Osaako leskeksi jäävä tehdä ruokaa itselleen??
Mietin jos äitini kuolee ennen isää, miten on ruuan laita.
Kommentit (17)
Mun isäni jäi leskeksi 70v:nä ja selvisi hyvin. Hän kuitenkin oli aina laittanut ruokaa meillä kotona jo 60 luvulla ja tehnyt muitakin kotihommia
En ole leski, mutta en ole koskaan tehnyt ruokaa itselleni. En laske ruuanlaitoksi sitä, että silppuan salaatin, pilkon kurkun, tomaatin, paprikan ja mitä milloinkin ja ripsuttelen öljyä päälle.
Toivottavasti isäni kykenee ruuan laittoon.
Ainakin oppii tekemään. Appi opetteli lähes kaikki kotihommat, kun anoppi kuoli. Pyykinpesu oli alussa rakettitiedettä ja papan simakin oli melkosen päähän kihahtavaa. Nyt jo sujuu kaikki mallikkaasti.
Minähän se olin vastannut ruuanlaitosta aikaisemminkin. Jäin leskeksi 36 -vuotiaana.
Isäni on kuollut ja äiti osaa tehdä ruokaa oikein hyvin.
Jos äitini kuolee ennen miesystäväänsä, en tiedä miten tämä selviää, mutta eipä se sitten mun murhe ole. Hoitakoot asian hänen lapsensa.
Meillä sekä mieheni osaamme tehdä ruokaa, pestä pyykkiä, siivota ja kaikkea tarpeellista kotihommaa. No jossain tietokoneen ongelmissa ja vastaavissa minä olisin melko lailla sormi suussa, mutta onneksi on (aikuiset) lapset.
Nykyisin kaupasta saa valmista ja puolivalmista joka lähtöön. Jos pää toimii, niin ei ole vaikeaa valmistaa niistä ruokaa itselle. Enempi se on viitseliäisyydestä kiinni.
Jos kaupan ruuilla ei pärjää, niin ateriapalvelu on yksi vaihtoehto.
Jäin itse leskeksi, kun vaimoni ei osannut tehdä ruokaa ja kuoli nälkään.
Tuttavani jäi leskeksi 80-vuotiaana ja opetteli laittamaan itselleen ruokaa. Vaimo ei ollut koskaan päästänyt miestään keittiöön.
Aika yksipuolista se voisi olla. Purkkihernekeittoa, makkaraa, paistettua kalaa jos sattuu kala syömään ensin.
Monet hyvin iäkkäät saattavat masentua puolison kuolemasta, joten ei ruuan valmistus juurikaan kiinnosta.
Jotku heistä ovat jo valmiiksi kotisairaanhoidon asiakkaita, joten leski alkaa tilata valmista ruokaa, kotisairaanhoidon suosituksesta.
Leski ehkä jaksaa kaupassa käydä, ja ostaa sieltä jotain ns. välipalaa, viiliä, banaaneja, keksejä tai pullaa.
Myös ruokahalu huonontuu iän myötä, joten tärkeä on syödä edes sitä, mikä maistuu.
Jaksaminen ja ruuan itse valmistaminen on hyvin yksilöllistä, niinkuin muutkin asiat elämässä.
Mun mummini oli ollut kotirouvana ja aina tehnyt ruuat.
Kun hän kuoli 80-luvun lopussa pappani lähinnä lämmitti lenkkimakkaraa ja keitteli kananmunia. Ja perunat tulivat kyllä omasta pellosta, niitä keitti myös. Ja lämmitti eineslihapullia.
Me käytiin siellä kyllä joka viikonloppu ja tehtiin äitini kanssa sinne ruokaa. Samoin tätini kävi myös.
Pikkuhiljaa pappa sitten opetteli itsekin muuta ja oli esim. innokas lohen paistaja.
50-luvulla syntynyt isäni on koko aikuisikänsä tehnyt ruokaa ja onkin siinä erittäin taitava.
Äitiniki oli mainio kokki, hän on kuollut jo kauan sitten
Appiukkoni oli niin paapottu, että anoppi jopa annosteli hänelle ruuat lautaselle. Anopin kuoltua me teimme hänelle ruokia ja veimme hänelle jääkaappiin ja pakkaseen kerran viikossa. Kyllä hän siitä pikkuhiljaa oppi itsekin jotain helppoja ruokia tekemään. Nykyään viedään hänelle ruokaa jos ollaan tehty jotain mistä tiedämme hänen pitävän, mutta minkä teko häneltä ei onnistu.
Taasko sää tätä samaa asiaa mietit
Kannattaa parisuhteessa opetella niitä "miesten ja naisten töitä", ettei tule paniikki, kun puoliso kuolee. On tullut läheltä seurattua, kun leski on paineessa esim laskujen maksamisessa, ruoanlaitossa, auton renkaiden vaihdossa jne.
Vaikea sanoa, kun ei tiedä. Minun isäni osaa tehdä kaikenlaista ruokaa. Tekee makaronilaatikkoa, Karjalanpaistia ja jauhemaksapihvejä usein. Ja keittoja. Vuorottelevat äidin kanssa ruoanlaitossa ja muissa kotitöissä. Ovat molemmat eläkkeellä.