Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita, joita ei kuulla tai kuunnella, ja jota yritetään aina päsmäröidä?
30.06.2020 |
Onko muita, jotka kokee etteivät saa ääntään ollenkaan kuuluviin jossain porukassa? Vaikka puhuisi, niin kukaan ei kuuntele, kun kaikki muut ovat ikäänkuin arvoasemassa korkeammalla tai heidän asiansa on aina tärkeämpi. On sama, mitä sanot, se sivuutetaan. Silti tällaisen ihmisen paikallaolo on kuitenkin tärkeää: olla yleisönä ja ohjattavana. Toinen, mitä sivuuttamisen lisäksi inhoan, on päsmäröinti. Aina ne äänekkäät päättävät, mitä tehdään ja miten se tehdään, ja että se tehdään nyt. Joko et saa osallistua siihen (kun et muka osaa) tai sitten sinulle määrätään tehtävä. Sinä et saa olla mukana organisoimassa. Nämä muut aina anastavat määräysvallan ja alkavat säätää muidenkin tekemisiä.
Minulla on tämä ongelma lapsuudenperheeni kanssa, lähinnä sisarusten. Aina kun kokoonnutaan jonnekin yhteen, minusta yritetään tehdä äänetön yhtiömies ja statisti. En tiedä, millä muulla tämän dynamiikan voisi rikkoa kuin kieltäytyä yhteydenpidosta kokonaan?
Onko muilla kokemuksia tällaisesta? Että teitä kohdellaan kuin lapsia tai voimansa menettäneitä vanhuksia. Asioista päätetään ylitsenne ja ohitsenne, ja nämä jotka päättävät, elävät uskossa että tietävät toki kaiken parhaiten ja osaavat asiat järjestää? Mistä tuollainen ylemmyys syntyy?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Järjestin juuri sukulaissynttärit lapselleni pitkän kaavan mukaan, eli oli pääruokaa, välipalaa ja herkut. Sukulaisia tuli vieraaksi ja havahduin tilanteeseen, jossa sisarukset ja äiti olivatkin organisoineet jo juhlan kulun ja tarjottavat. Siis minun järjestämissäni juhlissa. Alkoivat komentaa, että nyt pöytään se-ja-se ruokalaji, sipsit asetellaan näihin kuppeihin, eikö Riitalle ole varattu valkosuklaakeksejä kun se ei tykkää maitosuklaasta, kurkut pitää ottaa erilleen Hilmaa varten, salaattia ei sekoiteta noin vaan näin, eikö ole muita lautasia kuin tällaisia, voi voi riittääköhän servetit/maito/limsa... jne.
Suvun naiset kouhottivat ja vouhkasivat ympärilläni niin, etten tahtonut saada enää hengitettyä. Oli pakko lähteä pois keittiöstä, etten saa paniikkikohtausta. Mies hoiti tarjoilun loppuun. Naiset olivat tyytyväisiä kun pääsivät auttamaan, eihän se emäntä näköjään olisi yksin pärjännytkään.
No ei tuokaan kivaa ole.
Suosittelen: Älä järjestä mitään sukulaisillesi, kun ei se heille kuitenkaan kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n tarinat kuulostavat kyllä tutuilta! Osaan kyllä sanoa vastaan, mutta jos tietää sen johtavan riitaan, niin saatan olla hiljaa ja antaa juttujen vain valua ohitse.
Typerille vaatimuksille voi vaikka nauraa ja jättää ne huomiotta. Jos huomaan siskoni ohjailevan liikaa, jätän vain yksinkertaisesti asian tekemättä tai teen omalla tavallani. Ei hänkään yleensä tee mitään, mihin pyydän palvelusta. Epäilen myös että puhuu minusta p***** selän takana, mutta todisteitahan minulla ei tietenkään ole.
Multa pyydettiin nuorempana jatkuvasti palveluksia liittyen koiran-, mummon- tai lastenhoitoon ja kiltisti suostuin, kunnes väsyin siihen yksipuolisuuteen ja epävastavuoroisuuteen. Kummasti olen myös huomannut, miten ne ketkä pitävät pientäkin vastapyyntöä hyväksikäyttönä, ovat itse pahimpia muista hyötyjiä. Nykyään suostun vain sellaisiin palveluksiin jotka todella haluan tehdä ja jos itse tarvitsen apua, niin käännyn ammattilaisen puoleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Surullisin esimerkki tästä on ehkä sellainen, että porukka on ringissä ja mä kiilaudun sieltä ulkopuolelle ☹ Välillä mietin, että oonkohan mä oikeesti näkymätön.
