Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi suuttui juhannuksena tiskaamisesta, haukkui lyttyyn ja otti kierroksia - vika on nyt minun kun en "anna anteeksi"
24.06.2020 |
ja teeskentele, että kaikki on hyvin eikä mitään tapahtunut.
Jotenkin miniänä rajojen laittaminen on nostanut sellaiset konfliktit, että melkein mietin jo avioeroa jollei kukaan ala tulla pikku hiljaa vastaan ja myönnä, että ainoa raivopää on anoppi, joka ottaa nokkaansa milloin mistäkin, sekoilee krapulapäissään ja soittaa suutaan kännissä. Olen aiemmin ollut melkein ylikiltti ja myötäilevä, että välttäisin kaikki turhat riidat, mutta nyt mennään niin pitkällä, että pakko laittaa vastaan. Juhannuksen kärhämä on kuitenkin pisteenä iin päällä, ja se ns. viimeinen tippa tynnyrissä, jossa ajattelin että tässä kulkee raja. Ensin mies suuttui äidilleen, sen jälkeen mulle ja seuraavaksi kävi räyhäämässä apelle kun en suostunut jäämään enää samaan paikkaan anopin kanssa. Muut suuttuivat ja vetosivat lapsiin, että nyt heille tulee paha mieli kun jää ohjelmisto vajaaksi, ja voi niitä kierroksia kun vastasin että sitä olisi kannattanut anopin ajatella ennen kuin avasi sanaista arkkuaan.
Joka ikinen elämänvalintani, lapsen kasvupyrähdys, häät, kaikki on ollut sitä, että pitäisi kierrättää anoppilan kautta. Vielä enemmän kirpaisee, että kaikki henkilökohtaiset valintani pitäisi myös hyväksyttää anopilla, ja jossei kelpaa, niin niin ei vain tehdä. Pahinta on, etteivät muut näe tilannetta, ja olen se ainoa joka nyt ensin sietää anopin rääkymistä milloin mistäkin ja seuraavaksi sitä, kun muut haukkuvat minut pystyyn kun en ole enää anopin juoksutyttö joka tekee mitä käsketään.
Lapset ovat myös anopin omaisuutta jollain kierolla logiikalla. Melkein jokainen kehitysaskel on nk spoilattu, mitään en ole saanut ajatella rauhassa kun anoppi soittaa ja tinkaa että olenko sitä tai tätä tullut ajatelleeksi. No miten kerkeän, kun itse vasta tutustuin aiheeseen tuoreena äitinä. silloin suutuin, kun olin suunnitellut vaippaiän loputtua viedä ensimmäisen pikkariostoksille, niin anoppi änki väliin tuomalla alkkareita paketillisen. Miksi pitää joka helkutin asiaan sekaantua?
Kommentit (230)
Vierailija kirjoitti:
Jäi aloituksesta pois sen verran, että riita alkaa siitä kun anoppi marisee jostain tyhjänpäiväisestä, ottaa yksinään kierroksia ja jatkaa taas rähisemistään. Lopulta kun menen pois paikalta, hän tulee perässä ja täydessä raivossa jatkaa huutamistaan. Kun olen aikani kuunnellut, lähden taas pois. Seuraavaksi hän menee kertomaan muille perheenjäsenille "Mahtoikohan se nyt suuttua", ja jatkaa parpatustaan pääsemättä yli. Pahinta on, että perheenjäsenet ovat automaattisesti anopin puolella tai esittävät puolueetonta, jos anopin käytös menee kiusaannuttavan pitkälle.
Ymmärtäisin jos olisi edes aihetta suuttua, mutta kun ei.
Olen nyt pitänyt hiljaisuutta useamman päivän wapissa, enkä ole reagoinut mihinkään yhteydenottoihin päiväkausiin. Mies jo yritti mennä puhelimelleni, että hän käy puolestani vastaamassa anopille, ettei sille tule paha mieli ja ettei riita pitkity.
