NOLO ZIDANE!
Kommentit (37)
ei se silti oikeuta tollaiseen käytökseen ja siksipä lensikin ulos.
Myös kapteenina olisi pitänyt näyttää esimerkkiä joukkueelleen ja vielä nolompaa oli ettei tullut kapteenin ominaisuudessa mitaliaan noutamaan.
että tuomari sallii pelaajien kiinnipitämisen?
No, jatkoiko se italialainen peliä? Jos pahasti pukkas niin tuskin.
Peliä en nähnyt, mutta luulen että paineet olivat kovat ja hermot kireällä. Mä en tosin ymmärrä väkivaltaa jokun pallon tai kiekon takia. Silloin se ei ole enää viihdettä, ainakaan tervettä sellaista.
Ei siinä ollut hengenlähdöstä kysymys, ei todellakaan, vaikka typerä ja ikävä temppu olikin.
Ihan oikeutettua saada punanen kortti!
Mutta ei sen tuon tasoisessa pelissä toki haittaa, että tuomari ummistaa silmänsä kiinnipitäiseltä.
Italia Rules!!
Zidane käytöshäiriöinen.
Kentällä varmasti lauotaan yhtä ja toista. Se on osa peliä. Hermot pitää vaan pitää kurissa. Kyllä muuten Figokin näissä kisoissa teki samanlaisen törkeyden. Siitä vaan ei rangaistu, vaikka olisi pitänytkin.
Ainakin Le Figaro tuomitsi yksiselitteisesti Zidanen tempun.
Ihanaa, että Italia voitti pitkästä aikaa. Olen ikuinen, totaalinen Italia-fani. Lievästi huvittuneena olen seurannut " asiantuntijakommentteja" Italian pelistä. Saa nähdä, onko ensi kisoissa jo enemmän suomalaisiakin Italia-faneja. Niinhän kävi Ranskallekin, kun se voitti mestaruuden.
Domenech, astrologiauskoinen, joka ei antanut Trézeguetin pelata, koska tämä on skorpioni, varmaan vahvistui uskossaan. Tai sitten hän oli onnistunut istuttamaan epäluulon siemenen pelaajan päähän, eikä tämä kestänyt tärkeällä hetkellä.
Vierailija:
että tuomari sallii pelaajien kiinnipitämisen?
Meni kyllä Zidaneen maku täysin. Kyllä tuon tason pelaajan TÄYTYY hallita hermonsa, sanoi vastustaja mitä tahansa. Luuletteko, että joukkuetoverit olivat tyytyväisiä ja ylpeitä Zidanesta tuossa tilanteessa? Hävettävä kapteeni!
Aina ne menevät " suoraan maahan" , jos on pienintäkään toivoa saada vapari hyvästä paikasta tai keltainen kortti kaverille, puhumattakaan suorasta punaisesta tai rankusta. Kaikki pelaajat tekevät näin, mutta erityisesti italialaiset.
Ranskan ja Zidanen säälittelijät. Eipä täällä taida muita olla. Aivan sama mitä tilanteessa tapahtui. Punainen kortti oli täysin oikea ratkaisu. Ja tuomaripeli oli kyllä aivan asiallista. Teitä se vaan tuntuu niin kamalasti harmittavan, kun sattui Ranska häviämään. Parempi voitti!! Italia teki oman maalinsa ihan oikeassa pelitilanteessa, eikä mistään rankkarista. Ja ei hyvät pelaajat mihnkään tolppiin niitä palloja potki. Kyllä ne katsokaas pitää saada niiden tolppien väliin!
ovat aika väsyneitä siinä pelin loppupuolella, ja saavat pienen huilaustauon myös..
Vierailija:
Kaikki pelaajat tekevät näin, mutta erityisesti italialaiset.
ko. Italian joukkue. Portugali olisi voinut olla loppuottelussa, jos olisi keskittynyt peliin samassa määrin kuin Italian joukkue, eikä olisi kaatuillut vähän väliä omia aikojaan.
Ihan lopullinen niitti Zidanen noloudelle tuli, kun hän jätti saapumatta mitalienjakoon.
Mutta että Portugali pahempi? C. Ronaldo pilasi kisansa moisella pelleilyllä, mutta ketkä muut siellä filmasivat keskimääräistä enemmän? Portugali kaatui esim. Pauletan tehottomuuteen, Figon turhautumiseen, Hollanti-pelin kortteihin ja Ronaldon temppuiluun, ei filmaamiseen. Mutta mukava vaihtaa mielipiteitä...
Ja mitä Henryn kaatuiluun tulee, niin kyllä sitä kaveria otetaan aika lujaa. On vaan niin pirun taitava siinä maalin liepeillä.
ottelun. Italia keskittyi pelaamaan tässä turnauksessa.
Vierailija:
Mutta että Portugali pahempi? C. Ronaldo pilasi kisansa moisella pelleilyllä, mutta ketkä muut siellä filmasivat keskimääräistä enemmän? Portugali kaatui esim. Pauletan tehottomuuteen, Figon turhautumiseen, Hollanti-pelin kortteihin ja Ronaldon temppuiluun, ei filmaamiseen. Mutta mukava vaihtaa mielipiteitä...Ja mitä Henryn kaatuiluun tulee, niin kyllä sitä kaveria otetaan aika lujaa. On vaan niin pirun taitava siinä maalin liepeillä.
Ei siinä varmasti paljoa tarvi näytellä, pitäisi se jokaisen ymmärtää.
Järkyttävä temppu Zidanelta, onneksi oli viimeinen pelinsä, kun on pää noin pehmeä.
Kerrankin oikea joukku voitti :) Onnea Italialle!