kontrolloiva mies, mistä johtuu?

Tuo nopeasti rakkaudesta puhuminen on vain persoonakysymys, ei mitään huolestuttavaa. Esim. minä ja mieheni molemmat sanoimme rakastavamme toisiamme ekan yhteisen yön jälkeen, ensitapaamisellamme. Ja tarkoitimme sitä. Me vaan olemme sellaisia persoonia että sanomme "rakastan" jos sillä hetkellä siltä tuntuu, eikä se tarkoita mitään sen enempää esim. välttämättä halua olla loppuikä yhdessä. Toisille taas rakastamisen tunnustaminen tarkoittaa jotain paljon syvempää kuin sitä että juuri nyt tunnen rakkaudentunnetta, ja sen sanomista harkitaan pidempään.

Ei minusta muutenkaan välttämättä kuulosta että tuossa miehessä niin kauheasti vikaa on. Ehkä sen entisen liiton ja eron jäljiltä on vähän vielä jonkinlaisia pelkoja ja epävarmuuksia liittyen suhteeseen. Toisaalta haluaa suhteeseen ja toisaalta pelkoaan välttelee sitä. Torjuu ja lähestyy vuoronperään, on epävarma mutta haluaa saada homman toimimaan. Tuo on tosi tavallista eronneilla miehillä ja useimmilta se menee ajan kanssa kyllä ohi. Vaatii vaan siltä toiselta tasapainoisuutta ja kärsivällisyyttä, että jaksaa katsella siinä rinnalla toisen erokipuilut läpi. Itse niin tein ja olen tyytyväinen ratkaisuuni :) 

Nuo "suhdekeskustelut" alkuvaiheessa on kyllä aika erikoista. Ehkä mies on niitä jotka haluaisivat kokea alkuun kunnon alkuhuuman, ja hän on pettynyt siihen kun sinä oletkin -vaikka et vielä halua puhua rakastamisestakaan- jo siinä vaiheessa missä moni pari vasta muutaman vuoden avioliiton jälkeen, että aletaan käymään parisuhdekeskusteluja?

hyvä analyysi! mies on juuri tuollainen: lähestyy ja vetäytyy, välillä ihan fyysisesti. olen arvostellut häntä aika tiukkaan sävyyn ja ollut tyly erokipuilujen suhteen, koen, että niiden kuuntelu latistaa mun alkuhuumaa. olen myös todella kova analysoimaan ja järkeilemään asioita, tunteisiin heittäytyminen vaatii multa ensin järkipohjustuksen. 

Ooh, otitko mun eksän?

Ihastuin miehessä juurikin siihen, miten hän puhui tunteistaan ja suunnitteli kaikkea.

Ja oltiinhan me yhdessä vuosikymmen. Mutta mä en vaan aina pysynyt sen perässä ja tajusin hyvin nopeasti että ne suunnitelmat, mistä se puhui, olivat lähinnä puhetta. Ääneen haaveilua. Jotain se tietty toteuttikin ja yleensä mä olin vastapuolena se järjen ääni, joka hillitsi pahinta pilvilinnan rakentamista niin että asioista tuli myös totta.

Joo, aikamme täydennettiin hyvin toisiamme. Mutta koska mies oli ainoa, jolla niitä suuria tunteita oli - siis hänellä oli oikeus rakastaa ja kiukutella ja elää hetkessä ja mun homma oli pitää jalat maassa ja hoitaa arki niin lopulta kuilu vaan kasvoi liian suureksi.

Mutta jos sitä kestää aikansa, niin nauti siitä ajasta. 

Ja kuuntele tarkkaan, mitä se puhuu entisestä liitostaan. Se kertoo vain yhden puolen asiasta, entisellä vaimollakin on oma tarinansa. Joka sekään ei ole koko totuus. 

Se on tunneihminen. Välillä ne ovat valloittavia, väliin rasittavia. Siitä vaan. 

