Koetko kotiäitinä olevasi enemmän aikuinen

No en todellakaan, päin vastoin... Outo kysymys...

Mä olen se, joka elättää itse itsensä omilla tuloillaan ja itse ainakin näen kotiäidit, ja äidit yleensäkin, paljon itseäni aikuismaisempina. Lapsettomana koen tavalla tai toisella olevani vielä itsekin vain myöhäisteini, joka opettelee itsestään huolta pitämistä.

En todellakaan. Mähän siinä hoidan lapsia. No, itelle kun tämä ei ole koskaan ollut rahakysymys ja sitä kautta itsenäisyyttä.

Mä voin olla itsenäinen muidenkin rahoilla. :)

Äitinä koen olevani aikuisempi kuin mitä olin lapsettomana, vaikka sainkin esikoiseni vasta 33-vuotiaana. Elin pitkään "myöhäisnuoruutta". Lapsen saatuani vastuu elämästä, itseni ja tietysti vauvasta sai minut aikuistumaan ja heräämään tähän elämän vaiheeseen ja aikuisuuteen.

Btw. Kotiäitinäkin voi elättää "itsensä". Minä käyn iltaisin ja viikonloppuisin töissä + käytän säästöjäni. Maksamme mieheni kanssa kaiken suurin piirtein puoliksi (minun toiveestani). Eli kotiäitiys ja itsensä elättäminen eivät välttämättä sulje pois toisiaan.

Mä olen kotiäiti, ja ymmärrän kolmosen ajatukset siinä mielessä, että itsekin ennen omaa äitiyttä pidin äitejä jotenkin aikuisempina. Nyt sitten olen saanut todeta että ihan samanlaisia me ollaan edelleen lapsen jälkeenkin. Mua vaivaa se, kun en koskaan päässyt puusta pitkälle opiskelu- ja työelämässä, ja koen itseni sen takia epäaikuiseksi. Ylipäätään töissä käyminen tuntuu niin aikuiselta. Siis ainakin sellaisessa työssä mihin tarvitaan koulutus ja ollaan "ammattilaisia". Lähestyn jo kolmeakymppiä enkä tunne itseäni sen aikuisemmaksi kuin ennenkään, ja luulenpa että en ehkä koskaan tunnekaan. Nyt sentään uskallan lopulta kuunnella itseäni, ja koittaa elää omana itsenäni. Nuorempana tuli vaan tehtyä jotain mitä multa odotettiin, eikä se sitten johtanut mihinkään. Nyt teen jotain sellaista, minkä takia mun ei tarvitsekaan koskaan kasvaa aikuiseksi (oikeastaan siitä on etua jos en) eikä mennä "aikuisten oikeesti" töihin. Silti varmaan aina jokseenkin vaivaa se, etten pysty samanlaiseen elämään kuin muut. Ihailen siis niitä jotka käy normaaleissa töissä ja pidän heitä aikuisempina...

Aikuisuus on muista seikoista kiinni kuin työpaikasta. Aikuisuuteen kuuluu vastuun ottaminen omista tekemisistään, aikatauluihin sitoutuminen ja seurausten miettiminen. 

[quote author="Vierailija" time="19.04.2013 klo 00:52"]

En todellakaan. Mähän siinä hoidan lapsia. No, itelle kun tämä ei ole koskaan ollut rahakysymys ja sitä kautta itsenäisyyttä.

Mä voin olla itsenäinen muidenkin rahoilla. :)

[/quote]

Et voi olla itsenäinen muiden rahoilla. Se tekee sinusta vain loisen.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2013 klo 07:05"]

Aikuisuus on muista seikoista kiinni kuin työpaikasta. Aikuisuuteen kuuluu vastuun ottaminen omista tekemisistään, aikatauluihin sitoutuminen ja seurausten miettiminen. 

[/quote]

Aikuisella on työpaikka. Aikuisena olo on sitä että ELÄTTÄÄ ITSENSÄ.

Hassu kysymys. Sinänsä kotiäiti on vaikea määritellä, koska en itse ainakaan tunne yhtään naista, joka olisi jäänyt kotiin oikeaksi kotiäidiksi kun kotihoidontuki loppuu. Minusta vasta sellainen on kotiäiti, joka tekee ns. työkseen kotiäitiyttä.

Mutta jos tarkoitat äitiä, joka on hoitovapaalla, niin en ymmärrä, miten aikuisuus siihen liittyy ja itsensä elattaminen.

Valmistuin ammattiini 21v ja ehdin olla töissä 10 vuotta, ennen kuin sain esikoisen. Kotona olin äitiyslomilla ja hoitovapaalla jokusen  vuoden. Sen jälkeen olen ehtinyt olla taas töissä toistakymmentä vuotta. Kyllä minä ihan elatin samalla tavalla perhettä kotivuosinakin. Tulihan minulle äitiyspäiväraha ja sitten oli säästöt ja kotihoidontuki. 

