaisuja. Tarvitsisimme luultavasti puolison kanssa kumpikin apua omaan jaksamiseemme tai jos joutuisin huolehtimaan puolisosta niin että uupuisin sen takia, siihen pitäisi saada ulkopuolista apua.
Jossain toisessa suhteessa on voitu sopia, että erota voi ihan koska vaan ihan vaan ihan mistä syystä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota on yleisellä tasolla ihan mahdoton sanoa. Se riippuu niin paljon sairaudesta ja suhteesta millainen se oli ennen sairautta.
Yleisesti ottaen minä tai moni muukaan ei katso sellaista hyvällä, jos pitkän liiton jälkeen jätetään toinen pulaan hänen sairastuessaan vakavasti vaikkapa syöpään.
Tässä ei kysytty, paheksuuko ympäristö, vaan onko huonon suhteen lopettaminen oikein, vaikka toinen olisikin sairas. Onko sinusta siis tilanteita, joissa huonoon suhteeseen pitää jäädä?
Huonon suhteen lopettaminen on mielestäni oikein. Mutta jos toinen sairastuu vaikka syöpään, niin onhan se vähän haljua lopettaa huono suhde juuri silloin, tulee mieleen miksi ei aiemmin. Toisaalta, sairauksia ja tilanteita on niin monenlaisia. Ei ole oikein myöskään ulkopuolisena tuomita toisten ratkaisuja, koska ei tiedä millainen se suhde on ja on ollut.
Siksi ei aiemmin, koska se suhde oli ennen sairastumista hyvä. Tässä ketjussa on puhe suhteista, jotka muuttuvat huonoksi kumppanin sairastumisen myötä.
Eipä tuo vastaukseni hirveästi muutu, vaikka suhde olisi aiemmin ollut hyvä, koska sairauksia on niin monenlaisia. Ihan "pelkkä" masennus voi muuttaa todella paljon suhdetta skitsofreniasta ja bipolaarisuudesta puhumattakaan. Sitten taas ovat fyysiset sairaudet, joissa mieli säilyy ennallaan (sopeutumisvaiheen jälkeen) tai aivoihin vaikuttavat vammat ja sairaudet.
Mutta olipa sairaus mikä tahansa, on aina olemassa ne puolisot, jotka eivät sairautta kestä. Tämän olen ihan työssäni nähnyt ja noihinkin tapauksiin mahtuu monenlaista. Siksipä onkin hankala ulkopuolisena sanoa juuri mitään. Vastasin kyselyyn en osaa sanoa.Tässä kysymyksessä nimenomaan oletetaan, että sairaus, oli se mikä tahansa, tekee suhteesta huonon ainakin toisen osapuolen mielestä.
Haluaisitko itse, että kumppanisi jäisi kanssasi suhteeseen, vaikka se olisi hänestä huono suhde?
En osaa sanoa, koska en tiedä miten sairastuminen vaikuttaisi minuun. Sairastuminen ja muiden avun varassa oleminen on valtava muutos elämässä. Luultavasti en haluaisi olla puolison kanssa, joka ei kykene asettumaan asemaani ja menemään siitä läpi yhdessä, mutta toisaalta en välttämättä haluaisi muuttaa hoitokotiinkaan, jos sairaus vaatisi sitä.
Kyllä ja ei vaihtoehtojen sijasta kannattaa pohtia asiaa laajemmin ulkopuolisen avun turvin, jos olet tällaisessa tilanteessa. Jos olet aivan varma siitä, että haluat erota, niin pohtikaa sitä miten kaikki voisi saada sujumaan mahdollisimman hyvin molempien ja lasten kannalta. Jos toista ei enää pysty rakastamaan, niin suhde on jollain tasolla ohi joka tapauksessa. Mutta yllättäviäkin ratkaisuja voi löytyä, jos yritetään yhdessä pohtia.
