Lue keskustelun säännöt.
Onko kohtuutonta "potkia" 18v omilleen?
25.06.2020 |
Poikani täyttää muutaman kuukauden kuluttua 18v. Meillä on pitkään jo ollut hankalahko suhde, hän elää meistä muista juurikaan piittaamatta ja oleminen on varsin raskasta saman katon alla. Sen kummemmin nyt asiaa erittelemättä.
Poika on lukiossa. Koulun hoitaa tyydyttävästi, osa aineista menee hyvin, osaa rimaa hipoen, mutta hoitaa kuitenkin. Käy nyt kesätöissä. Eli sikäli kuitenkin perusjutut ovat kunnossa.
Mietin, olisiko kohtuutonta ehdottaa pois muuttamista. Voisimme isänsä kanssa auttaa vuokra-asunnon hankkimisessa, ja tukea taloudellisesti lukion loppuun vuokrassa niin, että voisi käyttää opintotukensa ihan elämiseen. Kirjat jne toki hankittaisiin edelleen ja muut lukion kulut. Eli varsinaisesti emme olisi yksin häntä jättämässä, mutta tosiaan nyt vaan tuntuu siltä, että koska kaveria ei tunnu yhtään kiinnostavan perheen tekemiset, tavat ja jopa peruskohteliaisuus on välillä varsin tiukassa, ehkä olisi aika hänen vaan kokeilla sitten sitä omannäköistä elämistä.
Kuulostaako tällainen teistä kauhean kylmältä?
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kummaa että lapset kiinnostaa vain pieninä nöyrinä ja tottelevaisina.
En heittäisi pois lasta vaikka olisi hankala. Itselläni oli todella haastava nuori ja ei tullut mieleen heittää kotoa pois. Ongelmien ilmaannuttua haettiin ammattiapua koska emme pärjänneet omin voimin. Oletteko hakeneet ammattiapua missään vaiheessa lapsenne häiriökäyttäytymiseen? Jos ette niin silloin on peiliin katsomisen paikka.
Ammattiapua ja terapiaa sai nuoreni vaikeina vuosinaan ja ilman sitä emme olisi selviytyneet.
Osa lapsista on haasteellisempia, minulla yksi hankala ja muut olleet ns. normaaleja.
Olet vanhempi lopun ikääsi jos hankit lapsia. Uskon että teidänkin suhteet muuttuu paremmaksi kun nuori aikuistuu ja saa ns. järkeä päähänsä.
On turvallista nuoren kannalta että saa hoidettua toisen asteen koulutuksen kotoa käsin ja osa nuorista tarvitsee kodinlämpöä vielä sen jälkeenkin. Jos lapselle jää tunne että hänet heitetään ulos niin ei se hyvää lupaa jatkoa ajatellen.
Lainaan itse itseäni
"No, keskusteluja on käyty läpi pojan elämän. Hänellä on käytöshäiriöitä, joita on erilaisten ammattilaisten toimesta käsitelty ja moni asia on rauhoittunut kypsymisen myötä, mutta sellainen perushuono käytös tuntuu jatkuvan ja jatkuvan. Nykyään sentään ystävyyssuhteita saa jo solmittua ja pidettyä, nuorempana nekin kariutuivat hyvin nopeasti."
Eli kyllä, poika on hyvin pienestä asti käynyt lastenpsykologilla, sen jälkeen nuorisopsykologilla. Hänelle on myös tehty lukuisia neurologisia testejä. Säännöllinen terapia jatkuu edelleen, joskin sitoutuminen siihen on tällä hetkellä hyvin heikkoa.
Hän ei ole koskaan ollut nöyrä ja tottelevainen. Ei koskaan. Jo vauvana hänellä oli äärimmäisen vahva ja vaativa temperamentti, mutta nuo pikkulapsijutut menivät normaalin uhman piikkiin. Sen sijaan jo 5-vuotiaana ammattilaisetkin huomasivat, että käytös on poikkeavaa ja siitä lähtien meillä on ollut hoitokontaktia.
ap
Jotkut lapset tehdään jo pienenä hankaliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyit että onko ja vastaan että on.
Vaikka asian miten muokkaisit niin viesti on selvä, sälli halutaan skipata pois arjesta ja muusta perheestä.
Vinkkinä annan että teininä pitää riidellä vanhempien kanssa, kyllä siinä molemmat osapuolet kasvavat. Lapsen kuuluu saada tuntea olla hyväksytty ja rakastettu. Myös mänttipää-vaiheessa eli teininä.
Jos itse esittää halun lähteä niin sitä on nuoren kanssa pohdittava. Ei huutamalla hiphei huraa. Niin että nuori tajuaa että takaisinpaluukin on mahdollista.
