Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelisit ystävästä, joka peruu tapaamisen?
27.04.2013 |
Itse kysyi minua rantalomalle kaveriksi. Lupauduin ihan intona. Sovittiin, että heinäkuussa menemme. Matkoja ei ollut varattu, koska aioimme ne varata muutaman viikon päästä. Ehdin jo neuvotella ex-mieheni kanssa lomapäivät tarkemmin.
Nyt ilmoitti, ettei lähdekään, koska hänen miesystävänsä ei päästä häntä tyttöporukalla. Minussa ei ole mitään kummallista: olen tavallinen vastuullinen äiti enkä ryyppää ja riehu diskoissa. Eronnut kyllä olen. Siksi olinkin matkaseurasta intona, kun muuten matkustelen yksin.
Miten te reagoisitte? Ihmettelsitte? Loukkaantuisitte? Ette reagoisi mitenkään?
Itse olen sellainen, etten ikinä kehtaisi edes lupautua saati perua, jos olen jotakin ystävälle luvannut.
Miten te ragoisitte?
Kommentit (23)
Kiitos vastauksesta.
Niin minäkin tekisin. Kävin ihan avioliiton aikana ystävieni kanssa ulkomailla. Koskaan en pettänyt tms. Ihan olen toisessa maassakin oma itseni. Mieheni ei vastustellut yhtään. Oli vain iloinen, että pääsin ystäväni kanssa matkalle.
Mutta miten ystävänä tähän perumiseen reagoin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro ystävällesi pettymyksestäsi. Sano asiallisesti että olit niin odottanut matkaa ja nyt olet pettynyt kun matka peruttiin tuollaisen syyn vuoksi. Älä sen tarkemmin ala kommentoimaan ja ihmettelemään heidän suhdettaan. Tuosta jo pitäisi ymmärtää että syy oli mielestäsi äärimmäisen tyhmä.
tv. toinen joka ei myöskään kysele puolisolta lupaa lähteä.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 08:11"]
Kiitos vastauksesta.
Niin minäkin tekisin. Kävin ihan avioliiton aikana ystävieni kanssa ulkomailla. Koskaan en pettänyt tms. Ihan olen toisessa maassakin oma itseni. Mieheni ei vastustellut yhtään. Oli vain iloinen, että pääsin ystäväni kanssa matkalle.
Mutta miten ystävänä tähän perumiseen reagoin?
[/quote]
Hmm..ymmärrän kyllä senkin ettei sitä yhtä ainoaa mahdollista ulkomaanmatkaa vuodessa vietetä kuin perheen / aviomiehen kanssa. Itse pääsemme matkaan vain kerran kesässä ja mieheni olisi kyllä todella pettynyt jos lähtisin sen ainoan kerran kaverin kanssa emmekä yhdessä. Ei kyse ole päästämisestä tai luvista vaan siitä että haluamma viettää lomat yhdessä. Joskus mukana on kyllä ollut kaveriperhe tai yksi kaverini. Jos mahdollisuus on reissata paljon ja usein niin tilanne on tietty eri. Kurjat oharit tietty sinulle mutta entä jos ehdotat että lähdette koko porukka? Voitte vuorotella lastenvahtivuoroissa niin että joku ilta kaveri pääsee miehen kanssa ulosa ja joku toinen ilta mies vahtii muksuja ja te lähdette keskenään.
Hän on lapseton ja minä eronnut. Puhe oli nimenomaan hänen aloitteestaan lähteä lomalle, kun hänen miehensä on koko kesän töissä. Minulla on kaksi viikkoa lapsivapaata, jolloin matkan oli tarkoitus tapahtua. Siksikin olin tosi iloinen, että hän pyysi minua mukaan, koska muut ystäväni ovat perheellisiä ja lomailevat perheineen. En itse ilman lapsia tietysti lähde perheiden kanssa lomailemaan. Joudun menemään taas yksin. Olen kyllä tähän tottunut, enkä kysynyt siksi keneltäkään seuraa kesäksi. Siksi olin kovin ilahtunut, että ystäväni pyysi minua reissukaveriksi.
Ja perui nimenomaan siksi, että hänen miesystävänsä ei päästä häntä tyttöporukalla. Ilmeisesti olen siis niin huonoa seuraa, ettei minun seuraani uskalla päästää. Näinkö tämä on tulkittava?
Mies oli sitten ottanutkin lomaa viikon. He lähtevät siis kahdestaan. Kahta kertaa ei toki ystävälläni ole varaa lähteä.
Itse en olisi kyllä kehdannut sanoa syyksi, että mies ei päästä. Olisin vaikka sanonut, että mies saikin lomaa ja lähdenkin hänen kanssaan.
No ystäväsi on laittanut raamit, millainen ystävä voi sinulle olla. Ei henkilökohtaisi apitempia tapaamisia. Joudut tyytymään kahvitteluseuraan ilmeisesti Suomessa. Eli luokitteli itsensä kaveriksi, ei ystäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa ystäväsi kaivata myötätuntoo, ihme ukko hänellä.