Kuulostaa kaikkea muuta kuin tavalliselta, mukavalta mieheltä. Jos tuo käytös jatkuu ja jos etenkään parisuhteesta puhuminen ei onnistu, niin suosittelisin jatkamaan matkaa ennen kuin rakastut häneen.

Todennäköisesti todella mustasukkainen ja kun vakiinnut häneen niin sen jälkeen olet hänen omaisuuttaan, jota hän saa määräillä miten haluaa.

Kakkonen kirjoitti, että olette jo ohittaneet alkuhuuman, vaikka rakkauttakaan ei ole tarpeeksi ilmassa. Eikö se jo kerro sulle, että tuon suhteen yli kannattaa hypätä aika äkkiä?

Kauanko oot siis tapaillut tätä miestä? Huhhuh, jos muutaman viikon jälkeen jo puhuu rakkaudesta tai katsoo oikeudekseen arvostella esim. vaatteitasi. Tuollainen asiaton kritiikki (siis ei todellakaan kuulu asiaan kommentoida muutaman viikon deittikumppanin vaatteita), rakkaudesta puhuminen, ailahtelu ja suuttuminen keskusteluyrityksistä ei kyllä anna ollenkaan hyvää kuvaa. Tuossa vaiheessa hyvätapainen ihminen on vielä ihan vieraskorea ja peittelee "nurjempia" puoliaan kun on tunnettu vasta niin vähän aikaa. Ihme tyyppi. Itse lopettaisin suhteen tuollaisen kanssa ennen kuin tulee vielä pahempia ongelmia. 

mies sanoo, ettei ole mustasukkainen ollenkaan, eikä ymmärrä, miksi olen mustasukkainen jutuista entisestä vaimosta. 

kommentteja mun vaatteista ihmettelin kyllä, pukeudun hyvin, ja mielestäni varsinkaan alussa tuollaisiin tyylikysymyksiin ei ole syytä ottaa kantaa. mies kyselee multa usein, näyttääkö hän mun mielestä hyvältä. 

mistä sellaisen piilevän epävarmuuden tai mustasukkaisuuden voisi tunnistaa?

noita ihmeellisiä huonotuulisuus-kohtauksia ihmettelen myös. mutta on todella tunne-ihminen, siinä osutte oikeaan. 

Mun mieheni on hyvin samantapainen, varsinkin suhteen alussa. Kun oli hyvällä tuulella, oli aivan ihana. Kun huonolla tuulella, kipeä, väsynyt, krapulassa, kaikki oli vaikeaa. Sanoi nopeasti rakastavansa. Tunteet heitteli muutenkin paljon. Loukkaantui helposti pikkuasioista, ja koki ystävälliset huomautuksetkin arvosteluna. Viimeisimmästä exästään puhui ikävästi, toisaalta edellisen kanssa oli ja on edelleen hyvissä väleissä.

Onhan se rankkaa välillä. Nyt kun ollaan seurusteltu muutama vuosi niin alkaa onneksi kulmat hioutua. Osaa sanoa jos joku ärsyttää, sitten voidaan keskustella siitä miksi niin. Ei loukkaannu niin helposti kuin ennen, osaa myös pyytää anteeksi mökötystä. Olen puhunut hänelle just tuosta että vain hänellä on oikeus tuntea suuria tunteita, että niiden mukaan mennään. On tajunnut sen ja vähentänyt draamaa.

Kai me toisillemme sovitaan, uskon vielä niin. :) Itse tosiaan olen hyvin tasainen luonne ja siinä mielessä täydennämme toisiamme, kunhan "pidän puoleni" hänen tunnemyrskyissään. Exänsä kanssa mies kuulemma riiteli lähes päivittäin, kaksi tulista ihmistä yhdessä. Itselleni moinen olisi kauhistus. 

