Voiko suhde onnistua, jos toinen haluaa asua maalla ja toinen kaupungissa

En muuttaisi paikkakunnalle, joka ei kiinnosta yhtään. Todennäköisesti vain katkeroituisin siellä ja pitää sitä lastakin ajatella. 

Me olemme eläneet jo yli 20 vuotta kahdessa eri osoitteessa, toinen maalla ja toinen kaupungissa. Ei mitään ongelmia! Hyvä parisuhde (etenkään aikuisena) ei edellytä sitä, että ollaan kyljessä kiinni.

Koen, että maalle muuttamalla ikään kuin katkaisisin lapseltani siivet poistamalla kaikki mahdollisuudet mitä kaupungissa on ja jättämällä jäljelle pikkupaikkakunnan hyvin rajallisen tarjonnan, josta itse kärsin koko nuoruuteni.

En siis koe, että asuntojen hinnan lisäksi olisi olemassa yhtään syytä, miksi haluaisin muuttaa. Miehen sukukin, jonka lähelle haluaa, on aika rasittava. Siellä on jos jonkinlaisia ongelmia, ja ne kaatuvat jo nykyäänkin mieheni niskaan, ja ravaa siellä yhtenään niitä ratkomassa. Jos asuisimme siellä, varmaan menisi kaikki aika näitä suvun ongelmia ratkoessa.

Ap

Kaupunki, yök.

Kyllähän tuo aika tuhoon tuomitulta kuulostaa, jos näkemyserot noin isossa asiassa ovat noin suuret. Tämän vuoksihan moni kansainvälisistä liitoista johtaa eroon, kun kaipuu kotimaahan muodostuu toisella liian suureksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sun pitää päästää mies maalle ja muuttaa yhteen lastesi isän kanssa?

Minullakin pisti silmään tuo, että yhtenä syynä on mainittu "lasteni isä asuu täällä". Mitä se enää vaikuttaa, jos kerran on erottu? Eihän sitä exää enää tavata, vaan lapsia?

Lapset asuu spn kanssa ja tapaa tietenkin isäänsä.

Joo siis lapsia on vaan yksi, asuu minun kanssa, tapaa isää joka toinen vkl ja lisäksi aina halutessaan (isän puolen sukujuhlat, muut spessujutut yms). Tapaamiset on helppo toteuttaa joustavasti, kun asumme lähekkäin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Me olemme eläneet jo yli 20 vuotta kahdessa eri osoitteessa, toinen maalla ja toinen kaupungissa. Ei mitään ongelmia! Hyvä parisuhde (etenkään aikuisena) ei edellytä sitä, että ollaan kyljessä kiinni.

Tuo voi toimia niin kauan kuin ei ole yhteisiä lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sun pitää päästää mies maalle ja muuttaa yhteen lastesi isän kanssa?

Minullakin pisti silmään tuo, että yhtenä syynä on mainittu "lasteni isä asuu täällä". Mitä se enää vaikuttaa, jos kerran on erottu? Eihän sitä exää enää tavata, vaan lapsia?

Lapset asuu spn kanssa ja tapaa tietenkin isäänsä.

Kuka on sp?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sun pitää päästää mies maalle ja muuttaa yhteen lastesi isän kanssa?

Se suhde on nähty, lapsen isä otti ja jätti. Ei oo mulla vaihtoehtoa muuttaa takaisin. Mutta jos tämä suhde päättyy, en ota enää toista miestä niin kauan kuin lapsi on kotona.

Oon sitä paitsi ehdottanut miehelle että lähtee, mutta ei halua mennä yksin. Siellä ei voi kuulemma yksin asua, tarttee olla kumppani. Jännä juttu, mä voin ihan hyvin asua yksin (lapsen kanssa) Helsingissä ja niin hänkin.

Emme siis asu tällä hetkellä yhdessä emmekä muutakaan yhteen ellei mennä naimisiin. Tämä olisi siis seuraava askel, jos vaan saataisiin asumispaikkaongelma ratkaistuksi.