Tiedän tuon! Meillä se menee niin että jos kävellään jossakin, niin muut kävelee rinnakkain ja minä perässä tai ojanpohjalla. Minut aina pullautetaan siitä rivistöstä jotenkin ulos, että muut saa keskustella.
Nyt tulin oikein vihaiseksi kun kerroit tuon esimerkin, omasta ja sinun puolestasi. Olen halunut ajatella, etteivät tee niin tahallaan, mutta nyt kun oikein ajattelee, niin eihän tuo jatkuvasti voi vahinkokaan olla.
ap
Tuttua on. Tai jos jostain syystä joudun pysähtymään, muu porukka ei odota kun eivät ilmeisesti edes huomaa että puutun. Kerran meinasin jäädä autonkyydistä kun kukaan ei "huomannut" etten ole kyydissä.
Nyt olen lopettanut perässä juoksemisen ja annan tälläisten porukoiden mennä edellä ihan rauhassa.
Välillä puheeseeni ei reagoida eikä vastata ollenkaan. Sitten närpitään että mikset puhu mitään. Olen vastannut tähän, että puhunhan minä, mutta kukaan ei kuuntele tai että en saa suunvuoroa. Tästä sitten loukkaannutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Surullisin esimerkki tästä on ehkä sellainen, että porukka on ringissä ja mä kiilaudun sieltä ulkopuolelle ☹ Välillä mietin, että oonkohan mä oikeesti näkymätön.
Tiedän tuon! Meillä se menee niin että jos kävellään jossakin, niin muut kävelee rinnakkain ja minä perässä tai ojanpohjalla. Minut aina pullautetaan siitä rivistöstä jotenkin ulos, että muut saa keskustella.
Nyt tulin oikein vihaiseksi kun kerroit tuon esimerkin, omasta ja sinun puolestasi. Olen halunut ajatella, etteivät tee niin tahallaan, mutta nyt kun oikein ajattelee, niin eihän tuo jatkuvasti voi vahinkokaan olla.
ap
Tuttua on. Tai jos jostain syystä joudun pysähtymään, muu porukka ei odota kun eivät ilmeisesti edes huomaa että puutun. Kerran meinasin jäädä autonkyydistä kun kukaan ei "huomannut" etten ole kyydissä.
Nyt olen lopettanut perässä juoksemisen ja annan tälläisten porukoiden mennä edellä ihan rauhassa.Välillä puheeseeni ei reagoida eikä vastata ollenkaan. Sitten närpitään että mikset puhu mitään. Olen vastannut tähän, että puhunhan minä, mutta kukaan ei kuuntele tai että en saa suunvuoroa. Tästä sitten loukkaannutaan.
Sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Surullisin esimerkki tästä on ehkä sellainen, että porukka on ringissä ja mä kiilaudun sieltä ulkopuolelle ☹ Välillä mietin, että oonkohan mä oikeesti näkymätön.
Tiedän tuon! Meillä se menee niin että jos kävellään jossakin, niin muut kävelee rinnakkain ja minä perässä tai ojanpohjalla. Minut aina pullautetaan siitä rivistöstä jotenkin ulos, että muut saa keskustella.
Nyt tulin oikein vihaiseksi kun kerroit tuon esimerkin, omasta ja sinun puolestasi. Olen halunut ajatella, etteivät tee niin tahallaan, mutta nyt kun oikein ajattelee, niin eihän tuo jatkuvasti voi vahinkokaan olla.
ap
Tuttua on. Tai jos jostain syystä joudun pysähtymään, muu porukka ei odota kun eivät ilmeisesti edes huomaa että puutun. Kerran meinasin jäädä autonkyydistä kun kukaan ei "huomannut" etten ole kyydissä.
Nyt olen lopettanut perässä juoksemisen ja annan tälläisten porukoiden mennä edellä ihan rauhassa.Välillä puheeseeni ei reagoida eikä vastata ollenkaan. Sitten närpitään että mikset puhu mitään. Olen vastannut tähän, että puhunhan minä, mutta kukaan ei kuuntele tai että en saa suunvuoroa. Tästä sitten loukkaannutaan.
