Lue keskustelun säännöt.
Taas kesälomalla vanhalle kotipaikkakunnalle enkä jaksa!
25.06.2020 |
Ok, myönnän jo valmiiksi, että valitan turhasta ja voisin vain sanoa ei ja jäädä kotiin. Mutta kaipaan vertaiskeskustelua niiden kanssa, jotka ovat muuttaneet kauas lapsuuden kotipaikkakunnalta, jonne on jäänyt koko suku ja suurin osa vanhoista kavereista. Koska arki menee töissä ja matkaa on 500 km suuntaansa, reissuja tehdään lähinnä pidemmillä lomilla.
Ja voi että se on alkanut viime vuosina tökkimään pahasti. Juostaan omien (sekä minun että miehen) vanhempien luona ja sisarusten luona. Kaverit laittavat viestiä, että milloin tulet ja asettavat tarkat reunaehdot, milloin heille sopii tavata. Jos tämä aika ei käy, koska reunaehtoja tulee muualtakin, vedetään herne nenään. Joka kyläpaikassa voivotellaan, että taasko te menette ja näin vähän aikaako te nyt viivyitte. Omat vanhemmat haluavat luonnollisesti, että heillä yövytään ja loukkaantuvat ja ihmettelevät, jos menemme hotelliin. Teini-ikäiset lapset haluavat toki nähdä isovanhempia ja serkkuja, mutta kaipaavat jo muutaman päivän päästä takaisin kotiin omien kavereidensa luo.
Reissut ovat kaikille stressaavia ja yleensä vain odotan, että saan auton nokan kohti motaria ja omaa kotia. Samalla tunnen äärimmäisen huonoa omaatuntoa, koska omat vanhemmat ovat jo iäkkäitä ja kaikki muutkin haluavat nähdä meitä. Ja sitten me menemme sinne valmiiksi pinna kireällä ja suhaamme paikasta toiseen. Mutta kyllä, taas ollaan lähdössä reiluksi viikoksi ja sitten jo alkaakin loman loppusuora.
Kokeeko muut ristiriitaisia tunteita näitä reissuja kohtaan?
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että vanhemmat rasittaa vaatimuksillaan, mutta miten te jaksatte pitää kotopuolen kavereihin yhteyksiä vielä vuosien jälkeen, saatika stressata sattuuko aikataulut yksiin heidän kanssaan? Itse olen asunut jo yli 15 vuotta muualla, olen jo täysin eri ihminen kuin silloin ja muutenkin elämä on muokannut. En kyllä suoraan sanottuna näe mitään mielenkiintoa bongata vanhoja kavereita kun käyn kerran vuodessa pakollisella kohteliaisuuskäynnillä lapsuudenkotonani. Silloinkin vain unelmoin siitä hetkestä kun voin hypätä autoon ja kääntää keulan kohti Helsinkiä..
Olen 38-vuotias, tapasin parhaan ystäväni yläasteen alussa. Hän asuu synnyinpaikkakunnalla, minä ulkomailla. En oikein ymmärrä, miksi minun pitäisi katkaista välit. Koska olemme tunteneet vuosikausia ja näemme toisiamme todella harvoin? Jotenkin kummallinen ajattelutapa sinulla.
Lisään vielä, että joillakin meistä on hyvät välit vanhempiinsa ja heitä on ilo nähdä. Ei ole kyse pakollisesta tai mitenkään vastenmielisestä käynnistä. Minulla on tällä hetkellä suorastaan ikävä äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootte te outoa sakkia ja teillä on oudot vanhemmat. Onko tuo alimpien sosiaaliluokkien elämää?
Ilmeisesti. Minä en ole koskaan tavannut moista touhua.
Sivistyneet ihmiset viettävät aikansa toisin.Juuri noin. En koskaan ole tuommoista nähnyt, en itsellä eikä ystäväporukassa.
Olemne mielellämme yhdessä, osaamme sanoa, jos vierailu ei sovi. Kun olemne yhdessä suunnittelemme kivaa tekemistä, tai lueskelemme puutarhassa. Kun menemme vanhemmillemme he piipahtavat ystävissään ilman mritä jne.
Ja ymmärrän hyvin, etteivät vanhempani enää jaksa matkaa niin hyvin me ja lapsille on kivaa päästä kotoa pois. Nukkua vierasmajassa tai leikkimökissä, usein isä on koonnut heille teltan, ovat hommanneet ison uima-altaan, se odottaa lapsia. Talvella on liukumäet, lumilinnat ja pieni luistelukenttä. Äiti laittaa hyvää ruokaa ja isä touhuaa lasten kanssa. Illalla äiti lukee lapsille samoja kirjoja kuin minulke kun olin lapsi.Ei taida tuollaisenaan enää toimia muutaman vuoden päästä, kun lapset ovat isompia.