On sinussa itsessäsikin vikaa, et osaa asettua näköjään toisen ihmisen saappaisiin ollenkaan. Noin ei vain käyttäydytä, jos se provosoi toista, että poistutaan paikalta. Se on huonoaja provosoivaa käytöstä, OLKOONKIN, että anopissakin on vikaa siinä kohtaan. Mulle ei tulis tuollaisesta ongelmaa, koska osaisin sujuvasti myötäillä kaikkeen sanomalla niiin ja jooooo ja tekisin sitten miten haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se perusvika nyt ole miehessäsi sekä siinä, että olette tähän asti tuohon kaikkeen suostuneet. Mitä se miehesikin siellä kaikille vuorollaan käy riehumassa - äitiinsä tullut ilmeisesti. Tosin sekin voisi auttaa, että opettelisit pitämään puolesi ja keskustelemaan asioista - joidenkin mielestä mikään ei ole raivostuttavampaa kuin ihminen, joka kävelee konfliktitilanteesta pois ja näin vähättelee tai mitätöi täysin sen toisen suuttumuksen tai harmituksen. Ei sekään ihan aikuinen tapa ole asioita käsitellä, vaikka vastapuoli hankala huutaja olisikin. Voisi olla, että anoppi raivoaisi vähemmän, jos reagoisit siihen alkukiukutukseen tiukan asiallisesti keskustelemalla, etkä kääntäisi selkääsi ja poistuisi paikalta mitään sanomatta.
Tämä. Ap on lapsellinen ja epäkypsä pikkukakara – aivan kuin tuo anoppi. Mies tainnut rakastua samoihin epäkypsiin piirteisiin. Koita nyt ap vain opetella näkemään asiat muidenkin, muin minä minän kannalta, sitä kutsutaan aikuistumiseksi.
Anoppi ei tule aikuistumaan, mutta näyttää siltä, ettet sinäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäi aloituksesta pois sen verran, että riita alkaa siitä kun anoppi marisee jostain tyhjänpäiväisestä, ottaa yksinään kierroksia ja jatkaa taas rähisemistään. Lopulta kun menen pois paikalta, hän tulee perässä ja täydessä raivossa jatkaa huutamistaan. Kun olen aikani kuunnellut, lähden taas pois. Seuraavaksi hän menee kertomaan muille perheenjäsenille "Mahtoikohan se nyt suuttua", ja jatkaa parpatustaan pääsemättä yli. Pahinta on, että perheenjäsenet ovat automaattisesti anopin puolella tai esittävät puolueetonta, jos anopin käytös menee kiusaannuttavan pitkälle.
Ymmärtäisin jos olisi edes aihetta suuttua, mutta kun ei.
Olen nyt pitänyt hiljaisuutta useamman päivän wapissa, enkä ole reagoinut mihinkään yhteydenottoihin päiväkausiin. Mies jo yritti mennä puhelimelleni, että hän käy puolestani vastaamassa anopille, ettei sille tule paha mieli ja ettei riita pitkity.
On sinussa itsessäsikin vikaa, et osaa asettua näköjään toisen ihmisen saappaisiin ollenkaan. Noin ei vain käyttäydytä, jos se provosoi toista, että poistutaan paikalta. Se on huonoaja provosoivaa käytöstä, OLKOONKIN, että anopissakin on vikaa siinä kohtaan. Mulle ei tulis tuollaisesta ongelmaa, koska osaisin sujuvasti myötäillä kaikkeen sanomalla niiin ja jooooo ja tekisin sitten miten haluan.
No ei todellakaan tarvitse jäädä kuuntelemaan mitään HUUTOA toiselta aikuiselta ihmiseltä! Et ihan selvästi ole tavannut kyseisen anopin kaltaista ihmistä: silloin kun tällainen ihminen alkaa huutaa ja rähistä, niin siihen tulilinjalle ei kyllä uskalla jäädä. Sen verran aggressiivista meininkiä on, että saa pelätä, että toinen käy käsiksi.
Minulla tuo raivoava tyyppi ei ollut anoppi, mutta läheinen ihminen kuitenkin. Välit meni kerrasta poikki, minä en ala kuuntelemaan huutoa ja haukkumista syyttä suotta. Minkäänlaista anteeksipyyntöä ei siis ole kuulunut, vaikka mennyt jo vuosia aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäi aloituksesta pois sen verran, että riita alkaa siitä kun anoppi marisee jostain tyhjänpäiväisestä, ottaa yksinään kierroksia ja jatkaa taas rähisemistään. Lopulta kun menen pois paikalta, hän tulee perässä ja täydessä raivossa jatkaa huutamistaan. Kun olen aikani kuunnellut, lähden taas pois. Seuraavaksi hän menee kertomaan muille perheenjäsenille "Mahtoikohan se nyt suuttua", ja jatkaa parpatustaan pääsemättä yli. Pahinta on, että perheenjäsenet ovat automaattisesti anopin puolella tai esittävät puolueetonta, jos anopin käytös menee kiusaannuttavan pitkälle.