Rakkaus toista kohtaan ratkaisee. En voisi jättää puolisoani. Eiköhän sillä sairastuneella ole tarpeeksi kamalaa ilman että toinen hylkää hädän hetkellä! Eikös avioliitossa, suhteessa luvata pysyä rinnalla vaikeinakin aikoina? Voithan sinä itsekin sairastua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ystäväpiirissä perheen äiti sairastui mieleltään vakavasti. Ei kyennyt enää asumaan kotona. Muutaman vuoden kuluttua perheen isä otti eron ja löysi vähän myöhemmin uuden puolison. Perheen teini-ikäiset lapset tuomitsivat isänsä ratkaisun täysin ja ovat hädin tuskin puheväleissä. Ex-vaimo ei ymmärrä tästä uudesta tilanteesta mitään, ja mies käy edelleen säännöllisesti tapaamassa ex-puolisoaan. Minusta ihan ymmärrettävää, etenkin kun entinen puoliso ei kärsi tilanteesta lainkaan.
Ymmärrän teinejä.
Mitäs, jos kyseessä on vaikka alzheimer ja se, joka ei halua olla siinä suhteessa, on se sairastunut? Pitääkö silloinkin jatkaa? Toinen ei muista sinua, torjuu sinut ja haluaa iskeä ketä tahansa muita ihmisiä ja olla vapaa. Tiedän tälläisenkin tilanteen. Erohan siinä tuli, 40 vuoden avioliiton jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten monet muut sanoneet, riippuu sairaudesta, parisuhteesta, mitä sairastunut tekee, siitä kärsiikö joku muukin, kuten lapset, jos jää suhteeseen, kärsiikö oma mielenterveys ja elämä liikaa.
Harva luovuttaa ihan heti, itsekin kestin (liian) pitkään mielenterveysongelmista ja alkoholismista kärsivän miehen rinnalla. Kun viimein tajusin, että olen kuin nurkkaan ahdistettu eläin, en pysty ajattelemaan enkä toimimaan normaalisti, elämä oli yhtä selviytymistaistelua ilman mitään toivoa paremmasta, erosin säästääkseni itseni. Halusin lapsille edes yhden jotenkin järkevän vanhemman, yhden rauhallisen kodin.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus toista kohtaan ratkaisee. En voisi jättää puolisoani. Eiköhän sillä sairastuneella ole tarpeeksi kamalaa ilman että toinen hylkää hädän hetkellä! Eikös avioliitossa, suhteessa luvata pysyä rinnalla vaikeinakin aikoina? Voithan sinä itsekin sairastua...
Olisi todella suuri yllätys, jos puolisoni todella hylkäisi sairastumisen hetkellä. Joutuisi kestämään sekä sairauden että hylkäämisen, minkä normaalilla empatiakyvyllä varustetut ihmiset kyllä ymmärtävät. Varmaankin yrittäisin lopettaa elämäni siinä tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus toista kohtaan ratkaisee. En voisi jättää puolisoani. Eiköhän sillä sairastuneella ole tarpeeksi kamalaa ilman että toinen hylkää hädän hetkellä! Eikös avioliitossa, suhteessa luvata pysyä rinnalla vaikeinakin aikoina? Voithan sinä itsekin sairastua...
Ns. sairausvakuutussuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain reppana luovuttaa, kun toinen sairastuu. Mutta sellaisia pintaliitäjiä nykyihmiset kaiketi ovat. Surullista.
Jos sairastuu vaikkapa masennukseen, alkoholismiin, opiaattiriippuvuuteen tai psykoosiin, niin oletko edelleen samaa mieltä? Yleensä tällä palstalla kehotetaan jättämään sellaiset siat oitis.
Kai tällaisissakin tapauksissa oleellista on sairastuneen halu hoitaa sairauttaan? En minä ainakaan ole montaakaan kirjoitusta täältä löytänyt, jossa kehotetaan jättämään alkoholisti, joka ei ole rappiolle asti vielä itseään ryypännyt ja tunnistaa itsekin oman ongelmansa ja on oikeasti halukas hakemaan apua ja sitoutumaan siihen. Yleensä ne sianjättökehotukset tulee siinä vaiheessa kun puoliso tissuttelee huomaamattaan puoli laatikkoa kaljaa joka arki-ilta ja vetää pään täyteen viikonloppuisin, mutta ei itse näe tilanteessa muuta ongelmaa kuin sen turhasta nalkuttavan puolison.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs, jos kyseessä on vaikka alzheimer ja se, joka ei halua olla siinä suhteessa, on se sairastunut? Pitääkö silloinkin jatkaa? Toinen ei muista sinua, torjuu sinut ja haluaa iskeä ketä tahansa muita ihmisiä ja olla vapaa. Tiedän tälläisenkin tilanteen. Erohan siinä tuli, 40 vuoden avioliiton jälkeen.