Ne lapset ovat nykyään iältään 25 - 42 välillä, nythän tämä vasta toimiikin. Kun lapset oli pieniä, mentiin lasten ehdoilla, palkkasimme lapsenvahteja tarpeen mukaan iltabileitä varten. Nyt ei kakarat enää vahtia tarvitse. Heillä on ovat kokoontumisensa.
Siis hetkinen. Puhummeko eri asioista? Tuskinpa teidän yli 25-vuotiaat esimerkiksi nukkuvat leikkimökissä, leikkivät lumilinnoissa tai kuuntelevat illalla, kun äiti lukee lastenkirjaa.
Ei, vaan syyllinen olen minä, joka lainasin väärää ketjua. Sori.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että vanhemmat rasittaa vaatimuksillaan, mutta miten te jaksatte pitää kotopuolen kavereihin yhteyksiä vielä vuosien jälkeen, saatika stressata sattuuko aikataulut yksiin heidän kanssaan? Itse olen asunut jo yli 15 vuotta muualla, olen jo täysin eri ihminen kuin silloin ja muutenkin elämä on muokannut. En kyllä suoraan sanottuna näe mitään mielenkiintoa bongata vanhoja kavereita kun käyn kerran vuodessa pakollisella kohteliaisuuskäynnillä lapsuudenkotonani. Silloinkin vain unelmoin siitä hetkestä kun voin hypätä autoon ja kääntää keulan kohti Helsinkiä..
Minä olen täysin sama ihminen kuin 18 vuotta sitten, kun kirjoitin ylioppilaaksikin. Niin ovat silloiset kaverinikin, jotka ovat myös nykyisiä kavereitani.
On suomalaisten sosiaalinen kanssakäyminen kyllä umpisurkeaa. Omia vanhempia ja sisaruksia ei haluta nähdä, koska on puoliso ja lapset ja halutaan vaan olla heidän kanssa. Hyi sssssaatana, mikä riesa, jos joku täti, tai pahin mahdollinen eli anoppi, haluaisi nähdä. Kaverisuhteita ylläpidetään vuosittaisella viestillä ja sitten ihmetellään avioeron jälkeen, että kavereita ei ookaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että vanhemmat rasittaa vaatimuksillaan, mutta miten te jaksatte pitää kotopuolen kavereihin yhteyksiä vielä vuosien jälkeen, saatika stressata sattuuko aikataulut yksiin heidän kanssaan? Itse olen asunut jo yli 15 vuotta muualla, olen jo täysin eri ihminen kuin silloin ja muutenkin elämä on muokannut. En kyllä suoraan sanottuna näe mitään mielenkiintoa bongata vanhoja kavereita kun käyn kerran vuodessa pakollisella kohteliaisuuskäynnillä lapsuudenkotonani. Silloinkin vain unelmoin siitä hetkestä kun voin hypätä autoon ja kääntää keulan kohti Helsinkiä..
Minä olen täysin sama ihminen kuin 18 vuotta sitten, kun kirjoitin ylioppilaaksikin. Niin ovat silloiset kaverinikin, jotka ovat myös nykyisiä kavereitani.
Sama juttu täälläkin. Vietimme juuri kotipaikkakunnalla juhannusta kouluaikaisten kavereiden kanssa. Kuten aina ja myös joulun aikaan jne. Samalla näkee kätevästi myös vanhemmat, heillä tosin vierailen useamminkin. Kaikkihan me kaveriporukassa jollain tavalla olemme muuttuneet ja paljon on ollut iloja ja suruja vuosien aikana. Mutta nyt kun olemme jo 45v ja minäkin asunut muualla jo 26 vuotta, niin vanhojen ystävien arvo on kasvanut entisestään.
Ja tuo on hyvä pointti, että moni tälläkin palstalla valittaa eron tultua, kun kaverit jäi vanhalle paikkakunnalle ja yksinäistä on. Näin ei tarvitse olla, mutta viitseliäisyyttähän se vähän vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On suomalaisten sosiaalinen kanssakäyminen kyllä umpisurkeaa. Omia vanhempia ja sisaruksia ei haluta nähdä, koska on puoliso ja lapset ja halutaan vaan olla heidän kanssa. Hyi sssssaatana, mikä riesa, jos joku täti, tai pahin mahdollinen eli anoppi, haluaisi nähdä. Kaverisuhteita ylläpidetään vuosittaisella viestillä ja sitten ihmetellään avioeron jälkeen, että kavereita ei ookaan.
