Koirasta luopuminen avioerotilanteessa

Vierailija kirjoitti:

Sain koiran pienenä. Olisin kuollut, jos vanhemmat ois antanut sen pois yhtään mistään syystä. Pari vuotta sitten koirani kuoli vanhuuteen 15-vuotiaana.

Olet ihan kamala, ap.

No sinä varmaan olisit kantanut koirasta myös täyden vastuun ja vanhempasi avustavassa roolissa. 

Minun vanhempani veivät koirani piikille enkä ole antanut sitä isälle anteeksi. 

Luulen, että teidän kannattaisi myös luopua lapsistanne. Ovat varmasti niin hankalia pitää, kun molemmat vanhemmat vuorotöissä.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä tilanne, mutta ymmärrän hyvin. Minäkin olen joutunut luopumaan koirasta eron jälkeen - kahteenkin kertaan. Se on vaikea paikka kaikille, mutta ei sille voi mitään. Jos uusi koti on perhe, jonka tunnette, niin voiko lapsi mennä sinne tapaamaan koiraa ja voiko se tulla vaikka hoitoon teille joskus? Tai jos päädytte pitämään niin olisiko mahdollista löytää lähistöltä vaikka joku vähän vanhempi nuori, joka voisi silloin tällöin korvausta vastaan käydä lenkittämässä koirulia?

Et jumaliste ekan kerran jälkeen oppinut mitään?!? Toivottavasti jatkossa otat vain pehmoeläimiä

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että teidän kannattaisi myös luopua lapsistanne. Ovat varmasti niin hankalia pitää, kun molemmat vanhemmat vuorotöissä.

Eikös tässä juuri olla antamassa koiraa pois siksi, että pystyisi pitämään lapsista kunnolla huolen?

Sitten koiran on parempi muuttaa uuteen kotiin, jos lasta ei kiinnosta koirasta kuitenkaan huolehtia. Minä sain ekan koirani samassa iässä ja olin täysin siitä vastuussa, ihan omasta halustani. Sitten kun muutin pois kotoa niin koira jäi sinne, koska en halunnut ottaa aina maalla asunutta koiraa kaupunkiin. Senkin jälkeen huolehdin ell, madotukset, kynnenleikkuut yms asiat. Eli jos jo 13- vuotias ei halua ottaa vastuuta hoitamisesta, niin koiran voi antaa uuteen kotiin. 13-v on täysin kykenevä huolehtimaan lenkeistä ja ruuista jos vaan sattuu huvittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuolla oli hyvä ehdotus, että lapsi saisi pitää jatkossa yhteyden koiraan, saisi välillä käydä rapsuttamassa ja lenkittämässä. Voisitteko sopia sellaisesta yhdessä?

Tämä voi olla koiran kannalta huono ratkaisu. Koira ei ymmärrä tällaista käytäntöä, vaan omien ihmisten näkeminen voi laukaista eroahdistusta. Usein kodinvaihtajalle on parempi, ettei entinen perhe tapaa koiraa enää.

Vierailija kirjoitti:

Jossain sanottiin, että pitää patistaa välillä. Ei siis omasta tahdosta ole aina hoitamassa. Tuo kyllä tarkoittaa, ettei loppujen lopuksi siitä koirasta ihan hirveästi välitä. 

Vaihda tähän lauseeseen lapsi koiran tilalle ja isä lapsen tilalle. Montako perhettä Suomessa on, jossa isää pitää patistaa lapsen hoitoon? Ei siis omasta tahdosta tee... Tarkoittanee sitä, etteä loppujen lopuksi suurin osa suomalaisten lasten isistä ei välitä lapsistaan ja lapsille olisi parempi etsiä uusi koti?

Normaali 13 vuotias on ihan kykenevä huolehtimaan koirasta pääsääntöisesti itse, mikäli sen tahtoo pitää. Minä huolehdin tuon ikäisenä itse kaksi omaa koiraani, ei ongelmia. Toki vanhemmat voivat auttaa tarvittaessa, mutta päävastuu lapselle. En ymmärrä mikä tässä on ongelma? Kunhan lapselle tekee selväksi mitä koira tarvitsee (luulisi jo olevan kun se koira on ollutkin) ja miten se sitoo lapsen, siis että sitä koiraa ei voi jättää lenkittämättä vaikka olisi mielenkiintoisempaakin tekemistä tai sataisi räntää kaatamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain sanottiin, että pitää patistaa välillä. Ei siis omasta tahdosta ole aina hoitamassa. Tuo kyllä tarkoittaa, ettei loppujen lopuksi siitä koirasta ihan hirveästi välitä. 