Ymmärtäisin jos olisi edes aihetta suuttua, mutta kun ei.
Olen nyt pitänyt hiljaisuutta useamman päivän wapissa, enkä ole reagoinut mihinkään yhteydenottoihin päiväkausiin. Mies jo yritti mennä puhelimelleni, että hän käy puolestani vastaamassa anopille, ettei sille tule paha mieli ja ettei riita pitkity.
On sinussa itsessäsikin vikaa, et osaa asettua näköjään toisen ihmisen saappaisiin ollenkaan. Noin ei vain käyttäydytä, jos se provosoi toista, että poistutaan paikalta. Se on huonoaja provosoivaa käytöstä, OLKOONKIN, että anopissakin on vikaa siinä kohtaan. Mulle ei tulis tuollaisesta ongelmaa, koska osaisin sujuvasti myötäillä kaikkeen sanomalla niiin ja jooooo ja tekisin sitten miten haluan.
No ei todellakaan tarvitse jäädä kuuntelemaan mitään HUUTOA toiselta aikuiselta ihmiseltä! Et ihan selvästi ole tavannut kyseisen anopin kaltaista ihmistä: silloin kun tällainen ihminen alkaa huutaa ja rähistä, niin siihen tulilinjalle ei kyllä uskalla jäädä. Sen verran aggressiivista meininkiä on, että saa pelätä, että toinen käy käsiksi.
Minulla tuo raivoava tyyppi ei ollut anoppi, mutta läheinen ihminen kuitenkin. Välit meni kerrasta poikki, minä en ala kuuntelemaan huutoa ja haukkumista syyttä suotta. Minkäänlaista anteeksipyyntöä ei siis ole kuulunut, vaikka mennyt jo vuosia aikaa.
Ööö, jos et ole ap niin et voi väittää anopin huutavan niin pelottavasti, ettei siihen uskalla jäädä. On eri asia, jos ap:tä pelottaa, mutta hän EI USKALLA sanoa sitä anopille, koska menossa on valtataistelu ja ap on sen tyyppinen ihminen, jolle tällainen on heti valtataistelu, eikä pääse siksi sovintoon, vaan jatkaa riitaa. Siis poistumalla, mikä provosoi anoppia. Eli jos ap olisi kypsempi ihminen, hän ei näkisi tässä valtataistelua, vaan anopin rassukkana, jota ei tarvitse pelätä. Ei oikein voi kunnioittaakaan, mutta ei ihmisiä tarvitse kunnioittaa, jotta heissä voi nähdä haavoittuneen rassukan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäi aloituksesta pois sen verran, että riita alkaa siitä kun anoppi marisee jostain tyhjänpäiväisestä, ottaa yksinään kierroksia ja jatkaa taas rähisemistään. Lopulta kun menen pois paikalta, hän tulee perässä ja täydessä raivossa jatkaa huutamistaan. Kun olen aikani kuunnellut, lähden taas pois. Seuraavaksi hän menee kertomaan muille perheenjäsenille "Mahtoikohan se nyt suuttua", ja jatkaa parpatustaan pääsemättä yli. Pahinta on, että perheenjäsenet ovat automaattisesti anopin puolella tai esittävät puolueetonta, jos anopin käytös menee kiusaannuttavan pitkälle.
Ymmärtäisin jos olisi edes aihetta suuttua, mutta kun ei.
Olen nyt pitänyt hiljaisuutta useamman päivän wapissa, enkä ole reagoinut mihinkään yhteydenottoihin päiväkausiin. Mies jo yritti mennä puhelimelleni, että hän käy puolestani vastaamassa anopille, ettei sille tule paha mieli ja ettei riita pitkity.
