Mieheni torjuu minut toistuvasti, koska haluaa ”kouluttaa” minua!!
Hiukan taustaa: avioliiton alkuaikoina ja pikkulapsivaiheessa mieheni oli aloitteellisempi seksin suhteen ja suostuin usein harrastamaan seksiä hiukan vastentahtoisesti, koska olin tosi väsynyt tai hormonaalinen ehkäisy oli vienyt halut. Nyt kuitenkin pikkulapsivsihe on takana ja olen virkeä ja luopunut hormonaalisesti ehkäisystä, joten intoa olisi vaikka mihin.
MUTTA: Kuluneen vuoden aikana sen sijaan, että mieheni olisi iloinen muutoksesta, hän on puolestaan lopettanut kokonaan seksialoitteiden tekemisen. Kun minun tekisi mieli seksiä, hän torjuu minut ja sanoo, että nytpä tiedän miltä tuntuu, kun joutuu olemaan aloitteentekijä. Pari kertaa hän on suostunut naureskellen ja silmiään pyöritellen, kun ”vaimo on niin puutteessa”. Kertokaa, mistä ihmeestä voi olla kyse???! Mitä minun pitäisi tehdä? Miksi kukaan mies tekisi tuollaista? Ja lopulta- haluaako tuo mies seksiä vai ei?
Kommentit (101)
Olet käyttänyt heitä hyväksesi jos he ovat sinua lähestyneet. Etkö ymmärrä toimintasi seurauksia?
Kannattaa myös miettiä mikä on todellinen motiivisi käydä täällä hakemassa hyväksyntää ja pönkitystä itsetunnollesi.
Käyttänyt hyväksi kohtelemalla tasa-arvoisesti? Älä nyt hulluja puhu. Ei ole minun vika jos yrittivät iskeä. Kaikki tienneet ihan varmasti, että olen ollut naimisissa. Mutta ymmärrän kyllä, suurin osa miehistä ei kohtele naisia tasa-arvoisesti ja monet miehet vielä luulee, että mies on jotenkin naista parempi jo siksi, että on Mies. Voi olla, että monet naiskolleegat ovat aistineet, että arvostanut heitä pätevämpinä kuin mieskolleegoita, mikä sinänsä pitänyt paikkansakin.
Tasa-arvoisessa suhteessa arvostetaan toista ja halutaan täyttää toisen toiveet mahdollisuuksien mukaan, jotta toinen nauttisi. On meilläkin rajoitteita, suurin osa asennoista ei sovi vaimolle, menee liian syvälle tai ei tunnu hyvälle edes puolisääreen naituna, sama juttu anaalin kanssa, ei mahdu sattumatta. Siten keskitytty siihen mikä molemmista tuntuu hyvältä. Olen nuollut vaikka puolituntia jos on sen vaatinut. Kukaan mies ei voi väittää, että pillun nuoleminen olisi liian vaativaa, jos nainen sitä haluaa ja sitä tarvitsee kiihoittuakseen. Jos kehtaa väittää on itsekäs, eikä välitä naisen haluista. Siten en arvosta miehiä, jotka ei kohtele omaa naistaan niin hyvin kuin toinen haluaa. Siinä mielessä olen vanhanaikainen, että miehen vastuulla on oman naisen nautinto ja hyvinvointi. Nähnyt ihan riittävästi miehiä, jotka kohtelee muita naisia paremmin kuin omaansa. Naisia pahoinpitelevät miehet kuuluvat alimpaan rottalaumaan. Sellaisten kanssa 0-toleranssi.
M62 kirjoitti:

Jeps... ihanaa että on tuollaisia taivaan lahjoja. Varmasti kamalaa kun naiset jatkuvasti vonkaamassa sun tasa-arvoisuuden ja ison vehkeen perään. Nyt herätys!!!! Haloo! Kuuleeko planeetta maa? Sinä olet toiminut väärin jos siinä vaiheessa kun toinen tulee ehdottelemaan.
Vierailija kirjoitti:

Ahistaako? Miten vieraat naiset voisivat tietää vehkeeni koosta, ei mitenkään. Tokkopa vaimo kertonut kun ei heitä tunne ja haluaa pitää siitä muutenkin matalaa profiilia, eli ei näy mun pukeutumisesta.
Mutta älä ota hernettä nenääsi jos sua ei naiset yritä pokata. Aina ei voi voittaa. Kannattaisi varmaan tarkastella omaa käytöstä naisia kohtaan.
Ei ole kuule ollenkaan noita ongelmia. Montaa tyyppiä pyöritellyt ihan samaan aikaan. Meidän ero siinä että minä olen rehellinen, sinä et.