Ap

Miehen pitää päästä maalle, jossa voi vapaasti tehdä mitä haluaa. Siellä hän ei kuitenkaan pärjää yksikseen (miksi ei?) vaan tarvitsee kumppanin. Ympärillä asuu sukulaisia, joilla on jotain ongelmia.

Näillä spekseillä en edes harkitsisi muuttoa mihinkään syrjäseudulle.

Asukaa erillänne vaan. Sinun työsi ja sosiaalinen elämäsi on kaupungissa, ja ennen kaikkea lapsesi koulu, ystävät, isä ja tulevaisuus ovat nykyisellä kotipaikkakunnalla.

Vierailija kirjoitti:

Me olemme eläneet jo yli 20 vuotta kahdessa eri osoitteessa, toinen maalla ja toinen kaupungissa. Ei mitään ongelmia! Hyvä parisuhde (etenkään aikuisena) ei edellytä sitä, että ollaan kyljessä kiinni.

Tosi hyvä! Olen ehdottanut miehelle, että hankkii asunnon sieltä sukunsa läheltä ja luopuu Helsingin vuokra-asunnostaan. Siten voi olla siellä niin paljon kuin haluaa, ja sitten meidän pienessä kodissamme muuten. Ainoa huono puoli on se, että vaikka käyn töissä, minulla ei ole varaa kovin isoon asuntoon haluamallani asuinalueella, ja nykyinen kotimme olisi vähän liian ahdas kolmelle.

Mies ei kuitenkaan halua muuttaa maalle yksin, vaan pitää olla kumppani mukana, koska siellä ei kuulemma pysty olemaan yksin. Ihmetyttää se, että jos siellä ei kerran voi olla yksin, niin miksi raahata toinen sinne kurjaan synkkyyteen mukaan :D Että eikö pitäisi etsiä sellainen paikka ja tila, missä itse viihtyy ja sitten ottaa toinen siihen viihtymään ohelle. Näin ainakin itse olin suunnitellut (mutta ei se nyt sitten ihan näin mennyt).

Ap

Olen vähän samanlaisessa tilanteessa, mutta vaikeammassa.

Olen asunut ulkomailla vuodesta 2007, olen naimisissa, ei lapsia.

Haluaisin muuttaa takaisin Suomeen, mutta puoliso ei halua jättää vanhempiaan, sisaruksiaan, mummoa, kumminkaimaa ja naapurin kultakalaa. Asun erittäin perhekeskeisellä, pääosin katolilaisella paikkakunnalla.

Meillä on omakotitalo, mutta se olisi helppo myydä, koska kysyntä on kovaa. Minulle olisi myös samantien työpaikka Suomessa. Olen jo katsonut asuntoja ja taloja kotipaikkakunnalla, mutta puoliso sanoo, että hän ei lähde. Samalla tavalla minä kuitenkin lähdin hänen vuokseen 15 vuotta sitten ulkomaille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sun pitää päästää mies maalle ja muuttaa yhteen lastesi isän kanssa?

Minullakin pisti silmään tuo, että yhtenä syynä on mainittu "lasteni isä asuu täällä". Mitä se enää vaikuttaa, jos kerran on erottu? Eihän sitä exää enää tavata, vaan lapsia?

Lapset asuu spn kanssa ja tapaa tietenkin isäänsä.

Kuka on sp?

Säästöpankki?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme eläneet jo yli 20 vuotta kahdessa eri osoitteessa, toinen maalla ja toinen kaupungissa. Ei mitään ongelmia! Hyvä parisuhde (etenkään aikuisena) ei edellytä sitä, että ollaan kyljessä kiinni.

Tosi hyvä! Olen ehdottanut miehelle, että hankkii asunnon sieltä sukunsa läheltä ja luopuu Helsingin vuokra-asunnostaan. Siten voi olla siellä niin paljon kuin haluaa, ja sitten meidän pienessä kodissamme muuten. Ainoa huono puoli on se, että vaikka käyn töissä, minulla ei ole varaa kovin isoon asuntoon haluamallani asuinalueella, ja nykyinen kotimme olisi vähän liian ahdas kolmelle.

