Mitkä olivat tänään sinun oudoimpia länsimaisia ongelmiasi?
Kaikkialla ihmisillä ei ole sähköä, eikä puhdasta vettä. Lapset eivät saa käydä koulua ja tytöt joutuvat menemään naimisiin liian aikaisin vasten tahtoaan.
Laitetaan tähän pinoon niitä kaikkein oudoimpia ja turhimpia länsimaisia ongelmia, joita sinä olet vaikkapa tänään ja eilen kohdannut.
Itse harmittelin eilen kun karkkipussissa oli vain kolme lempikarkkiani. Muut olivat niitä huonompia.
Kommentit (147)
Ärsytti kun farkkujen nappi ei mennyt kiinni. Lihominen on jees mutta uusien housujen ostaminen hiton rasiraattavaa ja vaivalloista mukamas.
Naapurin saippua haisi mielestäni pahalle ja haju jäi "muistiin".
Otti päähän ku ei ole varaa panna lapsia soittotunneille oikean pedagogin oppiin terv. kahden muusikkovanhemman perustama perhe :-/
Mikään ei mahtunut minnekään, ei vaatteet kaappeihin, pyykit telineelle tai housut jalkaan. Suurin ongelma taisi olla uuden vaatteen värin valinta tai se, etteivät rahat riittäneet miehen toiveisiin alkoholiostosten suhteen, 40e sai riittää siihen, että tämä hankkii lisää ongelmia sillä.
Tosiaan tekee hieman pahaa olla tälläinen pallontallaaja.
Oli ällöttävää, kun en ollut pessyt hampaita eilisillan jälkeen. Inhottava plakkikerros. Onneksi sain sen poistettua sähköhammasharjalla.
Mahdollisesti kehittymässä ristisidevamma polveen, aiheuttaisi etten voi olla mukana yhdessä urheiluharrastusjutussa.
Ylempään liittyen söin liikaa suhteessa siihen, etten uskallakaan mennä lenkille polven takia.
Ai juu, munakoisot olivat kaikki huonoja kaupassa.
Minulla on juustoja ja keksejä, mutta ei viikunahilloa. Olisin halunnut sitä juustojen kanssa. :( Syönkö nyt ilman hilloa kuin joku eläin? Kirsikkahilloa on, mutta en tiedä sopiiko se.
Energiansäästölampun rumuus ahdisti.
Jonottaminen ja epäsiisti pöytä kauppakeskuksen ketjukahvilassa.
Kaupassa ollessani pikkuhousut meni kokoajan pakaroiden väliin, piti mennä aina jonnekki nurkkaan nykimään ne pois :s
Ärsyttäää kattoa tätä Suomi-Venäjä peliä ku on niin hermoja kutkuttavaa!
En saanut uusista vaatteistani otettua kunnon kuvia paskalla kamerallani, kun järkkärin kameran laturi on hukassa.
Ärsyttää monet av:n ketjut :D!
[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:48"]
Appelsiinimoussesuklaakakku oli hankala leikata; sotkin veitsen ja pöydän ja paloista tuli rumia.
[/quote]
Hei, kävit cittarin 2-v synttäreillä? Minä ostin samaa kakkua ja todella sotkuista oli sen tarjoilu.:)
Ostin kolme pulloa viiniä kotiin. Mies avas meille pullon X vaikka olin hiljaa mielessäni aatellu, että josko korkkais vaikka pullon Y.
Tukassa on takku, enkä viitsi kammata tukkaani.
Kaupan sima ei maistu kotitekoiselta.
Roskis on toisessa huoneessa. En viitsi viedä roskia sinne asti.
Painoin vahingossa peukkua alas kun piti painaa ylös! Noooooooo!!!
Porrassiivooja ei tee työtään kunnolla. Hammastahna on kovettunut korkittoman tuubin suulle. Sähköhammasharjasta loppui akku ja pitää käsin nykyttää. En löytäny reikäkauhaa ja piti käyttää siivilää. Vessanraikastin haisi niin hirveälle että heitin sen uutena roskiin ja ostin toisenhajuisen.
Sukka kastui suihkun lattialla. Päivä pilalla.
Henkinen krapula ja morkkis.. Yritin auttaa läheistä, mutta taisin ylireagoida. Nyt hävettää.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 21:52"]
Painoin vahingossa peukkua alas kun piti painaa ylös! Noooooooo!!!
[/quote]
Pahempi on kun tekee toisin päin.
Ilmaiseksi saatu ruokanäyte oli voimakassuolaista.
Olen lihonut 5kiloa viime kesästä, mikään ei mahdu päälle
Burb, söin liikaa
En millään jaksaisi laittaa pyykkejä kuivumaan
En saa piilolinssejä pois. Taas.