Mitä täysin normaalia asiaa häpesit teininä, joka tuntuu jälkeenpäin ihan arkipäiväiseltä?

Osa on niin sympaattisia, ettei pysty alapeukuttamaan, vaikkei ois itse hävennytkään 😁

Hä.pykarvoja ennen uimahalliin menoa, kun alkoivat kasvamaan ja kuvittelin ettei toisilla vielä ole.

Nykyään sama juttu kun en sheivaa itseäni samanlaiseksi kuin lapsena olin, vaan annan olla kerta kasvavat.

Minun piti lähes joka ikinen lauantai-aamu polkea lähikauppaan ostamaan limsaa isän krapulaan. En tajua luulinko jotenkin mystisesti kassaneidin tietävän mihin tarkoitukseen ne limsat oli.

Äitiä, joka otti kirkkaanpunaiset bikinit päällä aurinkoa pihallamme, kun kavereita tuli käymään.

Häpesin omaa köyhää perhettä kun ei ollut kalliita autoja eikä omakotitaloa.

Vierailija kirjoitti:

Vatsan murina, kun oli nälkä. Opettelin hirveällä vaivalla liikuttelemaan vatsalihaksiani ja minimoimaan sen äänen. Lukiossa olin, kun tämä vaivasi.

Herrajumala mikä helpotus, luulin olevani ainoa tätä tehnyt :D :D :D Oli kyllä vatsalihakset rautaisessa kunnossa silloin! Teininä kun vielä puolitoista tuntia syömisen jälkeen maha murisi taas... Ne hiljaiset matskuntunnit oli ihan helvettiä...

Vanhempiani. Esim. en halunnut, että olisivat tulleet vierailupäivänä käymään leirillä. Vanhempani ovat ihan "normaaleja" ihmisiä, eivät varmasti herättäneet mitään huomiota.

Isäni kanssa liikkumista. Luulin, että kaikki ajattelisivat, että olen isäni tyttöystävä.

Appelsiinimehun ostamista. Luulin, että kaikki tietävät/luulevat, että käytän sitä lantrinkina.

Isäni kanssa liikkumista, joskin sitä moni häpeäisi ihan aikuisenakin. On siis... ihan... sika. Piereskelee ja röyhtäilee avoimesti ihan kaikkialla, niistää nenänsä kadulle, kiroilee koko ajan puhuessaan kovaan ääneen ja kommentoi vastaantulevia naisia niin ikään kovaan ääneen. Nykyään en enää häpeä hänen kanssaan kulkiessaan, pääsin yli siitä. Juntti mikä juntti, mutta silti iskä.

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä häpesin pieniä kämmeniäni ja sormiani, koska luokan muilla tytöillä oli kaikilla isommat.

Osa ruotsalaisista kulkee kädet taskuissa, koska he häpeävät sitä, että heidän sormensa ovat eripituisia.

Kävin 90-luvulla 16-vuotiaana äitini kanssa Tallinnassa parin päivän kesälomamatkalla ja se hävetti. Ajattelin, ettei 16-vuotiaan pitäisi matkustaa äidin kanssa kahdestaan vaan kaveriporukalla. 

Nyt ajattelen, että olisi ihana jos pääsisin äidin kanssa jonnekin lomalle kahdestaan. Mutta äiti on nyt henkisesti ja fyysisesti niin huonossa kunnossa, että hyvä jos lähikauppaan pääsee 200 metrin päähän.  :( 

Yläasteella hävetti se, kun yksi saman koulun opettaja (vanha setä) oli asunut ennen asunnossamme. Ei siis meidän perheen kanssa samaan aikaan, vaan joskus paljon aikaisemmin. :D

Perheemme vanhaa Volvoa. Tuntui että kaikilla muilla oli uudempi auto, ja meillä ei vaihdettu vaan rullattiin sillä vanhalla aina vaan.

Nykyään sellainen auto olisi just siisti.

Vierailija kirjoitti:

Häpesin omaa köyhää perhettä kun ei ollut kalliita autoja eikä omakotitaloa.

Mäkin häpesin meidän perheen vanhaa autoa 1990-luvun alussa. Kyseessä oli vuoden 1980 mallinen auto, eli ei nyt Suomen mittapuun mukaan mikään erityisen vanha. 

Vierailija kirjoitti:

Isäni kanssa liikkumista. Luulin, että kaikki ajattelisivat, että olen isäni tyttöystävä.

Sama. Minä olin nuorena jotenkin ikäistäni vanhemman näköinen, ja isä taas oli tosi hyvin säilynyt ja komea. Varsinkin parikymppisenä olin varma, että meitä luullaan pariksi. Joo, ei siis jäänyt teini-ikään häpeä.

Sittemmin olen tajunnut että näkönsä juonut puliukkokin varmasi tunnistaa meidät isäksi ja tyttäreksi, niin samannäköisiä olemme. (valitettavasti isän komeus ei näytä naisihmisellä yhtään niin hyvältä.)

Pipon käyttäminen oli 90-luvulla ainakin kotikaupungissani noloa. Muutin Helsinkiin opiskelemaan 2000-luvun alussa, enkä Helsingissä kehdannut käyttää pipoa vaikka olisi mitkä pakkaset. Ajattelin, että maalaisuuteni paljastuu heti jos kuljen pipo päässä. 

Ihan samoja asioita häpeän edelleen kuin teininä/lapsena

Vierailija kirjoitti:

Pipon käyttäminen oli 90-luvulla ainakin kotikaupungissani noloa. Muutin Helsinkiin opiskelemaan 2000-luvun alussa, enkä Helsingissä kehdannut käyttää pipoa vaikka olisi mitkä pakkaset. Ajattelin, että maalaisuuteni paljastuu heti jos kuljen pipo päässä. 

Tämä on muuen jännää. -Jos 80 j ainakin vielä 90 luvun alussa teineille ja vähän vanhemmilla oli muka erityisen coolia kulkea kaikilla keleillä ilman pipoa /päähinettä. Kun taas viime vuosina on tununu sille, että tilanne on toisin päin. Pipoa tai toisilla lippistä ei haluttaisi ottaa pois päästä missään tilanteessa7 paikassa.  

Postaaja 33 jatkaa... Myös se nolotti, kun äitini käytti oranssia tuulitakkia ja piti sen huppua tiukasti päässä. Oh my god, they killed Kenny! 90-luvun loppua elettiin ja South Park oli kova juttu.