Kenestä tasavallan presidentti 2024?
Kommentit (25163)
Tradenomikoulutuksen kesto: 3,5 vuotta / 210 opintopistettä. Opintoihin sisältyy puolen vuoden työharjoittelu (30 op) sekä opinnäytetyö (15 op).
Koulutuksen taso (viitekehys). Eurooppalainen: Taso 6.
Opinnot painottuvat pelinkehityksen eri alueisiin (peliohjelmointi, peligrafiikka, pelituottaminen ja peliteknologia).
Pelialan koulutuksen johtoajatus on oikeissa peliprojekteissa työskenteleminen.
Koulutuksen aikana opiskelijat tekevät ja julkaisevat omia kaupallisia pelisovelluksiaan.
Opiskelu on käytännönläheistä. Opiskelijat saavat koulutuksessa valmiudet alan asiantuntijatehtäviin sekä yrittäjyyteen.
Ammattikorkeakoulu on ainoana Suomessa Sonyn PlayStation First Academic Partner, ja opintojen aikana päästäänkin kehittämään pelejä esimerkiksi PlayStation 4 -alustalle.
Lisäksi AMK on VR First -yhteistyökumppani.
Opettajan pedagogiset opinnot (60 op)
Ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn koulutuksessa (tradenomi AMK) voi opiskella pelialan ammattilaiseksi.
Pelialan opinnoissa opiskellaan peliohjelmoinnin, peligrafiikan tai pelituottamisen osa-alueilla. Pelialan koulutuksen johtoajatus on oikeissa peliprojekteissa työskenteleminen.
Koulutuksen aikana opiskelijat tekevät ja julkaisevat omia kaupallisia pelisovelluksiaan.
Tietojärjestelmäosaamisen ylempi amk-tutkinto on laajuudeltaan 90 opintopistettä.
Opinnot koostuvat opiskelijan opinnäytetyönään (30 op) suorittamasta tietojärjestelmäosaamiseen liittyvästä organisaation kehittämistehtävästä, syventävistä ammattiopinnoista ja vapaasti valittavista opinnoista.
Koulutuksen taso (viitekehys). Eurooppalainen: Taso 7.
____________________________________________
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto | ohjelmistokehittäjä, peliala
(Verkkototeutus)
____________________________________________
Tutkintotodistus (englanniksi)
____________________________________________
https://eperusteet.opintopolku.fi/eperusteet-service/api/dokumentit/694…
____________________________________________
Software Developer. Degree
____________________________________________
Peliala on kansainvälinen kasvuala, jossa suomalaiset ovat maailman huippua. Peliyritykset.
Mitä pelisuunnittelija tekee? Pelisuunnittelija ideoi digitaalisia pelejä sekä suunnittelee pelien sisältöä sekä kulkua. Pelisuunnittelija voi suunnitella pelejä pelattavaksi älypuhelimilla, tietokoneilla, pelikonsoleilla tai muilla laitteilla.
Toimialat
Tietokonepelit ja pelikonsolit (päätoimiala)
Toimialaluokitus (TOL2008)
62010 Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus
Pelisuunnittelija ja liikemies.
____________________________________________
Joka tunnetaan IT-firman perustajana ja IT -yrityksen toimitusjohtajana.
____________________________________________
Toiminimen perustamisilmoitus maksaa sähköisen asioinnin kautta tehtynä 60 euroa.
____________________________________________
https://www.suomi.fi/yritykselle/yrityksen-perustaminen/yritysmuodot/op…
____________________________________________
Joo perustin Oman firman maksoin 60€
____________________________________________
Toimialat
Tietokonepelit ja pelikonsolit (päätoimiala)
____________________________________________
Toimialaluokitus (TOL2008)
62010 Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus
____________________________________________
____________________________________________
Toimialakuvaus:
Kaikki laillinen liiketoiminta. (Kaupparekisteri)
____________________________________________
____________________________________________
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto | ohjelmistokehittäjä, peliala
(Verkkototeutus)
____________________________________________
Tutkintotodistus (englanniksi)
____________________________________________
https://eperusteet.opintopolku.fi/eperusteet-service/api/dokumentit/694…
____________________________________________
Software Developer. Degree
____________________________________________
____________________________________________
Toimialat
Tietokonepelit ja pelikonsolit (päätoimiala)
____________________________________________
Toimialaluokitus (TOL2008)
62010 Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus
____________________________________________
____________________________________________
Toimialakuvaus:
Kaikki laillinen liiketoiminta. (Kaupparekisteri)
____________________________________________
Ääni ei ainakaan mene homo Pekalle, joka on vaan ylioppilas.
Onhan siellä monin verroin parempia ehdokkaita, kuin tuo ruskean reijän ritari.
Hjallis oli ensimmäinen joka ilmoittautui ehdokkaaksi, eikä löydy listalta. Ei voi äänestää.