Jep! Mulle tehdään samaa. Jos joku muu pysähtyy kesken kävelyn vaikka ihailemaan kukkia tai vastaamaan kännykkäviestiin, häntä odotetaan. Mutta jos pysähtyjä olen minä, jatketaan vain ja ajatellaan että ottakoon kiinni sitten. Tällaisista pienistä asioista huomaa, mikä on arvojärjestys heidän päässään. Ja minä olen toki aina hankala ihminen, joka sotken aikataulut, jos "jättäydyn" jälkeen. Muiden jälkeen jäämiset on aina asiallisia asioita.
Sama oli kerran reissussa. Oli vain yksi matkalaturi. Kaikki muut latasivat ensin kännykkänsä, mutta kun olisi tullut minun vuoroni, niin siinä kohtaa ei saanutkaan enää kuluttaa matkalaturia ennen kuin sitä päästään lataamaan lisää. Silloin huomautin asiasta, että miksi muut saavat ladata puhelimensa täyteen mutta minä en edes 20 prosenttiin, kaikki kulut matkasta oli laitettu kuitenkin tasan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm... ketju palauttaa muistoja mieliin. Minut jätettiin jo lapsena ulkomaanmatkalla ruuhkabussiin, ja siihen aikaan ei ollut edes kännyköitä että olisi tavoittanut. Poliisin kautta pääsin hotelliin takaisin Myöhemmin Helsingin matkalla sama juttu, silloin tosin kiukuttelin jostain itse ja jäin itkien jälkeen. Vanhempani ovat siis antaneet esimerkkiä muille sisaruksilleni, miten minua pitää kohdella.
Olin sisarussarjani ainoa vahinkolapsi ja sain sen tuta nahoissani aina. Nyt aikuisena minulla on vapaus elää omaa elämääni ja pysyä pois vahingoittavien ihmisten läheltä. Samaa suosittelen muille. Sitten vasta elämä alkaa kun leikkaa riistävät ihmiset pois omasta kudoksestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Surullisin esimerkki tästä on ehkä sellainen, että porukka on ringissä ja mä kiilaudun sieltä ulkopuolelle ☹ Välillä mietin, että oonkohan mä oikeesti näkymätön.
Tiedän tuon! Meillä se menee niin että jos kävellään jossakin, niin muut kävelee rinnakkain ja minä perässä tai ojanpohjalla. Minut aina pullautetaan siitä rivistöstä jotenkin ulos, että muut saa keskustella.
Nyt tulin oikein vihaiseksi kun kerroit tuon esimerkin, omasta ja sinun puolestasi. Olen halunut ajatella, etteivät tee niin tahallaan, mutta nyt kun oikein ajattelee, niin eihän tuo jatkuvasti voi vahinkokaan olla.
ap
Tuttua on. Tai jos jostain syystä joudun pysähtymään, muu porukka ei odota kun eivät ilmeisesti edes huomaa että puutun. Kerran meinasin jäädä autonkyydistä kun kukaan ei "huomannut" etten ole kyydissä.
Nyt olen lopettanut perässä juoksemisen ja annan tälläisten porukoiden mennä edellä ihan rauhassa.Välillä puheeseeni ei reagoida eikä vastata ollenkaan. Sitten närpitään että mikset puhu mitään. Olen vastannut tähän, että puhunhan minä, mutta kukaan ei kuuntele tai että en saa suunvuoroa. Tästä sitten loukkaannutaan.
Jep! Mulle tehdään samaa. Jos joku muu pysähtyy kesken kävelyn vaikka ihailemaan kukkia tai vastaamaan kännykkäviestiin, häntä odotetaan. Mutta jos pysähtyjä olen minä, jatketaan vain ja ajatellaan että ottakoon kiinni sitten. Tällaisista pienistä asioista huomaa, mikä on arvojärjestys heidän päässään. Ja minä olen toki aina hankala ihminen, joka sotken aikataulut, jos "jättäydyn" jälkeen. Muiden jälkeen jäämiset on aina asiallisia asioita.
Sama oli kerran reissussa. Oli vain yksi matkalaturi. Kaikki muut latasivat ensin kännykkänsä, mutta kun olisi tullut minun vuoroni, niin siinä kohtaa ei saanutkaan enää kuluttaa matkalaturia ennen kuin sitä päästään lataamaan lisää. Silloin huomautin asiasta, että miksi muut saavat ladata puhelimensa täyteen mutta minä en edes 20 prosenttiin, kaikki kulut matkasta oli laitettu kuitenkin tasan.