On sinussa itsessäsikin vikaa, et osaa asettua näköjään toisen ihmisen saappaisiin ollenkaan. Noin ei vain käyttäydytä, jos se provosoi toista, että poistutaan paikalta. Se on huonoaja provosoivaa käytöstä, OLKOONKIN, että anopissakin on vikaa siinä kohtaan. Mulle ei tulis tuollaisesta ongelmaa, koska osaisin sujuvasti myötäillä kaikkeen sanomalla niiin ja jooooo ja tekisin sitten miten haluan.
No ei todellakaan tarvitse jäädä kuuntelemaan mitään HUUTOA toiselta aikuiselta ihmiseltä! Et ihan selvästi ole tavannut kyseisen anopin kaltaista ihmistä: silloin kun tällainen ihminen alkaa huutaa ja rähistä, niin siihen tulilinjalle ei kyllä uskalla jäädä. Sen verran aggressiivista meininkiä on, että saa pelätä, että toinen käy käsiksi.
Minulla tuo raivoava tyyppi ei ollut anoppi, mutta läheinen ihminen kuitenkin. Välit meni kerrasta poikki, minä en ala kuuntelemaan huutoa ja haukkumista syyttä suotta. Minkäänlaista anteeksipyyntöä ei siis ole kuulunut, vaikka mennyt jo vuosia aikaa.
Ja aloittajan tapauksessahan hän ei anteeksipyyntöä tässä kaipaa, vaan anoppi ja nyt ap ei voi laskeutua anopin tasolle selvittelemään asiaa. Pelkää varmaan jäävänsä sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käske anopin painua v******n.
sillä selvä, en tajua ihmisiä jotka kitisee anopeista, ei ne kuulu elämään millään lailla jos ei halua.
Tämä. Mies voi tavata äitiään ja viedä lapset tapaamaan isoäitiä, mutta ei miniällä ole mitään velvollisuutta olla missään tekemisissä anoppinsa kanssa.
Itse asiassa ihmettelen näitä naisia, jotka viestittelevät ja soittelevat anoppinsa kanssa. Asia on tietysti eri, jos anoppi on samalla ystävä, mutta ei minun ainakaan tulisi mieleenikään olla yhteyksissä anoppiin, vaikka se ihan harmiton (mutta pitkästyttävä) hölmö onkin. Hoitakoot mies yhteydenpidon äitiinsä jos tarpeelliseksi näkee. Silloin kun 15 vuotta sitten menin miehen kanssa yksiin, anoppi pari kertaa kuvitteli voivansa soitella minulle rupatellakseen, mutta sanoin miehelle, että hän olkoon äitinsä kanssa niin paljon kuin haluaa, mutta minä en juoruile puhelimessa eikä minun kotiini myöskään tulla kutsumatta.
Anopin toinen miniä on vielä tiukempi, se ei koskaan edes kutsu anoppia kylään eikä ole muutenkaan tekemisissä.
Jännästi muuten kumpikin anopin pojista on myös vähentänyt helpottuneena yhteydenpitoa äitiinsä: ovat ymmärtäneet että aikuinen saa päättää miten aikaansa käyttää eikä kenenkään ole pakko viettää aikaa ihmisen kanssa, jolta ei kykene järjelliseen keskusteluun.
Anoppi on harmiton pitkästyttävä hölmö , onneksi miniä on fiksu ja kiinnostava ihminen - ainakin siihen asti kunnes päätyy anopiksi.
Vierailija kirjoitti:
Me seurusteltiin miehen kanssa muutama vuosi eri paikkakunnilla asuen, ensin opiskeluiden ja sitten töiden takia. Käytiin säännöllisesti appivanhemmilla kylässä, yritin tutustua anoppiin, mutta en saanut mitään vastakaikua. Hän ei ikinä kysynyt mitään minun perheestä, ei työstä, ei mistään. Minun keskustelunavaukset ingnooraasi, tai jos kysyin jotain, niin suunnilleen vain pyöritteli silmiään vastaukseksi. Harvensin kyläilyjä ja annoin miehen käydä yksin.