Mies ei kuitenkaan halua muuttaa maalle yksin, vaan pitää olla kumppani mukana, koska siellä ei kuulemma pysty olemaan yksin. Ihmetyttää se, että jos siellä ei kerran voi olla yksin, niin miksi raahata toinen sinne kurjaan synkkyyteen mukaan :D Että eikö pitäisi etsiä sellainen paikka ja tila, missä itse viihtyy ja sitten ottaa toinen siihen viihtymään ohelle. Näin ainakin itse olin suunnitellut (mutta ei se nyt sitten ihan näin mennyt).

Ap

Kyllä tuo nyt on aika pattitilanne. Ei mies voi sinua ja lastasi väkisin sinne raahata. Jos nyt haluatte pitää suhdetta yllä, niin vielä yritän: suostuuko mies siihen, että asuisitte talvet kaupungissa ja kesät maalla? Olisiko kaupunkiasunnon mahdollista olla vaikka ASO? Ja kiva kesäpaikka sitten maaseudulta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sun pitää päästää mies maalle ja muuttaa yhteen lastesi isän kanssa?

Minullakin pisti silmään tuo, että yhtenä syynä on mainittu "lasteni isä asuu täällä". Mitä se enää vaikuttaa, jos kerran on erottu? Eihän sitä exää enää tavata, vaan lapsia?

Lapset asuu spn kanssa ja tapaa tietenkin isäänsä.

Kuka on sp?

sairas pilkunnipottaja

Älä missään tapauksessa muuta!

Huolestuttaa miehessä se, että vaatii sellaista edes, vaikket halua. Se on iso varoitusmerkki ylipäätään!

Lapsesi elämässä pitää myös ehdottomasti olla pysyvyyttä, että tuttu ympäristö ja tutut vanhat kaverit ja isä lähellä. Hän on jo kokenut eron, on todella tärkeää, ettei koko elämä mullistu enempää! Olet todella huono äiti, jos muutat!

T. Yh Hki, joka tapasi keski-ikäisenä uuden miehen, joka on kotoisin maalta. Alkuajan mies asui yksin okt:ssä maaseutumaisessa paikassa Uudellamaalla. Kaksi asuntoa toimi ihan hyvin. Myöhemmin hän halusi myydä sen ja muutti luokseni, mutta viikonloppuisin asumme usein mökillä lähellä Uuttamaata, mies puuhailee pihalla jne. Hyvä välitilanratkaisu.

Itse asun kaukana kaikesta, meren rannalla. Väittäisin, että suhteen jatko on mahdoton. Itse en mistään hinnasta muuttaisi minnekään pääkaupunkiseudulla. Siellä ei olisi minulle mitään. Toisin kuin sinulle se tarjoaa vapauden tehdä "mitä haluaa". Kuten kotiseutu miesystävällesi, mutta ei sinulle. Hän ei vain näe sitä, että tekemiset poikkeavat niin hurjasti, että toisen kaikki  mahdollisuudet ovat toiselle nolla mahdollisuutta.

Älä ainakaan muuta itse. Syrjässä asuminen edellyttää sitä, että siitä todella pitää. Ei täällä muuten polla kestä. Sama juttu lapsilla. Kaupunkilaislapsille maaseudulla ei todennäköisesti ole riittävästi tekemistä. Oma lapseni taas ei halua täältä pois. Pari tuntia kaupungissa on hänelle jo liikaa ja riemuitsee jo kotimatkalla autossa, että kiva palata kotiin kun ei ole melua ja hälinää.

Ja se, että ei muka voi yksin muuttaa? Mitähän höpinää se on? Hän ilmeisesti haluaa jonkun sisäkön avukseen.

Vierailija kirjoitti:

Miehen pitää päästä maalle, jossa voi vapaasti tehdä mitä haluaa. Siellä hän ei kuitenkaan pärjää yksikseen (miksi ei?) vaan tarvitsee kumppanin. Ympärillä asuu sukulaisia, joilla on jotain ongelmia.