Ai samperi miten tutulta kuullostaa! Ja jos olisit mennyt ostamaan oman matkalaturin, niin sitä olisi pitänyt sitten kierrättää kaikilla ja se olisi tullut rikkinäisenä takaisin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla riittäisi simputtamisesta, päällepäsmäröinnistä, n..sikortteilusta ja kaikesta tällaisesta läjäpäin esimerkkejä. Silloin kun puhun, kukaan ei kuuntele tai aina joku tietää paremmin, aikataulujani ei kunnioiteta mutta itse pitäisi hyppiä tasan kun sanotaan, laturia ei lainata tai jos lainataan niin ei saa kestää, kipeä ei voi olla koskaan ja jos on, niin sekin on teeskentelyä. Puhettani matkittiin, apinoitiin tai kaikkea sanomaani irvailtiin, kaikki vastaanpistämiset olivat lapsellista uhmaa. Silloinkin kun joku tuli juhlissa simputtamaan minua, miten olin väärästä päästä pöytää aloittanut kahvinkaatamisen, ja otin essun pois ja heitin sen simputtajan jalkoihin kun silloin riitti, niin sain hirveän määrän roinaa niskaani siitä "miten lapsellista se oli.." Ei ollut vaan parasta mitä olin koskaan tehnyt!
- Ex-puolisoni sisko järjesti lapselleen ristiäiset. Ristiäiset olivat lauantaina neljältä, ja itse pääsin töistä kolmelta - en siis tasan ehtisi ajoissa, ja sen sanoinkin suoraan. Vaan ei, hirveä volina juhlapaikalla kun en voi koskaan olla ajoissa. Täysin turha riita.
- Kaverini kotibileet, jotka alkoivat kuudelta. Olin itse kahdeksaan asti kaasotapaamisessa, koska järjestelin parin kk:n kuluttua olevia häitäni. Hirveä huuto siitä, kun kehtasin olla hänen boolikekkereistään myöhässä. Tuli jälkikäteen mieleen, miksen vain sanonut, että hääkutsu on lähetetty myös hänellekin, mutta niihin ei ole mikään pakko tulla jos tällainen ajaa niiden yli eikä minun olisi ollut mikään pakko tulla ollenkaan paikalle.
- Kipeäksi tuleminen. en edes jaksa mainita kaikkia niitä kertoja, kun olen ollut kipeä, uupunut, rasittunut tai ei vain ole ollut hyvä olo liikkua mihinkään.
Olen saanut lukuisia nimityksiä, kuten Tuittupää, draamatar, dramaqueen, mutta kaikissa pata kattilaa soimannut ja lähteneet siitä kun olen tehnyt rajojani. Yllättäen kun olen näillä eväillä löytänyt uuden kaveripiirin, niin minut tunnetaankin jämäkkänä ihmisenä, jonka yli ei voi kävellä.
Vierailija kirjoitti:
Hmm... ketju palauttaa muistoja mieliin. Minut jätettiin jo lapsena ulkomaanmatkalla ruuhkabussiin, ja siihen aikaan ei ollut edes kännyköitä että olisi tavoittanut. Poliisin kautta pääsin hotelliin takaisin Myöhemmin Helsingin matkalla sama juttu, silloin tosin kiukuttelin jostain itse ja jäin itkien jälkeen. Vanhempani ovat siis antaneet esimerkkiä muille sisaruksilleni, miten minua pitää kohdella.
Olin sisarussarjani ainoa vahinkolapsi ja sain sen tuta nahoissani aina. Nyt aikuisena minulla on vapaus elää omaa elämääni ja pysyä pois vahingoittavien ihmisten läheltä. Samaa suosittelen muille. Sitten vasta elämä alkaa kun leikkaa riistävät ihmiset pois omasta kudoksestaan.
