Yksinäisyys on vaarallista. Se koukuttaa. Siitä tulee tapa, kun huomaat kuinka rauhallista se on. Se on sitä kun et halua enää olla tekemisissä ihmisten kanssa, koska he kuluttavat energiaasi

Samaa mieltä! Tuskin on mielelle vaarallista, lähinnä päinvastoin.

Hyvin totta, ja hyvin suomalaista ajattelua samalla. Jokainen haluaa olla vain rauhassa, turvassa ja voida hyvin.

Mikähän tuossa nyt niin vaarallista on?

Samaa mieltä yksinolon miellyttävyydestä, mutta ap ulkoistaa kielteisyyden muihin - siitä alapeukku.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tuossa nyt niin vaarallista on?

Moni on vajonnut psykoosiin sillä tavalla.

Up

Juuri mietin sitä kun kerran olin kahvilla kaverilla. Hän puhui sen koko kahvittelusession ajan miehensä siskosta, suurennellen kertoi jotain ihan jonninjoutavaa juttua ilmeitä matkien kuinka tämä kälynsä oli jossain ihan jonninjoutavassa tilanteessa käyttäytynyt. Mitä ihmettä tuossa tapahtui? Miksi hän kuvitteli että joku tällainen selkkaus ihmisestä jota olen tavannut kerran-pari mitenkään kiinnostaa minua tai edes miksi siihen voi käyttää kokonaisen kahvituokion kun heille kutsuttuna vieraana tulin kyläilemään. Sieltä poistuessa jäi todella tyhjiinimetty olo ja sekin johtui vain siitä että yksi hölöttää kuin mikäkin papupata juorutessaan muista. Olisikin puhunut sekalaisista aiheista mutta ei, vain ja ainoastaan tästä kälystään.

Vierailija kirjoitti:

Juuri mietin sitä kun kerran olin kahvilla kaverilla. Hän puhui sen koko kahvittelusession ajan miehensä siskosta, suurennellen kertoi jotain ihan jonninjoutavaa juttua ilmeitä matkien kuinka tämä kälynsä oli jossain ihan jonninjoutavassa tilanteessa käyttäytynyt. Mitä ihmettä tuossa tapahtui? Miksi hän kuvitteli että joku tällainen selkkaus ihmisestä jota olen tavannut kerran-pari mitenkään kiinnostaa minua tai edes miksi siihen voi käyttää kokonaisen kahvituokion kun heille kutsuttuna vieraana tulin kyläilemään. Sieltä poistuessa jäi todella tyhjiinimetty olo ja sekin johtui vain siitä että yksi hölöttää kuin mikäkin papupata juorutessaan muista. Olisikin puhunut sekalaisista aiheista mutta ei, vain ja ainoastaan tästä kälystään.

Noh, eikö tuo sitten ollut juuri noita sekalaisia aiheita?

Totta, mutta ei siinä mitään vaarallista ole. Arvostan ihmisiä jotka osaavat olla yksin. Enkä itse kestäisi enää tehdä töitä vaikka toimistossa, monen vuoden etätöiden jälkeen.

Olen niin onnellinen kun minulla on eläke! Minun ei ole mikään pakko sosiaalistua yhtään <3 Voin katkaista kaikkiin ihmisiin yhteydet ja sitä pidetään minulle ihan normaalina. Ah mitä luksusta!

Vierailija kirjoitti:

Juuri mietin sitä kun kerran olin kahvilla kaverilla. Hän puhui sen koko kahvittelusession ajan miehensä siskosta, suurennellen kertoi jotain ihan jonninjoutavaa juttua ilmeitä matkien kuinka tämä kälynsä oli jossain ihan jonninjoutavassa tilanteessa käyttäytynyt. Mitä ihmettä tuossa tapahtui? Miksi hän kuvitteli että joku tällainen selkkaus ihmisestä jota olen tavannut kerran-pari mitenkään kiinnostaa minua tai edes miksi siihen voi käyttää kokonaisen kahvituokion kun heille kutsuttuna vieraana tulin kyläilemään. Sieltä poistuessa jäi todella tyhjiinimetty olo ja sekin johtui vain siitä että yksi hölöttää kuin mikäkin papupata juorutessaan muista. Olisikin puhunut sekalaisista aiheista mutta ei, vain ja ainoastaan tästä kälystään.

Tämä kuulostaa valitettavasti todella tutulta. Olen vähentänyt minimiin tapaamiset tuollaisten ihmisten kanssa.

Aluksi olen ollut pakon edessä yksin, nyt en tiedä kaipaanko sosiaalisutta vai tunnenko vain välillä painetta olla sosiaalinen ja syyllisyyttä yksin olosta. Tai siis kaipaan kyllä yhä kontakteja, mutta nyt kun olen - pakon edessä - oppinut olemaan yksin ja rauhoittamaan itseni tukeutumatta toisiin, niin samanlaista tarvetta sille ei pysty enää olemaan. Sitten kun näihin kontakteihin välillä hakeudun, totean, että en ole valmis maksamaan sitä hintaa. Ajallinen panostus, turha panostus (ihmisiin joiden kanssa suhde ei kestä), ja kaikki turha oheistuote draaman, teeskentelyn ja ihan konkreettisen rahanmenonkin kautta ei välttämättä ole sopiva korvaus saavutetusta hyödystä. Siis: sosiaalisuudesta ON iloa, mutta ilman sitä elämisessä on paljon hyötyjä.

Minä nautin olla yksin ja vain perheeni kanssa. Ei minulla ole mitään antipatioita tai negatiivisia käsityksiä muista ihmisistä. Mielestäni suurin osa ihmisistä on ok. Osaan olla työssäni sosiaalinen ja ystävällinen ja höpötellä niitä näitä. Mutta kaikista eniten viihdyn kuitenkin omassa rauhassani, en välitä kyläilyistä ja sosiaalisista menoista vapaa-ajallani. Minä rentoudun ja palaudun kaikista parhaiten yksin kotona tai mökillä puuhaten omia juttujani. 