Et sinä ole mustasukkainen eksästä, se nyt on vaan huonoa käytöstä vetää kolmatta henkilöä suhteeseen. (Tai siis kyllä mulla olisi herne nenulissa jos eksä sitä ja eksä tätä juttua joutuisi kuulemaan, ihan vaan sen takia että kuulisin vaikka mieluummin asioita siitä mitä meidän välillä on, en siitä miten eksä kulkee yhä hänen mielessään) Ja jos se kieltää olevansa mustasukkainen, niin se tarkoittaa että just sitä se on!

Mies elää voimakkaasti oman päänsä sisällä tätä juttua. Häneltä puuttuu sellainen kommunikointikyky ja toisen ymmärtäminen. Hän tulee kiukuttelemaan sinulle jatkossakin, koska kokee sen oikeudekseen. HÄNEN tunteensa, HÄNEN oikeutensa - hänellä on omasta mielestään oikeus sekä tunteisiinsa että niiden julkituomiseen.

Tällä tarkoitan sitä, että on joo huonoja päiviä, mutta eipä mun tarvi työkavereille huutaa. Ja sitä kotona olevaa miestäkin varoitan, että mun pitää syödä ennen kuin mulle saa puhua - otan vastuun tunteistani, mutta se ei oikeuta satuttamaan toista.

Oma mieheni oli seurustelun alkuaikoina tuollainen, nyt olemme naimisissa.

Puolisoni kohdalla kyseessä on vakavahko hyljätyksi tulemisen pelko ja siitä johtuva epävarmuus ja mustasukkaisuus. Nämä juontavat juurensa lapsuudesta, jossa joutui pelkäämään vanhempiensa vihaista reaktiota omiin tunteisiinsa sekä edellisistä parisuhteista, joissa on tullut petetyksi. Miehelläni oli varsinkin alkuaikoina paljon patoutuneita negatiivisia tunteita, ja hän oli nopea arvostelemaan muita -- vaikka itse ei kestänyt arvostelua.

Meidän kohdallamme käytös ei ole kaikonnut, vaikka osittain onkin lieventynyt. Välillä olen rehellisesti sanottuna sitä mieltä, että olisinpa jättänyt jo seurusteluvaiheessa leikin sikseen, kun näitä varoitusmerkkejä näin. Miehen epävarmuus ja mustasukkaisuus raastavat välillä meitä molempia, ja selviytyäkseni sen kanssa on minun itseni täytynyt tehdä paljon töitä, etten lähde leikkiin mukaan (ja aina "siloittelemaan" tunteitani tai jättäytymään kotiin, jotta toinen ei olisi mustasukkainen menoistani tms.). Mieheni taas on joutunut vähitellen opettelemaan, ettei se, että minulla on suhteesta tai hänestä jotain negatiivista sanottavaa, automaattisesti tarkoita, että inhoan häntä ja haluan eron.

Tämä dynamiikka (omat ongelmani toki kolikon toisena puolena) tuo suhteeseen haastetta: Tunteista puhuminen mieheni kanssa on vaikeaa, sillä hän tulkitsee useimmiten asiat negatiivisimman kautta ja toisaalta haluaisi omille tunteilleen aina varauksetonta hyväksyntää. Yhteisistä asioista sopiminen on joskus aikamoista vääntöä emmekä voi esimerkiksi väitellä huviksemme ollenkaan (mistä muuten nautin), koska mies kokee kiivaan eri mieltä olemisen heti riitelynä. Toisaalta kaiken vääntämisen kautta olemme kasvattaneet välillemme erittäin syvän keskusteluyhteyden, oppineet jakamaan vaikeitakin tunteita sekä lisäksi mieheni on todella herkkä ja huomaavainen minun tunteitani ja tarpeitani kohtaan. Niin kauan kuin asiat ovat paranemaan päin, on suhteessamme paljon enemmän hyvää kuin huonoa, joten olen päättänyt jäädä.

Näin minun näkökulmastani. Miten miehen edellinen suhde on sujunut ja päättynyt, vaikuttavat varmasti teidän kohdallanne paljon.

todella kiinnostavia kommentteja, kiitos!

t. ap