Lue keskustelun säännöt.
Perheelliset (ja muutkin), miten jaksatte henkisesti vaativia töitänne?
Väsynyt, loppu ja rikki
06.07.2020 |
Olen 28v nainen. Nuorempana olin kunnianhimoinen, ja tavoitteet urani suhteen olivat korkealla. Opiskelin ja tein töitä sen aseman eteen, jossa nyt olen (joka on ns perus asiantuntijarooli, hyvässä yrityksessä, ei sisällä esim esimiesvastuita ja muita). Nyt olen ollut työelämässä täysipäiväisesti parisen vuotta, ja minusta tuntuu, että olen aivan totaalisen loppu.
Minulla on ollut enenevissä määrin ns. aivosumua, ja viime kevät oli kuin unessa kulkemista. En saanut mitään aikaiseksi, ja työt kasaantuivat. Olin kärttyinen ja ahdistunut aivan jatkuvasti. Tämä siltikin, vaikken juurikaan tehnyt ylitöitä, vaan ihan pelkkää 40h viikossa.
Minulla oli viikon loma juhannusviikolla, ja heräsin siihen miten energinen ja hyvävointinen olin tuon viikon jälkeen. Koin riemua siitä, miten VIHDOIN sain kasaantuneita rästitöitä tehtyä, ja homma luisti... Kunnes viikon päästä olin tismalleen samassa ahdistuksessa, muistikatkoksissa ja aivosumussa kuin ennen lomaa. Koen valtavaa syyllisyyttä siitä, että en saa mitään aikaiseksi, vaikka minulla on siisti sisätyö, työtä vain 8h päivässä ja palkkakin kohtuullinen. Hyvä jos tänäänkään sain töitä tehtyä kolmen tunnin edestä.
Olen nuori, perusterve, lapseton nuori nainen. Käytän vapaalla aikaa palautumiseen, urheilen säännöllisesti ja syön terveellisesti. Uni kyllä ajoittain kärsii kun en saa nukuttua kun aivoni käyvät kierroksilla, mutta muuten koko paketti pitäisi olla kunnossa. Mietin vain, MITEN IHMEESSÄ perheelliset ihmiset pystyvät tähän ruljanssiin? Olen aidon oikeasti alkanut miettiä, että minusta ei olekaan äidiksi, koska alan olla varma että en pystyisi tähän tätäkään vertaa, jos minulla olisi lapsi huolehdittavana. Eikä todellakaan kiinnosta mitkään lisävastuut työpaikalla ja uraohjuksena oleminen, kun tämä perustekeminenkin on ihan mahdotonta.
Onko muillakin näin tolkuttoman vaikeaa, vai olenko vain jotenkin heikko tapaus?? Työpaikat ovat täynnä vanhempia, jotka ovat mitä vaativimmissa asiantuntijatehtävissä ja näyttävät vaan painavan vuodesta toiseen. Minusta tuntuu että mielenterveyteni ei kestä tätä omaakaan tilannetta enää pitkään, pelottaa mitä pitkäaikaisvaikutuksia tällaisella aivosumulla voi olla. Ja ennen kuin joku sanoo, niin en ole myöskään täydellisyyden tavoittelija, eli en hinkkaa projekteja täydellisyyteen ja siksi kuluta itseäni loppuun. Ihan ok olisi minulle riittävän hyvä, mutta kun en tässä aivosumussa saa aikaiseksi edes sitä. Enkä ole myöskään laiska, olen tehnyt paljon töitä tavoittelemieni asioiden eteen elämäni aikana. Nyt olen vain niin pohjattoman väsynyt.
Kiitos jo etukäteen, tämän kirjoittaminenkin helpotti jo vähän.
Kommentit (28)
Oletko ihan varma, että olet perusterve? Suoraan sanottuna ei kuulosta siltä. Ei nimittäin ole millään muotoa normaalia, että 8h työpäivän jälkeen on aivosumua, muistikatkoksia yms. vaikka elää suht terveellisesti. Menisin lääkäriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaisin, että sinulla on taustalla joku sairaus (kilpirauhasongelmat tulee ensin mieleen), joka saa sinut väsymään ja olemaan "sumuinen" noin suuressa määrin. Kyllä terve ihminen jaksaa vaativampaakin työtä, jos muu elämä on hyvin tasapainossa ja terveelliset elämäntavat tukevat jaksamista.