Yhteyttä voi oitää nykyisin monella eri tapaa. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla yhteydessä sukulaisiinsa. Kuitenkin kaikki asutaan satojen kilometrien päässä toisistamme. Kaikilla on omat työ ja perhekuviot, lapset , harrastukset. Lomat ja vapaa-aika ei vaan aina riitä aikataulujen yhteensovittelemiseen eri perheiden kesken. Välillä onvaikea jo ihan siinä ydinperheessäkään ennättää tehdä kaikkea mitä on ajatellut.
Itse en ole sama ihminen kuin kouluaikana . En edes sama kuin opiskeluaikana. Kyllä tuon ajan ystävät ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jääneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että vanhemmat rasittaa vaatimuksillaan, mutta miten te jaksatte pitää kotopuolen kavereihin yhteyksiä vielä vuosien jälkeen, saatika stressata sattuuko aikataulut yksiin heidän kanssaan? Itse olen asunut jo yli 15 vuotta muualla, olen jo täysin eri ihminen kuin silloin ja muutenkin elämä on muokannut. En kyllä suoraan sanottuna näe mitään mielenkiintoa bongata vanhoja kavereita kun käyn kerran vuodessa pakollisella kohteliaisuuskäynnillä lapsuudenkotonani. Silloinkin vain unelmoin siitä hetkestä kun voin hypätä autoon ja kääntää keulan kohti Helsinkiä..
Minä olen täysin sama ihminen kuin 18 vuotta sitten, kun kirjoitin ylioppilaaksikin. Niin ovat silloiset kaverinikin, jotka ovat myös nykyisiä kavereitani.
Minulla taas ei ole mitään yhteistä lukioaikaisten ystävien kanssa. Toki alkuun yritettiin pitää yhteyttä, mutta yksinkertaisesti etäännyttäviä asioita oli enemmän kuin yhdistäviä. Toki tähän on vaikuttanut myös se, että ainoana lähdin opiskelemaan Helsinkiin ja valmistuttua muutin vielä kauemmas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On suomalaisten sosiaalinen kanssakäyminen kyllä umpisurkeaa. Omia vanhempia ja sisaruksia ei haluta nähdä, koska on puoliso ja lapset ja halutaan vaan olla heidän kanssa. Hyi sssssaatana, mikä riesa, jos joku täti, tai pahin mahdollinen eli anoppi, haluaisi nähdä. Kaverisuhteita ylläpidetään vuosittaisella viestillä ja sitten ihmetellään avioeron jälkeen, että kavereita ei ookaan.
Ongelmahan tässäkin ketjussa on se, että nämä näkemistä haluavat eivät ole itse valmiita näkemään pienintäkään vaivaa siihen näkemiseen. Odotetaan ja vaaditaan, että poismuuttanytut aina matkustaa vaikka kuinka hankalasti sinne tapaamiseen. Itse ei olla ikinä valmiita toimimaan vastavuoroisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että vanhemmat rasittaa vaatimuksillaan, mutta miten te jaksatte pitää kotopuolen kavereihin yhteyksiä vielä vuosien jälkeen, saatika stressata sattuuko aikataulut yksiin heidän kanssaan? Itse olen asunut jo yli 15 vuotta muualla, olen jo täysin eri ihminen kuin silloin ja muutenkin elämä on muokannut. En kyllä suoraan sanottuna näe mitään mielenkiintoa bongata vanhoja kavereita kun käyn kerran vuodessa pakollisella kohteliaisuuskäynnillä lapsuudenkotonani. Silloinkin vain unelmoin siitä hetkestä kun voin hypätä autoon ja kääntää keulan kohti Helsinkiä..
Minä olen täysin sama ihminen kuin 18 vuotta sitten, kun kirjoitin ylioppilaaksikin. Niin ovat silloiset kaverinikin, jotka ovat myös nykyisiä kavereitani.
Minulla taas ei ole mitään yhteistä lukioaikaisten ystävien kanssa. Toki alkuun yritettiin pitää yhteyttä, mutta yksinkertaisesti etäännyttäviä asioita oli enemmän kuin yhdistäviä. Toki tähän on vaikuttanut myös se, että ainoana lähdin opiskelemaan Helsinkiin ja valmistuttua muutin vielä kauemmas.