Meilläkin käytettiin tuota jälkeenjättämistä/porukasta ulossulkemista kasvatuskeinona, jota sitten koko sisarusporukka seurasi ja olin yllättäen se joka jätettiin ulkopuolelle. Myöhemmin meidän äiti oikein herkutellen kertoi noita, miten ai että se prinsessa sai silloin ja silloin nenilleen - harmi vain, että sisarukseni viisastuivat ja pistivät stopin noille jutuille hyvin nopeasti kun aikuistuttuaan tajusivat miten vino tuollainen tapa on. Äitini myös mainosti, miten mahtaa käydä kun oma tyttäreni kasvaa, että mahtaako tulla kikalle tarvetta vastaisuudessa, kun ollaan niin samanluontoisia. Tiedän, että hän tarkoittaa samanluontoisuudella sitä, etten ole helposti alistettavissa (se oli hänen kasvatuskeinonsa, eli nujertaa lapsi) ja tyttäreni on tältä osin aivan samanlainen. Yllättävää kyllä, pärjään tyttäreni kanssa paljon paremmin eikä ole tullut kertaakaan tilannetta, että hänet pitäisi hylätä ruuhkabussiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla riittäisi simputtamisesta, päällepäsmäröinnistä, n..sikortteilusta ja kaikesta tällaisesta läjäpäin esimerkkejä. Silloin kun puhun, kukaan ei kuuntele tai aina joku tietää paremmin, aikataulujani ei kunnioiteta mutta itse pitäisi hyppiä tasan kun sanotaan, laturia ei lainata tai jos lainataan niin ei saa kestää, kipeä ei voi olla koskaan ja jos on, niin sekin on teeskentelyä. Puhettani matkittiin, apinoitiin tai kaikkea sanomaani irvailtiin, kaikki vastaanpistämiset olivat lapsellista uhmaa. Silloinkin kun joku tuli juhlissa simputtamaan minua, miten olin väärästä päästä pöytää aloittanut kahvinkaatamisen, ja otin essun pois ja heitin sen simputtajan jalkoihin kun silloin riitti, niin sain hirveän määrän roinaa niskaani siitä "miten lapsellista se oli.." Ei ollut vaan parasta mitä olin koskaan tehnyt!
- Ex-puolisoni sisko järjesti lapselleen ristiäiset. Ristiäiset olivat lauantaina neljältä, ja itse pääsin töistä kolmelta - en siis tasan ehtisi ajoissa, ja sen sanoinkin suoraan. Vaan ei, hirveä volina juhlapaikalla kun en voi koskaan olla ajoissa. Täysin turha riita.
- Kaverini kotibileet, jotka alkoivat kuudelta. Olin itse kahdeksaan asti kaasotapaamisessa, koska järjestelin parin kk:n kuluttua olevia häitäni. Hirveä huuto siitä, kun kehtasin olla hänen boolikekkereistään myöhässä. Tuli jälkikäteen mieleen, miksen vain sanonut, että hääkutsu on lähetetty myös hänellekin, mutta niihin ei ole mikään pakko tulla jos tällainen ajaa niiden yli eikä minun olisi ollut mikään pakko tulla ollenkaan paikalle.
- Kipeäksi tuleminen. en edes jaksa mainita kaikkia niitä kertoja, kun olen ollut kipeä, uupunut, rasittunut tai ei vain ole ollut hyvä olo liikkua mihinkään.
Olen saanut lukuisia nimityksiä, kuten Tuittupää, draamatar, dramaqueen, mutta kaikissa pata kattilaa soimannut ja lähteneet siitä kun olen tehnyt rajojani. Yllättäen kun olen näillä eväillä löytänyt uuden kaveripiirin, niin minut tunnetaankin jämäkkänä ihmisenä, jonka yli ei voi kävellä.
Jäi ajatus kesken, eli silti olisi pitänyt pystyä liikkumaan mihin käsketään ja milloin käsketään, ja vanhoillisten miespomojen kanssa on ollut pahimmat kahinat näistä vaikka olisi ollut saikkutokari kädessä. Osasi perhepiirikin, mutta osaa ne kaveritkin. "Mut kun sä lupasit!!!" "Voitko ihan vähän katsoa?" Meinasin kerran tukehtua hengiltä asfalttipölyn takia, niin siskoni ja hänen kaverinsa vain lykkäsivät minulle laukkuni eivätkä vahingossakaan ajatelleet, että saattaisin tarvita apua ja alkoivat marista tosi inhottavaan sävyyn "tuu nyt sit" ja jatkoivat vain edeltä. Sisareni on tällainen edelleen aikuisenakin, ja se on pelottavaa empatiakyvyn puutetta.