Voi ei! Ihan kun mun mietteitä. Me jouduimme ottamaan koiran, kun mieheni ikääntynyt sukulainen joutui sairaalaan ja sieltä sitten ajasta ikuisuuteen. Olen aina ollut kissaihminen ja vähän karttanut koiria. Koirat ovat takertuvaisia, melskaajia, äänekkäitä, kömpelöitä, hankalia ja haisevat yms.

Nyt sitten koronan takia linnottauduin mökille etätöihin koiran kanssa. 

Teinit jäivät isän luo kaupunkiin, koska tulevat kuulemma hulluksi korvessa. Mieheni oli töiden takia pakko jäädä kaupunkiin.

On ollut elämäni paras kesä ihan supisuomalaisessa korvessa, järven rannalla yksin koiran kanssa. Olen ihan myyty tuolle veijarille! Rakastan sen hännänheilutusta iloista katsetta ja intoa ihan pienistä elämän ihmeistä. Sen lystikkäinä heiluvia luppakorvia, sen ihmettelevää kysyvää katsetta, kun se näki ensimmäistä kertaa elämässään lehmiä reittimme varrella.

Ikävä kyllä, perheeni saapuu ensiviikolla luokseni mökille. Mies tulee, tuo hälisevän "kotikonttorinsa" johtoineen. Lapset ottavat tietty kavereita mukaansa, koska ei korvessa kukaan yksin viihdy. Onko ruokaa? Onks jäätelöt jossain! Monelta on sauna?

Ja juuri kun mä olen löytänyt itsestäni erakon! Mä haluaisin, että se olisi vain "minä ja koira ja kesä".

Minäkin ollut mökillä 3kk. Sairauden takia mentävä takaisin kotiin kaupunkiin. Oikein hirvittää.

Täällä kuikka huutaa järvellä. Juuri tulin vihdan tuoksuisesta saunasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tuossa nyt niin vaarallista on?

Moni on vajonnut psykoosiin sillä tavalla.

Kaikilla yksinäisillä ei ole heikko, esiharhainen itsestäänvieraantunut persoona. Toisilla on vaan niin syviä turhautumia ja pettymyksiä ihmissuhteista jo lapsesta saakka ettei enää viitsi. Ei osaa kaivata ketään eikä oikein kiintyäkään. Itse ainakin tuollainen. Haaveilen ystävyydestä ja rakkaussuhteesta, mutta samalla tuntuu etten kaipaa kotiini ketään enkä tiedä miten esittelisin itseni ja elämäni. Olen elänyt yksin silloinkin kunnolin suhteissa.

Vaikea tuota on muuttaa. Yksinolo todella on oma riippuvuutensa!

Juu ja aina kun tapaa jonkun kaverin niin se puhuu vain omista asioista ja ongelmista. Sinkut valittaa mies ongelmia. Perheellisiä kavereita en juuri halua nähdä, liian eri elämät.

Ap. tarkoittaa yksin olemista? Se on eri asia kuin yksinäisyys.

Joillekuille varmaan käy niin, että melun sietokyky alenee, kun viettää paljon aikaa hiljaisuudessa ja omassa rauhassa.

Itse olen aina nauttinut hiljaisesta ja rauhallisesta ympäristöstä, myös lapsuudenkodissa asuessani (ja olen suht isosta perheestä, kotona oli normaalisti paljon ääntä). Minulla tämä taitaa siis olla ihan temperamenttipiirre eikä yksin asumisesta käynnistynyt "hiljaisuusaddiktio". 

Vierailija kirjoitti:

Voi ei! Ihan kun mun mietteitä. Me jouduimme ottamaan koiran, kun mieheni ikääntynyt sukulainen joutui sairaalaan ja sieltä sitten ajasta ikuisuuteen. Olen aina ollut kissaihminen ja vähän karttanut koiria. Koirat ovat takertuvaisia, melskaajia, äänekkäitä, kömpelöitä, hankalia ja haisevat yms.

Nyt sitten koronan takia linnottauduin mökille etätöihin koiran kanssa. 

Teinit jäivät isän luo kaupunkiin, koska tulevat kuulemma hulluksi korvessa. Mieheni oli töiden takia pakko jäädä kaupunkiin.

On ollut elämäni paras kesä ihan supisuomalaisessa korvessa, järven rannalla yksin koiran kanssa. Olen ihan myyty tuolle veijarille! Rakastan sen hännänheilutusta iloista katsetta ja intoa ihan pienistä elämän ihmeistä. Sen lystikkäinä heiluvia luppakorvia, sen ihmettelevää kysyvää katsetta, kun se näki ensimmäistä kertaa elämässään lehmiä reittimme varrella.

Ikävä kyllä, perheeni saapuu ensiviikolla luokseni mökille. Mies tulee, tuo hälisevän "kotikonttorinsa" johtoineen. Lapset ottavat tietty kavereita mukaansa, koska ei korvessa kukaan yksin viihdy. Onko ruokaa? Onks jäätelöt jossain! Monelta on sauna?

Ja juuri kun mä olen löytänyt itsestäni erakon! Mä haluaisin, että se olisi vain "minä ja koira ja kesä".

Ihanaa!

Ei kyllä kiinnosta yhtään kun ihmiset juoruavat miten sekin tyyppi on lihonut niin ja niin paljon. Tai kerrotaan lasten harrastuksista ja kouluarvosanoista. Tai kerrotaan urakiipimisestä, shoppailusta ja muusta tyhjästä. Mieluummin olen kotona yksin tai liikun luonnossa. N38