Sama. Muut jäivät niille sijolleen, itse lähdin Helsinkiin opiskelemaan. Alkuun pidettiin yhteyttä, sitten se vähitellen väheni ja lopulta loppui. Elämään tuli uusia ihmisiä ja asioita, ei siinä sen dramaattisempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On suomalaisten sosiaalinen kanssakäyminen kyllä umpisurkeaa. Omia vanhempia ja sisaruksia ei haluta nähdä, koska on puoliso ja lapset ja halutaan vaan olla heidän kanssa. Hyi sssssaatana, mikä riesa, jos joku täti, tai pahin mahdollinen eli anoppi, haluaisi nähdä. Kaverisuhteita ylläpidetään vuosittaisella viestillä ja sitten ihmetellään avioeron jälkeen, että kavereita ei ookaan.
Ei kyse ole siitä, ettei haluttaisi nähdä. Ongelma on vain se, että kun verrattain harvoin ehtii käymään, pitäisi nähdä kaikki muutaman päivän aikana. Lopputuloksena palataan rättiväsyneinä kotiin, kun ollaan juostu kyläpaikasta toiseen ja kuunneltu, että pitäisi nähdä useammin ja pidempään. Mutta aina se on meidän vastuulla nämä tapaamiset järjestellä ja sinne ajella, muiden on kuulemma meille niin pitkä matka. Vaikka se, että meille tultaisiin kylään, tarkoittaisi sitä, että voisimme keskittyä vain vieraaseen itseensä emmekä vilkuilisi kelloa ehtiäksemme nähdä ne, jotka ovat meidät ilmaisseet haluavansa nähdä.
Sen takia nämä reissut ahdistavat, ei siksi, että niitä ihmisiä ei haluaisi tavata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootte te outoa sakkia ja teillä on oudot vanhemmat. Onko tuo alimpien sosiaaliluokkien elämää?
Ilmeisesti. Minä en ole koskaan tavannut moista touhua.
Sivistyneet ihmiset viettävät aikansa toisin.Juuri noin. En koskaan ole tuommoista nähnyt, en itsellä eikä ystäväporukassa.
Olemne mielellämme yhdessä, osaamme sanoa, jos vierailu ei sovi. Kun olemne yhdessä suunnittelemme kivaa tekemistä, tai lueskelemme puutarhassa. Kun menemme vanhemmillemme he piipahtavat ystävissään ilman mritä jne.
Ja ymmärrän hyvin, etteivät vanhempani enää jaksa matkaa niin hyvin me ja lapsille on kivaa päästä kotoa pois. Nukkua vierasmajassa tai leikkimökissä, usein isä on koonnut heille teltan, ovat hommanneet ison uima-altaan, se odottaa lapsia. Talvella on liukumäet, lumilinnat ja pieni luistelukenttä. Äiti laittaa hyvää ruokaa ja isä touhuaa lasten kanssa. Illalla äiti lukee lapsille samoja kirjoja kuin minulke kun olin lapsi.
No teillä on kyllä ihanat isovanhemmat. Meillä mummo ja pappa juo viiniä kaiket illat. Kaikki täytyy tehdä, mieluiten ruokakin tuoda valmiina. Silti harmittelevat kun teinit ei enää viihdy siellä, miksipä viihtyisivät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joop kirjoitti:
Vuokraa kotipaikkakunnalta mökki pariksi päiväksi ja ilmoita sukulaisille/kavereille että siellä saa tulla käymään. Turha viettää lomaansa ajellen talosta toiseen.
Laimenee kummasti se pertti-inkeri serkun tapaamisinto ja kukaan ei loukkaannu.
Toimin itse juuri näin. Vuokraamme miehen kanssa kotipaikkakunnalta mökin, jossa ystävät ja sukulaiset voivat tulla halutessaan käymään. Yleensä vielä isompi satsi porukkaa tulee samana päivänä, joten jää myös vapaita lomapäiviä. Hyvin on toiminut.
Meillä oli tapana tehdä niin, että vuokrattiin mökki joko kotipaikkakunnalta tai sitten jostain siitä läheltä. Vanhempien luona käytiin, sisarukset perheineen kutsuttiin mökille yhtenä päivänä ja kavereita toisena, muu aika oltiin enimmäkseen omalla porukalla. Yhteen aikaan lasten serkkuja jäi yöksi tai pariksi mökille ja heitä joko haettiin tai sitten vietiin kotiinsa ja siinä tuli myös nähtyä perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viitsitkin valittaa. Mulla ei ole yhtään kaveria kotiseudulla, vain äitiä ja veljeä ja veljentytärtä tapaan.