Mitä sitten, jos kolmesta lapsesta kaksi kärsii tämän yhden vuoksi? Jos nyt poissuljetaan vanhempien harmi ja vanhempien kanssa riitely?
ap
Ihan yleistä myös tämä. Musta lammas perheessä, jonka syytä on kaikki paha.
Lukion jälkeen voi itsekin jo haluta muuttaa pois tai lähtee muualle opiskelemaan. Malta nyt siihen.
Vähän tylyä potkia pois kotoa.
Minä olen kaikkien neljän jo pois muuttaneen lapseni kanssa käynyt n 17-vuotiaana tämän keskustelun. Mitä toiveita heillä on, haluavatko asua lukion loppuun kotona (tai pidempäänkin) vai onko toiveissa itsenäistyä nopeammin. Meillä on kaikilla ollut hyvät ja avoimet välit, mutta omasta nuoruudestani muistan kauhulla, kuinka äitini ja isäni takertuivat minuun ja pyrkivät kaikin tavoin estämään itsenäistymistäni. Siksi olen pitänyt hyvin tärkeänä kunnioittaa jokaisen toiveita ja tukea mahdollisimman hyvin nuoren toivomaa tapaa.
Vanhin muutti pois tasan 18v. Nuoremmat 2 olivat lukion loppuun ja nuorin asui vielä intinkin "kotona". Yritä sinäkin lähestyä asiaa tältä kantilta, ehkä se myös lisää nuoren kunnioitusta sinua kohtaan, kun pyrit löytämään yhdessä ratkaisuja.
Mulla on 18-vuotias poika, joka täyttää syksyllä 19. Lukio meni 3,5 vuoteen. Viime vuosi oli tosi vaikea. Koitin antaa tilaa olla ja tukea kaikin tavoin. Nyt näyttää paremmalta kaikin tavoin. Käy töissä ja urheilee taas. On kavereiden kanssa ja on muutenkin tasapainoisempi. Jos olisin häätänyt vuosi sitten ulos, tuskin olisi nyt tässä tilanteessa.
Ei ole halua muuttaa mihinkään eikä tulisi mieleenkään sitä ehdottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelu asiasta on ehdottomasti ok. Ei 17v edes luultavasti tajua, että voisi asua "itsenäisesti" ja silti tuettuna kotoaan. Varsinkin, jos välit ovat hankalat.
Pakottaminen ei missään nimessä ole ok. Lukion jälkeen voi jo alkaa tuuppia pois, sitä ennen ei.
Keskustelu pistää myös nuoren miettimään kunnolla sitä, kuinka hänen käytöksensä muihin vaikuttaa. Vaikka uskon kyllä kuvauksesi perusteella, että keskustelun puutteesta ei ole kyse.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kylmältä. Teini-ikä on välillä hankalaa, jostain syystä et vanhempana kestä sitä. Anna lapsen nyt suorittaa se lukio loppuun rauhassa.
Itsetunnolle ei tee kauhean hyvää, jos omat vanhemmat haluavat eroon.
Melkein 18-vuotias on jo käytännössä aikuinen, ei enää teini sanan siinä merkityksessä, että olisi hyväksyttävää laittaa huonoa käytöstä teini-iän piikkiin (ei sillä, että teiniltäkään huonoa käytöstä pitäisi hyväksyä, mutta silloin se on ymmärrettävissä). Tottakai tunne-elämä on vielä kesken, ja moni hakee vielä paikkaansa maailmassa, mutta siltikin se pahin murrosiän myllerrys on kyllä jo ohi täysi-ikäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyit että onko ja vastaan että on.
Vaikka asian miten muokkaisit niin viesti on selvä, sälli halutaan skipata pois arjesta ja muusta perheestä.
Vinkkinä annan että teininä pitää riidellä vanhempien kanssa, kyllä siinä molemmat osapuolet kasvavat. Lapsen kuuluu saada tuntea olla hyväksytty ja rakastettu. Myös mänttipää-vaiheessa eli teininä.
Jos itse esittää halun lähteä niin sitä on nuoren kanssa pohdittava. Ei huutamalla hiphei huraa. Niin että nuori tajuaa että takaisinpaluukin on mahdollista.
Mitä sitten, jos kolmesta lapsesta kaksi kärsii tämän yhden vuoksi? Jos nyt poissuljetaan vanhempien harmi ja vanhempien kanssa riitely?
ap
Ihan yleistä myös tämä. Musta lammas perheessä, jonka syytä on kaikki paha.
