Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen aivan kuin tuo Kaappaus keittiössä -äiti!

Vierailija
16.04.2013 |

Ruoka on minulle välttämätön paha. Toki tykkään syödä hyvää ruokaa, mutta en halua tehdä ruokaa. Tai teen n. kerran kaksi viikossa, mutta inhoan kaivaa patoja ja pannuja töiden jälkeen, sitten hetken ruokailu ja keittiön siivous.

Meillä syödään paljon pinaattilettuja, valmis makaronilaatikkoa ja hampurilaisia. Ja yleensä samoin kuin tuossa perheessä eli monesti vähän eri aikoihin ja lapset saavat valita vaihtoehdoista. Jos olen tehnyt ruokaa, niin joku silti haluaa niitä lettuja tms. Tekemäni ruuat ovat perusmättöä eli spagetti-jauhelihakastike, mureke ja muusi, broiskua-nuudelia. Kun käydään kaupassa, on kärrissä aina jauheliha ja broilerifileet ja niistä sitten teen noita samoja vaihtoehtoja. Lapset eivät syö kotona lainkaan vihanneksia, hedelmiä jonkin verran.

Olisin valmis maksamaan ruokapalvelusta jos joku toisi meille terveelliset ja maukkaat päivän ruuat ovelle työpäivän jälkeen.

Tunnen aika ajoin syylllisyyttä lasten einesten syömisestä, mutta en vaan saa intoa ruuanlaittoon syttymään.

Kommentit (40)

Vierailija
21/40 |
17.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

En voi käsittää, miten joku voi pahoinpidellä lapsiaan syöttämällä lapsilleen lähestulkoon pelkkiä eineksiä. Ne eilen nähdyt tytöt olivat selvästi pahoinvoivia. Mitä muuta tuollainen on kuin pahoinpitelyä?

Kuten se kokki sanoikin, se ruoka vaan on tehtävä ja sillä siisti.

Ja pakastevihannesten dissaajalle: talvisaikaan varsinkin vihannekset ovat tutkitusti ravinteikkaampia pakastettuina kuin toiselta puolelta maailmaa rahdattuina. Pakastevihannekset ovat myös parempi vaihtoehto kuin ei vihanneksia lainkaan. Ne voivat olla monen kiireisen vanhemman pelastus.

Vierailija
22/40 |
17.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tehkää ihmiset kaikki ruoat tuplamääränä ja heittäkää puolet pakkaseen niin ei tarvi kokata joka päivä. Itse teen myös viikonloppuna usein viikon ruoat, tai täytän pakkasta, niin ei tule niin kiire sitten. Kaupasta saa myös valmiita salaattisekoituspusseja, jotka tulee suunnilleen saman hintaiseksi kuin jos ostat ainekset erikseen, löytyy rainbowlta ja pirkalta. Ei se niin vaikeeta oo jos yhdistelee näitä arjen hommia yhteen kertaan... Kyllä se siitä, uuden rytmin oppimisessa ehkä menee sen kuukausi tai kaks, mutta hyöty onkin sitten moninkertainen kun siihen on tottunut :) Tsemppiä kaikille asian kanssa painiville :) Niin ja ottakaa ne muksut mukaan siihen kokkamiseen niin saatte mukavasti yhteistä aikaa! :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/40 |
17.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta on omituista että normaaleista elämään kuuluvista asioista on tullut sellaista pakkopullaa. Syöminen on välttämätöntä ja terveellinen syöminen tärkeää, varsinkin lapsille. Vanhempien tehtävä on pitää lapsistaan huolta. Huolenpitoon kuuluu myös lasten ravitseminen oikealla tavalla.

 

Siitä yritetään kuitenkin päästä kuin koira veräjästä, miksi? Omaa laiskuutta! Ei viitsitä nostaa omaa persettä tietokonetuolista tai sohvalta. Ei huvita eikä jaksa tehdä omille lapsille terveellistä ruokaa! Se on minusta yhdenlaista laiminlyöntiä, sama kun ei pukisi niille tarpeeksi päälle talvipakkasella. Ja vielä vakavampaa, koska vääränlaisesta ravinnosta voi tulla ongelmia koko loppuiäksi.