Yksi asia myös, mikä herätti, oli kun juuri ennen lomaani tein yhtä koulutusta varten persoonallisuustestin. Testiin kuului myös kirjallinen, numeerinen ja looginen osuus, looginen osuus on hyvin saman tapainen kun mitä esimerkiksi äo-testeissä olevat testit ovat, kirjallinen osuus oli lähinnä luetun ymmärtämisen testaamista. Olen kouluaikoina menestynyt aina loistavasti luetun ymmärtämisissä, ja öo-testeissä menestystä tuli myös noissa loogisuutta mittaavissa tehtävissä. Numeerinen puoli on minulla aina ollut heikompi.
Mutta nyt - luetun ymmärtämisen tulokseni oli 90% heikompi, kuin muilla testin tehteillä. Looginen puoli 80% huonompi, kuin verrokeilla. Numeerinen oli keskitasoa. Tämä tietenkin järkytti minua suuresti, ja on perisyy sille miksi minua pelottaa tämä aivosumun vaikutus pitemmällä aikavälillä. Mitäs, jos en pian enää palaudukaan lomalta? Ei ihme, jos en saa mitään aikaan, kun ei tässä sumussa ole enää mitään suorituskykyä jäljellä.
T. ap
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia myös, mikä herätti, oli kun juuri ennen lomaani tein yhtä koulutusta varten persoonallisuustestin. Testiin kuului myös kirjallinen, numeerinen ja looginen osuus, looginen osuus on hyvin saman tapainen kun mitä esimerkiksi äo-testeissä olevat testit ovat, kirjallinen osuus oli lähinnä luetun ymmärtämisen testaamista. Olen kouluaikoina menestynyt aina loistavasti luetun ymmärtämisissä, ja öo-testeissä menestystä tuli myös noissa loogisuutta mittaavissa tehtävissä. Numeerinen puoli on minulla aina ollut heikompi.
Mutta nyt - luetun ymmärtämisen tulokseni oli 90% heikompi, kuin muilla testin tehteillä. Looginen puoli 80% huonompi, kuin verrokeilla. Numeerinen oli keskitasoa. Tämä tietenkin järkytti minua suuresti, ja on perisyy sille miksi minua pelottaa tämä aivosumun vaikutus pitemmällä aikavälillä. Mitäs, jos en pian enää palaudukaan lomalta? Ei ihme, jos en saa mitään aikaan, kun ei tässä sumussa ole enää mitään suorituskykyä jäljellä.
T. ap
Lääkäriin mars.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin, että sinulla on taustalla joku sairaus (kilpirauhasongelmat tulee ensin mieleen), joka saa sinut väsymään ja olemaan "sumuinen" noin suuressa määrin. Kyllä terve ihminen jaksaa vaativampaakin työtä, jos muu elämä on hyvin tasapainossa ja terveelliset elämäntavat tukevat jaksamista.
Kiitos kommentista! Totta kyllä, kun nyt tuota omaa tekstiäni luin niin ei kuullosta ihan terveeltä. Minä itse asiassa olen käynyt kahdesti väsymyksestä ja ahdistuksesta työterveyslääkärillä (2.v ja 1.v sitten, eri työpaikoissa), mutta molemmilla kerroilla haluttiin vain antaa masennuslääkettä, ja kieltäydyin siitä, kun en koe olevani niinkään masentunut (senkin olen joskus nuorena kokenut). En nyt sitten tiedä, pitäisikö mennä lääkäriin ja vaan vaatia, että saisin esim kilpirauhastutkimukset? Voiko niitä vaatia vaan suoraan? Katselin oireita netistä, ja osa kyllä osuu ja uppoaa, mutta esim lihominen ei.
T ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin, että sinulla on taustalla joku sairaus (kilpirauhasongelmat tulee ensin mieleen), joka saa sinut väsymään ja olemaan "sumuinen" noin suuressa määrin. Kyllä terve ihminen jaksaa vaativampaakin työtä, jos muu elämä on hyvin tasapainossa ja terveelliset elämäntavat tukevat jaksamista.
