Lapset ovat ainoa minua vanhassa, pahoinvoivassa elämässäni sidoksissa pitävä asia :(
Eli hankin lapsia, koska äitini kielsi minua olemasta aito, oma itseni, eikä minulla näin ollen ollut hyviä ystäviä. Lasten myötä sain enemmän ihmisarvoa ja siihen päättyi mielenkiitoni elää muiden elämää, eli ”annoin” miehelle lapset, eli mies ei ollut enää lasten tultua kiinnostunut suhteestaan minuun, enkä minä sellaiseen perheeseen.
Mutta lapsille on teeskenneltävä edelleen, että he ovat elämässäni ykkösasia. Vaikka haluaisin vihdoin vain päästä elämään itseäni miellyttävää elämää. Lasten vika se, etten haluaisi leikkiä kotia ei tietenkään ole.
Kommentit (2)
Ja nyt olen nähnyt, että mitään hyvää se, ettei mua hyväksytty omana itsenäni, ei ole elämääni tuonut. Lapsista on pelkkää vastuuta ja vaivaa.
Ap
Ei voida sanoa niin, koska minä HALUSIN olla oma itseni ja YRITIN kaikin voimin sitä puolustaa. Mutta se kiellettiin, haukuttiin ja arvosteltiin maan rakoon ja kamalaksi, kuka sellaista tahtoo ja kestää? Ja millä oikeudella minua kohdeltiin siten? Kuvitelin, että jollain järkevällä syyllä.
Ap