Supercell Oy on suomalainen videopelejä kehittävä yritys, josta 84,3 prosenttia omistaa kiinalainen Tencent.
Sen liikevaihto syntyi vuonna 2015 kolmesta pelistä, jotka ovat maatalousaiheinen Hay Day sekä strategiapelit Clash of Clans ja Boom Beach.
Yritys oli niiden ansiosta vuoden 2015 tuottavin mobiilipeliyritys maailmanlaajuisesti.
Anaaliseksi tarkoittaa peräaukkoon keskittyvää seksuaalista kanssakäymistä, tyypillisesti anaaliyhdyntää eli siittimen työntämistä peräaukkoon.
Siihen voi kuulua myös muunlaista peräaukon ja peräsuolen kiihottamista. Anaaliseksiä harjoittaa osa niin hetero- kuin homopareistakin.
Vierailija kirjoitti:
Pekka Haavisto ilman muuta. Kunnia on mennyt, mutta maine ja kannatus kasvaa.
Yök, ei ikinä. Ei pääse homo-pekan ulkomaan tuliainen maan äidiksi, ei myöskään homo-pekka presidentiksi.
Näin koulussa opetetaan seksistä! Vastaa 12 kysymykseen ja katso, pääsisitkö yläkoulun kokeesta läpi
Nyt testataan, miten hyvin osaat vastata seksiä ja seksuaalisuutta koskeviin peruskysymyksiin!
https://www.is.fi/menaiset/hyva-fiilis/art-2000009437797.html
F70 Lievä kehitysvammaisuus ÄO = 50-69
F71 Keskivaikea kehitysvammaisuus, ÄO = 35-49
F72 Vaikea kehitysvammaisuus, ÄO = 20-34
F73 Syvä kehitysvammaisuus, ÄO < 20
Tuo aika kaukana sinun olen peruskoulu juntti ja joku hassu kurssi tasosta.
Perustan Oman firman mutta osaamista EI ole.
Grandinoottinen, narsisti.
Anaaliseksi tarkoittaa peräaukkoon keskittyvää seksuaalista kanssakäymistä, tyypillisesti anaaliyhdyntää eli siittimen työntämistä peräaukkoon.
Siihen voi kuulua myös muunlaista peräaukon ja peräsuolen kiihottamista. Anaaliseksiä harjoittaa osa niin hetero- kuin homopareistakin.
Keskivaikeasti kehitysvammaisista osa oppii lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perustaidot. Kyky huolehtia itsestä ja motoriset taidot jäävät vaillinaisiksi.
Lievästi kehitysvammaiset pystyvät aikuisena asumaan itsenäisesti tai hieman tuettuna.
He tarvitsevat usein tukea kyetäkseen asioimaan ja hankkimaan tarvitsemansa palvelut. Heidän rahankäyttötaitonsa voivat olla puutteellista.
Jotkut oppivat puhumaan vain joitakin sanoja, mutta saattavat ymmärtää yksinkertaisia ohjeita ja oppia käyttämään käsimerkkejä.
Jos on vaikea kehitysvamma, tarvitsee huomattavaa tukea asumisessa ja työtehtävien suorittamisessa.
Kehitysvammaiset voivat tulla omatoimiseksi joissakin päivittäisen elämän toiminnoissa, kuten syömisessä, ja oppia yksinkertaisia työtehtäviä.
Kehitysvammaisilla on sen vuoksi kuuden vuoden iässä alkava pidennetty oppivelvollisuus, joka kestää 11 vuotta.
Pidennetyn oppivelvollisuuden turvin oppilaalle pyritään takaamaan paremmat mahdollisuudet omaksua yhteiskunnassa tarvittavat perustiedot ja -taidot.
____________________________________________
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto | ohjelmistokehittäjä, peliala
(Verkkototeutus)
____________________________________________
Tutkintotodistus (englanniksi)
____________________________________________
https://eperusteet.opintopolku.fi/eperusteet-service/api/dokumentit/694…
____________________________________________
Software Developer. Degree
____________________________________________
Ei onnistu tietokoneen kasaaminen.
Ei onnistu windowsin asentaminen.
Ei onnistu linuxin asentaminen.
Ei onnistu muiden ohjelmistojen asennus.
Ei onnistu koodaaminen.
Ei onnistu pelin tekeminen.
Onko oppimisvaikuksia sinulla?
Puhelimen lataaminen onnistuuko se?
Varmaan sinulla olisi tietotekniikan tutkinto muuten.
Amiksen ekan lukukauden perus opinnot.