Mies sai kotipaikkakunnaltaan töitä, minun työ jäi kohtuu matkan päähän, joten ensin vuokrattiin ja myöhemmin ostettiin yhteinen asunto täältä. Vuokra-asunnossa saatiin vielä olla rauhassa, mutta oman asunnon oston jälkeen anopilla napsahti jotain päässä. Oli ostamassa meille verhoja, sohvaa, ruokapöytää, mattoja, päättämässä pihan istutuksista jne. Kun kieltäydyin kohteliaasti, laittoi anoppi apen pitämään mulle saarnan siitä, kuinka lahjat ovat lahjoja ja niistä ei kieltäydytä. Myöhemmin mies yritti saada minut ymmärtämään äitinsä kantaa, koska hän oli saanut sisustaa tyttärensäkin asunnon, niin halusi muka olla vain tasapuolinen meille. Mieskään ei siis tykännyt että äitinsä päättää meidän kodista, mutta yritti lieventää tilannetta sillä, että annetaan sen nyt jotain ostaa oman halunsa mukaan, kun siskollekin osti. Pidin kuitenkin pääni siinä, että valitsen itse sisustuksen (miehen kanssa) ja mielelläni myös maksan itse. Ehdotin että jos haluavat avustaa, niin tarvitaan esimerkiksi uusi pyykkikone. Ei käynyt se.
Meidän esikoinen syntyi kohta tämän jälkeen ja hel*etti anopin kanssa oli pian valloillaan. Täälläkin joku tai jotkut kirjoitti että omalta äidiltä siedetään kyllä sitä, mitä anopilta ei. Omalla kohdallani kyse oli hyvin pitkälti siitä, että anoppi oli täysin vieras ihmisenä minulle. Omaan äitiin on kuitenkin pitkä suhde takana. Eikä omalta äidiltäkään ihan mitä tahansa siedä, mutta jotkut pienet päsmäröinnit menee läpi sormien että joopa joo. Anoppi on taas kuin kuka tahansa mulle vain etäisesti tuttu ihminen, hän toki on mieheni äiti, mutta mulle vieras. Ja jos ihminen ei ole aiemmin osoittanut minkäänlaista kiinnostusta, niin kyllä siinä kohtaa mennään pahasti metikköön, jos kuvitellaan, että aloittamalla päsmäröinti toisen kotona ja äitiydessä, saadaan tutustuminen ja luottamus alulle.
Tässä oli jotain samaa kuin omassa anopissani. Juuri tuo, ettei oikein saanut yhteyttä ja on jäänyt vieraaksi, mutta olettaa itse varmaan olevansa läheisempi kuin on. Suorapuheinen ja itse olen ollut kiltti, en ole osannut olla oma itseni hänen seurassaan. Olisi usein ostelemassa ja ostaakin lapsille tavaraa ja vaatteita. Aina paljon kerralla. On kommentoinut myös jotakin sisustusjuttuja, mikä on tuntunut oudolta, kun en itse menisi toisilla näin vierailla tällaisia kommentoimaan. Nykyisin mies käy kylässä lähinnä lasten kanssa. Vältän näkemistä. Pelästyin kun esikoisen syntymän jälkeen ilmoitti, että olisi halunnut käydä vauvaa katsomassa päivisin joka viikko. Onneksi ei käynyt ihan niin usein. Olivat jotenkin kiusallisia ne vierailut. Hän syyllisti siitä kun kävin perhekerhoissa yms, kun vissiin olisi pitänyt olla kotona hänen vierailuja varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se perusvika nyt ole miehessäsi sekä siinä, että olette tähän asti tuohon kaikkeen suostuneet. Mitä se miehesikin siellä kaikille vuorollaan käy riehumassa - äitiinsä tullut ilmeisesti. Tosin sekin voisi auttaa, että opettelisit pitämään puolesi ja keskustelemaan asioista - joidenkin mielestä mikään ei ole raivostuttavampaa kuin ihminen, joka kävelee konfliktitilanteesta pois ja näin vähättelee tai mitätöi täysin sen toisen suuttumuksen tai harmituksen. Ei sekään ihan aikuinen tapa ole asioita käsitellä, vaikka vastapuoli hankala huutaja olisikin. Voisi olla, että anoppi raivoaisi vähemmän, jos reagoisit siihen alkukiukutukseen tiukan asiallisesti keskustelemalla, etkä kääntäisi selkääsi ja poistuisi paikalta mitään sanomatta.