Vaikka toisin haluat uskotella, kyllä se tavallisempaa on, että yhdellä on ongelmaa kuin vaikkapa neljällä. Jos kaksi lasta kasvaa suhteellisen normaaleiksi, on ihan todennäköistä, että tällä yhdellä jollain tavalla hankalampi temperamentti tai vaihtoehtoisesti ihan neurologisia ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kaikkien neljän jo pois muuttaneen lapseni kanssa käynyt n 17-vuotiaana tämän keskustelun. Mitä toiveita heillä on, haluavatko asua lukion loppuun kotona (tai pidempäänkin) vai onko toiveissa itsenäistyä nopeammin. Meillä on kaikilla ollut hyvät ja avoimet välit, mutta omasta nuoruudestani muistan kauhulla, kuinka äitini ja isäni takertuivat minuun ja pyrkivät kaikin tavoin estämään itsenäistymistäni. Siksi olen pitänyt hyvin tärkeänä kunnioittaa jokaisen toiveita ja tukea mahdollisimman hyvin nuoren toivomaa tapaa.
Vanhin muutti pois tasan 18v. Nuoremmat 2 olivat lukion loppuun ja nuorin asui vielä intinkin "kotona". Yritä sinäkin lähestyä asiaa tältä kantilta, ehkä se myös lisää nuoren kunnioitusta sinua kohtaan, kun pyrit löytämään yhdessä ratkaisuja.
Minäkin lähtisin tästä. Avoin keskustelu, ja sen tekeminen selväksi, että nuori saa itsenäistyä ja häntä siinä tuetaan. Sitten reaktion mukaan jatkot.
Omatkin vanhempani olivat todella nihkeitä päästämään irti minusta ja se oli todella ahdistavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyit että onko ja vastaan että on.
Vaikka asian miten muokkaisit niin viesti on selvä, sälli halutaan skipata pois arjesta ja muusta perheestä.
Vinkkinä annan että teininä pitää riidellä vanhempien kanssa, kyllä siinä molemmat osapuolet kasvavat. Lapsen kuuluu saada tuntea olla hyväksytty ja rakastettu. Myös mänttipää-vaiheessa eli teininä.
Jos itse esittää halun lähteä niin sitä on nuoren kanssa pohdittava. Ei huutamalla hiphei huraa. Niin että nuori tajuaa että takaisinpaluukin on mahdollista.
Mitä sitten, jos kolmesta lapsesta kaksi kärsii tämän yhden vuoksi? Jos nyt poissuljetaan vanhempien harmi ja vanhempien kanssa riitely?
ap
Ihan yleistä myös tämä. Musta lammas perheessä, jonka syytä on kaikki paha.
Vaikka toisin haluat uskotella, kyllä se tavallisempaa on, että yhdellä on ongelmaa kuin vaikkapa neljällä. Jos kaksi lasta kasvaa suhteellisen normaaleiksi, on ihan todennäköistä, että tällä yhdellä jollain tavalla hankalampi temperamentti tai vaihtoehtoisesti ihan neurologisia ongelmia.
Ei neljällä.olekaan ongelmia vain yhdellä, useimmiten äidillä, joka hyljeksii yhtä lapsistaan ja ajaa hänet "käytöshäiriöiseksi". Sitten todetaan, että samalla tavalla on kaikki kasvatettu ja vain tämä yksi on paha. Jokainen tajuaa, ettei lapsia ole samalla tavalla kasvatettu.
Usein näissä perheissä muiden ongelmat tulevat esille, kun ei ole enää tätä yhtä, joka oireilee.
Potkiminen on kylmää, kannustaminen ei, vaikka siinäkin saa olla hienotunteinen kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun täytin 18 alkoi äiti jokaisen riidan jälkeen hokemaan "no muuta sitten pois jos täällä asuminen on niin hirveää" ja sen muisteleminen tuntuu yhä pahalta, en edes ollut mikään ongelmanuori. Tuntui lähinnä siltä että kotona asuminen oli vastikkeellista, eli vain jos oli hiljainen ja kaikkia mukaileva niin "ansaitsi" asua kotona. Oma persoona olisi pitänyt häivyttää. Se on ihan normaalia aikuistumista että nuorella menee sukset ristiin vanhempien kanssa välillä, eikä siitä pitäisi rankaista potkaisemalla pellolle.
Kannattaa vähän miettiä ennen kuin tuollaista tosissaan ehdottaa, että millaiset jäljet jättää. Onko oma asuinmukavuutesi nyt tärkeämpää kuin tulevat välit poikaasi? Ne saattavat nimittäin viiletä tuollaisen jälkeen.
Teette mielestäni karhunpalveluksen jos laitatte asumaan toiseen asuntoon mutta kuitenkin maksatte vuokran ja kaikki koulunkäynnin kulut, ei poikanne tuossa itsenäisty pahemmin kun on yhä riippuvainen vanhemmistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kylmältä. Teini-ikä on välillä hankalaa, jostain syystä et vanhempana kestä sitä. Anna lapsen nyt suorittaa se lukio loppuun rauhassa.
