Lue keskustelun säännöt.
Millaiset loukkaukset ihmissuhteissa ovat vielä "normaaleja "?
25.06.2020 |
Olen miettinyt otsikossa esittämääni kysymystä viime aikoina . Mikä vielä on normaalia ja siedettävää? Missä kohtaa kannattaa taas jo päättää ihmissuhde? Tietysti eri ihmisillä tämä vaihtelee.
Oma taustani on se, että kasvoin perheessä, jossa oli jonkin verran väkivaltaa, mutta ei sen ajan mittareilla (80- luvun loppu) pahaa. Sain lapsena kuulla paljon moitteita eikä minua kannustettu tavoittelemaan unelmiani. Nuorena aikuisena muutin sitten kauas lapsuuden ympyröistäni ja tutustuin ihmisiin, joiden elämänpiirissä tuo ei ollut normaalia. Opin, että on ihmisiä, jotka kannustavat toisia ja jotka viihtyvät perhernjäseniensä kanssa.
Muutama vuosi sitten muutin takaisin lapsuuden seuduille. Vanhemmat ovat nyt iäkkäitä ja tarvitsevat myös jonkin verran apua. Huomaan että edelleen tietyt asiat menevät ihon alle. Pienet negatiiviset kommentit, kuten huomiota ulkonästäni ( oletko lihonut, onpas sinulla pahat silmäpussit) tai laiskuudesta (jos rankan työviikon päälle huilaan ja annan joidenkin kotitöiden olla rempallaan). Pieniä asioita, jotka jatkuvasti kuultuina edelleen loukkaavat. Missä teillä menisi rajat? Mitä sietäisitte ihmisiltä, jotka eivät tunne muuta tapaa käyttäytyä ja olla?
Kommentit (35)
Vanhoilta ihmisiltä katsoisin enemmän läpi sormien kuin muilta. He ovat oman aikansa kasvattamia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen niin lyhyitä vierailuja, etteivät ne ala aiheuttaa harmitusta.
Vierailija kirjoitti:
Teen niin lyhyitä vierailuja, etteivät ne ala aiheuttaa harmitusta.
Näin olen tehnytkin. Mutta huomaan että joskus pinna kiristyy jo lyhyelläkin käynnillä ( varsinkin jos ensimmäinen kommentti jonka tullessani kuulen on jo nehatiivinen).
Samalla olen harmissani heidän puolestaan. Kaipaavat kuitenkin seuraa ja ystäväpiiri harventunut. Ystävilleen ovat aina olleet kohteliasmpia...myrkylliset kommentit oppineet kohdistamaan vain lähipiiriinsä. -ap
Nollalinja. Jos toisella on tapana heittää jotain ikävää, niin ei ole pakko olla sellaisessa ihmissuhteessa, ehkä hän sopii paremmin yhteen jonkun toisen kanssa. Se kertoo että jokin ei ole kohdallaan ihmissuhteessa, ei välitä tai toisella on eri tapa toimia, pahimmillaan taas luonnehäiriö. Tai stressiä. Ehkä lähisukulaiseen voi ottaa taas etäisyyttä jollain tavalla. Haluaahan sitä kuulla jos on joku epäkohta, mutta on hyvin eri tapoja esittää se ja onko siihen joka hetki tarvetta. Jos toinen koko ajan tarttuu sanoihin ja hyökkää, se ei voi toimia pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen niin lyhyitä vierailuja, etteivät ne ala aiheuttaa harmitusta.
Näin olen tehnytkin. Mutta huomaan että joskus pinna kiristyy jo lyhyelläkin käynnillä ( varsinkin jos ensimmäinen kommentti jonka tullessani kuulen on jo nehatiivinen).
