Jos parisuhteessa kumppanisi sairastuu, ja suhde muuttuu sen vuoksi huonoksi, onko oikein lopettaa suhde?

Ne mieleen vaikuttavat sairaudet saisivat lähtemään, mikäli ei hoito ole mahdollista ja se aiheuttaisi elämänlaadun merkittävää laskua. Jos jatkuvasti esim. joutuisi pelkäämään koska puoliso lyö tms., ihan sama onko se sairauden aiheuttamaa, se on riittävä syy lähteä.

Jos ne asiat mihin toisessa on rakastunut muuttuvat, niin ymmärrän ratkaisun. Ei ihmsistä voi kahlita pakolla toiseen, ei se tee kummalekaan osapuolelle hyvää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten suhde huononee toisen sairastuessa?

Enemmän riitoja, vähemmän laatuaikaa, vähemmänja huonompaa seksiä ja läheisyyttä, enemmän etääntymistä, vähemmän iloa ja huumoria, enemmän negatiivisia vuorovaikutustilanteita, enemmän stressiä... Ei sairaus automaattisesti huononna suhdetta, mutta monesti niin käy.

Sairastuin vuosi sitten syöpään, eikä mikään edellämainituista kuulosta tutulta edes etäisesti. Päinvastoin työstressi väheni, yhteistä aikaa enemmän, ei enää siirretty mitään asioita hanan tulevaisuuteen vaan eletty hetkessä (myös seksissä). Vauvavuosi oli suhteen kannalta pas*empaa aikaa.

Kokeilepa sairastua vaikkapa masennukseen, ja katsotaan sitten uudestaan.

Ja kysymykseen: jos suhde ei tunnu hyvältä, eroan. En ikimaailmassa sitoutuisi roikkumaan huonossa suhteessa, vaikka toinen olisi kuinka sairas.

Jos mieheni sairastuisi vakavasti niin ei minulla olisi sydäntä eikä tahtoa jättää häntä sen vuoksi. Kuka voisi olla niin julma, että jättäisi rakkaan puolisonsa vain sen vuoksi, että hän sairastuisi. Elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista, mutta tieto siitä, että puolisoni tukisi minua myös vastamäessä, kuten minä häntä tuo lohtua ja turvallisuudentunnetta. Sitä se todellinen rakkaus on. Täällä monet jättäisi sairaan puolisonsa, mutta ajatelkaa toisinpäin, entä jos itse sairastuisit ja puoliso häipyisi samantien eikä antaisi kuulua itsestään enää mitään.

Mietin tätä parhaillani. Olemme olleet kaksi vuotta yhdessä ja mieheni sairastui masennukseen. Hän ei tahdo muuttaa kanssani yhteen, perustaa perhettä (tämä siis aiemmin ollut suunnitelmissa) eikä koskaan sano tykkäävänsä minusta, koska ei kuulemma tiedä mitä sellaiset tunteet ovat. Nyt hän voi jo paremmin joten jaksaa nähdä sentään minua ja meillä on taas ihan mukavaakin yhdessä. Mietin vain, että mitä minä saan tästä suhteesta, kun hän ei haluakaan sitoutua enempää, ja toisaalta että muuttuuko mieli asian suhteen "takaisin" kun voi paremmin...

Jos olet luvannut niin myötä- kuin vastoinkäymisessä - niin on väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ystäväpiirissä perheen äiti sairastui mieleltään vakavasti. Ei kyennyt enää asumaan kotona. Muutaman vuoden kuluttua perheen isä otti eron ja löysi vähän myöhemmin uuden puolison. Perheen teini-ikäiset lapset tuomitsivat isänsä ratkaisun täysin ja ovat hädin tuskin puheväleissä. Ex-vaimo ei ymmärrä tästä uudesta tilanteesta mitään, ja mies käy edelleen säännöllisesti tapaamassa ex-puolisoaan. Minusta ihan ymmärrettävää, etenkin kun entinen puoliso ei kärsi tilanteesta lainkaan.

Ymmärrän teinejä.

Muutaman vuoden kuluttua! En ymmärrä teinejä. Tai ymmärrän, että sattuu, mutta ymmärrän myös isää erittäin hyvin. Hänellä ei ole enää pitkään aikaan ollut vertaistaan, aikuista kumppania.

