Lapsi sai as-diagnoosin. Itsellä tunteiden sekamelskaa.

Minkä ikäinen lapsi? Diagnoosi on kuitenkin askel eteenpäin ja nyt teillä on mahdollista saada pojalle apua. Tsemppiä. Uskon että mikä tahansa diagnoosi on vanhemmalle kova paikka, mutta yritä ajatella niin päin että tämä on uuden alku.

Itse epäilen as-piirteitä pojalla, neurologisia häiriöitä löytyy sukurasitteena paljon (as, autismi, adhd) Ehkä ylitarkkailen lasta tästä syystä mutta olen huolissani kyllä. Toimintaterapialähete meillä jo on, mutta jonot ovat pitkät ja ilman selkeää diagnoosia emme ole jonon kärjessä. 

Lapsi on 8v. Toisaalta tuntuu et onneksi "vaan" as. Ei mitään vakavempaa. 

Se mikä eniten ahdistaa on sukulaisten kyseenalaistaminen että onko oikea diagnoosi.  Kaikkilla on yllättäin just samanlaisia lapsia. Tulee itsellekkin olo että onko oikeasti väärin perustein diagnosoitu.  

Jos lukee wikipedia määritelmän as diagnoosista, niin en ymmärrä mitä siinä edes on poikkeavaa, minä, mieheni+5 lasta sopii niihin raameihin erinomaisesti. Samoin parhaat ystäväni. MIkä siinä on niin negatiivista? Lapset oppii matkimalla 7 ikävuoteen asti, ja sen jälkeen lukemalla, ja kuuntelulla. Kaikki aika minkä lapsen kanssa viettää tehden jotain mielenkiintoista, haastavaa tai hauskaa, on hyväksi teille molemmille. Se että joku pieni on vasta 6 vuotta, merkitsee sitä että sinulla on kaikki mahdollisuudet tehdä molemmille hyvä elämä. Se että tarttuu johonkin diagnoosiin ja odottelee jotain toimintaterapioita tuntuu vähän hölmöltä. Ole iloinen ja reipas ja tee sen lapsen kanssa kaikkea mahdollista.

Juuri tuollainen mitätöinti ei on raivostuttavaa. :-( olen iloinen niinku aina. Mutta kun näen lspseni oudossa ympäristössä ahistuneena katse maahqn luotuna. Väkisin miettii että miten lapsi pärjää elämässä. 

Olet oikeassa siinä että onneksi "vain" as. Uskon että vanhempanakin olisi vaikeampaa esim. adhd-diagnoosin kanssa. Älä kuuntele sukulaisia, he näkevät lapsestasi vain pienen siivun, eivät koko kokonaisuutta. Toimintaterapiasta hyötyy "tavallinenkin" lapsi, ei siitä ainakaan mitään haittaa voi olla. Menkää avoimin mielin. Lääkityksiin yms.suhtautuisin sitten jo kriittisemmin, jos arki sujuu kuitenkin. 

Ei kukaan ulkopuolinen minunkaan miehestäni osaisi sanoa, että se on assi, jos ei tunne hyvin. Itse kyllä huomaan ja monessa arjen asiassa on vaikeaa. Mies on kuitenkin suorittanut esim.akateemisen loppututkinnon ja koska on intohimoisen kiinnostunut aiheestaan, on menestynyt työssään ja nauttii siitä suuresti. Hyvä isäkin on, rakastava ja keskimääräistä hellempi, mitä nyt jumiutuu sääntöihin, joista sovittiin puoli vuotta sitten ja joita en ole muistanut "päivittää" hänelle lapsen kasvaessa ja kehittyessä. Jnejnejne. 

Poikasikin voi ap pärjätä hyvin elämässä etenkin kun saa tukea ja ymmärrystä  jo nyt. Mieheni ei saanut koskaan. Ekan kerran minun kanssani. Joskus vaan tämä osa on aika raskas ja toivoisin että hän olisi saanut apua itselleen jo nuorena.

T.2

[quote author="Vierailija" time="21.04.2013 klo 11:15"]

Olet oikeassa siinä että onneksi "vain" as. Uskon että vanhempanakin olisi vaikeampaa esim. adhd-diagnoosin kanssa.

[/quote]

Minulla on aspergerin oireyhtymä. Olen monesti ajatellut että adhd-diagnoosin kanssa olisi helpompaa.

Missä ap sanoo, että lapsi on poika? Eikö tytöt voi saada as-diagnoosia?

[quote author="Vierailija" time="21.04.2013 klo 11:24"]

Missä ap sanoo, että lapsi on poika? Eikö tytöt voi saada as-diagnoosia?

[/quote]

kyllä tytöt tietysti voivat saada as-diagnoosin, mutta onhan se noin 5 kertaa harvinaisempaa kuin pojilla. Ja jostain syystä tuntuu siltä, että "papparaiseksi" sanotaan helpommin poikaa kuin tyttöä.