Lue keskustelun säännöt.
Taas kesälomalla vanhalle kotipaikkakunnalle enkä jaksa!
25.06.2020 |
Ok, myönnän jo valmiiksi, että valitan turhasta ja voisin vain sanoa ei ja jäädä kotiin. Mutta kaipaan vertaiskeskustelua niiden kanssa, jotka ovat muuttaneet kauas lapsuuden kotipaikkakunnalta, jonne on jäänyt koko suku ja suurin osa vanhoista kavereista. Koska arki menee töissä ja matkaa on 500 km suuntaansa, reissuja tehdään lähinnä pidemmillä lomilla.
Ja voi että se on alkanut viime vuosina tökkimään pahasti. Juostaan omien (sekä minun että miehen) vanhempien luona ja sisarusten luona. Kaverit laittavat viestiä, että milloin tulet ja asettavat tarkat reunaehdot, milloin heille sopii tavata. Jos tämä aika ei käy, koska reunaehtoja tulee muualtakin, vedetään herne nenään. Joka kyläpaikassa voivotellaan, että taasko te menette ja näin vähän aikaako te nyt viivyitte. Omat vanhemmat haluavat luonnollisesti, että heillä yövytään ja loukkaantuvat ja ihmettelevät, jos menemme hotelliin. Teini-ikäiset lapset haluavat toki nähdä isovanhempia ja serkkuja, mutta kaipaavat jo muutaman päivän päästä takaisin kotiin omien kavereidensa luo.
Reissut ovat kaikille stressaavia ja yleensä vain odotan, että saan auton nokan kohti motaria ja omaa kotia. Samalla tunnen äärimmäisen huonoa omaatuntoa, koska omat vanhemmat ovat jo iäkkäitä ja kaikki muutkin haluavat nähdä meitä. Ja sitten me menemme sinne valmiiksi pinna kireällä ja suhaamme paikasta toiseen. Mutta kyllä, taas ollaan lähdössä reiluksi viikoksi ja sitten jo alkaakin loman loppusuora.
Kokeeko muut ristiriitaisia tunteita näitä reissuja kohtaan?
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän pitäisi vältellä lähikontakteja, joten tänä kesänä on "helppoa"...
No meillä ainakin vanhempani ilmoittivat, että haluavat ehdottomasti tavata meitä, mutta ulkona. Varadun siis istumaan kolme päivää pihalla tihkusateessa.
Meillä oli kotikotona puutalkoot äidille parhaaseen korona-aikaan. Ei päästy sisälle ollenkaan vaan ruokakin tarjoiltiin ulos. Maaliskuussa. Onneksi sentään oli vanha ulkohuussi käytössä.
Me ostimme vanhemmille tänä vuonna valmiit puut, he eivät enää itse jaksa tehdä, ja olemme sisarusten kanssa hoitaneet asian porukalla kesällä.
He ovat tehneet paljon työtä minun ja sisarusten hyvinvoinnin eteen, nyt on meidän vuoromme ja meistä on ihanaa kokoontua yhteen, sitä kaipaamme kaikki. Hemmetin korona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootte te outoa sakkia ja teillä on oudot vanhemmat. Onko tuo alimpien sosiaaliluokkien elämää?
Ilmeisesti. Minä en ole koskaan tavannut moista touhua.
Sivistyneet ihmiset viettävät aikansa toisin.Päin vastoin. Alemman sosiaaliluokan edustajat ovat jääneet sinne vanhempiensa kotipaikkakunnalle eikä tätä ongelmaa ole, kun voidaan piipahdella milloin huvittaa oven suussa.
Höpö höpö, kysehän on siitä, että vaikka asuu matkan päässä, on halu vaalia perhesuhteita. Nyt ei ollut kyse samalla paikkakunnalla asuvista.
Sinun on tietysti vaikeaa ymmärtää, johtuen heikosta älystäsi.
Ohis
👍🏻
Ymmärrän, että vanhemmat rasittaa vaatimuksillaan, mutta miten te jaksatte pitää kotopuolen kavereihin yhteyksiä vielä vuosien jälkeen, saatika stressata sattuuko aikataulut yksiin heidän kanssaan? Itse olen asunut jo yli 15 vuotta muualla, olen jo täysin eri ihminen kuin silloin ja muutenkin elämä on muokannut. En kyllä suoraan sanottuna näe mitään mielenkiintoa bongata vanhoja kavereita kun käyn kerran vuodessa pakollisella kohteliaisuuskäynnillä lapsuudenkotonani. Silloinkin vain unelmoin siitä hetkestä kun voin hypätä autoon ja kääntää keulan kohti Helsinkiä..
