Muita, jotka eivät tule toimeen äidin kanssa?
Oma äitini on aina ollut erikoinen persoona, narsistisia piirteitä löytyy ja emme oikein koskaan tulleet toimeen keskenään. Minulle varsinkin raskausajat on ollut sellasia, että en kestä äitiäni. Riitelemme melko usein ja riitatilanteissa äitini loukkaa syvästi ja sanoo asioita toisin. otenkin on luotto mennyt äitini puheisiin. Riitelee ja sättii isääni jatkuvasti. Äitini on saamaton ja isäni kontolla on kaupassakäynnit, laskut ym. Lapsena muistan, että en saanut ikään äidiltäni tukea eikä ikinä tuohuttu yhdessä mitään. Muistan vain, että äitini tiuski. Olen käynyt lapsuuttani läpi ja puhunut äidin kanssa, mutta aina jankuttaa, että taasko kaivelet vanhoja juttuja. Puhelimessakin lyö luuria korvaan, jos ei kestä kuunnellä. Suuttui tuossa taannoin, kun 2 vuotias lapseni sanoi paskapääksi. Vetää aina muutkin riitaan esim. sisarukseni esim. riitatilanteessa voi heittää, että veljeskin ihmetteli, että miten sinä tuolla lailla. Yrittää saada eripuraa aikaan. Nuorempana yritti hallita ja dominoida mua, mutta nyt vanhempana olen tehnyt stopin asialle. Enää en kuuntelu, kun haukkuu isääni minulle. Kehtas vielä sanoa, että olethan hoitoalalla niin sun pitää kuunnella! Nyt ei olla pidetty yhteyttä vähään aikaan, ärsyttää, kun se soittelee. Tätätkö ne raskaushormoonit teettää? Vähän sekava sepustus, muita?
Kommentit (9)
Minulla narsisti, alkoholisti äiti joka on syrjinyt mina syntymästä asti (en ollut poika). Olen ollut 3kk täysin välit poikki häneen ja voin todella hyvin! Harmi vain että meni välit myös isääni samalla (äitini kanssa ei olla eri mieltä)..
Katkaise välit niin voit paremmin!
Voimia!
Jo pelkkä puhuminen puhelimessa hänen kanssaan saa minulle todella
pahan mielen :( Vaikka hän ei suoraan mitään ilkeää sanoisikaan...
aika häiriintynyt alkkariäiti. Olen tooooodella säännöstellyt yhteydenpitoa, sillä hän voi todella haavoittaa minua sanoillaan (plus minulla on edelleen tuoreessa muistissa 7 vuotta kestänyt fyysinen aphoinpitely).
Meillä ei ole lankapuhelinta, vain kännykät molemmilla, joten näen numeron, josta puhelu tulee. Vastaan hänen puheluihinsa vain jos tuntuu, että jaksan. Välillä meni vuosia, että hänellä ei ollut numeroanikaan. Sanoin, että voi kirjoittaa, jos on asiaa. Kirjoittalimmekin sitten harvakseltaan. Siinä oli se hyvä puoli, että pystyäksenn kirjoittamaan hän ei voinut olla *aivan lärvit* niin kuin puhelimessa aika usein............
suosittelen etäisyyden ottamista. sen ei tarvitse tarkoittaa välien katkaisemista, ellet halua.
..ei 7 vuotta, vaan 17 vuotta, kunnes muutin lastensuojeluviranomaisten avustuksella kotoa pois
t. vitonen
nyt oli viikonloppuna riita jonka toivon jatkuvan siten ettei olla enää koskaan missään tekemisissä.
Minulla on hyvä ja mukava äit. Omituisia piirteitä lienee meissä kummassakin. Välillä on kolissut kovastikin yhteen. Oli aikoja jolloin luuri pamahteli korvaan puolin ja toisin. Nyt " aikuistuttuani" olen joutunut nollailemaan tunteitani, niitä negatiivisia. Äitini sairastuin joku vuosi sitten erittäin aggressiiviseen syöpään. Pitkien ja rankkojen hoitojaksojen ansiosta hän on yhä edelleen elossa. Jollain tavalla tuntuu että osat ovat vaihtuneet. Minä huolehdin vanhempieni asioista, käyn välillä siivoamassa ja kauppa-asioilla. Välillä hammasta purreen, isäni on perinteinen mies joka ei siivous/ruoanlaittohommia tee. Pakon edessä pakenee pullon kanssa autotalliin. Tunne myllerrys on nytkin kova, rakastan vanhempiani mutta en silti jaksa ymmärtää aina heitä. Ongelma on omissa tunteissa, ketään kun ei voi muuttaa vaikka haluaisi. Ja vanhempiaan ei voi valita ;9
Voimia kaikille äitisuhteiden kiemuroissa kamppaileville.
Vierailija:
Jo pelkkä puhuminen puhelimessa hänen kanssaan saa minulle todella
pahan mielen :( Vaikka hän ei suoraan mitään ilkeää sanoisikaan...
Minulla sama tilanne! Jos en vastaa puhelimeen se jättää vastaajaan tosi törkeitä viestejä!!!
Hän valitti kaikille että olen vaikea lapsi kun oireilin hänen välinpitämättömyyttään. En voi koskaan unohtaa. Eikä äitini kanssa voi keskustella tuosta asiasta. Hän on sellaiseen kertakaikkisen epäkypsä. Hän näkee itsensä vain uhrautuvana yksinhuoltajana.
En pidä hänestä vaan hermostun todella helposti häneen puhelimessa ja muutenkin. Hän on kertakaikkisen ärsyttävä ihminen. Näennäisesti välimme ovat nykyisin hyvät ja pieni tyttäreni on hänelle tärkeä.
Tuskin tuntemuksesi ovat pelkästään raskaushormonien syytä, jos äitisi tosiaan on tuollainen. Minun äidissäni on hieman samoja piirteitä, muttei noin voimakkaina. Et ole varmasti ainoa, joka kärsii tuollaisesta.