Se aikuisuus vielä mietityttää, miten se tähän liittyy. Koen toki, että lasten kotihoito oli aikuinen ratkaisu,koska työvuosia kaikkineen minulla ehtii olla melkein 50v, jos laskee, että olen paiskinut töitä 17 vuotiaasta asti. Se muutama vuosi lapsille siinä välissä oli ihan aikuinen ratkaisu, minkä tulokset näkyy nyt, kun lapset alkavat olla täysi-ikäisiä. 

Erikoinen aloitus kyllä.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2013 klo 07:20"]

Hassu kysymys. Sinänsä kotiäiti on vaikea määritellä, koska en itse ainakaan tunne yhtään naista, joka olisi jäänyt kotiin oikeaksi kotiäidiksi kun kotihoidontuki loppuu. Minusta vasta sellainen on kotiäiti, joka tekee ns. työkseen kotiäitiyttä.

Mutta jos tarkoitat äitiä, joka on hoitovapaalla, niin en ymmärrä, miten aikuisuus siihen liittyy ja itsensä elattaminen.

Valmistuin ammattiini 21v ja ehdin olla töissä 10 vuotta, ennen kuin sain esikoisen. Kotona olin äitiyslomilla ja hoitovapaalla jokusen  vuoden. Sen jälkeen olen ehtinyt olla taas töissä toistakymmentä vuotta. Kyllä minä ihan elatin samalla tavalla perhettä kotivuosinakin. Tulihan minulle äitiyspäiväraha ja sitten oli säästöt ja kotihoidontuki. 

Se aikuisuus vielä mietityttää, miten se tähän liittyy. Koen toki, että lasten kotihoito oli aikuinen ratkaisu,koska työvuosia kaikkineen minulla ehtii olla melkein 50v, jos laskee, että olen paiskinut töitä 17 vuotiaasta asti. Se muutama vuosi lapsille siinä välissä oli ihan aikuinen ratkaisu, minkä tulokset näkyy nyt, kun lapset alkavat olla täysi-ikäisiä. 

Erikoinen aloitus kyllä.

[/quote]

Miten sen tulos näkyy nyt? Miten lapsesi ovat erilaisia kuin niiden, jotka eivät ole olleet kotona? Mistä tiedät sen? Tunnetko lapsesi läpikotaisin? Taas yksi kotiäiti hehkuttamassa paremmuuttaan.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2013 klo 07:29"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2013 klo 07:20"]

Hassu kysymys. Sinänsä kotiäiti on vaikea määritellä, koska en itse ainakaan tunne yhtään naista, joka olisi jäänyt kotiin oikeaksi kotiäidiksi kun kotihoidontuki loppuu. Minusta vasta sellainen on kotiäiti, joka tekee ns. työkseen kotiäitiyttä.

Mutta jos tarkoitat äitiä, joka on hoitovapaalla, niin en ymmärrä, miten aikuisuus siihen liittyy ja itsensä elattaminen.

Valmistuin ammattiini 21v ja ehdin olla töissä 10 vuotta, ennen kuin sain esikoisen. Kotona olin äitiyslomilla ja hoitovapaalla jokusen  vuoden. Sen jälkeen olen ehtinyt olla taas töissä toistakymmentä vuotta. Kyllä minä ihan elatin samalla tavalla perhettä kotivuosinakin. Tulihan minulle äitiyspäiväraha ja sitten oli säästöt ja kotihoidontuki. 

Se aikuisuus vielä mietityttää, miten se tähän liittyy. Koen toki, että lasten kotihoito oli aikuinen ratkaisu,koska työvuosia kaikkineen minulla ehtii olla melkein 50v, jos laskee, että olen paiskinut töitä 17 vuotiaasta asti. Se muutama vuosi lapsille siinä välissä oli ihan aikuinen ratkaisu, minkä tulokset näkyy nyt, kun lapset alkavat olla täysi-ikäisiä. 

Erikoinen aloitus kyllä.

[/quote]

Miten sen tulos näkyy nyt? Miten lapsesi ovat erilaisia kuin niiden, jotka eivät ole olleet kotona? Mistä tiedät sen? Tunnetko lapsesi läpikotaisin? Taas yksi kotiäiti hehkuttamassa paremmuuttaan.

[/quote]

No jopas siitä hermostuit:)

Kun itse olet päälle 50v ja juttelet muiden ikäistesi naisten kanssa, huomaat tämän jutun. Minä voin sanoa tuntevani lapseni ja välit ovat läheiset. Moni, kenellä oli kiire töihin, sanoo nyt, että muuta ei kadu, kuin sitä, ettei ollut lasten kanssa enempää. Että töihin olisi kyllä ehtinyt.

Hernehdi ihan rauhassa, jos haluat. Minä olen onnellinen, että sain mahdollisuuden viettää pikkulapsivuodet kotona lasteni kanssa. Ei tässä elämässä niin kovin montaa tärkeää asiaa ihminen ehdi ennen kuolemaansa tehdä, että kannattaisi aina jonnekin kiirehtiä. Omien lasten kasvattaminen ja ajanvietto heidän kanssaan on yksi sellainen asia, minkä arvon huomaa, kun lapset lähtevät kotoa.