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne. Paitsi että katkaisin napanuorani ja päätin, että minulla on lupa tehdä itse oman elämäni ratkaisut. Kerran vuodessa yksi yö vanhemmilla, ja samaan reissuun max 1 kyläreissu läheisimmälle vanhalle kaverille. Jos nämä ihmiset haluavat nähdä meitä, totean ystävällisesti että yhtä lyhyt matka on teiltä meille, tervetuloa! Kukaan ei tule joten se siitä.
Viikko on aivan liian pitkä aika uhrata tuollaiseen.
Tämä näissä jutuissa usein on se ikävämpi puoli, että oletetaan poismuuttavan olevan se, joka AINA matkustaa ja suunnittelee ja sopii menemiset, mutta toiseen suuntaan matkustaminen ei asianosaisille ikinä käy, koska eivät ehdi ja on niin paljon muuta... Iäkkäät vanhemmat vielä päälle saattavat valittaa ja voivottaa, kun kaikki päivät on samanlaisia ja olisi kiva joskus käydä jossain, mutta sitten kun pyytää tulemaan tänne ja yöpymään vaikka hotellissa (eivät halua yöpyä meillä) ja käymään jossakin heille mieleisessä paikassa kaupungilla joko kahdestaan tai meidän kanssa niin ei ei ei...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne. Paitsi että katkaisin napanuorani ja päätin, että minulla on lupa tehdä itse oman elämäni ratkaisut. Kerran vuodessa yksi yö vanhemmilla, ja samaan reissuun max 1 kyläreissu läheisimmälle vanhalle kaverille. Jos nämä ihmiset haluavat nähdä meitä, totean ystävällisesti että yhtä lyhyt matka on teiltä meille, tervetuloa! Kukaan ei tule joten se siitä.
Viikko on aivan liian pitkä aika uhrata tuollaiseen.
Tämä. Miksi teet jotain, mistä et itse nauti? Itse lopetin nämä kotiseudulla vierailut jo varhaisessa vaiheessa. Meilläkin matkaa on tuo n. 500 km. Taitaa olla lähes 5 vuotta siitä kun olen vanhempieni kotona käynyt. Sukulaiset ja kaverit ovat tervetulleita meille. Sisarusten perheet käy noin kerran vuodessa, vanhemmat harvemmin. Kavereista ehkä 1/5 vuotta. Soitellaan ja whatappataan.
Onpa hirveää elämää.
Hyi!Päinvastoin. Elän omaa elämää oman perheen kanssa. Sukulaiset ja kaverit ovat tervetulleita meille. Meillä itseasiassa on paremmat tilat majoittaa vieraita kuin esim. Vanhempien kotona. Vierasmökki ja vierashuone on useimmiten vapaana. Jos ihmiset ei kutsusta huolimatta halua tulla niin oma moka.
Jis sinulla on lapsia haluatko, että kohtekevat sinua samoin. Ajatellaan vaikka niin, ettet vointisi takia jaksaisi vanhempana matkustaa heidän luokseen.
Minun vanhempani ovat täysin terveitä ja aktiivisia n. 60 v eläkeläisiä ,joilla on kykyä ja halua matkustella kyllä ympäri maailmaa. Oman lapsen luo toki 500 km on ylitsepääsemätön este. Katsotaan sitten uudestaan kunhan ovat siinä pisteessä etteivät pääse itse liikkeelle.
Omalta osaltani katson, että kun olen kasvattanut lapseni aikuisiksi ja avustanut hyvän elämän alkuun, on ihan heidän päätettävissään miten usein tulevat käymään vai ovatko tulematta. Tervetulleita ovat toki aina ja itse olen valmis matkustamaan heidän luokseen, mikäli kutsutaan.
Jos olisin vanhempasi, en todellakaan tahtoisi nähdä sinua. Surisin kasvattaneen tunnekylmän ihmisen. Toki voi olla, että olet tunnekylmien vanhempien kasvatuksen tulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No meillä ne on miehen sukua ja kun mikään muu yöpyminen ei vuosiin tullut kuuloonkaan kuin muiden nurkissa, niin lakkasin käymästä. Ja nautin ylsinolosta kotona kun muu perhe kävi sukulaisissa.
Ja tosiaan, tie eikä juna ei kulje kuin yhteen suuntaan.