Terve anoppi.
Tarkoittanet, että anoppi on fyysisesti terve, kun jaksaa rähistä?
Mun ex-anoppi oli ihan samanlainen. Hän sai sanoa ja tehdä mitä mieleen juolahti, koska hänellä "oli pilkettä silmäkulmassa". Appi ja poikansa sen sijaan olivat ihan hys hys, koska anoppi on niin kamalan herkkä. Otti kierroksia todella nopeasti etenkin jos pyyysi perustelemaan sanomisiaan. Pyytämättä sekaantui milloin mihinkin ja odotti sitten ylitsevuotavia kiitoksia. Esimerkki: meille syntyi lapsi ja puhuimme miehen kanssa anopin kuullen, että tarvitsemme isomman ruokapöydän jotta lapsikin mahtuu. Anoppi oli samoin tein marssinut jyskiin ja ostanut sieltä kiikkerimmän, suurimman ja keltaisimman pöydän, jonka löysi. Pöytä oli niin hutera, että meinasi kaatua jos siihen nojasi. Voitte kuvitella, mikä vuosisadan riita siitä syntyi, kun en ottanut pöytää vastaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun ex-anoppi oli ihan samanlainen. Hän sai sanoa ja tehdä mitä mieleen juolahti, koska hänellä "oli pilkettä silmäkulmassa". Appi ja poikansa sen sijaan olivat ihan hys hys, koska anoppi on niin kamalan herkkä. Otti kierroksia todella nopeasti etenkin jos pyyysi perustelemaan sanomisiaan. Pyytämättä sekaantui milloin mihinkin ja odotti sitten ylitsevuotavia kiitoksia. Esimerkki: meille syntyi lapsi ja puhuimme miehen kanssa anopin kuullen, että tarvitsemme isomman ruokapöydän jotta lapsikin mahtuu. Anoppi oli samoin tein marssinut jyskiin ja ostanut sieltä kiikkerimmän, suurimman ja keltaisimman pöydän, jonka löysi. Pöytä oli niin hutera, että meinasi kaatua jos siihen nojasi. Voitte kuvitella, mikä vuosisadan riita siitä syntyi, kun en ottanut pöytää vastaan...
Oltiin sovittu, että anoppi ostaa keinun lapselle 1-vuotissynttäreille. Oikein hyvä lahja-idea. Anopin impulsiivisuuden tietäen kerroin, että en halua mitään kiikkerää tekelettä, vaan sellaisen joka kestää keinumista silloinkin, kun lapsi on vähän isompi. Että pitää saada keinu kunnolla kiinni maahan jne, että sovitaan etukäteen millainen hankitaan. Tämähän sopi anopille.
Kunnes hän yksi ilta kurvasi meidän pihaan autolla, ja peräkärryssä oli tismalleen sellainen kiikkerä keinu, johon ei voi turvallisin mielin yli 3-vuotiasta laittaa. Anoppi otti vuosisadan pultit, kun sanoin että tuo ei meille jää, kun on täsmälleen sellainen jonka tuomisen kielsin. Synttärijuhlilla kailotti kahvipöydässä sääliä kerjäten, että hän niin olisi mielellään keinun tuonut, mutta kun ”Merjalle” ei mikään kelpaa. Olisi kelvannut, jos olisi ollut sovitun kaltainen.
En ymmärrä tätä, olette suhteessa miehen/naisen kanssa ette suvun. Miksi vitussa pitää sotkea parisuhde sukuihin? Siitä ei tule kuin ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä, olette suhteessa miehen/naisen kanssa ette suvun. Miksi vitussa pitää sotkea parisuhde sukuihin? Siitä ei tule kuin ongelmia.
En mä sitä anoppia ole mun parisuhteeseen kutsunut kolmanneksi osapuoleksi, hän siihen änki väkisin ja luuli vielä saavansa hallita kaikkea. Kesti aikansa kammeta ämmä yli laidan, mutta nyt on hyvä.
Suosittelen asettamaan rajoja. Anoppi pillastuu siitä tietysti, varmasti kokeilee myös oletko tosissasi, mutta se on sun vaan kestettävä. Ajattele että pidemmällä tähtäimellä rajojen asettaminen parantaa elämääsi.
