Lapsikato Suomessa - Mikä olisi hyvä ratkaisu?
Minusta on aina tuntunut kummalliselta kuinka joka paikassa nuoresta pitäen puhutaan ehkäisystä ja raskautumisen vaaroista. En ole ollut ikinä sitä sorttia, että saattaisin itseni tilanteeseen, jossa on mahdollisuus raskautua tahattomasti.
Olisikohan osasyynä tähän lapsikatoon nämä melkein ala-asteelta asti pakkosyötetyt ehkäisyvalistukset ja ilmaiskondomit ja pillerit?
Tuntuu, että ehkäisy on se pääasia, ei perhesuunnittelu.
Ensisynnyttäneiden ikä on lähes 30 ja yhä useampi saa lapsen vasta yli 40 vuotiaana.
Miksi lapsia halutaan vasta niin myöhään?
Tätä palstaa lukiessa huomaa kuinka monella on repaleinen tausta. Sodan aiheuttamat traumat näkyvät yhä. Seuraava sukupolvi alkaa olla jo mieleltään terveempää, ehkä?
Mielestäni hallituksen tulisi nyt miettiä tätä asiaa myös. Miten saada nämä kohta hedelmällisyytensä menettävät lapsettomat synnytystalkoisiin? Nuoremmilla on aikaa, mutta kyllä heitäkin kohtaan pitäisi olla kannustavampia perheen perustamisen suhteen.
Mitä ajatuksia teillä muilla on tähän liittyen?
Keskustelua ja kaikenlaisia ajatuksia. Saa olla eri mieltä, mutta diskreetisti.
Kommentit (142)
Yhtä hyvät lapsilisät kuin Virossa. Kolmannesta lapsesta maksetaan jo yhden ihmisen palkka.
No tässä ollaan, N29 ja M31, ja kovasti koitetaan saada esikoista alulle. Miksi vasta nyt, no kumpikaan ei aiemmissa suhteissa päätynyt lastentekoon syystä tai toisesta, ei ollut silloinen kumppani sopiva.
Moni ikäisistäni opiskelee vielä tai on vasta ollut pari vuotta työelämässä, eikä siksi ajattele lapsia. Kyllä sitä ehtii, sanoo moni kaveri. Toisaalta aivan varmasti vuoden kahden päästä heilläkin maha pystyssä. Että älä ole huolissasi, kyllä me kolmekybäset kohta lisäännytään urakalla.
Naiset on näyttänyt jo mistä ne tykkää ja mitä ne haluaa. Mä en kuulu siihen joukkoon. en aio mitään resurssejani laittaa turhaan naisen puolesta likoon.
Vierailija kirjoitti:
Ei siihen muuta lääkettä ole, kuin hommata kymmeniä tuhansia nuoria, mukavia ja kauniita naisia aasian maista.
Nekö haluaa lapsia? Riittääkö kaikille naisille rikas mies, joka elättää vaimon ja lapset?
Lapsilisät pois hyvätuloisilta ja enemmän lapsilisää pienituloisille. Ihmisten ostovoima on nyky-Suomessa niin heikko kaikenlaisten ilmastoverojen jne takia ettei yksinkertaisesti jää rahaa lapsen elättämiseen ellei ole keskivertoa parempituloinen.
Mihin hemmetin synnytystalkoisiin? Lapsen tekeminen on elämän suurin asia ja se on aina jokaisen oma henkiläkohtainen asia ei kenenkään muun kaikista vähiten yhteiskunnan.
Ja jokainen nainen päättää itse tekeekö lapsia vai ei ja kenen kanssa, milloin ja kuinka monta.
Jokainen joka on muka huolissaan syntyvyydestä kuten ap voi tehdä itse niin monta kuin ehtii. Miksi puhutaan aina muista että muiden pitäisi tehdä? Tee itse vaikka 15, aloita jo tänään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elarit helvettiin, sitten alkaa tulla kersoja, ei ennen.
NIMENOMAAN!
Ettekö tajua, että parhaimmat siittäjät eivät kanssanne lisäänny, jos se tarkoittaa pelkkää elaria eikä mitään oikeuksia lapsella isäänsä. Moni ei ole olemassa, koska mies joutuu miettimään, onko hänellä varaa elareihin.
Mä en halua mieheltä penniäkään. Lapsen kyllä haluaisin.
40 vuotias nainen...
minä en "menetä" hedelmällisyyttä, mina saan VAPAUDEN olla ja elää ilman lapsia ja pelkoa raskaudesta.
Vaikka sinä 40v nainen et halua rahaa mieheltä ,et voi evätä elatusta koska se on LAPSELLE.