Kiitos kommentista! Totta kyllä, kun nyt tuota omaa tekstiäni luin niin ei kuullosta ihan terveeltä. Minä itse asiassa olen käynyt kahdesti väsymyksestä ja ahdistuksesta työterveyslääkärillä (2.v ja 1.v sitten, eri työpaikoissa), mutta molemmilla kerroilla haluttiin vain antaa masennuslääkettä, ja kieltäydyin siitä, kun en koe olevani niinkään masentunut (senkin olen joskus nuorena kokenut). En nyt sitten tiedä, pitäisikö mennä lääkäriin ja vaan vaatia, että saisin esim kilpirauhastutkimukset? Voiko niitä vaatia vaan suoraan? Katselin oireita netistä, ja osa kyllä osuu ja uppoaa, mutta esim lihominen ei.
T ap
Jos vain rahavarat antaa myöten, mene yksityiselle. Sieltä saa kokeet vain pyytämällä. Julkisella ei meinaa saada edes tappelemalla. Kaikki oireethan eivät luonnollisesti tule kaikille missään sairaudessa. Ja tokihan kyse voi olla muustakin kuin kilpparista. Ihan vaikka anemiasta. Verikokeilla sekin selviää.
Työterveyden kanssa varmaan kannattaisi puhua tuosta.
Mutta olen sinua vanhempi ja täytyy sanoa, että olen ihmetellyt samaa. Tai siis minä jaksoin opiskella työn ohessa vielä ennen kuin sain lapsen, mutta lapsen synnyttyä tuntui, etten jaksanut enää lainkaan kuten ennen. Eikä se mennyt ohi. Olin haaveillut vähintään kahdesta lapsesta, mutta lapsiluku jäi yhteen, kun tajusin, etten jaksaisi kahden kanssa.
Sairastuin uupumukseen, kun lapsi oli kaksivuotias ja olin sairaslomalla masennuksen takia muutaman kuukauden.
Kun lapsi aloitti koulun, ajattelin hetken, että nyt voisi helpottaa, mutta sitten äitini sairastui vakavasti ja tarvitsi apua. Hän sairasti monta vuotta. En jaksanut harrastaa, en opiskella omaa alaani työn ohessa, en edes jaksanut viedä lastani harrastuksiin. Sitten isänikin sairastui.
Kävin lääkärissä, ja kaikki arvot olivat aina hyvät. Mistään ei löytynyt vikaa. Silti väsytti.
Kun vanhempani kuolivat, lapsi oli kasvanut aikuiseksi siinä sivussa vuosien ohella. Minäkin olen koko ajan ihmetellyt, miten muut vanhemmat jaksavat. Miten he jaksavat vaativaa työtä, harrastuksia, lasten harrastuksiin viemisiä, kasvatustyötä kaiken arkisen aherruksen ohessa, ja päälle vielä huoli ikääntyvistä ja sairaista sukulaisista, jotka tarvitsevat apua.
Mikä mahtaa olla heidän salaisuutensa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[/quote]Jos vain rahavarat antaa myöten, mene yksityiselle. Sieltä saa kokeet vain pyytämällä. Julkisella ei meinaa saada edes tappelemalla. Kaikki oireethan eivät luonnollisesti tule kaikille missään sairaudessa. Ja tokihan kyse voi olla muustakin kuin kilpparista. Ihan vaikka anemiasta. Verikokeilla sekin selviää. [/quote]
On kyllä sen verran elämää hallitseva tilanne että enköhän säästöistä voisi ottaa osan, jos sillä ratkeaisi. Mietin vain, että eikös työterveydenkin pitäisi toimia samalla tavalla, vai onko ne kilppari/anemiakokeet sitten kalliitakin? Työterveys ohjeistettu, että antakaa vaan masennuslääkettä, niin päästään edullisesti? Siltä ainakin on tuntunut, kun ei taivuttelusta huolimatta muuta suostuttu tutkimaan kun on kuulemma niin selkeä masennus.
t ap
Vierailija kirjoitti:
Työterveyden kanssa varmaan kannattaisi puhua tuosta.