Itsetunnolle ei tee kauhean hyvää, jos omat vanhemmat haluavat eroon.Melkein 18-vuotias on jo käytännössä aikuinen, ei enää teini sanan siinä merkityksessä, että olisi hyväksyttävää laittaa huonoa käytöstä teini-iän piikkiin (ei sillä, että teiniltäkään huonoa käytöstä pitäisi hyväksyä, mutta silloin se on ymmärrettävissä). Tottakai tunne-elämä on vielä kesken, ja moni hakee vielä paikkaansa maailmassa, mutta siltikin se pahin murrosiän myllerrys on kyllä jo ohi täysi-ikäisenä.
Monella 17- pojalla on pahin murrosikä päällä.
Teinejä ovat vielä 19-vuotiaatkin, mutta murrosikä.on taas eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma poikani täytti 18v muutama kuukausi sitten. Meillä on avoimet välit ja hän on tehnyt hyvin selväksi, että etsii vaihtoehtoja kuinka pystyisi muuttamaan omaan kotiin ja hoitamaan toimeentulonsa. Itse olen vähän pyrkinyt ehdottomaan, että asuisi lukionsa loppuun täällä, mutta oma on valintansa.
Se on hyvin paljon siis yksilöstä kiinni, en minä pahana näe asiasta keskustelua, päinvastoin. Vaikka tulehtuneessa ilmapiirissä onkin iso mahdollisuus tulla väärinymmärretyksi.
Varmaan riippuu niiden ongelmien ilmenemisestä. Jos nyt jättää kotiintuloajan ilmoittamatta, se on ihan normaalia (joskin ärsyttävää, muistan kyllä miten teinien kanssa tuli valvottua huolissaan...) mutta jos on väkivaltainen ja/tai muutoin todella ilkeä sisaruksilleen tai jotain muuta vastaavaa, voi todellakin olla paras kokeilla asumista omassa kodissa.
Mielenkiintoista, oma tyttäreni täyttää ensi vuoden alussa 18v ja kieltämättä mielessä on käynyt, että kaikille olisi helpointa, jos hän pikaisesti lähtisi omaan kotiin. Ei siksi, että hän olisi erityisen vaikea tms vaan ihan vain, koska tuollainen melkein aikuinen omassa kodissa alkaa tuntua vieraalta. Hän elää niin omaa elämäänsä, meistä muista irrallaan. Eli tavallaan on jo "omillaan".
En kuitenkaan ala sen kummemmin ehdottelemaan, antaa hänen itse keksiä ajatus, kun aika on kypsä.
Oma lapseni muutti 18v kotoa pois. Omasta tahdostaan, mutta tästä oli juteltu monet kerrat kyllä. Hänellä muutto helpotti esim lukion käyntiä, lukurauha oli parempi kuin kolmen sisaruksen kanssa. Lisäksi hän oli jo todella nuorena kovin riippumaton meistä vanhemmista: kävi töissä, hoiti kaikki pankki- jne asiat itse...
Nuoremmat ovat olleet hitaampia itsenäistymään.
Ei tässä mitään oikeaa tai väärää ole. Tottakai kannattaa jutella ja kuulostella poikasi ajatuksia tästä ja varovasti vihjata myös mahdollisuudesta tukea hänen elämistään omassa kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani ehdottivat pois lapsuudenkodista muuttamista hieman sen jälkeen, kun olin täyttänyt 18. Minulle se oli hyvä ratkaisu monestakin syystä. Missään vaiheessa eivät kuitenkaan pakottaneet, vaan nostivat ajatuksen eteen ja minä hyvin pian sitten muutinkin. Asuin ihan vanhempien lähellä ja sain sekä rahaa että muuta tukea heiltä monta vuotta.
Sama täällä. Olin myös aika hirveä tuossa iässä, en periaatteestakaan yhtään kunnioittanut vanhempien toiveita (jotka nyt olivat ihan perusjuttuja: ilmoitellaan miten kuljetaan, tullaanko kotiin syömään,... eli todella pieniä ja kohtuullisia toiveita). Yhtenä päivänä äiti vaan kysyi, että haluanko, että auttavat minulle oman asunnon, kun en juuri tunnu piittaavan yhteisestä kodista. Tartuin tarjoukseen ja täytyy sanoa, että omassa tilanteessa oli hyvä valinta. Äitiäkin kunnioitin ihan eri tavalla tämän jälkeen.
Esitäytetty muuttoilmoitus on suosittu ja sopiva lahja 18 vuotta täyttävälle.
Tsemppiä. Meillä neurologisesta häiriöstä kärsivä nuori aikuinen (asuu vielä meillä) eikä tosiaan ole helppoa.