Insinööri opinnot (fysiikka ja matematiikka)
Kurssin suoritettuaan opiskelija osaa:
selittää modernin fysiikan käsitteitä sekä ilmiöitä ja ratkaista näihin ilmiöihin liittyviä ongelmia
tunnistaa klassisen fysiikan ja modernin fysiikan välisiä eroja ja ymmärtää klassisen fysiikan puutteita
ymmärtää perusteita
suhteellisuusteoriasta
kvanttifysiikasta
atomifysiikasta
tilastollisesta fysiikasta
kiinteän olomuodon fysiikasta
ydinfysiikasta
hiukkasfysiikasta ja kosmologiasta
Opintojakson suoritettuaan opiskelijaa osaa perusteet insinöörifysiikasta. Mukaan lukien käsitteet
lämpö
sähkö
voima ja liike
jaksollinen liike ja aallot
sähkömagnetismi
aine ja säteily.
Opintojakson kuvaus
Vektorit ja matriisit
Erikoismatriiseja, matriisikuvaukset
Käänteismatriisi
Lineaarinen yhtälöryhmä
Ominaisarvot, diagonalisointi
Fourier-muunnos
Laplace-muunnos
Z-muunnos
Opintojakson kuvaus
Polynomifunktiot ja -yhtälöt
Geometria
Vektorit
Analyyttinen geometria
Derivaatta
Trigonometriset funktiot
Juuri- ja logaritmifunktiot
Integraalilaskenta
Todennäköisyydet ja tilastot
Lukuteoria ja todistaminen
Algoritmit matematiikassa
Insinöörikoulutus, joka pohjautuu matemaattisluonnontieteelliseen osaamiseen.
Pelikehityksen pääaineessa tähdätään ohjelmistotuotanto-osaamiseen, joka suuntautuu peleihin ja pelillisiin sovelluksiin.
Kurssisisällöt käsittelevät mm. seuraavia asioita: C , C#, pelikehitys, pelisuunnittelu, tekoälyt ja algoritmit, VR/AR ja pelikonsolikehitys, pelien backend-ohjelmointi ja grafiikkaohjelmointi, yrittäjyyttä unohtamatta.
Sisältö
Unity-Peliohjelmointi
Sisältö: Unityn perusteet: Johdanto, Mikä on Unity?, Unityn lataaminen ja asentaminen, Uuden projektin luominen, Unityn käyttöliittymä. Unity kenttäeditorina: Johdanto, Mikä on kohtaus?, 3D-avaruudessa liikkuminen, Pelikappaleiden liikuttaminen, Labyrinttikentän tekeminen, Materiaalien luominen ja asettaminen, Muutosten tallentaminen ja muut materiaaliominaisuudet. Komponentit ja fysiikkasimulaatiot: Johdanto, Komponentit, Fysiikkakomponenttien käyttö, Lisätietoa fysiikkasimulaatioista, Kappaleiden ryhmittäminen. Ohjelmoinnin perusteet: Johdanto, Ohjelmoinnin perusteet, Lausekkeet, Muuttujat lausekkeissa, Funktiot , Ehtolauseet ja lohkot. Skriptit Pelaajan ohjaimet: Johdanto, Skriptaaminen, Pelaajan ohjaimet, Aluksen liikuttaminen, Aluksen leijuminen, Kameran ohjaimet, Virheiden tarkistus. Skriptit Kilpa-ajopeli.
Osaamistavoitteet: Tämän kurssin aikana tutustut pelimoottori Unityn peruskäyttöön. Pelien tekeminen vaatii monia erilaisia taitoja ja työntekijöitä, ja myös pelimoottoreita käytetään monin eri tavoin. Esimerkiksi kenttäsuunnittelijat käyttävät Unityä pelikenttien luomiseen, peligraafikot tuovat Unityyn tekemiään kuvia ja 3D-malleja, ja ohjelmoijat kirjoittavat koodia, jonka avulla Unityssä tehdyt pelit toimivat halutulla tavalla. Sinun ei välttämättä tarvitse opetella Unity-ekspertiksi jokaisella osa-alueella, vaan voit erikoistua tiettyihin Unityn osa-alueisiin.
C#-ohjelmoinnin perusteet
Sisältö: Johdanto C#-kieleen, ohjelman perusrakenne, tietotyypit, operaattorit, valintalauseet, toistolauseet, poikkeukset, taulukot, olio-ohjelmoinnin perusteet, monimuotoisuus olio-ohjelmoinnissa, merkkijonon käsittely, tiedostojen käsittely
Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää .NET-arkkitehtuurin perusteet. Hän ymmärtää ja pystyy ohjelmoimaan ja debuggaamaan yksinkertaisia C#-kielisiä ohjelmia.
3D-grafiikka ja animaatiot
Sisältö: Blenderin 2.8:n perusteet, Blenderin peruskäyttö, Monikulmiomallinnus: Laatikkomallinnuksen perusteet, Animaatio ja riggaus: Animoinnin perusteet, UV-kartat ja tekstuurit: Laatikoita ja lieriöitä, Polygonimallinnus 2: Muunteita ja muita lisätyökaluja.
https://www.engineerseurope.com/how-become-european-engineer