Tai sitten menet klinikalle ottamaan ruutalla siemennesteitä emättimeesi.
Vierailija kirjoitti:
Ei siihen muuta lääkettä ole, kuin hommata kymmeniä tuhansia nuoria, mukavia ja kauniita naisia aasian maista.
Olet oksettava. Naiset eivät ole mitään esineitä, joita vaan "hommataan".
Adoptiota tulisi tukea ensisijaisena vaihtoehtona ei-toivotun lapsen kohdalla ja tukea prosessissa paremmin biologista äitiä, nämä lapset on kovin toivottuja toisiin perheisiin. Adoptioon liittyvä stigma tulisi myös häivyttää.
Toisena keinona olisi lapsiperheiden ensisijaisuus m aahanmuutossa, erityisesti orpojen ja leskien.
Kotihoidontuki voisi olla tulosidonnainen ja työnantaja saada parempaa korvausta naisen ollessa kotona lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Yhden ihmisen palkalla elää juuri ja juuri hyvin yksi ihminen. Mutta jos olisin minä ja lapsi niin tarvitsisin kahden ihmisen palkan kahden ihmisen elättämiseen elättämiseen. Se lapsen elatus ja kasvattaminen ei ole mitään ilmaista tai edes huokeaa puuhaa.
No tuota varten on maailman alusta lähtien ollut olemassa sellaiset instituutiot kuin ydinperhe ja yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen avioliitto.
Mutta ne eivät ilmeisesti oikein "nappaa" ihan niin paljon kuin villi ja vapaa irtohurlumhei?
Nettiporno maksulliseksi. Jotta miehistä ois muuhunkin ku tumputtamiseen
Paroni Mynhhausen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhden ihmisen palkalla elää juuri ja juuri hyvin yksi ihminen. Mutta jos olisin minä ja lapsi niin tarvitsisin kahden ihmisen palkan kahden ihmisen elättämiseen elättämiseen. Se lapsen elatus ja kasvattaminen ei ole mitään ilmaista tai edes huokeaa puuhaa.
No tuota varten on maailman alusta lähtien ollut olemassa sellaiset instituutiot kuin ydinperhe ja yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen avioliitto.
Mutta ne eivät ilmeisesti oikein "nappaa" ihan niin paljon kuin villi ja vapaa irtohurlumhei?
Ei vaan suomimiehet eivät halua elättää vaimoa eikä lapsia. Jotkut miehet vaativat vaimoa maksamaan puolet perheen kuluista myös naisen ollessa äitiys- ja hoitovapaalla. Avioliitto ei tarkoita miehelle, että hän ottaisi vastuuta perheensä hyvinvoinnista. Monelle miehelle se tarkoittaa täysihoitoa ilman panostusta.

Tämä nimenomaan! Aina puhutaan kuinka naisten kuuluisi tehdä lisää lapsia mutta kuka niitä haluaa tehdä kun yleisesti ottaen miehet lähinnä odottavat laskujen puolittamista oli tilanne mikä vaan.. Juu ei kiitos!
Muut tehköön lapsia ja jääköön kotiorjiksi surkealla rahalla ja katsomaan kun miehet rälläävät menemään koska rahat riittää ja töitä.
Ei kuulosta yhtään itselleni sopivalta ja mieluummin olen vapaa kun vanki. Ne joidenka pää kestää niin siitä vaan :)
Vierailija kirjoitti:
Adoptiota tulisi tukea ensisijaisena vaihtoehtona ei-toivotun lapsen kohdalla ja tukea prosessissa paremmin biologista äitiä, nämä lapset on kovin toivottuja toisiin perheisiin. Adoptioon liittyvä stigma tulisi myös häivyttää.
Toisena keinona olisi lapsiperheiden ensisijaisuus m aahanmuutossa, erityisesti orpojen ja leskien.
Kotihoidontuki voisi olla tulosidonnainen ja työnantaja saada parempaa korvausta naisen ollessa kotona lapsen kanssa.
Nainen ei ole lehmä joka tekee lapsia toisille ja lapsi ei ole esine jonka voi tehdä ja antaa se eniten haluavalle. Jos et saa lasta niin et saa. Raskaus ja synnytys ei ole pikkujuttu naiselle ja siihen pitää ryhtyä vain halusta saada itselle lapsi. Kaikki muu on rumaa ja väärin.
miksi joku idiootti haluaa tämän ketjun poistoon
Lemmikkieläimet pois.
Ihmiset eivät enää hanki lapsia, kun hoitovietin voi tyydyttää pukemalla koiran.
Modet hei, laittakaa tuo spämmäävä rasistidorka jäähylle.
Miksi tehdä lapsia jos niiden kohtalo on kuolla nälkään?