 

Hyvän ruuan laittoon ei kulu tuntia kauempaa päivässä, useimmiten ei sitäkään. Jokaisella vanhemmalla on tähän aikaa. Sen ajan kun katsotte sitä kauhukokkia telkkarista, voitte itse olla keittiössä tekemässä sitä ruokaa lapsillenne.

Vierailija
24/40 |
17.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta on jarkyttavaa, etta ruoan tarjoamista pidetaan pahoinpitelyna. Uskon, etta einekset eivat ole kamalan vaarallisia. Ja voihan niiden kanssa tarjota vaikka porkkanaa. Halvemmalla kylla paasee, jos liottaa herneita tai papuja ja sitten keittaa ja tarjoaa perunoiden kanssa.

Vierailija
25/40 |
17.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 10:25"]

Minusta on jarkyttavaa, etta ruoan tarjoamista pidetaan pahoinpitelyna. Uskon, etta einekset eivat ole kamalan vaarallisia. Ja voihan niiden kanssa tarjota vaikka porkkanaa. Halvemmalla kylla paasee, jos liottaa herneita tai papuja ja sitten keittaa ja tarjoaa perunoiden kanssa.

[/quote]

Ai ei ole vaarallista, että kasvuikäinen lapsi elää kaupan hampurilaisilla? On toki olemassa parempiakin eineksiä, mutta tässä oli nimenomaan kyseessä ne huonot vaihtoehdot.

 

Vierailija
26/40 |
17.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samaa katsoin minäkin! Tässä jaksossa oli hyvin moni asia pielessä!

Parsakaalitkin upotettiin minusta johonkin rasvasekoitukseen, ei mikään ihme että maistuivat lapsillekin. Sama kuin lohta paistaessakin käytettiin kauheasti voita ja vielä paiston aikana "imeytettiin" lisää siihen, siis kauheaa! Tehdyssä salaatissa oli kauheasti öljyä.. Lisäksi paistetut kalat laitettiin samalle pellille saman leivinpaperin päälle, josta ne raakana noukattiin. (vai liekö joku leikkausvirhe?).

Itse en kyllä innostunut tuosta ohjelmasta ja sen miehen asiantuntijuudesta terveelliseen ruokavalioon sitten yhtään. Melkein suutuin, kun katsoin ohjelman :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/40 |
17.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toi Savoyn kokki nyt ei ollut mikään kokki Kolmonen,käytti paljon rasvaa.Kyllähän sillä makua saa,mutta pointti taisi olla siinä,että äiti ja tytöt innostuivat laittamaan kunnon kotiruokaa ja kasviksia käytettiin todella paljon! Jos ne eka saa ujutettua ruokavalioon voinokareella,niin ehkä myöhemmin ilmankin.Vähän sama idea kuin Jamie Oliverin ruokamanifesti,pikaruuasta kotiruoan tekoon ja iloa siitä.Musta se äiti oli avoin ja nöyrä kun uskalsi kertoa ettei osaa eikä jaksa laittaa ruokaa ja tytöt ihania.Musta toi oli tosi hyvä ohjelma ja aion katsoa.

Ei oo omissa kalapuikoissa,tomaatissa ja kurkussa kyljessä paljon kehumista.

Vierailija
28/40 |
22.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itseänä kauhistuttaisi syöttää lapsilleni jatkuvasti pelkkiä eineksiä tai puolivalmisteita jo pelkästään kaiken sen lisäainemäärän takia mitä ne sisältävät! En itsekään halua niitä syödä saati sitten altistaa lapsiani niille. Lisäaineita tulee ihan varmasti tarpeeksi muutenkin. Puhumattakaan sitten kaikesta siitä suolasta ja rasvasta, joskus sokeristakin!

Meillä syödään kotiruokaa päivittäin, eineksiä käytetään aika harvoin. Nyt kun olen palannut töihin, välipalat sun muut ovat kaupasta, mutta hoitovapaalla ollessani tein kaikki ruuat, välipalat ja usein aamu- ja iltapalaleivät sun muut itse, lisäksi leivon muutenkin paljon. Nyt täyttä työpäivää tehdessäni ikävä kyllä aika ei enää riitä kaikkeen tuohon.