Toisaalta, kaikki eivät toki ajattele samoin. Monihan täälläkin valittaa, että isovanhempia ei vois vähempää kiinnostaa lapsenlapset. Eli toki on ihmisiä, joita ei ole kiinnostanut omat lapset ja joita ei kiinnosta lapsenlapset.

Onneksi elämä on kuitenkin valintoja ja saa valita itse, mihin satsaa ja mitä arvostaa. Minä olen aina arvostanut sitä, että vanhempani olivat paljon läsnä ja läheisiä, samoin he halusivat viettää aikaa lastemme kanssa. Lapsia on aina arvostettu suvussamme ja lasten kanssa vietettyä aikaa. 

Joku muu arvostaa jotain toista asiaa. Mutta vielä ei ole kukaan minun kuullen sanonut, että elämässä katuu sitä, ettei viettänyt töissä enempää aikaa. 

Olen lapseton ja enemmän aikuinen kuin monet lapsia hankkineet ikätoverini. En ole kenenkään elätti, kannan vastuun omasta elämästäni, tunnen ja hyväksyn itseni, minulla on aikuisen menot ja harrastukset, ei tarvitse taantua pikkulapsen tasolle. Paras ystäväni sai kesällä lapsen ja henkinen ikä väheni heti 10 vuodella. Edelleen hyvä tyyppi mutta tuntuu hukanneen itsensä ja itsenäisyytnsä, elää ympäristön arvojen mukaan eikä tunnu voivan tehdä enää itsenäisiä päätöksiä ilman perheneuvottelua.

noh, ennen lapsia kävin töissä ja opiskelin ylipistossa, mutta olin henkisesti aika lapsi vielä. Nyt olen lasten vuoksi ollut pätkiä pois työelämästä ja antanut itsestäni elämälle ja maailmalle sitten jotain muuta. Olen kyllä nyt vähän aikuisempi, koska ikää on tullut lisää ja suuri vastuu myös muista ja muusta kuin omasta tilipussista...

Kysymys oli täysin hassu, minä aloin tehdä osa-aikatöitä ollessani 14-vuotias, mutta en todellakaan ollut silloin aikuinen, vaan lapsi. Mutta kyllä äitiyslomilla ja sen jälkeisinä kotihoidon kuukausina olen ollut ihan täysin aikuinen ihminen.   

Ei se kotiäitiys ole tehnyt minusta yhtään enempää tai vähempää aikuista vaan ne lapset ja elämänkokemus ovat tehneet minusta aikuisen naisen.

Pakko ajatella muitakin kuin vain itseä ja lapsista pitää huolehtia 24/7.

Taas tuo elätti-jankkaus alkaa!

Olen ollut itse 16v. kotiäiti ja yllätys yllätys olenkin ihan itse henkilökohtaisesti varakas enkä tarkoita nyt mieheni rahoja + omaisuutta.

Ei kaikki kotiäidit elä köyhyydessä kuppaamassa tukia.

Ja vielä tiedoksi että maksan myös veroja eli pääomatuloista maksan kiltisti verot.

En mä pysty ajattelemaan asiaa noin. Mä olin ennen äitiyslomaa töissä ja sain äitiyslomalla isommat rahat kuin suurin osa työssäkäyvistä kavereistani. Ei aikuisuus riipu siitä onko äitiyslomalla tai käykö töissä. Jos miettii tuollaisia, niin ei todellakaan ole itse aikuinen.

En, samalla tavalla voi istua lattialle harjaamaan  muovisia poneja ja ajamaan rekka-autolla kuin töissa ollessani. Sisäinen lapsi löytyy minusta aina:D

Minustakin hassu kysymys, koska kyllähän voi olla kotiäiti mutta elättää itsensä myös. :)

Itse olen tehnyt aina paljon töitä, opintojen ohella liikaakin, näin jälkikäteen ajateltuna. Ennen esikoisen syntymää olin töissä ja palasin työelämään heti äitiysloman jälkeen, jolloin mieheni jäi kotiin vuodeksi lapsemme kanssa. Nyt odotan toista lastamme, ja tässä välissä olen ollut useamman vuoden töissä - ja voi että, miten ihanaa jäädä kotiin lasten kanssa!! Tällä kertaa toiveena on olla kotona hoitovapaalla siihen saakka kun kuopus on 2,5v, ihanaa jos sujuu suunnitelmien mukaan ja ehtii ennen esikoisen eskarin alkamista olla hänen kanssaan kotona, ja eskarivuonnakin on äiti kotona. :) Kyllä sitä ehtii sitten jokusen vuoden päästä taas pakertamaan, nyt todellakin aion ottaa ilon irti lasteni kanssa vietetystä ajasta ja panostaa töiden sijaan koti- ja perhe-elämään. Näin kovasti toivon, toivottavasti onnistuu! :) Lasten kanssa vietetty aika ei voi mennä hukkaan. Kukin tavallaan ja elämäntilanteen mukaan!

Tuosta aikuisuudesta: itseäni vanhemmuus on henkisesti kasvattanut ja aikuistanut, mutta voi sitä olla ihan oikea aikuinen ilman lapsiakin!