Mutta olen sinua vanhempi ja täytyy sanoa, että olen ihmetellyt samaa. Tai siis minä jaksoin opiskella työn ohessa vielä ennen kuin sain lapsen, mutta lapsen synnyttyä tuntui, etten jaksanut enää lainkaan kuten ennen. Eikä se mennyt ohi. Olin haaveillut vähintään kahdesta lapsesta, mutta lapsiluku jäi yhteen, kun tajusin, etten jaksaisi kahden kanssa.
Sairastuin uupumukseen, kun lapsi oli kaksivuotias ja olin sairaslomalla masennuksen takia muutaman kuukauden.
Kun lapsi aloitti koulun, ajattelin hetken, että nyt voisi helpottaa, mutta sitten äitini sairastui vakavasti ja tarvitsi apua. Hän sairasti monta vuotta. En jaksanut harrastaa, en opiskella omaa alaani työn ohessa, en edes jaksanut viedä lastani harrastuksiin. Sitten isänikin sairastui.
Kävin lääkärissä, ja kaikki arvot olivat aina hyvät. Mistään ei löytynyt vikaa. Silti väsytti.
Kun vanhempani kuolivat, lapsi oli kasvanut aikuiseksi siinä sivussa vuosien ohella. Minäkin olen koko ajan ihmetellyt, miten muut vanhemmat jaksavat. Miten he jaksavat vaativaa työtä, harrastuksia, lasten harrastuksiin viemisiä, kasvatustyötä kaiken arkisen aherruksen ohessa, ja päälle vielä huoli ikääntyvistä ja sairaista sukulaisista, jotka tarvitsevat apua.
Mikä mahtaa olla heidän salaisuutensa?
Toivottavasti joku tällainen tulee meille salaisuutensa kertomaan! :) Itse olen ajatellut, että osa vaan rakastaa työtään, ja sitä kautta saa jotenkin vain energiaa sen tekemisestä, niin kuin ensimmäinen tähän ketjuun vastannut. Osa sitten on salaa yhtä rikki kuin minäkin. Ei minustakaan todellakaan arvaisi kukaan ulkouolinen, että olen näin loppu. Olen aika hyvä pitämään kulisseja pystyssä.
Minun on pitänyt ihan tosissaan miettiä, että työt vai lapset - ei ole ihan helppo juttu ratkaistavaksi, vaikka mies haluaisikin ottaa suurempaa taloudellista roolia, jos olisin pitkään kotona. En tiedä
t ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän työterveydessä pääsisi kyllä noilla oireilla kunnon verikokeisiin ja tarvittaessa psykologille. Hyvin samanlaisia oireita tuntuu olevan monilla nuorilla oman kokemuksen ja lehtien mukaan.
Eli ei ihan terveeltä kuulosta, haan ennemminkin uupumukselta. Ajattele, kun aivosumu hellitää ja tehokkuus palaa, kuinka paljon helpmmalta työ tuntuu ja kuinka paljon nopeammin sen saa tehtyä. Silloin elämään mahtuisi lapsiakin.
Itselläni on vaativa työ, pari paljonharrastavaa lasta ja työhullu mies. Hyvin jaksaa kun ei sitä sumua ole. Ne pikkulapsivuodet, kun lapset olivat jatkuvasti kipeinä ja nukkuivat huonosti meni sumussa, mutta työ ei tuohon liittynyt, vaan konkreettinen väsymys.
Käyttäjä34868 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työterveyden kanssa varmaan kannattaisi puhua tuosta.
Mutta olen sinua vanhempi ja täytyy sanoa, että olen ihmetellyt samaa. Tai siis minä jaksoin opiskella työn ohessa vielä ennen kuin sain lapsen, mutta lapsen synnyttyä tuntui, etten jaksanut enää lainkaan kuten ennen. Eikä se mennyt ohi. Olin haaveillut vähintään kahdesta lapsesta, mutta lapsiluku jäi yhteen, kun tajusin, etten jaksaisi kahden kanssa.
Sairastuin uupumukseen, kun lapsi oli kaksivuotias ja olin sairaslomalla masennuksen takia muutaman kuukauden.