Appiukko ottaa pamautti vanhoilla päivillään naimisiin tosi rasittavan eukon kanssa ja muutti parisataa km tästä alkuperäisestä sijainnista sivuun, matka meille ei samalla lyhentynyt yhtään. Mutta nyt mieskään ei enää vieraile siellä ;)
Sinustakin voi joku ajatella, että menipä miehesi naimisiin rasittavan ihmisen kanssa. Oletko koskaan miettinyt asiaa siltä kannalta?
Mä pistin stopin kaikelle kyläilylle muuta kuin parhaan ystäväni luona, jolle usein käy myös se, että hän tulee sinne lapsuudenkotiini. Mulle lapsuudenkoti ei ole lomapaikka vaan työleiri, mutta en jaksa nyt tässä selitellä enempää miksi. Sen jaksan, muita kyläilyjä enää en. En minä oikein enää kaipaa nähdäkään ihmisiä, joiden kanssa olen aika vähän tekemisissä. Minulla on vielä kotoa lähteneet lapset, jotka toivovat välillä, että käydään ja haluan lomalla lomaillakin. No yhden iäkkään läheisen tutun, joka on myös kummini, luona kävin pitkään, mutta hänkin muutti minulle tuntemattoman poikansa luo, joten en sinne oikein osaa mennä, eikä sinne kutsutakaan, joten siksikään en voi mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että vanhemmat rasittaa vaatimuksillaan, mutta miten te jaksatte pitää kotopuolen kavereihin yhteyksiä vielä vuosien jälkeen, saatika stressata sattuuko aikataulut yksiin heidän kanssaan? Itse olen asunut jo yli 15 vuotta muualla, olen jo täysin eri ihminen kuin silloin ja muutenkin elämä on muokannut. En kyllä suoraan sanottuna näe mitään mielenkiintoa bongata vanhoja kavereita kun käyn kerran vuodessa pakollisella kohteliaisuuskäynnillä lapsuudenkotonani. Silloinkin vain unelmoin siitä hetkestä kun voin hypätä autoon ja kääntää keulan kohti Helsinkiä..
Me taas, tiivis lukioporukkamme, tapaamme joka kesä kotipaikkamme festareillA, peräti neljä päivää! Yksi kesän kohokohdista.
Toki olemme toistemme tukena, niin hyvässä kuin pahassa, muulloinkin, mutta pienemmillä kokoonpanoilla.
Elämä on heitellyt, joku on jo ikiunessa porukastamme, nostamme aina ensimmäisen maljan heille.
Porukkaan on tullut ja osin mennytkin puolisoita ja kumppaneita, kaikki ovat viihtyneet. Toisaalta kukaan ei ole ketään pakottanut, puolisot saavat jäädä poiskin.
Vanhempia tapaan tuolloin vain pienen hetken, varaamme ystävien kanssa majoituksen niin, että olemme lähekkäin. On telttaa, mökkiä, asuntoautoa ja -vaunuja, joku yöpyy läheisessä hotellissa jne.
Vanhempia tapaan monta kertaa vuodessa, heillä, meillä ja yhteisillä lomilla, jotka sivumennen sanoen, isäni haluaa edelleen aina maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootte te outoa sakkia ja teillä on oudot vanhemmat. Onko tuo alimpien sosiaaliluokkien elämää?
Ilmeisesti. Minä en ole koskaan tavannut moista touhua.
Sivistyneet ihmiset viettävät aikansa toisin.Juuri noin. En koskaan ole tuommoista nähnyt, en itsellä eikä ystäväporukassa.
Olemne mielellämme yhdessä, osaamme sanoa, jos vierailu ei sovi. Kun olemne yhdessä suunnittelemme kivaa tekemistä, tai lueskelemme puutarhassa. Kun menemme vanhemmillemme he piipahtavat ystävissään ilman mritä jne.
Ja ymmärrän hyvin, etteivät vanhempani enää jaksa matkaa niin hyvin me ja lapsille on kivaa päästä kotoa pois. Nukkua vierasmajassa tai leikkimökissä, usein isä on koonnut heille teltan, ovat hommanneet ison uima-altaan, se odottaa lapsia. Talvella on liukumäet, lumilinnat ja pieni luistelukenttä. Äiti laittaa hyvää ruokaa ja isä touhuaa lasten kanssa. Illalla äiti lukee lapsille samoja kirjoja kuin minulke kun olin lapsi.