Mulla ollut aina sen verran hyvä itseluottamus ja suuri ego, ettei ole tarvinnut puhua palturia. Naiset arvostaa rehellisyyttä. En mielistele koskaan ketään, en arvosta ketään auktoriteetin tai aseman mukaan, ainoastaan tekemisten ja älykkyyden mukaan. Sanon suoraan kuten täälläkin. Jos joku ei tykkää niin se on hänen oma ongelma.

No ole siinä tapauksessa rehellinen myös. Et sinä tasa-arvoisesti, tai kunnioittavasti naisia kohtele. Etkä vastannut kysymykseeni motiiveistasi, taitaa hävettää myöntää.

Mitä sinä sönkötät. En iske vieraita naisia, en pidä useampaa kierrossa enkä ole pettänyt vaimoani kertaakaan. Naiset arvostavat kun arvostan heitä, kuuntelen heitä ja olen hyvä keskustelija ja kun en esitä mitään. Arvostavat sitäkin että sanon suoraan ja rehellisen mielipiteen + että minuun voi luottaa. Olen sen verran kovissa liemissä keitetty, ettei tartte esittää mitään tai kumartaa ketään. Ei myöskään katua mitään mitä tuli tehtyä tai jäi tekemättä.
Hei kaverit
jutella naispuolisten naisten kanssa täällä))
http://69chat.club
käyttäjänimeni onannaxx))
odottaa
Voi juma kautta soikoon. Koittakaa nyt edes parisuhteessa pystyä puhuun asiat halki. Tuollanen käytös ei auta ketään. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi ihmistä mut jos toinen tuijottaa omaan napaan niin ei hyvää seuraa. Ja ellei käytös muutu niin sit voi ehdottaa eroamista.
Ps. Koiria koulutetaan ei ihmistä jonka kanssa seurustelee
Joo aivan jo älytöntä; avioliittoon kuulu seksi. Jos ei sovi niin ulos tai tulos. Tarviiko vääntää kun ei muuksi muutu. Nainen sais avat kunnolla suunsa, ja mies kuunnelkoot. jo ei käy niin voi voi.

Jep, miehet Suomessa antaa aivan liian usein kaiken anteeksi, vuositolkulla. Pysyy suhteessa, vaikka nainen ei hoida osuuttaan. Pitäisi suoraan erota, kun vaimo alkaa pihtaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä tuosta että onko mahdotonta antaa anteeksi. Ei kukaan voi miehesi puolesta vastata.
Itselläni on sellainen tilanne että vaimo ollut haluton ehkä jotain 7-8 vuotta. Torjunut satoja kertoja. Olen ollut todella katkera, syytellyt itseäni, hän ei ole kuunnellut, olen kärsinyt masennuksesta ja muista ikävistä seurauksista jne... Hän on sanonut rankaisseensa minua välillä ja siksi torjunut.
A. En ole missään vaiheessa rankaissut ns takaisin
B. Olen ymmärtänyt että se on hänen ominaisuutensa ettei seksi juuri kiinnostaVaikka olen kokenut todella syvää torjuntaa, häpeää ja epätoivoa vuosien ajan niin ei minulla ole mitään ongelmaa ”antaa anteeksi”. Miksi sellaiseen olisi edes oikeus? En minä häntä mistään syytä. Yritän nähdä asiat objektiivisemmin ja oppia niistä. Hänellä on varmasti ollut syynsä toimia niinkuin toimi. Ei menneiden märehtiminen tai moralistinen tuomitseminen mitään auta. Katse tulevaan. Ja samalla, olen itse löytänyt muita teitä elää seksuaalisesti tasapainoisempaa elämää, olemme avanneet liittoa jne... minulla on oikeus elää seksuaalisesti arvokasta elämää, aivan kuten sinullakin ja meillä kaikilla. Helppoa näiden teiden löytäminen ei ole ollut, mutta sen arvoista todellakin. Jos miehesi haluaa sinua noin alistaa niin hän tekee väärin, vedä siitä omat johtopäätöksesi, mutta tee sekin avoimesti keskustellen. On hyvin luultavaa että hän sinua ymmärtää, ennemmin tai myöhemmin, jos sen avoimesti ja oikeista syistä teet.
Olet vaimosi kynnysmatto, ja kehotat muita miehiä samaan.