Kun lapsi aloitti koulun, ajattelin hetken, että nyt voisi helpottaa, mutta sitten äitini sairastui vakavasti ja tarvitsi apua. Hän sairasti monta vuotta. En jaksanut harrastaa, en opiskella omaa alaani työn ohessa, en edes jaksanut viedä lastani harrastuksiin. Sitten isänikin sairastui.
Kävin lääkärissä, ja kaikki arvot olivat aina hyvät. Mistään ei löytynyt vikaa. Silti väsytti.
Kun vanhempani kuolivat, lapsi oli kasvanut aikuiseksi siinä sivussa vuosien ohella. Minäkin olen koko ajan ihmetellyt, miten muut vanhemmat jaksavat. Miten he jaksavat vaativaa työtä, harrastuksia, lasten harrastuksiin viemisiä, kasvatustyötä kaiken arkisen aherruksen ohessa, ja päälle vielä huoli ikääntyvistä ja sairaista sukulaisista, jotka tarvitsevat apua.
Mikä mahtaa olla heidän salaisuutensa?
Toivottavasti joku tällainen tulee meille salaisuutensa kertomaan! :) Itse olen ajatellut, että osa vaan rakastaa työtään, ja sitä kautta saa jotenkin vain energiaa sen tekemisestä, niin kuin ensimmäinen tähän ketjuun vastannut. Osa sitten on salaa yhtä rikki kuin minäkin. Ei minustakaan todellakaan arvaisi kukaan ulkouolinen, että olen näin loppu. Olen aika hyvä pitämään kulisseja pystyssä.
Minun on pitänyt ihan tosissaan miettiä, että työt vai lapset - ei ole ihan helppo juttu ratkaistavaksi, vaikka mies haluaisikin ottaa suurempaa taloudellista roolia, jos olisin pitkään kotona. En tiedä
t ap
Oma "salaisuuteni" on se, että ole oikeasti terve niin fyysisesti kuin henkisestikin. Lisäksi minulla on erinomaiset tukiverkostot (aviomies, molempien vanhemmat ja sisarukset jne.), terveelliset elämäntavat ja opeteltu kyky päästää irti ja olla itselle armollinen. Ei mitään poppaskonsteja siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän työterveydessä pääsisi kyllä noilla oireilla kunnon verikokeisiin ja tarvittaessa psykologille. Hyvin samanlaisia oireita tuntuu olevan monilla nuorilla oman kokemuksen ja lehtien mukaan.
Eli ei ihan terveeltä kuulosta, haan ennemminkin uupumukselta. Ajattele, kun aivosumu hellitää ja tehokkuus palaa, kuinka paljon helpmmalta työ tuntuu ja kuinka paljon nopeammin sen saa tehtyä. Silloin elämään mahtuisi lapsiakin.
Itselläni on vaativa työ, pari paljonharrastavaa lasta ja työhullu mies. Hyvin jaksaa kun ei sitä sumua ole. Ne pikkulapsivuodet, kun lapset olivat jatkuvasti kipeinä ja nukkuivat huonosti meni sumussa, mutta työ ei tuohon liittynyt, vaan konkreettinen väsymys.
Ehkä mä koitan vielä kerran työterveydestä, toimittaja on vaihtunut sitten viime kerran. Ja jos ei sieltä tule apua, niin sitten yksityiselle.
Ja itsestäkin tämä tuntuu ihan puhtaalta uupumukselta. Mutta miten voi olla uupunut tavallisesta työtaakasta? Olen toki toiminut myös vapaaehtoistyössä pitkään tähän päälle, mutta koen että olen saanut siitä vain lisää energiaa jaksaa. Voisiko se sitten kuitenkin jotenkin kuitenkin uuvuttaa, en tiedä.
Ja kiitos, tuo oli hyvä pointti että kun tämä olo hälvenisi, niin sitten voisi muutakin elämässä jaksaa kuten lapsia! :) Kun mietin sitä, millainen olo minulla oli tuon lomaviikon jälkeen, minusta tuntuu että sellainen olisi täysin mahdollista. Kun nyt vain saisi selville, miten sellaisen energisyyden saisi edes enimmäksi ajaksi vuotta..