Voihan niitä olla vaikka kuinka kummallisia tapauksia, mutta tavallisempaa on kuitenkin vähemmän lennokkaat tapahtumat. Jos muistisairas käyttäytyy seksuaalisesti holtittomasti, niin sairaushan siinä puhuu ja toimii eikä hän edes ole oikeustoimikelpoinen. Sama koskee monia muitakin vakavampia aivosairauksia. Kuitenkin siellä on vielä myös jäljellä se entinenkin persoona, joka välähtää esille välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain reppana luovuttaa, kun toinen sairastuu. Mutta sellaisia pintaliitäjiä nykyihmiset kaiketi ovat. Surullista.
Jos sairastuu vaikkapa masennukseen, alkoholismiin, opiaattiriippuvuuteen tai psykoosiin, niin oletko edelleen samaa mieltä? Yleensä tällä palstalla kehotetaan jättämään sellaiset siat oitis.
Kai tällaisissakin tapauksissa oleellista on sairastuneen halu hoitaa sairauttaan? En minä ainakaan ole montaakaan kirjoitusta täältä löytänyt, jossa kehotetaan jättämään alkoholisti, joka ei ole rappiolle asti vielä itseään ryypännyt ja tunnistaa itsekin oman ongelmansa ja on oikeasti halukas hakemaan apua ja sitoutumaan siihen. Yleensä ne sianjättökehotukset tulee siinä vaiheessa kun puoliso tissuttelee huomaamattaan puoli laatikkoa kaljaa joka arki-ilta ja vetää pään täyteen viikonloppuisin, mutta ei itse näe tilanteessa muuta ongelmaa kuin sen turhasta nalkuttavan puolison.
Niin. Eli silloin kun sairaus tekee suhteesta huonon. Eli jokaisessa sellaisessa tapauksessa, jota tämä koko keskustelu koskee.
Eihän kukaan jätä puolisoaan flunssankaan takia. Tottakai tässä on oletuksena nimen omaan se, että elämä on merkittävästi kurjempaa puolison kanssa kuin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten suhde huononee toisen sairastuessa?
Enemmän riitoja, vähemmän laatuaikaa, vähemmänja huonompaa seksiä ja läheisyyttä, enemmän etääntymistä, vähemmän iloa ja huumoria, enemmän negatiivisia vuorovaikutustilanteita, enemmän stressiä... Ei sairaus automaattisesti huononna suhdetta, mutta monesti niin käy.
Sairastuin vuosi sitten syöpään, eikä mikään edellämainituista kuulosta tutulta edes etäisesti. Päinvastoin työstressi väheni, yhteistä aikaa enemmän, ei enää siirretty mitään asioita hanan tulevaisuuteen vaan eletty hetkessä (myös seksissä). Vauvavuosi oli suhteen kannalta pas*empaa aikaa.
Aika monet vanhemmat ihmiset, jotka ovat ryhtyneet omaishoitajiksi ovat todella loppu omaan tilanteeseensa.
Useilla se oma olo purkautuu ulospäin kehen tahansa muuhun ihmiseen (vaikka kaupan kassa) ja osa purkaa huonon olonsa valitettavasti hoidettavaan. Harva ymmärtää mihin suostuu, kun lupaa hoitaa puolison "loppuun saakka", niin myötä kuin vastamäessä.
Eli, jos toinen ei muutu katkeraksi toisen sairastumisen vuoksi, suhde ei ole huono ja sitä voi jatkaa.
Noh.. hyväksyn eron seuraavissa pitkäaikaissairauksissa:
Hoitamaton alkoholismi
Vakava masennus
Kaikki lopullista ja mahdollisesti pitkääkin laitoshoitoa vaativat sairaudet (varsinkin jos ollaan nuoria ja puoliso mm. haaveilee lapsesta).
Vakava impotenssi/vulvodynia
Alzheimer
En hyväksy:
syöpä
Nopeasti kuolemaan johtavissa taudeissa (<2v), sen verran pitäisi kaikkien jaksaa odottaa.
Vain vähän haittaavat taudit kuten allergia