Avoimessa suhteessa kynnysmattona? Opettele lukemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä, mies ei "kouluta" vaan kostaa, koska katkeroitui, kun joutui tekemään kaikki alotteet aiemmin. Aika lapsellista meininkiä, todennäköisesti mies lisäksi haluaa seksiä, mutta on vaan nyt päättänyt siitä nauttimisen sijaan kostaa ja kiusata sinua. Auttasko, jos ihan ajan kanssa puhuisitte asiasta kahdestaan, koska ei tuo miehes käytös hyvää tee parisuhteellenne. Kohta sinä katkeroidut ja seksi+suhde loppuu kokonaan.
Ihan samaa olen miettinyt, että onko kyse sittenkin kostosta, vaikka hänen käytöksensä ei ole yhtään vihamielistä tai kiukkuista. Muuten hän on ihan normaali, hyväntuulinen itsensä. Käymme hyviä keskusteluja samaan malliin kuin ennenkin, puuhaamme perheellä kaikenlaista ja hän suhtautuu minuun ystävällisesti ja on kiinnostunut asioistani. Olen ihan ihmeissäni!
Ap
Tuo kertoo selvästi sen, ettei kyse ole kostamisesta. Häntä ei vain enää kiinnosta seksi. Se on ihan ymmärrettävää, jos on aiemmin väkisin joutunut sammuttamaan seksuaalisuutensa. Sitä tukee myös se, että miehillä testot alkaa laskemaan jo kolmenkympin jälkeen.
Nyt punnitaan sinun sietokykyä. Ei ne halut miehelläkään napista painamalla uudestaan syty. Tietämättä tarkemmin miehesi tilannetta ei voi antaa kuin yleisiä ohjeita. Älä painosta, mutta ei myöskään pidä luovuttaa. Satsaa sen sijaan tunnelman virittelyyn ja läheisyyteen. Ylipaino, huono fyysinen kunto ja stressi miehellä vähentää mieshormooneja ja haluja. Panosta siihen, että mies saa nuo asiat kuntoon. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.
M62 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M62 kirjoitti:
Käyttänyt hyväksi kohtelemalla tasa-arvoisesti? Älä nyt hulluja puhu. Ei ole minun vika jos yrittivät iskeä. Kaikki tienneet ihan varmasti, että olen ollut naimisissa. Mutta ymmärrän kyllä, suurin osa miehistä ei kohtele naisia tasa-arvoisesti ja monet miehet vielä luulee, että mies on jotenkin naista parempi jo siksi, että on Mies. Voi olla, että monet naiskolleegat ovat aistineet, että arvostanut heitä pätevämpinä kuin mieskolleegoita, mikä sinänsä pitänyt paikkansakin.
Tasa-arvoisessa suhteessa arvostetaan toista ja halutaan täyttää toisen toiveet mahdollisuuksien mukaan, jotta toinen nauttisi. On meilläkin rajoitteita, suurin osa asennoista ei sovi vaimolle, menee liian syvälle tai ei tunnu hyvälle edes puolisääreen naituna, sama juttu anaalin kanssa, ei mahdu sattumatta. Siten keskitytty siihen mikä molemmista tuntuu hyvältä. Olen nuollut vaikka puolituntia jos on sen vaatinut. Kukaan mies ei voi väittää, että pillun nuoleminen olisi liian vaativaa, jos nainen sitä haluaa ja sitä tarvitsee kiihoittuakseen. Jos kehtaa väittää on itsekäs, eikä välitä naisen haluista. Siten en arvosta miehiä, jotka ei kohtele omaa naistaan niin hyvin kuin toinen haluaa. Siinä mielessä olen vanhanaikainen, että miehen vastuulla on oman naisen nautinto ja hyvinvointi. Nähnyt ihan riittävästi miehiä, jotka kohtelee muita naisia paremmin kuin omaansa. Naisia pahoinpitelevät miehet kuuluvat alimpaan rottalaumaan. Sellaisten kanssa 0-toleranssi.
Jeps... ihanaa että on tuollaisia taivaan lahjoja. Varmasti kamalaa kun naiset jatkuvasti vonkaamassa sun tasa-arvoisuuden ja ison vehkeen perään. Nyt herätys!!!! Haloo! Kuuleeko planeetta maa? Sinä olet toiminut väärin jos siinä vaiheessa kun toinen tulee ehdottelemaan.