Vaihda tähän lauseeseen lapsi koiran tilalle ja isä lapsen tilalle. Montako perhettä Suomessa on, jossa isää pitää patistaa lapsen hoitoon? Ei siis omasta tahdosta tee... Tarkoittanee sitä, etteä loppujen lopuksi suurin osa suomalaisten lasten isistä ei välitä lapsistaan ja lapsille olisi parempi etsiä uusi koti?

Ei ole harvinaista, että isä katoaa lapsen elämästä erossa. Käsittääkseni Suomessa on noin satatuhatta tällaista lasta ja olen itsekin ollut sellainen. 

Tarinan opetus: perheestä voi luopua, jos menee liian hankalaksi. Puolisosta, koirasta, ehkä lapsistakin (näin itse ajattelin lapsena vastaavassa tilanteessa)

Vierailija kirjoitti:

Tarinan opetus: perheestä voi luopua, jos menee liian hankalaksi. Puolisosta, koirasta, ehkä lapsistakin (näin itse ajattelin lapsena vastaavassa tilanteessa)

Minulle se taas opetti, että itse teen kaikkeni rakkaitteni eteen. 

Jos ajatellaan, että koiralla ei ole hyvä olla, mutta lapsi kärsii koiran poislaitosta, mutta ei suostu ottamaan vastuuta niin tarkoittaa sitä, että koira laitetaan pois. Eläin on viaton, eikä pysty käsittelemään asioita samalla tavalla, mutta sulla on velvollisuus ajatella sen parasta. Suurinta rakkautta on päästää irti.

Minulla ei ole koiraa, enkä siksi varmaankaan ymmärrä, miksi vuorotyö estää koiran hoidon? Onko koira pakko viedä pitkälle lenkille aina klo 17.00, eikä voi lenkittää aamuvuoron jälkeen iltapäivällä, iltavuoroa ennen aamupäivällä ja yövuoroa ennen iltapäivällä/alkuillasta? Lapsen harrastukset tuskin osuvat aamu- ja yövuorojen aikoihin, eli ongelmallisin on varmaan tuo iltavuoro, jos lapsi ei ehdi koulun ja harrastuksen välissä lenkittämään koiraa. Onko koiralle siis haitallista, jos se käytetään esim. klo 12 ennen töihin menoa ja seuraavan kerran klo 19 lapsen harrastuksen jälkeen? Jos on, niin miten kukaan 8-16 töissä olevakaan pystyy koiraa pitämään?

Vuorotyöläisellä on varmasti myös arkivapaita, eli aika harvoin kai edes osuu kohdalle sellaisia päiviä, ettei kukaan ehdi missään välissä koiran kanssa olla? 13-vuotias osaa varmasti jo itsestään kulkea harrastuksissa, eli siitäkään ei voi olla vanhemman aikataulut kiinni, että on joka arki-ilta kuskaamassa lasta. Ja eihän se vuorotyöläisellä onnistukaan. Toki eri asia on, jos olette molemmat jotain pelastustyöntekijöitä, joiden työvuorot kestävät 12-24h, toisaalta sitten taas on enemmän viikkolepopäiviä.

Mitä tästä opimme? ÄLÄ mene naimisiin, tee lapsia tai ota koiraa, jos et ole asiasta aivan varma.

Tuon ikäinen lapsi voi keskimäärin hyvin olla vastuussa koirasta jos haluaa sen pitää. Kuulostaa siltä että tässä tapauksessa hän ei kuitenkaan sitä ole. Ihan mahdollista niinkin. Ei kai tuossa muu auta kuin luopua koirasta. Itse sain koiranpennun tuon ikäisenä ja hoidin ja koulutin sen itse. Kilpailin sen kanssa mm tokossa parin vuoden kuluttua, tämän mainitsen verratakseni että jotkut nuoret voivat tuossa iässä olla todella innokkaita ja vastuullisia. Oma 13v tyttäreni ei saa minulta tapettavakseen edes huonekasvia, en ota mitään eläintä kun hän ei hoitokissoja hoida ilman vaatimista lainkaan. Ihmiset ovat niin erilaisia.

Kaveri erosi pitkästä liitosta ja heillä kaksi alle kouluikäistä lasta ja kaksi tosi vanhaa kissaa. Kumpikaan ei erossa halunnut kissoja, vaimo löysi ekana uuden kodin johon eläimiä ei saanut ottaa ja muutti sinne. Miehelle jäi kissat ja hänkään ei voinut ottaa niitä uuteen kotiin, kissat heivattiin johonkin löytöeläinkotiin. Lapset ihan surusta mutkalla mutta minkäs teet kun uusi elämä kutsuu.