Ei taida tuollaisenaan enää toimia muutaman vuoden päästä, kun lapset ovat isompia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootte te outoa sakkia ja teillä on oudot vanhemmat. Onko tuo alimpien sosiaaliluokkien elämää?
Ilmeisesti. Minä en ole koskaan tavannut moista touhua.
Sivistyneet ihmiset viettävät aikansa toisin.Päin vastoin. Alemman sosiaaliluokan edustajat ovat jääneet sinne vanhempiensa kotipaikkakunnalle eikä tätä ongelmaa ole, kun voidaan piipahdella milloin huvittaa oven suussa.
Höpö höpö, kysehän on siitä, että vaikka asuu matkan päässä, on halu vaalia perhesuhteita. Nyt ei ollut kyse samalla paikkakunnalla asuvista.
Sinun on tietysti vaikeaa ymmärtää, johtuen heikosta älystäsi.
OhisEihän kukaan kuulu lapsuuden perheeseensä sen jälkeen kun perustaa oman perheensä. Toki sukulaisia ollaan edelleenkin. Ihmeellistä ettei ihmiset osaa katkaista napanuoraansa.
Minä kuulun ja niinpä tekevät kaikki ystävänikin. Suhde isovanhempiin on lasten elämää rikastuttava kokemus, samoin suhde lapsenlapsiin isovanhemmille.
Olen tytär, äiti ja nyt mumma. Aina olemne pitännet läheisen suhteet mummaloihin ja minulla on ilo olla nyt mummana omien lastenlasteni kanssa. Enkä tiedä elämässä mutään niin ihanaa, on suuri suru, että mueheni ehti kuolla, eikä saanut kokea tätä.
Kylmältä ja tunteettomalta kuulostaa elämädi.
Minä myös ajattelen, että minulla on kaksi perhettä: lapsuusperhe ja oma perhe. Olen 37-vuotias.
Iäkkäitä vanhempia kävisin tapaamassa usein. Muut kontaktit lopettaisin, tulkoot he tapaamaan minua kotiin jos ehdottomasti tavattava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että vanhemmat rasittaa vaatimuksillaan, mutta miten te jaksatte pitää kotopuolen kavereihin yhteyksiä vielä vuosien jälkeen, saatika stressata sattuuko aikataulut yksiin heidän kanssaan? Itse olen asunut jo yli 15 vuotta muualla, olen jo täysin eri ihminen kuin silloin ja muutenkin elämä on muokannut. En kyllä suoraan sanottuna näe mitään mielenkiintoa bongata vanhoja kavereita kun käyn kerran vuodessa pakollisella kohteliaisuuskäynnillä lapsuudenkotonani. Silloinkin vain unelmoin siitä hetkestä kun voin hypätä autoon ja kääntää keulan kohti Helsinkiä..
Ei meillä ole noin. Kyläilemme puolin ja toisin.
Harmi kun sinua ei haluta tulla tapaamaan. Ovatko he koskaan käyneet? Jos eivät, niin heille ei ole tärkeää tavata sinua, he ovat tehneet päätöksen, josta moni tässä ketjussa puhuu. Katkaisseet napanuoran ja/tai ystävyyssuhteen tarpeettomana. Saaneet uusia ystäviä.
Ei ole aikuisella lapsella mitään velvollisuutta käydä vanhemmillaan, jos vierailu saa aikaan ikäviä fiiliksiä. Itsekin velvollisuuden tunteesta kävin yleensä kesälomalla yksin ja perheen kanssa heidän luonaan ja sanon suoraan, että painostettuna. Kyselyt sinne tulosta alkoivat jo ennen lomia ja kun perillä kertoi, että milloin lähdetään kotiin, alkoi painostus siitä, että pitempään pitää olla. Hyvin ristiriitaista, koska ei omat tai perheeni jutut heitä kiinnostaneet, itse kyllä yritin jutella ja ilmaista kiinnostusta heitä kohtaan. Lisäksi asuivat täysin puutteellisessa asunnossa, ei suihkua, ei sisävessaa. Tosi hankalaa. Hotellista ei saanut edes mainita mitään, pienellä paikkakunnalla oli kai suuri häpeä, jos olisimme hotelliin majoittuneet. Saatamme edelleen joskus käydä, mutta harvakseltaan ja vain parin päivän reissussa ja yöpyminen on aina hotellissa. Onnekkaita te, joilla on parempi tilanne omien vanhempienne suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootte te outoa sakkia ja teillä on oudot vanhemmat. Onko tuo alimpien sosiaaliluokkien elämää?