Ahistaako? Miten vieraat naiset voisivat tietää vehkeeni koosta, ei mitenkään. Tokkopa vaimo kertonut kun ei heitä tunne ja haluaa pitää siitä muutenkin matalaa profiilia, eli ei näy mun pukeutumisesta.
Mutta älä ota hernettä nenääsi jos sua ei naiset yritä pokata. Aina ei voi voittaa. Kannattaisi varmaan tarkastella omaa käytöstä naisia kohtaan.
Ketään ei ahista.
Olet vain vauvapalstan seksiosiossa läyhäävä vaari, jolla on isot käsitykset itsestään.
Mene jo kiikkustuoliisi takaisin.
Ymmärrän kyllä ap:n turhautumisen, mutta nyt kun miehesi halukkuus on laskenut alle sinun halujesi, hän kostaa vuosien turhautumisen. Typerää, mutta ymmärrettävää molemmilta. Se joka haluaa vähemmän on aina vahvemmassa asemassa. Karua, eikö totta.
Vierailija kirjoitti:
M62 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M62 kirjoitti:
Käyttänyt hyväksi kohtelemalla tasa-arvoisesti? Älä nyt hulluja puhu. Ei ole minun vika jos yrittivät iskeä. Kaikki tienneet ihan varmasti, että olen ollut naimisissa. Mutta ymmärrän kyllä, suurin osa miehistä ei kohtele naisia tasa-arvoisesti ja monet miehet vielä luulee, että mies on jotenkin naista parempi jo siksi, että on Mies. Voi olla, että monet naiskolleegat ovat aistineet, että arvostanut heitä pätevämpinä kuin mieskolleegoita, mikä sinänsä pitänyt paikkansakin.
Tasa-arvoisessa suhteessa arvostetaan toista ja halutaan täyttää toisen toiveet mahdollisuuksien mukaan, jotta toinen nauttisi. On meilläkin rajoitteita, suurin osa asennoista ei sovi vaimolle, menee liian syvälle tai ei tunnu hyvälle edes puolisääreen naituna, sama juttu anaalin kanssa, ei mahdu sattumatta. Siten keskitytty siihen mikä molemmista tuntuu hyvältä. Olen nuollut vaikka puolituntia jos on sen vaatinut. Kukaan mies ei voi väittää, että pillun nuoleminen olisi liian vaativaa, jos nainen sitä haluaa ja sitä tarvitsee kiihoittuakseen. Jos kehtaa väittää on itsekäs, eikä välitä naisen haluista. Siten en arvosta miehiä, jotka ei kohtele omaa naistaan niin hyvin kuin toinen haluaa. Siinä mielessä olen vanhanaikainen, että miehen vastuulla on oman naisen nautinto ja hyvinvointi. Nähnyt ihan riittävästi miehiä, jotka kohtelee muita naisia paremmin kuin omaansa. Naisia pahoinpitelevät miehet kuuluvat alimpaan rottalaumaan. Sellaisten kanssa 0-toleranssi.
Jeps... ihanaa että on tuollaisia taivaan lahjoja. Varmasti kamalaa kun naiset jatkuvasti vonkaamassa sun tasa-arvoisuuden ja ison vehkeen perään. Nyt herätys!!!! Haloo! Kuuleeko planeetta maa? Sinä olet toiminut väärin jos siinä vaiheessa kun toinen tulee ehdottelemaan.
Ahistaako? Miten vieraat naiset voisivat tietää vehkeeni koosta, ei mitenkään. Tokkopa vaimo kertonut kun ei heitä tunne ja haluaa pitää siitä muutenkin matalaa profiilia, eli ei näy mun pukeutumisesta.
Mutta älä ota hernettä nenääsi jos sua ei naiset yritä pokata. Aina ei voi voittaa. Kannattaisi varmaan tarkastella omaa käytöstä naisia kohtaan.Ketään ei ahista.
Olet vain vauvapalstan seksiosiossa läyhäävä vaari, jolla on isot käsitykset itsestään.
Mene jo kiikkustuoliisi takaisin.
Ompas siellä nuori poika törkeenä. Varo ettei satu omaan nilkaan, aikanaan...
Parempi olisi aina antaa anteeksi eikä jäädä kaunaan kiinni——niin ei kuluisi lyhyt elämä kyräilyihin.
Etkö ymmärrä lukemaasi? Ei ole ollut tarve iskeä ketään naista, mutta he ovat kiinnostuneet, kun olen kohdellut tasa-arvoisena ja ollut hyvä keskustelukumppani. Ei ole ollut tarve päteä kenenkään naisen edessä, vähiten vaimon. Se nyt ei onnistuisi muutenkaan.
Apn ongelma on siinä, ettei mies arvosta häntä, eikä kohtele tasa-arvoisesti. Jos olisi, koko ongelmaa ei olisi syntynytkään.