Oikeasta tai väärästä minä en tiedä, mutta olen eroamassa sairastuneesta puolisostani. Oma mielenterveys on jo järkkymässä, en rakasta häntä enää. En pysty pakottamaan itseäni jatkamaan enää. Kaksi vuotta olen nyt eroa miettinyt. Miehen sairastuminen oli aivoperäinen ja se jätti häneen pysyviä muutoksia. Mun on pakko ajatella itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Jos mieheni sairastuisi vakavasti niin ei minulla olisi sydäntä eikä tahtoa jättää häntä sen vuoksi. Kuka voisi olla niin julma, että jättäisi rakkaan puolisonsa vain sen vuoksi, että hän sairastuisi.

Ei sen vuoksi, että toinen on sairastunut, vaan siksi, että suhde on muuttunut huonoksi.

Mikä tässä on ihmisille niin vaikeaa tajuta? Mind, it boggles.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet luvannut niin myötä- kuin vastoinkäymisessä - niin on väärin.

Oletko kertonut aviopuolisollesi, että odotat hänen jäävän myös huonoon suhteeseen kanssasi?

Vierailija kirjoitti:

Jos mieheni sairastuisi vakavasti niin ei minulla olisi sydäntä eikä tahtoa jättää häntä sen vuoksi. Kuka voisi olla niin julma, että jättäisi rakkaan puolisonsa vain sen vuoksi, että hän sairastuisi. Elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista, mutta tieto siitä, että puolisoni tukisi minua myös vastamäessä, kuten minä häntä tuo lohtua ja turvallisuudentunnetta. Sitä se todellinen rakkaus on. Täällä monet jättäisi sairaan puolisonsa, mutta ajatelkaa toisinpäin, entä jos itse sairastuisit ja puoliso häipyisi samantien eikä antaisi kuulua itsestään enää mitään.

Kokeilepa elää vuosia bipolaarisen henkilön kanssa, jonka sairaus on sieltä pahemmasta päästä. Valitettavasti sairaus puhkesi vasta lapsen syntymän jälkeen, eikä mitään oireita ollut moneen vuoteen ennen sitä. 

Kun koko elämä pyörii tämän sairaan ympärillä, siinä jää sivurooliin oma ja lapsen/lasten elämä. Joka päivä töissä ollessa saa pelätä, koska mies on taas yrittänyt tappaa itsensä tai keksinyt jotain muuta erikoista kun maanisuusvaihe on pahimmillaan. Lääkkeitä ei suostuta ottamaan, eikä ketään voi pakottaa Suomessa edes ottamaan niitä.

Kyllä sitä alkuaikoina ajatteli, että rakkaus on pitkämielinen, kaiken se kestää ja kuinka vihkivalat on annettu jne jne. Mutta entäpä kun rakkaus loppuu, kun näkee kuinka huonosti hän kohtelee perhettä ja lapsia. 

Ehkä lapsettomat puolisot jaksaisivat, minä en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mieheni sairastuisi vakavasti niin ei minulla olisi sydäntä eikä tahtoa jättää häntä sen vuoksi. Kuka voisi olla niin julma, että jättäisi rakkaan puolisonsa vain sen vuoksi, että hän sairastuisi.

Ei sen vuoksi, että toinen on sairastunut, vaan siksi, että suhde on muuttunut huonoksi.

Mikä tässä on ihmisille niin vaikeaa tajuta? Mind, it boggles.

Usein huonolle suhteelle voi tehdä muutakin kuin erota. Eron ei pitäisi olla ensimmäinen ratkaisu. Moniin sairauksiin järjestetään sopeutumisvalmennuskursseja perheillekin. Pariterapiaa, yksilöterapiaa, asianmukaista apua ja hoitoa sairauteen. Sitten jos on yritetty ja suhde on edelleen niin huono, että yksin on parempi, ero lienee paras ratkaisu. Ottaen huomioon mahdolliset lapset ja olettaen, että siitä toisesta kuitenkin välittää.

Jos pystyy tosta noin vain toteamaan, että elämäni olisi parempaa ilman tota ihmistä, otan eron, eikä mieti yhtään miltä siitä toisesta tuntuu ja miten hän pärjää sairautensa kanssa yksin, toisen sairastuminen tuskin oli suhteen ainoa ongelma. Jos toista on rakastanut, vaikkei enää jaksaisi rakastaa niin kyllä hänenkin parastaan silti ajattelee. Jos päätyy eroamaan toisen sairauden takia, se on kipeä ratkaisu eikä mikään 'mä löydän kyllä paremman, heippa'. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mieheni sairastuisi vakavasti niin ei minulla olisi sydäntä eikä tahtoa jättää häntä sen vuoksi. Kuka voisi olla niin julma, että jättäisi rakkaan puolisonsa vain sen vuoksi, että hän sairastuisi.