Ja tällä en halua mitenkään hurskastella tai ketään syyllistää. Minä yksinkertaisesti pidän ruuanlaitosta ja syön mielummin itse tehtyä kuin teollista ruokaa. Teollinen ruoka maistuu kaikki ihan samalta riippumatta siitä mitä ikinä se onkaan.

Halutesssaan kuka tahansa oppii laittamaan perusruuat itse. En mikänään kokiksi syntynyt, yrityksen ja erehdyksen kautta tässä on menty. Tekemällä oppii, eikä se ruuan tekeminenkään vähän ajan päästä vie niin kauaa. Rutiinin myötä tulee nopemmaksi. Nyt kun kesä tulee ja kaikki upeat tuoreet raaka-aineet, niin todellakin kaikki rohkeasti ja reippaasti kokeilemaan! Ei se niin kauheaa ole!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/40 |
22.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse asiassa monessa äidin laittamassa kotiruuassa on enemmän rasvaa ja suolaa kuin hyvälaatuisissa einesruuissa ja puolivalmisteissa. Lisäaineista pitää olla sen verran selvillä, että tietää mitä lisäaineita ruuissa on ja mitkä on hyödyllisiä tai neutraaleja tai haitallisia. Lisäaineilla on ruuassa oma merkityksensä esim. säilyvyyden, koostumuksen, värin ym. suhteen ja Suomessa valmistetuissa ruuissa ja eineksissä ei ole mitään haitalliseksi todettuja lisäaineita (Synteettiset atsovärit ym. oma lukunsa - esim. ne kannattaa oppia poimimaan väriluettelosta).

Mitä arvioisit esim. koodien E160, E162, E100, E153, E300, E330, E500, E967 tarkoittavan? Moinen lista saisi useimmat lisäainehysteeriset jättämään tuotteen samantien hyllyyn, koska "myrkkyjä ei lapsille meidän perheessä tarjota". Kyseinen luettelo sisältää seuraavat: betakaroteeni (esim. porkkanasta, A-vitamiinin esiaste), betaiini eli punajuuriväri, kurkumiini eli kurkuma-mausteen osa, hiili, askorbiinihappo eli C-vitamiini, sitruunahappo, natriumvetykarbonaatti eli leivinjauhe, ksylitoli - kaikki tuttuja ja tunnettuja ja kaikkia saadaan muistakin kuin niistä kauheista eineksistä, ihan äidin itsensä lisäämänä ruokaan tai muusta yhteydestä ihan luonnollisesti, esim. hedelmistä. 

Puolivalmisteiden ja pakasteiden käyttö osana ruuanlaittoa on Suomen oloissa myös aivan järkevää, esim. talviaikaan tuoreiden vihannesten ja kasvisten laatu on huono ja mausta ei juuri kannata puhuakaan, saati sitten pimesässä Pohjolassa väkisin kasvihuonekasvatettujen kasvisten ja vihannesten ekologisesta lastista... Talven yli säilötyistä porkkanoista voi saada esim. yersiniabakteerin, Suomessakin on epidemioita ollut juuri talviporkkanoista saatuna. Tuorepakastettujen kasvisten laatu on paljon parempi ja tarjonta monipuolisempi myös talviaikaan. Kesällä ja syksyllä kotimaiset kasvikset ja marjat toki tuoreina saatuna suositeltavia.

Toki ruuanlaitto on hieno taito ja sitä soisi kaikkien ainakin jollain tavalla osaavan, ainakin perusjutut. Kompromisseja täytyy kuitenkin monesti tehdä ja jos oma elämäntilanne ja ajankäyttö ei tunnin kokkaamiseen anna joka päivä mahdollisuutta, ei Suomessa tästä kannata isoa murhetta tehdä, kunhan panostaa siihen, että esim. sitä einesmakaronilaatikkoa ei toki ole tarkoitus lyödä köntsää lautaselle ja syödä yksin kiireellä nettiä selaten. Ateria siitä tulee, kun tuote lämmitetään kunnolla, sen kanssa syödään reilusti kasviksia, salaattia tai lämpimiä vihanneksia ja ruoka syödään rauhassa ja mielellään hyvässä seurassa, päivästä keskustellen. Ruokailu on ihmiselle paljon tärkeämpää kuin vain mahan täyttäminen mahdollisimman nopeasti.