En tunne muita ihmisiä.
Yksin, yksin siellä.Minä ainakin viitsin. Koska kuinka monta kertaa ne siellä asuvat ihmiset ovat kutsuista huolimatta ajelleet lomallaan meitä tapaamaan? Aivan, nolla. Mutta meidän sopii kyllä ajaa sinne joka lomalla syyllistettäväksi (just tuo "nytkö te jo lähdette").
Asuimme vaimon opiskeluaikana n. 400km päässä ja tuttu tunne. Erottuivat jyvät akanoista.
Yksi ystäväperhe sen 4v aikana kävi meillä ja he ovatkin pysyneet ystävinä.
Opimme rakentamaan oman elämämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootte te outoa sakkia ja teillä on oudot vanhemmat. Onko tuo alimpien sosiaaliluokkien elämää?
Ilmeisesti. Minä en ole koskaan tavannut moista touhua.
Sivistyneet ihmiset viettävät aikansa toisin.Juuri noin. En koskaan ole tuommoista nähnyt, en itsellä eikä ystäväporukassa.
Olemne mielellämme yhdessä, osaamme sanoa, jos vierailu ei sovi. Kun olemne yhdessä suunnittelemme kivaa tekemistä, tai lueskelemme puutarhassa. Kun menemme vanhemmillemme he piipahtavat ystävissään ilman mritä jne.
Ja ymmärrän hyvin, etteivät vanhempani enää jaksa matkaa niin hyvin me ja lapsille on kivaa päästä kotoa pois. Nukkua vierasmajassa tai leikkimökissä, usein isä on koonnut heille teltan, ovat hommanneet ison uima-altaan, se odottaa lapsia. Talvella on liukumäet, lumilinnat ja pieni luistelukenttä. Äiti laittaa hyvää ruokaa ja isä touhuaa lasten kanssa. Illalla äiti lukee lapsille samoja kirjoja kuin minulke kun olin lapsi.No teillä on kyllä ihanat isovanhemmat. Meillä mummo ja pappa juo viiniä kaiket illat. Kaikki täytyy tehdä, mieluiten ruokakin tuoda valmiina. Silti harmittelevat kun teinit ei enää viihdy siellä, miksipä viihtyisivät?
Meillä taas isovanhemmat kerjäsi esikoisen synnyttyä jatkuvasti käymään ja viipymään kunnolla. Sitten he sanoivat että ovat lomalla viikolla x, tulkaa silloin. Muutin kaikki suunnitelmamme, järjestin niin, että voimme matkustaa ja matkustin hankalasti pienen taaperon kanssa junalla kotipaikkakunnalle. Ensimmäisenä iltana kävi ilmi , että vanhemmat lähtee kaveriporukkansa kanssa jonnekin mökille hornankuuseen ja viipyy koko viikonlopun. Maanantaina sitten palasivat ja olivat sopineet, että toisella porukalla lähtevät jonnekin kesätapahtumaan useammaksi päiväksi. Toki palasivat siten, että pystyivät meidät lähtöpäivänä asemalle viemään. Ja voivoi kun ei ennätetty mitään. Teidän pitäisi käydä useammin ja pitempään jnejne. Arvatkaa kiinostaako?
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli tapana tehdä niin, että vuokrattiin mökki joko kotipaikkakunnalta tai sitten jostain siitä läheltä. Vanhempien luona käytiin, sisarukset perheineen kutsuttiin mökille yhtenä päivänä ja kavereita toisena, muu aika oltiin enimmäkseen omalla porukalla. Yhteen aikaan lasten serkkuja jäi yöksi tai pariksi mökille ja heitä joko haettiin tai sitten vietiin kotiinsa ja siinä tuli myös nähtyä perhettä.
Kaikilla ei ole varaa ja mahdollisuuksia mökkejä vuokrailla. Ja vaikka olisikin kotiseudulla niitä ei edes ole tarjolla.
Pitkä viikonloppu kotikonnuilla riittää. Jo ihan teinienkin takia viikko kohtuuton aika. Nyt vielä koronaakin ja suositus vähemmän kontakteja joten vanhemmat ja lähiystävät ehtii tuossa ajassa hyvin tavata,
Minä asun nykyään 760 kilometrin päässä kotipaikkakunnaltani. Pisin kotimatka oli kun asuimme USAssa neljä vuotta, lyhin on tämä nykyinen. Ivasi ei nyt oikein pure, mutta kiva jos helpotti.
😏