Itse en jaksaisi esim olla kännisen anopin seurassa eikä mielestäni lastenkaan pitäisi olla. Lasten ei myöskään pitäisi kuulla kun anoppi haukkuu heidän äitiään. Mieheltä vaaditaan myös ryhtiliike, mutta aloita kuitenkin itsestäsi.
Ihan ensin vähentäisin reippaasti tapaamisia ja yhteydenpitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin aloituksen enkä ap ymmärrä ongelmaasi. Avioliitto on kahden ihmisen välinen sopimus, ei kolmen tai neljän. Sinun sijassasi minä sanoisin, että näitähän asioita en sinulla hyväksytä. Jos mies älähtää, sanoisin että joko sovitaan keskenämme tai liitto oli tässä. Mitään takapiruja en koskaan hyväksyisi omaan parisuhteeseen, en ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiskaaminen meni siten, että tein sen kuten on hygienisintä enkä siten, miten anoppi sen on tottunut tekemään. En joskus juo ollenkaan kupeista tai laseista, koska tiskaamisen jälki on niin sotkuista ja ällöttävää. Lautasiin jäänyt kiinni ruokaa tai lusikat on likaisia, hyi hele. Tästä anoppi otti nokkiinsa ja se meni sotimiseksi.
Mitä miesten viisauteen yms tulee, niin haluan nähdä ne vanhakantaiset akat jotka alottaisivat ylipäätään miehille samaan sävyyn puhumisen kuin miniöille. ei ole näkynyt.
En usko, että riitaa tuli siitä, että toinen pesee astiat liian puhtaaksi.
Pesitkö ”väärässä” järjestyksessä vai liian kuumalla vedellä?
Nyt on vaikea uskoa tätä tiskihommaa.
Tiskauksesta ulina on helppo uskoa. Anoppini on mulle käynyt parikin kertaa neuvomassa, miten väärin mä ripustan pyykit kuivumaan. Mä laitan tietyssä järjestyksessä pyykit, jokaiselle perheenjäsenelle on oma narunsa. On kuulemma typerää ja turhaa vaivaa. Mun pyykkipojat on vääränlaisia ja käytän vääränlaista pyykinpesuainettakin! Puhumattakaan siitä, etten anopin suosituksesta huolimatta ostanut pyykkinarussa näppärästi kulkevaa koria pyykkipojille. Ja sitäkin piti haukkua, kun lajittelun sukat narulle laittamisvaiheessa! Ja huom! Nämä oli kuitenkin mun pyykkejä! :D Tästä on toki vuosia, mutta en ole vieläkään muuttanut toimintatapojani pyykkien suhteen. Nyt naurattaa, mutta silloin ei, kun toinen kaikkitietävänä käy opastamaan.
Eli tämän kokemuksen perusteella uskon täysin, että krapula-anoppi käy haukkumassa tuskaista. Lopputulos lienee ihan yhdentekevä, jos miniä pitää vaikka tiskiharjaa kädessä väärin tms.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen asettamaan rajoja. Anoppi pillastuu siitä tietysti, varmasti kokeilee myös oletko tosissasi, mutta se on sun vaan kestettävä. Ajattele että pidemmällä tähtäimellä rajojen asettaminen parantaa elämääsi.
Itse en jaksaisi esim olla kännisen anopin seurassa eikä mielestäni lastenkaan pitäisi olla. Lasten ei myöskään pitäisi kuulla kun anoppi haukkuu heidän äitiään. Mieheltä vaaditaan myös ryhtiliike, mutta aloita kuitenkin itsestäsi.
Ihan ensin vähentäisin reippaasti tapaamisia ja yhteydenpitoa.