 

Vierailija
30/40 |
18.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä unti ruuanlaitoon päivässä kuulostaa käsittämättömän paljolta! Onneksi on nopeampiakin ruokia ja onneksi mulla ei ole lapsia.. En todellakaan jaksa laittaa ruokaa melkein koskaan, ja jos laitan niin käyän ainakin puolivalmisteia. Valmisruokia käytänlähinnä töissä joskus eväänä, minun mielestäni eivät maistu oikeastaan hyviltä. Myös pakkasesta sulatettu ruoka on mielestäni pahaa.. Mutta onneksi ihminen elää myös leivällä ja puurolla ja rahkalla :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/40 |
18.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi hankkia lapsia, jos ei osaa lapsesta huolehtimisen perustaitoja kuten ruoanlaittoa? Kyllä on voitava sanoa, että eineksillä jälkikasvunsa ruokkiva nainen tai mies on huono vanhempi. Onneksi ruoanlaiton opettelu ei ole vaikeaa, jos halua löytyy.

Vierailija
32/40 |
18.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ei lasten hankkimista kannata jättää vaikkei ruokaa osaakkaan laittaa! :D

 

itse söin ennen lasta melkein aina ulkona ravintoloissa. Ei miehen kanssa haluttu/viitsitty laittaa kahdelle mitään kotona. Kun lapsi tuli, minusta tuli samalla sellainen kodinhengetär ettei kukaan olisi uskonut! Niin se elämä vaan muuttuu...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/40 |
18.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toivottavasti te kaikki einesruokaäidit tunsitte syyllisyyttä ja häpeää lastenne tulevista ylipaino- ja terveysongelmista ohjelmaa katsoessanne!

Vierailija
34/40 |
18.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä on sitä ruoanlaittoa? 

Koen tekeväni ruokaa - ja vieläpä hyvää kotiruokaa - vaikka käytänkin puolivalmisteita, ajoittain pakastevihanneksia ja vaikka meillä salaatti on lähes aina erikseen leikatut tomaatti- kurkku- ja paprikaviipaleet. Eilen syötiin itsetehtyä hernekeittoa, samaa syödään tänään. Illalla teen kanasuikaleista kanakeittoa (pilkon joukkoon perunaa, porkkanaa, lanttua, selleriä ja laitan tomaattimurkskaa purkin sekä vähän sulatejuustoa). Vaikka ruokani on nopeasti valmistettavaa enkä lahtaa sitä kanaa itse, koen silti tekeväni ihan ruokaa. 

Perusruoka toki on usein tuota jauheliha-kanasuikalekastia, mutta onhan sekin ruokaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/40 |
18.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen einesruokaäiti tai ainakin pikaruokaäiti. Vihaan ruuanlaittoa!

Lapset ovat jo teinejä, hoikkia kaikki 3 ehkä juuri siksi, että meillä ei ole ruualla nautiskeltu. Jos olisin joutunut käyttämään joka päivä tunnin ruuanlaittoon, olisin todennäköisesti poistunut kirkuen kodista.

Eineksissä ei ole tuoteselosteen mukaan mitään erityisiä myrkkyjä, niiden energia- ja rasvamäärät on tarkasti analysoitu. En suostu uskomaan, että kaupan makaronilaatikko on sen tappavampaa kuin se, mitä itse valmistan.Tai siis valmistaitin, mutta en tee.

Meillä syödään vain ruokia, joihin kuluu aikaa max 15 min + kypsennys. En siis suostu kuorimaan, pilkkomaan, kuullottamaan, hauduttamaan, sekoittamaan, kiehauttamaan jne. yhtään mitään vaan ruoka saa luvan sisältää minimaalisen määrän valmistusvaiheita. Lihapullissa riittää, että sekoittaa ainekset, pyörittelee pulliksi ja paistaa => meillä syödään lihapullia. Vihanneksissa riittää, että kuorin ja pilkon/viipaloin => meillä syödään vihanneksia. Kastikkeissa pitää ruskistaa, sekoittaa, suurustaa jne. => meillä ei syödä kastikkeita.