Ei sen vuoksi, että toinen on sairastunut, vaan siksi, että suhde on muuttunut huonoksi.

Mikä tässä on ihmisille niin vaikeaa tajuta? Mind, it boggles.

Usein huonolle suhteelle voi tehdä muutakin kuin erota. Eron ei pitäisi olla ensimmäinen ratkaisu. Moniin sairauksiin järjestetään sopeutumisvalmennuskursseja perheillekin. Pariterapiaa, yksilöterapiaa, asianmukaista apua ja hoitoa sairauteen. Sitten jos on yritetty ja suhde on edelleen niin huono, että yksin on parempi, ero lienee paras ratkaisu. Ottaen huomioon mahdolliset lapset ja olettaen, että siitä toisesta kuitenkin välittää.

Jos pystyy tosta noin vain toteamaan, että elämäni olisi parempaa ilman tota ihmistä, otan eron, eikä mieti yhtään miltä siitä toisesta tuntuu ja miten hän pärjää sairautensa kanssa yksin, toisen sairastuminen tuskin oli suhteen ainoa ongelma. Jos toista on rakastanut, vaikkei enää jaksaisi rakastaa niin kyllä hänenkin parastaan silti ajattelee. Jos päätyy eroamaan toisen sairauden takia, se on kipeä ratkaisu eikä mikään 'mä löydän kyllä paremman, heippa'. 

Totta kai se on usein kipeä ratkaisu. Mutta kyllä ero on silti huonossa suhteessa se oikea ratkaisu. Itse en ole koskaan ollut päivääkään huonossa suhteessa enkä aio tässä iässä aloittaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet luvannut niin myötä- kuin vastoinkäymisessä - niin on väärin.

Ei ole psykologisesti tervettä sitoutua huonoon suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mieheni sairastuisi vakavasti niin ei minulla olisi sydäntä eikä tahtoa jättää häntä sen vuoksi. Kuka voisi olla niin julma, että jättäisi rakkaan puolisonsa vain sen vuoksi, että hän sairastuisi.

Ei sen vuoksi, että toinen on sairastunut, vaan siksi, että suhde on muuttunut huonoksi.

Mikä tässä on ihmisille niin vaikeaa tajuta? Mind, it boggles.

Usein huonolle suhteelle voi tehdä muutakin kuin erota. Eron ei pitäisi olla ensimmäinen ratkaisu. Moniin sairauksiin järjestetään sopeutumisvalmennuskursseja perheillekin. Pariterapiaa, yksilöterapiaa, asianmukaista apua ja hoitoa sairauteen. Sitten jos on yritetty ja suhde on edelleen niin huono, että yksin on parempi, ero lienee paras ratkaisu. Ottaen huomioon mahdolliset lapset ja olettaen, että siitä toisesta kuitenkin välittää.

Jos pystyy tosta noin vain toteamaan, että elämäni olisi parempaa ilman tota ihmistä, otan eron, eikä mieti yhtään miltä siitä toisesta tuntuu ja miten hän pärjää sairautensa kanssa yksin, toisen sairastuminen tuskin oli suhteen ainoa ongelma. Jos toista on rakastanut, vaikkei enää jaksaisi rakastaa niin kyllä hänenkin parastaan silti ajattelee. Jos päätyy eroamaan toisen sairauden takia, se on kipeä ratkaisu eikä mikään 'mä löydän kyllä paremman, heippa'. 

Totta kai se on usein kipeä ratkaisu. Mutta kyllä ero on silti huonossa suhteessa se oikea ratkaisu. Itse en ole koskaan ollut päivääkään huonossa suhteessa enkä aio tässä iässä aloittaa.

Toi 'päivääkään' kuulostaa oudolta. Lopetat suhteen, jos on yksikin huono päivä? Jos et yhdestä huonosta päivästä vielä niin missä vaiheessa toteat suhteen olevan huono ja lopetat sen? Jos lopetat vaikka huonon viikon tai kuukauden jälkeen suhteen niin etkö silloin ollut huonossa suhteessa viikon tai kuukauden?

Kyllä on ihmeellisiä robotteja nämä tyypit joilla ei ole tunteita toista kohtaan sen jälkeen kun tämä sairastuu?! Kait se nyt on selvää ettei suhde voi olla upeaa ja ihanaa 40 vuotta!!! Tulee monenlaisia vaikeuksia joista vain selvitään yhdessä. Sitten on taas niitä mukavia aikoja. Sitä se avioliitto parhaimmillaan on, ylä ja alamäkeä ja siltä väliltä.. Aikamoisia luusereita ne jotka luovuttavat parissa vuodessa.