T ap
Käy mittauttamassa kilpirauhasarvojen lisäksi ferritiini ja D-vitamiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma "salaisuuteni" on se, että ole oikeasti terve niin fyysisesti kuin henkisestikin. Lisäksi minulla on erinomaiset tukiverkostot (aviomies, molempien vanhemmat ja sisarukset jne.), terveelliset elämäntavat ja opeteltu kyky päästää irti ja olla itselle armollinen. Ei mitään poppaskonsteja siis.
Kiitos salaisuudestasi! :) Nyt kun mietin, niin minulla taitaa olla vielä paljon tekemistä tuon armollisuuden kanssa. Valtava syyllisyyden tunne omasta saamattomuudesta kalvaa jatkuvasti, ja se taas uuvuttaa lisää, ja kiva kierre onkin valmis. Sen kun saisi jotenkin katkaistua, niin voitaisiin olla pienen askeleen lähempänä parempaa.
t ap
Voi olla myös, ettei juuri tuo työ sovi sinulle. Minä lähes paloin loppuun yhdessä firmassa, mutta nyt toisessa, jossa työskentelen melko saman profiilin asiantuntijatöissä, elämä hymyilee.
Mitä teet vapaa-ajalla? Ovatko harrastuksesi tavoitteellisia (ne voivat olla sitä ilman että tajuaakaan) ja kuinka paljon jätät aikaa sellaiselle totaaliselle joutenololle (makoilet sohvalla, juot kahvia ja annat mielen vaellella rauhassa)? Joutenolo puhdistaa aivoja.
Käyttäjä34868 kirjoitti:
Oma "salaisuuteni" on se, että ole oikeasti terve niin fyysisesti kuin henkisestikin. Lisäksi minulla on erinomaiset tukiverkostot (aviomies, molempien vanhemmat ja sisarukset jne.), terveelliset elämäntavat ja opeteltu kyky päästää irti ja olla itselle armollinen. Ei mitään poppaskonsteja siis.
Kiitos salaisuudestasi! :) Nyt kun mietin, niin minulla taitaa olla vielä paljon tekemistä tuon armollisuuden kanssa. Valtava syyllisyyden tunne omasta saamattomuudesta kalvaa jatkuvasti, ja se taas uuvuttaa lisää, ja kiva kierre onkin valmis. Sen kun saisi jotenkin katkaistua, niin voitaisiin olla pienen askeleen lähempänä parempaa.
t ap
Saattaa kuulostaa hörhöilyltä, mutta kerron silti: meditaatio ja mindfulness ovat ainakin itselleni olleet toimivia välineitä tuon irtipäästämisen ja armollisuuden suhteen. Kannattaa ainakin kokeilla. Suhtauduin itsekin todella skeptisesti niihin, mutta yllättäen toimivat silti. Vaatii toki harjoittelua eli ei ole pikalääke.
Kuulostaa alkavalta burn outilta. Monet suorittavat lapsesta lähtien elämäänsä (hyvät kouluarvosanat, monta harrastusta, kunnianhimoa kaikessa ym) ja sitten uupuvat kolmikymppisinä. Ei nyt niin yllättävää ja aika yleistäkin, tutkimuksiakin on tehty asiasta. Paineet ja odotukset ovat nykyisin niin valtavat: pitää olla täydellinen ja jakaa se kaikille somessa. Tämä "pitää" on keinotekoisesti luotu. Voi elää toisinkin. Käy työterveyslääkärillä ja kerro että olet uupunut. Pääset lepäämään. Voimia!
Veikkaan kilpirauhasta, tai varastoraudan vähyyttä. Entä uniongelmat? Niistä tulee nopeasti aivosumua.
Yksi mahdollisuus on myös pidempään jatkunut aikaisempi stressi tai uupumus, yksityiselämän tai esim opiskelujen takia.
Ehdottomasti työterveyden asia nuo verikokeet.
Mä rakastan työtäni, mutta se myös vaatii paljon. Ehkä sillä innolla ja palolla jaksan vetää. Nyt olin kyllä ihan loppu ennen lomaa. Koti ja lapset tuovat sopivaa vastapainoa työlle eli sekin auttaa jaksamaan.