Silti en suostu ajattelemaan, että minä ja perheeni olisimme onnellisia, jos klo 17.15 kotiin palattuani ryhtyisin tunniksi ruuanlaittoon ja perhe pääsisi pöytään aikaisintaan klo 18.15. Enkä suostu viettämään viikonloppuja laittaen jättiannoksia ruokaa, jotta voin viikolla niitä lämmitellä.

Ruoka onn jotain, mitä on pakko olla. En jaksa käyttää sen valmistamiseen koko elämääni!

Vierailija
36/40 |
18.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Syyllistihän tuo ohjelma melkoisesti. 3 poikaani ovat kasvaneet lapsuutensa vähän tuohon tapaaan. Söivät aamulla puuroa/ muroja , jos ehtivät. Koulussa lounastivat , söivät valittamatta ja paljon!!! Me vanhemmat lounastimme samoihin aikoihin. Koulusta saavuttuaan heillä olisi ollut oikean ruuan nälkä,mutta lämmintä ruokaa ei ollut tarjolla äidin ollessa navetassa, metsässä, pellolla, siis jossakin töissä. Itse ei kaivattu toista lämmintä ateriaa. Traumaattista, eikö vaan. Omatoimia, urheilevia nuoria miehiä heistä on tullut. Laittavat kotona käydessään äidillekin ruokaa.

Vierailija
37/40 |
23.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Natriumglutamaattia tai jotain muuta aromivahvennetta (näin yhden esimerkin mainitakseni) on lähestulkoon jokaisessa valmisruuassa. Oma empiirinen arvioni on se, että ilman tätä lisäainetta ihminen kehittyy ja elä loistavasti. Taasen hyvin harvasta minun valmistamassani ruuassa tätä löytyy.

Toki valmisruoka on varmasti parempi kuin ei ruokaa ollenkaan, mutta edelleenkin väittäisin, että pelkillä nakeilla ja hampurilaisilla eläminen, kuten tässä ko. ohjelmassa, vie ihmisen terveyden.

 

Vierailija
38/40 |
23.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entä kun pyhä itse kokkaava perheenäiti tekee ruuan itse, koska haluaa välttään natriumglutamaattia ja maustaa sitten Puhtaan Itsetekemänsä Ruuan soijakastikkeella. Sinne hujahtii glutamaatit ja eikun syömään... Mutta pääasia kun ruuassa ei ole natriumglutamaattia, siinähän on soijakastiketta!

Vierailija
39/40 |
23.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.04.2013 klo 13:36"]

Natriumglutamaattia tai jotain muuta aromivahvennetta (näin yhden esimerkin mainitakseni) on lähestulkoon jokaisessa valmisruuassa. Oma empiirinen arvioni on se, että ilman tätä lisäainetta ihminen kehittyy ja elä loistavasti. Taasen hyvin harvasta minun valmistamassani ruuassa tätä löytyy.

Toki valmisruoka on varmasti parempi kuin ei ruokaa ollenkaan, mutta edelleenkin väittäisin, että pelkillä nakeilla ja hampurilaisilla eläminen, kuten tässä ko. ohjelmassa, vie ihmisen terveyden.

 

[/quote]

 

tätä kamalaa ainetta löytyy mm. tomaatista ja äidinmaidosta. Ethän vaan imetä vauvojasi. Etkä käytä tomaattia missään muodossa ;)

Vierailija
40/40 |
23.04.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai nyt kukaan toki väitä, että olisi ok syödä nakkeja, valmishampurilaisia ja mikropizzaa päivittäin. Mutta esim. pakasteiden ja puolivalmisteiden sekä parempilaatuisten (eli rasva, kovat rasvat, sokeri, suola järkevällä tasolla) einesten käytössä ei ole mitään vikaa. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kaksi yksi