Samalla olen harmissani heidän puolestaan. Kaipaavat kuitenkin seuraa ja ystäväpiiri harventunut. Ystävilleen ovat aina olleet kohteliasmpia...myrkylliset kommentit oppineet kohdistamaan vain lähipiiriinsä. -ap
Tiedän tasan tarkkaan, mistä puhut. Omat vanhempani, äiti varsinkin, ovat aina olleet ilkeitä minua kohtaan. Jatkuvaa pientä ja isompaa piikittelyä, vähättelyä ja voivottelua. Silti ovat selkeästi harmissaan siitä, että nähdään niin harvoin. Ja tietenkin itsekin haluaisin nähdä vanhempiani useammin, ellei siitä aina tulisi vain paha mieli itselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua minullekin tällainen.
Ihmiset reagoivat eri tavalla ja kestävät eri tavalla asioita, joten mun neuvo ei kaikille sovi. Mä yksinkertaisesti sain tarpeeksi siitä piiloalistamisesta ja väheksymisestä. Avasin suuni joka kerta, kun meni kommentti pinnan alle. Vanhemmat ei siitä tietenkään tykänneet, mutta kun joka kerta ilmoitin, että en kuuntele, niin kommentit ovat vähentyneet. Välit ovat viileämmät, mutta ei mua haittaa, uskalsin viimeinkin tehdä rajani selväksi.
Sellaiset jotka voivat pelastaa terveyden vielä 80 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen niin lyhyitä vierailuja, etteivät ne ala aiheuttaa harmitusta.
Näin olen tehnytkin. Mutta huomaan että joskus pinna kiristyy jo lyhyelläkin käynnillä ( varsinkin jos ensimmäinen kommentti jonka tullessani kuulen on jo nehatiivinen).
Samalla olen harmissani heidän puolestaan. Kaipaavat kuitenkin seuraa ja ystäväpiiri harventunut. Ystävilleen ovat aina olleet kohteliasmpia...myrkylliset kommentit oppineet kohdistamaan vain lähipiiriinsä. -ap
Tiedän tasan tarkkaan, mistä puhut. Omat vanhempani, äiti varsinkin, ovat aina olleet ilkeitä minua kohtaan. Jatkuvaa pientä ja isompaa piikittelyä, vähättelyä ja voivottelua. Silti ovat selkeästi harmissaan siitä, että nähdään niin harvoin. Ja tietenkin itsekin haluaisin nähdä vanhempiani useammin, ellei siitä aina tulisi vain paha mieli itselle.
Juuri tuollaista se on! Eikä varmasti olla ainoita...Tuntuu että tietyssä ikäpolvessa tuo on hyvinkin yleistä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tuttua minullekin tällainen.
Ihmiset reagoivat eri tavalla ja kestävät eri tavalla asioita, joten mun neuvo ei kaikille sovi. Mä yksinkertaisesti sain tarpeeksi siitä piiloalistamisesta ja väheksymisestä. Avasin suuni joka kerta, kun meni kommentti pinnan alle. Vanhemmat ei siitä tietenkään tykänneet, mutta kun joka kerta ilmoitin, että en kuuntele, niin kommentit ovat vähentyneet. Välit ovat viileämmät, mutta ei mua haittaa, uskalsin viimeinkin tehdä rajani selväksi.
Aivan hyvä neuvo. Jossain määrin olen tuota myös tehnyt, mutta en noin systemaattisesti. Ehkä tuo auttaisi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-luvulla syntyneiden vanhemmat...hyvä ketju...
Mulla loppui sietokyky kun sitä samaa vittuilua alettiin kohdistaa mun lapsiin.
Ei montaa kertaa tarvinnut miettiä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla loppui sietokyky kun sitä samaa vittuilua alettiin kohdistaa mun lapsiin.
Ei montaa kertaa tarvinnut miettiä enää.
Mitä teit? Katkaisitko välit, sanoitko jotain sanallista vai mitä? Ap
Tapauskohtaista. Jos joku käyttäytyy loukkaavasti, asiasta puhuminen ei yleensä saa muutosta aikaan ja saattaa pahentaakin tilannetta. Sitten täytyy vain miettiä, onko tässä ihmisessä kuitenkin niin paljon hyviä puolia, että haluan olla hänen kanssaan tekemisissä niistä huonoista puolista huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaiset, joista toinen ei loukkaannu. Loukkaantuminen vaihtelee hurjasti eri yksilöiden välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttua minullekin tällainen.