Ilmeisesti. Minä en ole koskaan tavannut moista touhua.
Sivistyneet ihmiset viettävät aikansa toisin.Juuri noin. En koskaan ole tuommoista nähnyt, en itsellä eikä ystäväporukassa.
Olemne mielellämme yhdessä, osaamme sanoa, jos vierailu ei sovi. Kun olemne yhdessä suunnittelemme kivaa tekemistä, tai lueskelemme puutarhassa. Kun menemme vanhemmillemme he piipahtavat ystävissään ilman mritä jne.
Ja ymmärrän hyvin, etteivät vanhempani enää jaksa matkaa niin hyvin me ja lapsille on kivaa päästä kotoa pois. Nukkua vierasmajassa tai leikkimökissä, usein isä on koonnut heille teltan, ovat hommanneet ison uima-altaan, se odottaa lapsia. Talvella on liukumäet, lumilinnat ja pieni luistelukenttä. Äiti laittaa hyvää ruokaa ja isä touhuaa lasten kanssa. Illalla äiti lukee lapsille samoja kirjoja kuin minulke kun olin lapsi.Ei taida tuollaisenaan enää toimia muutaman vuoden päästä, kun lapset ovat isompia.
Ne lapset ovat nykyään iältään 25 - 42 välillä, nythän tämä vasta toimiikin. Kun lapset oli pieniä, mentiin lasten ehdoilla, palkkasimme lapsenvahteja tarpeen mukaan iltabileitä varten. Nyt ei kakarat enää vahtia tarvitse. Heillä on ovat kokoontumisensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne. Paitsi että katkaisin napanuorani ja päätin, että minulla on lupa tehdä itse oman elämäni ratkaisut. Kerran vuodessa yksi yö vanhemmilla, ja samaan reissuun max 1 kyläreissu läheisimmälle vanhalle kaverille. Jos nämä ihmiset haluavat nähdä meitä, totean ystävällisesti että yhtä lyhyt matka on teiltä meille, tervetuloa! Kukaan ei tule joten se siitä.
Viikko on aivan liian pitkä aika uhrata tuollaiseen.
Tämä. Miksi teet jotain, mistä et itse nauti? Itse lopetin nämä kotiseudulla vierailut jo varhaisessa vaiheessa. Meilläkin matkaa on tuo n. 500 km. Taitaa olla lähes 5 vuotta siitä kun olen vanhempieni kotona käynyt. Sukulaiset ja kaverit ovat tervetulleita meille. Sisarusten perheet käy noin kerran vuodessa, vanhemmat harvemmin. Kavereista ehkä 1/5 vuotta. Soitellaan ja whatappataan.
Onpa hirveää elämää.
Hyi!Päinvastoin. Elän omaa elämää oman perheen kanssa. Sukulaiset ja kaverit ovat tervetulleita meille. Meillä itseasiassa on paremmat tilat majoittaa vieraita kuin esim. Vanhempien kotona. Vierasmökki ja vierashuone on useimmiten vapaana. Jos ihmiset ei kutsusta huolimatta halua tulla niin oma moka.
Jis sinulla on lapsia haluatko, että kohtekevat sinua samoin. Ajatellaan vaikka niin, ettet vointisi takia jaksaisi vanhempana matkustaa heidän luokseen.
Minun vanhempani ovat täysin terveitä ja aktiivisia n. 60 v eläkeläisiä ,joilla on kykyä ja halua matkustella kyllä ympäri maailmaa. Oman lapsen luo toki 500 km on ylitsepääsemätön este. Katsotaan sitten uudestaan kunhan ovat siinä pisteessä etteivät pääse itse liikkeelle.
Omalta osaltani katson, että kun olen kasvattanut lapseni aikuisiksi ja avustanut hyvän elämän alkuun, on ihan heidän päätettävissään miten usein tulevat käymään vai ovatko tulematta. Tervetulleita ovat toki aina ja itse olen valmis matkustamaan heidän luokseen, mikäli kutsutaan.
Jos olisin vanhempasi, en todellakaan tahtoisi nähdä sinua. Surisin kasvattaneen tunnekylmän ihmisen. Toki voi olla, että olet tunnekylmien vanhempien kasvatuksen tulos.
