Tutkimus: Lapset voisi vieroittaa vaipoista alle vuoden ikäisinä
Pikkulapset tulisi opettaa käyttämään pottaa jo alle vuoden ikäisinä, ehdottaaSahlgrenskan yliopistollisen sairaalan tutkimus.
Ruotsalaistutkimuksen mukaan lasten opettaminen aikaisin potalle vähentää erilaisten infektiosairauksien vaaraa, laskee vaippakustannuksia ja helpottaa lastenhoitoa.
Tutkimuksessa seurattiin kahden vuoden ajan vietnamilaislasten aikaista vieroitusta vaipoista.
Vietnamissa useat vauvat opetetaan käymään potalla jo muutaman kuukauden ikäisinä.
Tutkimuksen mukaan monet lapset pysyvät kuivina jo yhdeksän kuukauden ikäisinä, kunhan vanhemmat muistuttavat heitä käymään potalla. Kahden vuoden ikäisinä lapset osaavat tehdä tarpeensa jo täysin itsenäisesti.
Länsimaissa useimmat lapset käyttävät vaippoja 3–4-vuotiaiksi asti. Tutkimus osoittaa, että lasten oppiminen pidättämään tarpeitaan ei ole riippuvainen iästä vaan opetuksen määrästä.
Vietnamilaiset äidit opettavat lapsensa käymään potalla varsin yksinkertaisin keinoin. Kyse on pitkälti lapsen käyttäytymisen seuraamisesta ja lapsen viemisestä ajoissa potalle. Lisäksi äidit käyttävät erikoislaatuista vihellystekniikkaa, jonka avulla lapset oppivat tyhjentämään rakkonsa ollessaan potalla.
Aikaisin alkavan koulutuksen ansiosta lapset alkavat reagoida vihellysääniin jo kolmen kuukauden ikäisinä.
"Olemme tottuneet Ruotsissa, etteivät pikkulapset voi oppia käymään potalla, ennen kun he haluavat itse lopettaa vaippojen käytön. Vietnamin esimerkki osoittaa, että vanhempien ja lasten välisen viestinnän parantamisen avulla voisimme aloittaa pottakoulutuksen huomattavasti aikaisemmin myös lansimaissa", kertoo Sahlgrenska yliopistollisen sairaalan tutkija Anna-Lena Hellström.
Tutkimus julkaistiin Journal of Pediatric Urology -lehdessä.
Kommentit (33)
Kyllä meilläkin on päiväkuivaksi opittu jo pienenä, mutta yökuivaksi vasta lähempänä kolmea vuotta. En ymmärrä miten tuota voisi hirveästi nopeuttaa, jos lapsi ei herää pissahätään. Vai herätetäänkö se lapsi sitten keskellä yötä vessaan? Ja jos tulee pissa sänkyyn niin hirveä huuto, kun pitäisihän se jo osata?
Hei mammat, kilpaillaanko, kenen kakara on oppinut paskantamaan pottaan nuorimpana.
Heh heh, mun mielestä tuo aihe on ollut aina äitiyden typeryyden multihuipentuma. Ihan oikeasti on olemassa mammoja, jotka kehuu, kuinka nuorena hänen Nico-Petterinsä putkaisi ison pötkylän pottaan, voi pikku puppelia, kun se teki niiiiiiiiin söpön kakkulin pottaan, voi tsai tsai.
Totta varmasti, että lapset voisivat oppia aiemmin ja länsimaissa kertakäyttövaipat hidastavat opettamista/oppimista. Mutta tämä lause tuntuu kyllä liioittelulta: "Länsimaissa useimmat lapset käyttävät vaippoja 3–4-vuotiaiksi asti." En ole tavannut yli 3-vuotiaita, jotka olisivat vaipoissa. Yökuiviakin ovat alle 3-vuotiaana niin omani kuin muutkin tuntemani lapset olleet.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 18:21"]
Meeillä ei ollut pottatreenejä. Lapsi oppi kuiteskin yö- ja päiväkuivaksi alle 2,5 v. Ihan yhden viikonlopun aikana. Eikä vahinkoja sen jälkeen:-). Laiska äiti.
[/quote]
näin meilläkin. Jokaisen lapsen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 19:03"]
"Länsimaissa useimmat lapset käyttävät vaippoja 3–4-vuotiaiksi asti." En ole tavannut yli 3-vuotiaita, jotka olisivat vaipoissa. Yökuiviakin ovat alle 3-vuotiaana niin omani kuin muutkin tuntemani lapset olleet.[/quote]
No minäpäs olen, sekä Suomessa että täällä Italiassa, missä nykyisin asun. Täällä lapsille sallitaan tuttikin vielä hyvin vanhana ja puheenkehitys laahaa perässä. Samoin rattaisiin tungetaan lapset niin pitkään kuin vain pystyy tunkemaan eli 5-v. ei ole harvinaisuus.
Toki kirjoitan kärjistetysti, mutta pääpiirteittäin näin.
mun eka lapsi meni vaippatehtaiden propagandan mukaan, tokan opetin potalle vuoden vanhana. 2-veenä jalassa pikkarit tai harkkahousut.
aika epäterveellisiä poikalapsille on älyttömät paksut toppaukset
Osa yli 10 vuotiaiista ei ole yö kuivia ja se on ihan normaalia. Sitä ei pidetä sairautena tms. On olemassa hormoni jota lapset yleensä silloi syö. Järkyttääkö? Jopa osa teini-ikäisistä kastelee sängyn. Kaikki aikuisetkaan ei ole aina yökuivia. Olkaa iloisia kun kuulutte kuivaan sukuun.