Ai mistä myötätuntoa? Olen kyllä käsittänyt, että hän on hyvin rakastunut. Voisiko ottaa miehen mustasukkaisuuden jotenkin kohteliaisuutena? En usko, että liittyisi minuun persoonana, mutta voi liittyä siihen, että en ole parisuhteessa. Jos hän kokee minut jotenkin vaaralliseksi sinkkuseuraksi? Turha on arvailla, ei voi tietää. Haluaisin vain kuulla teidän mielipiteitänne, kuinka reagoisitte.
Antaisiko joku vaan olla ja jatkaisi ystävyyttä? Minusta se tuntuu kummalliselta, kun mies on näin (tai siis ystäväni toki aikuisena ihmisenä) rajannut minut pois läheisimmistä kontakteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 08:43"]
[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 08:11"]
Kiitos vastauksesta.
Niin minäkin tekisin. Kävin ihan avioliiton aikana ystävieni kanssa ulkomailla. Koskaan en pettänyt tms. Ihan olen toisessa maassakin oma itseni. Mieheni ei vastustellut yhtään. Oli vain iloinen, että pääsin ystäväni kanssa matkalle.
Mutta miten ystävänä tähän perumiseen reagoin?
[/quote]
Hmm..ymmärrän kyllä senkin ettei sitä yhtä ainoaa mahdollista ulkomaanmatkaa vuodessa vietetä kuin perheen / aviomiehen kanssa. Itse pääsemme matkaan vain kerran kesässä ja mieheni olisi kyllä todella pettynyt jos lähtisin sen ainoan kerran kaverin kanssa emmekä yhdessä. Ei kyse ole päästämisestä tai luvista vaan siitä että haluamma viettää lomat yhdessä. Joskus mukana on kyllä ollut kaveriperhe tai yksi kaverini. Jos mahdollisuus on reissata paljon ja usein niin tilanne on tietty eri. Kurjat oharit tietty sinulle mutta entä jos ehdotat että lähdette koko porukka? Voitte vuorotella lastenvahtivuoroissa niin että joku ilta kaveri pääsee miehen kanssa ulosa ja joku toinen ilta mies vahtii muksuja ja te lähdette keskenään.
[/quote]
Luitko edes aloitusta? Tai osaatko lukea? AP:n kaverihan oli houkutellut ap:ta lähtemään ja sitten peruukin itse kun "mies ei päästä". Miksi edes kysyä kaveria jos oma lähtö on ollut epävarma?
Kyse ei kai ole tapaamisen perumisesta vaan yhteisen matkan perumisesta. Minusta voi perua vielä siinä vaiheessa, kun matkaa ei ole edes varattu. Korrektia se ei toki ole ilman pätevää syytä.
Hyvin nuorelta ihmiseltä tuollaisen mielen muuttumisen ymmärtää. Ja ystäväsi täytyy toki olla alaikäinen, jos hänen pitää saada joltakin toiselta [miesystävältä] suostumus matkustamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 09:52"]
Ai mistä myötätuntoa? Olen kyllä käsittänyt, että hän on hyvin rakastunut. Voisiko ottaa miehen mustasukkaisuuden jotenkin kohteliaisuutena? En usko, että liittyisi minuun persoonana, mutta voi liittyä siihen, että en ole parisuhteessa. Jos hän kokee minut jotenkin vaaralliseksi sinkkuseuraksi? Turha on arvailla, ei voi tietää. Haluaisin vain kuulla teidän mielipiteitänne, kuinka reagoisitte.
Antaisiko joku vaan olla ja jatkaisi ystävyyttä? Minusta se tuntuu kummalliselta, kun mies on näin (tai siis ystäväni toki aikuisena ihmisenä) rajannut minut pois läheisimmistä kontakteista.
[/quote]
Ymmärränkö oikein että ystäväsi on suht tuoreessa suhteessa? Ja mies on alkanut rajoittamaan ystävyyssuhteita. Sanopa ystävälle että juoksee niin lujaa kuin ikinä pääsee. Ei tule päättymään hyvin tuo suhde. Odota pari vuotta niin alkaa olla kesähelteellä pitkähihaisia paitoja tai "portaissa kaatumisia".
Onko tämän ystävän käyttäytyminen siis teidänkin mielestä ikävää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On, mutta ennemmin olisin huolissa tosiaan ystävän puolesta.. Mikäli tuo ei siis ole tekosyy. Tuollainen rajoittava äijä vaikuttaa iljettävältä.
Tunget niitten reissuun mukaan vaan! :D "ei mua yhtään haittaa että Pentti tulee mukaan, voidaan mennä kolmistaan!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 09:34"]
Ja perui nimenomaan siksi, että hänen miesystävänsä ei päästä häntä tyttöporukalla. Ilmeisesti olen siis niin huonoa seuraa, ettei minun seuraani uskalla päästää. Näinkö tämä on tulkittava?