Kaikki ihmiset nyt vaan ei ajattele ja koe niinkuin sinä. Välit voi olla hyvät ja läheiset etäisyydestä huolimatta. Kaikki eivät tosiaankaan jää kotiseudulleen pyörimään kuten ilmeisesti sinä perheinesi. Minun vanhemmillani on oikeus omaan elämäänsä ja valintoihinsa samoin kuin minulla ja minun lapsillani. Emme vaan tykkää pyöriä laumana niinkuin esim. Sinä. Se ei tarkoita etteikö sukulaisista välitettäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä ne on miehen sukua ja kun mikään muu yöpyminen ei vuosiin tullut kuuloonkaan kuin muiden nurkissa, niin lakkasin käymästä. Ja nautin ylsinolosta kotona kun muu perhe kävi sukulaisissa.
Ja tosiaan, tie eikä juna ei kulje kuin yhteen suuntaan.
Appiukko ottaa pamautti vanhoilla päivillään naimisiin tosi rasittavan eukon kanssa ja muutti parisataa km tästä alkuperäisestä sijainnista sivuun, matka meille ei samalla lyhentynyt yhtään. Mutta nyt mieskään ei enää vieraile siellä ;)Sinustakin voi joku ajatella, että menipä miehesi naimisiin rasittavan ihmisen kanssa. Oletko koskaan miettinyt asiaa siltä kannalta?
Totta. Myös omalla kohdallani.
Harva meistä huomaa tuota! Hyvä huomio.
Ihmiset kuvittelevat monesti omassa päässään, että kaikki entiset koulukaverit ja sukulaiset haluavat nähdä. Herätkää aikuisuuteen! Jos on oikeasti läheisriippuvainen ja niin narsisti, että vaatii käymään pitkän matkan päästä, on se sanottava jämäkästi mutta varmasti, ettei se käy ja ei jaksa!! Älkää suostuko uhrautujiksi lomalla tai muulloinkaan! Se on hyväksikäyttöä, jos kulaan ei tule koskaan teille vaan istuvat perse homeessa odottamassa teidän hyppyyttämistä ja juoksuttamista kyläpaikasta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootte te outoa sakkia ja teillä on oudot vanhemmat. Onko tuo alimpien sosiaaliluokkien elämää?
Ilmeisesti. Minä en ole koskaan tavannut moista touhua.
Sivistyneet ihmiset viettävät aikansa toisin.Juuri noin. En koskaan ole tuommoista nähnyt, en itsellä eikä ystäväporukassa.
Olemne mielellämme yhdessä, osaamme sanoa, jos vierailu ei sovi. Kun olemne yhdessä suunnittelemme kivaa tekemistä, tai lueskelemme puutarhassa. Kun menemme vanhemmillemme he piipahtavat ystävissään ilman mritä jne.
Ja ymmärrän hyvin, etteivät vanhempani enää jaksa matkaa niin hyvin me ja lapsille on kivaa päästä kotoa pois. Nukkua vierasmajassa tai leikkimökissä, usein isä on koonnut heille teltan, ovat hommanneet ison uima-altaan, se odottaa lapsia. Talvella on liukumäet, lumilinnat ja pieni luistelukenttä. Äiti laittaa hyvää ruokaa ja isä touhuaa lasten kanssa. Illalla äiti lukee lapsille samoja kirjoja kuin minulke kun olin lapsi.Ei taida tuollaisenaan enää toimia muutaman vuoden päästä, kun lapset ovat isompia.
Ne lapset ovat nykyään iältään 25 - 42 välillä, nythän tämä vasta toimiikin. Kun lapset oli pieniä, mentiin lasten ehdoilla, palkkasimme lapsenvahteja tarpeen mukaan iltabileitä varten. Nyt ei kakarat enää vahtia tarvitse. Heillä on ovat kokoontumisensa.
Siis hetkinen. Puhummeko eri asioista? Tuskinpa teidän yli 25-vuotiaat esimerkiksi nukkuvat leikkimökissä, leikkivät lumilinnoissa tai kuuntelevat illalla, kun äiti lukee lastenkirjaa.
Lopetin käymästä kotipaikkakunnalla 10 vuotta sitten, kun huomasin, ettei kukaan halua nähdä vaivaa minun eteeni ja tulla joskus käymään meillä päin “on se hankala matkustaa niin kauas". En vain enää jaksanut. Nyt lomailen aina omin ehdoin enkä enää tuhlaa aikaa sukulaisten nurkissa pyörien ja ahdistuen. :)
Mulla ei ole tuota ongelmaa. Käyn siellä missä huvittaa.