What ever, poika oppi käymään potalla kun oli 8 kk, yökuivaksi alle vuoden ikäisenä. Tytär aloitti potalla vasta 1 1/2v ja yökuivaksi 6v. Repikää siitä ja viheltäkää samalla.
Ihan samalla lailla opetettiin molempia, tyttö oli ihan varmaan turhautunut tuohon yövaippaansa, mutta minkäs teit. Ei vaan herännyt pissahätään ja pissaa tuli yöllä hirmu määrät, vaikkei nestettä saanut ollenkaan enää klo 18 jälkeen.
Elämä on.
ONko tyttö vammainen?
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 19:31"]
What ever, poika oppi käymään potalla kun oli 8 kk, yökuivaksi alle vuoden ikäisenä. Tytär aloitti potalla vasta 1 1/2v ja yökuivaksi 6v. Repikää siitä ja viheltäkää samalla.
Ihan samalla lailla opetettiin molempia, tyttö oli ihan varmaan turhautunut tuohon yövaippaansa, mutta minkäs teit. Ei vaan herännyt pissahätään ja pissaa tuli yöllä hirmu määrät, vaikkei nestettä saanut ollenkaan enää klo 18 jälkeen.
Elämä on.
[/quote]
Yökuivaksi ei voi opetella. Toiset eivät vain herää, tai heräävät liian myöhään. On lapselle itselleenkin kamala paikka pissiä sänkyyn kouluiässä apukeinoista huolimatta. Pitäisikö hieman tuntea ylemmyyttä ja potkia kuitenkin yökastelijoiden vanhempia päähän kun omani ovat olleet yökuivia reilusti alle 2-vuotiaina?
Olin muuten itse tuollainen "opetin lapseni potalle jo 1-vuotiaana". Kunnes sain toisen lapsen, jolla oli jatkuvasti vahinkoja vielä 3-vuotispäivän kieppeillä. Täysin terve ja fiksu lapsi, mutta ei vain malttanut opetella. Jälkeenpäin mietin, että yritin turhaan. Matot kusessa, sohvat aina suojatuna, talvella se keleen pukeminen ja riisuminen kun vahinkoja tuli. Olisi pitänyt pitää vaippoja reilusti pidempään. Kyllä ne kaikki oppii aikanaan.
Näin juuri!!! Mun kaikki lapset on olleet vaipattomia 1,5v iässä. Voi sitä ihmetyksen määrää. Päiväkodissa ei millään uskota että pärjää ilman vaippaa ulkoiluissa ja päiväunilla. Ei liioin tuttavat ymmärrä. Minua pidetään ihan höyrähtäneenä kun oon sanonut vuoden ikäisen lapsen käyvän potalla pissalla. Se että potta on ilmestynyt kuvioihin kun lapsi on oppinut istumaan on jotain ihan järkyttävää. Sitä ei kukaan ymmärrä. Siinähän menee lapsen selkäkin. Voi järkytys, ei todellakaan mene selkä jos lapsi osaa istua ja on vielä pottatuolikin.
Ei ole ollut kenenkään kohdalla minkäänlaisia vaikeuksia saada vieroitettua vaipoista kun se pottatreeni on aloitettu varhain. Ja miten ihanaa on kun saa niillä vaipparahoilla ostaakin jotain ihan muuta.
Mitenkäs sitten suu pannaan jos mä aloitin pottailut kun vauveli osasi istua ja aluksi homma sujui hyvin, aina tuli pissat pottaan ja näytti lupaavalta. No, kun lapsi täytti 1v tuli täysi stoppi päälle, ei suostunut menemään lähellekään pottaa, enkä viitsinyt painostaa. Kokeilin välillä pottatarroja ym. eikä mitään vaikutusta ennen kuin 2,5 vuoden iässä, jolloin oppi muutamassa viikossa kuivaksi, eikä yövahinkojakaan enää tullut. Lapsi oli tähän mennessä sitäpaitsi todella tiheäpissainen joten käytännön syistäkin olisi ollut vaipattomuus hankalaa, ja pissahätien ajoittaminen.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 18:27"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 18:26"]
Tämä onnistui vallan mainiosti Suomessakin ennen kuin tuli kertakäyttövaipat. Kuivaksi oppimisen ikä nousi merkittävästi sen jälkeen kun tuli miellyttävät pintakuivat vaipat ja lapselle ei tullut ikävää oloa märissä ja kylmissä vaipoissa.
Ei kukaan jaksanut niitä rättejä vuositolkulla pestä vaan tavoite oli opettaa lapsi kuivaksi mahdollisimman varhain.
Nyt vanhemmat ovat laiskoja eivätkä viitsi opettaa siistiksi, lapsi opettelee sitten kun itse viitsii.
[/quote]
Onnistui onnistui. Mäkin muistan kun pikkusisko opetteli kuivaksi. Meillä oli sohvat ja kaikki kusessa. Joka tuommosta haluaa, niin tehköön. Itse tykkään kuivasta sohvasta.
[/quote]
Joo, minäkin olen juossut kuset housuissa vielä 2.5 vuotiaana kun ei ollut 60-luvulla kunnon vaippoja. Kesät painelinkin sitten ilman housuja äidin kertoman mukaan ulkona, kun oli niin helpompaa hänelle.
Sängyssä oli kuulemma paksut muovit sen takia, ettei ollut kunnon vaippoja.