Minulla on se ongelma, että olen vain duunari, muut on korkeakoulutettuja ja vanhemmat palvovat näitä asianajajia ja lääkäreitään. Siksi minun on turha puhua kun en mistään mitään tiedä. Koulutus ja ammatti pätevöittävät myös yksityiselämässä ja sosiaalisesti, niillä saa ylemmän oikeudet myös suvun piirissä. Saa määrätä kuka saa suvun mökille milloinkin mennä ja saunan lämmittää, ketkä pääsee mukaan mihinkin ja miten yhteiset kulut jaetaan. Määrätään kenen luona mitkäkin juhlat järjestetään ja mitä kenenkin sinne pitää tuoda. Tällainen tyhmä duunari ei ilmeisesti osaa leipoa eikä tehdä ruokaa niin hän saa maksaa alkoholit tietysti. Kalliiksi tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa on perheen kanssa. Kokkaukseen usein kulminoituu, paras ratkaisu on miettiä itse etukäteen jotain reseptiä mitä alkaa sitten tekemään. Eli suunniteltuna pitää olla jo jotain valmista, muuten jää just vähän jyrätyksi.
Juhlia kun järjestää itse niin samoin pitää ottaa huomioon tuo osallistumishalu josta apkin puhui ja jättää puitteet tarpeeksi väljäksi sille ettei mene hermo.
Eli siis etukäteissuunnittelua ja mielikuvaharjoittelua on tehtävä, jotta itse tilanteessa on joku ajatus tehdä itse, mutta ei toisaalta liian jäykkää suunnitelmaa jotta voi pelata tilanteiden mukaan.
Jos haluaa sukujuhlia järjestää, niin kannattaa vuokrata vieras paikka ja ostaa sinne pitopalvelu, jos lompakko sen kestää. Saavat sitten tädit ja serkut tohottaa ammattilaisten kanssa niin paljon kuin haluavat, ei tarvitse itse heidän kanssa matsata ja saa seurustella.
Itsehän vedin boolimaljasta kunnon kännit niin ei haitannut se aterimien mulkkaaminen ja asettelu ja serviettien arvostelu. Seuraavalla kerralla kourin miestensä munia jos ei tuohon pätemiseen tule tolkkua.
Oisko päsmärit kotiutuneet nyt töistä että sattuisivat lukemaan.
Kertokaa nyt päsmärit, oikeasti rupes kiinnostamaan, miten te koette nää tilanteet? Kyllä tällä palstallakin on satavarmasti näitä tyyppejä, jotka aina alkaa järjestellä muiden juhlia ja elämää. Miksi teette niin?
Olen ottanut jo vuosia sitten ohjenuorakseni, että kohtelen muita niinkuin he kohtelevat minua, ja myös puhun heille samaan sävyyn.
En juokse perässä jos minua ei odoteta, vaan kävelen kaikessa rauhassa omia reittejäni.
Määräilyyn vastaan vaan, että ei käy, en halua.
Jos minua ei kuunnella, poistun paikalta koska en ole kiinnostunut toimimaan kenenkään monologien yleisönä.
Ja voi sitä tuhinan ja loukkaantumisen määrää!
Vierailija kirjoitti:
Olen ottanut jo vuosia sitten ohjenuorakseni, että kohtelen muita niinkuin he kohtelevat minua, ja myös puhun heille samaan sävyyn.
En juokse perässä jos minua ei odoteta, vaan kävelen kaikessa rauhassa omia reittejäni.
Määräilyyn vastaan vaan, että ei käy, en halua.
Jos minua ei kuunnella, poistun paikalta koska en ole kiinnostunut toimimaan kenenkään monologien yleisönä.
Ja voi sitä tuhinan ja loukkaantumisen määrää!
Tuo on periaatteessa oikein, kohdella ihmisiä samoin kuin he kohtelevat sinua. Mutta itse ainakin pelkäisin muuttuvani pikku hiljaa samanlaiseksi jos alkaisin vastata samalla mitalla. Pidän mieluummin kiinni siitä, että huomioin toisia ja olen kohtelias, mutta vältän vain viettämästä aikaa noiden rymistelijöiden kanssa. Ovat kuin norsu posliinikaupassa, henkisesti.
Alue: Aihe vapaa
Tuo on sukulaisnaisiltasi itsensä tarpeelliseksi tekemistä. Kun ei osata seurustella kuten vieraisilla kuuluisi, lunastetaan paikka tohottamalla ja tekemällä. Ei ole niin vaivaannuttavaa kun saa aina mennä tuttuun rooliin ja upottaa huomionsa pikkuleipävateihin sen sijaan että kohtaisi jonkun aidosti ja syventyisi keskusteluun.