Näillä spekseillä en edes harkitsisi muuttoa mihinkään syrjäseudulle.

Asukaa erillänne vaan. Sinun työsi ja sosiaalinen elämäsi on kaupungissa, ja ennen kaikkea lapsesi koulu, ystävät, isä ja tulevaisuus ovat nykyisellä kotipaikkakunnalla.

Näinhän se taitaa olla.

Mies tarvitsee kuulemma jonkun "tasavertaisen" kumppanin, joka on tukena. Ja tukena tarkoittaa sitten ilmeisesti tukena kaikissa perheensä haasteissa. Mies ei käytännössä myöskään laita ruokaa, joten minun roolini maalla olisi aika selvä. Pitää huolta miehestä ja kodista. Tämä ei haittaa ja voin ihan hyvin pitää huolta miehestä ja kodista, mutta edellytän, että minulla saa olla myös omaa elämää kuten ystävät, työ, harrastukset jne siellä missä ne jo ovat. 

Tietty jos muutettaisiin maalle, mulla ei olisi työtä, harrastuksia eikä ystäviä niin voisin keskittyä lapsen hoidon ohella täysin miehen hoitamiseen. Ehkä tämä on hänen salainen toiveensa :D

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen vähän samanlaisessa tilanteessa, mutta vaikeammassa.

Olen asunut ulkomailla vuodesta 2007, olen naimisissa, ei lapsia.

Haluaisin muuttaa takaisin Suomeen, mutta puoliso ei halua jättää vanhempiaan, sisaruksiaan, mummoa, kumminkaimaa ja naapurin kultakalaa. Asun erittäin perhekeskeisellä, pääosin katolilaisella paikkakunnalla.

Meillä on omakotitalo, mutta se olisi helppo myydä, koska kysyntä on kovaa. Minulle olisi myös samantien työpaikka Suomessa. Olen jo katsonut asuntoja ja taloja kotipaikkakunnalla, mutta puoliso sanoo, että hän ei lähde. Samalla tavalla minä kuitenkin lähdin hänen vuokseen 15 vuotta sitten ulkomaille. 

Et kuitenkaan muuttanut vasten tahtoasi, kuten nyt haluat puolisosi tekevän? Ymmärrän hyvin ettei halua muuttaa Suomeen. 

Vierailija kirjoitti:

Älä missään tapauksessa muuta!

Huolestuttaa miehessä se, että vaatii sellaista edes, vaikket halua. Se on iso varoitusmerkki ylipäätään!

Lapsesi elämässä pitää myös ehdottomasti olla pysyvyyttä, että tuttu ympäristö ja tutut vanhat kaverit ja isä lähellä. Hän on jo kokenut eron, on todella tärkeää, ettei koko elämä mullistu enempää! Olet todella huono äiti, jos muutat!

T. Yh Hki, joka tapasi keski-ikäisenä uuden miehen, joka on kotoisin maalta. Alkuajan mies asui yksin okt:ssä maaseutumaisessa paikassa Uudellamaalla. Kaksi asuntoa toimi ihan hyvin. Myöhemmin hän halusi myydä sen ja muutti luokseni, mutta viikonloppuisin asumme usein mökillä lähellä Uuttamaata, mies puuhailee pihalla jne. Hyvä välitilanratkaisu.

Kiva kuulla, miten teillä on asiat ratkenneet hyvin!! :)

Miehen tuttavapiirissä on paljon perheitä, jotka ovat muuteleet milloin minnekin, eri kaupunkeihin ja maihin ja mies kokee, että se on lapsille "kiva seikkailu". Itse koen, että lapsen repiminen juuriltaan jatkuvasti on kaikkea muuta kuin seikkailu, ainakin oma lapseni rakastaa rutiineja, ennakoitavuutta ja tuttuutta. Pelkkä päiväkodin vaihdos (saman kunnan sisällä) oli meille iso muutos. Ihan turha lähteä muuttamaan toimivaa konseptia ja elämää pelkästään muutoksen vuoksi.

Ap

Eihän Suomessa edes ole kaupunkeja. Ongelma ratkaistu.