Mies on tottunut äitiinsä, ja pitää varmasti hänen käytöstään normaalina, ainakin äidilleen normaalina. Hänellä on varmasti omat traumat kyseisestä henkilöstä, ja asian oivaltamisen menee aikaa. Hänellä on aikojen saatossa myös muodostuneet omat selviytymiskeinot. Omalla miehellä on mennyt vuosia, eteenpäin on menty pienin askelin. Muista, että voit muuttaa itseäsi, mutta et miestä etkä anoppia. Pelasta itsesi ja lapsesi. Ota mies mukaan, jos hän on siihen valmis. Ja sitä kännäämistä ja krapularäyhäämistä älä enää vie lapsia katsomaan.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se perusvika nyt ole miehessäsi sekä siinä, että olette tähän asti tuohon kaikkeen suostuneet. Mitä se miehesikin siellä kaikille vuorollaan käy riehumassa - äitiinsä tullut ilmeisesti. Tosin sekin voisi auttaa, että opettelisit pitämään puolesi ja keskustelemaan asioista - joidenkin mielestä mikään ei ole raivostuttavampaa kuin ihminen, joka kävelee konfliktitilanteesta pois ja näin vähättelee tai mitätöi täysin sen toisen suuttumuksen tai harmituksen. Ei sekään ihan aikuinen tapa ole asioita käsitellä, vaikka vastapuoli hankala huutaja olisikin. Voisi olla, että anoppi raivoaisi vähemmän, jos reagoisit siihen alkukiukutukseen tiukan asiallisesti keskustelemalla, etkä kääntäisi selkääsi ja poistuisi paikalta mitään sanomatta.
Kaikilla on oikeus poistua tilanteesta jossa toinen raivoaa pitääkseen hermonsa kurissa, mitään oikeutta toisella ei ole tulla perään huutamaan.
Voi kyllä sanoa että nyt en halua keskustella kanssasi koska olet niin kiihtynyt. Ja sanoa että jatketaan kun olet rauhoittunut.
Aina ei mennä sen raivoajan pillin mukaan.
Jos toinen ei osaa lopettaa, on parempi häipyä tilanteesta kuin jäädä kurmootettavaksi.
Sitten kun toinen on rauhoittunut voi keskustella.
Taidat olla se meidän perheen moukkaminiä.
Voi sitä mptkotuksen ja myrkkynaaman määrää joka kerta mökillämme. Poikaamme käy sääliksi miehemi kanssa, kun moisen pirttihirmun meni vahingossa naimaan. Nyt on kakarat vaivoina, joilla ei toki heilläkään mitään tapoja. Äiitinsä tulleita moukkia, sanomattakin selvää. Kyllä ollaan suvun kanssa kauhisteltu tuota raivopääminiää, joka sukumme rauhan tuli rikkomaan.
Aina jotain mäkättämistä ja ilkeää paskanjauhamista pikkurouvaa leikkivällä hirwiöllä. Rukoilen sitä päivää, että Luoja antaa pojallemi luvan erota moisesta onnettomuuden luojasta.
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla se meidän perheen moukkaminiä.
Voi sitä mptkotuksen ja myrkkynaaman määrää joka kerta mökillämme. Poikaamme käy sääliksi miehemi kanssa, kun moisen pirttihirmun meni vahingossa naimaan. Nyt on kakarat vaivoina, joilla ei toki heilläkään mitään tapoja. Äiitinsä tulleita moukkia, sanomattakin selvää. Kyllä ollaan suvun kanssa kauhisteltu tuota raivopääminiää, joka sukumme rauhan tuli rikkomaan.Aina jotain mäkättämistä ja ilkeää paskanjauhamista pikkurouvaa leikkivällä hirwiöllä. Rukoilen sitä päivää, että Luoja antaa pojallemi luvan erota moisesta onnettomuuden luojasta.
Jaa, sulla on tapana rähjätä krapulassa miniälle? Selvä, ehkä tämä on syy hänen nihkeyteensä.
Mutta joo. Kyllä se poika voi erota, ei siitä tarvitse neuvotella satuolentoja kanssa. Siis jos ylipäätään haluaa erota.
Alue: Aihe vapaa
Mä soittelen ja viestittelen anopin kanssa, ja kyläillään lasten kanssa mummolassa ilman miestäkin. Toisaalta, me ollaan tosi samantyyppisiä ihmisiä ja ollaan oltu niin pitkään tekemisissä että hänestä on tullut tosi läheinen. Miehelläni on useampi veli, ja minusta tuntuu että olen anopille ikään kuin tytär :) Ei siis olla varsinaisesti ystäviä, vaan kokisin anopin enemmän perheenjäsenenä. Koen olevani onnekas kun tulemme niin hyvin juttuun.