Ihmiset reagoivat eri tavalla ja kestävät eri tavalla asioita, joten mun neuvo ei kaikille sovi. Mä yksinkertaisesti sain tarpeeksi siitä piiloalistamisesta ja väheksymisestä. Avasin suuni joka kerta, kun meni kommentti pinnan alle. Vanhemmat ei siitä tietenkään tykänneet, mutta kun joka kerta ilmoitin, että en kuuntele, niin kommentit ovat vähentyneet. Välit ovat viileämmät, mutta ei mua haittaa, uskalsin viimeinkin tehdä rajani selväksi.
Aivan hyvä neuvo. Jossain määrin olen tuota myös tehnyt, mutta en noin systemaattisesti. Ehkä tuo auttaisi. Ap
Pakko lisätä, että kummasti nosti itsetuntoa. Yllättävän vaikea on alkaa pitämään puoliaan, varsinkin jos ihan lapsesta asti on tehty selväksi, että sun täytyy "ansaita paikkasi", hyväksyntää mahdollisesti oli luvassa, jos miellytti tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Tapauskohtaista. Jos joku käyttäytyy loukkaavasti, asiasta puhuminen ei yleensä saa muutosta aikaan ja saattaa pahentaakin tilannetta. Sitten täytyy vain miettiä, onko tässä ihmisessä kuitenkin niin paljon hyviä puolia, että haluan olla hänen kanssaan tekemisissä niistä huonoista puolista huolimatta.
Muiden kuin vanhempien kohdalla toimin noin. Jos muut aiheuttaisivat noin paljon pahaa mieltä, varmasti olisin jo välit katkaissut. En tiedä onko se sitten velvollisuudentunnetta vai mitä...vai sitä että lapsi kasvaa rakastamaan vanhempiaan, tekivätpä nämä mitä vain. Side on kuitenkin tunnetasolla vahvempi kuin moniin muihin...ja lopullisten ratkaisujen teko vaikeampaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapauskohtaista. Jos joku käyttäytyy loukkaavasti, asiasta puhuminen ei yleensä saa muutosta aikaan ja saattaa pahentaakin tilannetta. Sitten täytyy vain miettiä, onko tässä ihmisessä kuitenkin niin paljon hyviä puolia, että haluan olla hänen kanssaan tekemisissä niistä huonoista puolista huolimatta.
Muiden kuin vanhempien kohdalla toimin noin. Jos muut aiheuttaisivat noin paljon pahaa mieltä, varmasti olisin jo välit katkaissut. En tiedä onko se sitten velvollisuudentunnetta vai mitä...vai sitä että lapsi kasvaa rakastamaan vanhempiaan, tekivätpä nämä mitä vain. Side on kuitenkin tunnetasolla vahvempi kuin moniin muihin...ja lopullisten ratkaisujen teko vaikeampaa. Ap
Minä pitäisin yhteyttä vanhempiin joka tapauksessa, oli rakkautta tai ei. Omat vanhemmat nyt kuitenkin ovat omat vanhemmat, vaikka olisivat sarjamurhaajia.
Periaatteessa jokainen lausuttu loukkaus on kuin ilmoitus epäonnistumisesta, se mitä suuhun jäi jäljelle, kun mitään hyödyllistä ei osattu sanoa. Ikävää kuultavaa toki.
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset, joista toinen ei loukkaannu. Loukkaantuminen vaihtelee hurjasti eri yksilöiden välillä.
Niin vaihtelee. Omat vanhempani pitävät käytöstään normaalina ja minua "herkkänahkaisena ". Olen kuitenkin pitkään elänyt piireissä joissa toisen ulkonäön tai luonteen tai elämänvalintojen arvostelu ei ole hyväksyttävää. En enää itse pidä sitä normaalina. Ap
Vttuilisin aikani sillä idealla, että haistattisin vtut kuitenkin koko porukalle.
Zinc