Miten ihastuksesta eroon?
Alkaa järki mennä. Muutaman vuoden on kiinnostus jo kestänyt mutta juhannuksena päässä naksahti lopullisesti.
En pysty nukkumaan enkä syömään, viikossa olen laihtunut kolme kiloa. Päässä pyörii vain herra täydellinen ja mitään muuta en enää osaa kuin haaveilla ja tuskailla. Kummatkin olemme perheellisiä joten mitään ei voi tehdä. Kenellekään en uskalla kertoa vaikka tekisi mieli kailottaa tunteet koko maailmalle. Onneksi on vauva-foorumi.
Miten tämän mielisairauden saa loppumaan?
Kommentit (29)
Pahin tuska on sillä hetkellä, kun tietää että ei voi muuta kuin luopua siitä onnen tunteesta minkä on saanut kokea rakastetun lähellä.
Loppuvuodesta itkin eron tuskaa usein pimeään yöhön.
Kerran näin tähden lennon juuri silloin, kun tuska oli repivin se on auttanut jaksamaan ja tuntemaan, että kohtaan vielä rakkaimpani joskus jossain.
Emme ole nähneet yli vuoteen enkä tiedä onko kiinostusta, mutta varattu kuitenkin kuten minäkin. Siksipä en tee millekkään mitään. Odotan vain kevyessä kivussa ja kaipauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Olisipa kamalaa jos joku ajattelisi ja unelmoisi omasta miehestä tuolla tavalla. Vaikka se ei meihin vaikuttaisikaan niin olisin silti loukkaantunut. 😕
Anteeksi 😔
-ap
Vierailija kirjoitti:
Olisipa kamalaa jos joku ajattelisi ja unelmoisi omasta miehestä tuolla tavalla. Vaikka se ei meihin vaikuttaisikaan niin olisin silti loukkaantunut. 😕
Onko se sun miehesi sellainen jumala, että tämä olisi mahdollista?

No kyllä on. Aina ystävällinen kaikille, toiset huomioiva ja erittäin komea. Tumma. Pitkä. Ihan paras mies kaikin puolin.
Vierailija kirjoitti:
Cold Turkey. Et näe, et ajattele, kaikki yhteydenpito seis. Aikansa kestää ja sitten menee tuo ihastus ohi.
Tää on hyvä neuvo! Nyt on pakko yrittää, muuten hajoo pää ihan totaalisesti.
Käy nusasemassa sitä ihastustas paljaalla ja kerro sitten kaikki likaiset ykstyiskohdat miehellesi. Takaan, että tulee muuta mietittävää kuin ihastuksesi.
Yrittäkää oman miehesi kanssa jotenkin piristää omaa parisuhdettanne ja yritä jotenkin saada tuo ihastuminen käännettyä omaan mieheesi. Yrittäkää vaikka löytää vähän omaa kahdenkeskistä aikaa ja tehdä jotain mukavaa. Keksikää vaikka joku uusi yhteinen harrastus. Pian se ulkopuolinen ihastus unohtuu, jos saat huomion kääntymään takaisin siihen omaan kultaan.
Päivitän huvikseni (aiheen keskusteluseuran puutteen vuoksi) aloitustani.
Hän on aivan mahtava. Argh. Muutamia kertoja on pakosta jouduttu tapaamaan aloituksen jälkeen ja olen varmaan ihan vinksallaan kun kuvittelen vastakaikua. Muutama hipasu, minun vahtaaminen porukassa, huomioiminen. Kuolettavaa. Tapaamisten aluksi olen onnistunut olemaan etäinen, mutta ajan kuluessa itsekuri vaan alkaa pettää ja on niin mukava jutella ja hengailla. Jälkikäteen aina ekstaasin ja morkkiksen sekaolo.
Nyt päätin että tästälähin kun tavataan (ei voi välttää) niin välttelen viimeseen asti. Somet on jo blokattu. Plääh mitä kakkaa.
Ap
Olisipa kamalaa jos joku ajattelisi ja unelmoisi omasta miehestä tuolla tavalla. Vaikka se ei meihin vaikuttaisikaan niin olisin silti loukkaantunut. 😕