Mies oli sitten ottanutkin lomaa viikon. He lähtevät siis kahdestaan. Kahta kertaa ei toki ystävälläni ole varaa lähteä.
Itse en olisi kyllä kehdannut sanoa syyksi, että mies ei päästä. Olisin vaikka sanonut, että mies saikin lomaa ja lähdenkin hänen kanssaan.
[/quote]
No siinähän se oikea syy oli. Se mies oli ottanut lomaa ja "ystäväsi" tuli siihen tulokseen, että mieluummin lähteekin vain sen miehen kanssa. Oli kuullut jo sulta, miten olit onnistunut sumplimaan asiat exäsi kanssa ja nähnyt siis vaivaa matkalle pääsemiseen ja tiesi itsekin kutsuneensa sinut.
Sitä hävetti, kun tajusi itsekin tekevänsä väärin peruessaan teidän matkan ja lähtiessään sen miehensä kanssa. Niinpä se päätti syyttää sitä miestä koko hommasta ja väittää, että mies vaan ei "päästä".
Lopeta tuollainen ystävyyssuhde. Tuolla ihmisellä on selvästi taipumus syyttää muita ihmisiä omista mokistaan. Nyt on matka ja syy muka miehen, seuraavalla kerralla joku muu juttu, jossa sinä oletkin sitten muka se syypää.
Ymmärrän pettymyksesi ap. Mutta mikään matkahan ei siis peruuntunut, teillä vain oli suunnitelma joka nyt sitten meni puihin. Itselläni on jatkuvasti kasapäin suunnitelmia, joista hyvin pieni osa toteutuu. Esim. suunnittelin olevani kolmekymppisenä naimisissa oleva perheenäiti korkeakoulutuksella, ja meillä olisi sitten omakotitalo. Nimim. sinkku täältä vuokrayksiöstä terve. Yksien matkasuunnitelmien menenminen puihin ei vaikuta omaan elämääni millään tavalla, olen vastuussa itsestäni ja tunteistani, ystäväni eivät. Ja toisinpäin :)
Minulla vaikuttaa suunnitelmien peruuntuminen. Joudun menemään yksin. En voikaan lähteä tähän paikkaan, vaan joudun taas miettimään, mihin yksinäinen naisihminen voi matkustaa suht huoletta. Minulla ei ole muita perheettömiä kavereita. En siis aio edes kysyä ketään.
Ja vaikuttaa niinkin, etten jatkossakaan sitten lähde tämän ihmisen kanssa minnekään. Tällainen ystävyyssuhde on siis poissuljettu. Se harmittaa. Tässä olisi ollut hänen näytön paikkansa osoittaa kiinnostusta ystävyyden lujittamiseen. Ei tee mieli kyllä edes ehdottaa yhtään mitään koskaan, kun tietää jo, että hänen miehensä ei pidä siitä ja ystävä ei voi lähteä kanssani kahdestaan minnekään.
Menen siis matkalle yksin. Eri matkalle, mutta kuitenkin. Siitä ei ole kyse. Kyse on siitä, kuinka suhtautua tähän ihmiseen jatkossa.
Minusta lapsensaantia ja lomamatkan sopimista ei voi elämäntapahtumina verrata toisiinsa.
Jos olitte vakaasti suunnitelleet matkaa ja olit jo tehnyt jarjestelyja sita varten, niin suunnitelma oli kuitenkin aika vankalla pohjalla. Loukkaantuisin tuollaisesta ja pitaisin syyta typerana, mutta sitten kuitenkin unohtaisin koko jutun ja lahtisin matkalle yksin.
Niin, siis minä pidän syytä typeränä. Ajattelin vaan, olenko outo. En siis ole. Kiitos tästä. Itse olen sen laatuinen ihminen, että hävettäisi tehdä noin ystävälle. Ja varmasti hävettäisi, jos mieheni kieltäisi minua. Tosin en kyllä tottelisi.
Lähdenkin siis matkalle yksin, siitä ei ole kyse.
Mietin vaan, kuinka suhtaudun kaveriin jatkossa. Hmm.
Teillä oli vasta matka SUUNNITTEILLA eikä VARATTUNA eli aikuisilla ihmisillä suunnitelmat voivat muuttua.
Törkeää olisi ollut perua jos kaikki olisi ollut jo varattuna ja maksettuna.
Turha vetää hernettä nenuun ja ottaa tätä henkilökohtaisena loukkauksena.
No ainahan voi tulla pari muuttujaa, että peruminen sinänsä ei mielestäni aina ole tuomittavaa (kaikkea kun ei voi elämässä ennustaa). Mutta tuo syy kyllä on. Jos mun mies sanoisi ettei "päästä" mua tyttöporukalla mihinkään niin se ois sitten siinä. Sen jälkeen en siltä lupia kyselisi, vaan hommaisin oman osotteen ja uuden miehen.