Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi suuttui juhannuksena tiskaamisesta, haukkui lyttyyn ja otti kierroksia - vika on nyt minun kun en "anna anteeksi"
24.06.2020 |
ja teeskentele, että kaikki on hyvin eikä mitään tapahtunut.
Jotenkin miniänä rajojen laittaminen on nostanut sellaiset konfliktit, että melkein mietin jo avioeroa jollei kukaan ala tulla pikku hiljaa vastaan ja myönnä, että ainoa raivopää on anoppi, joka ottaa nokkaansa milloin mistäkin, sekoilee krapulapäissään ja soittaa suutaan kännissä. Olen aiemmin ollut melkein ylikiltti ja myötäilevä, että välttäisin kaikki turhat riidat, mutta nyt mennään niin pitkällä, että pakko laittaa vastaan. Juhannuksen kärhämä on kuitenkin pisteenä iin päällä, ja se ns. viimeinen tippa tynnyrissä, jossa ajattelin että tässä kulkee raja. Ensin mies suuttui äidilleen, sen jälkeen mulle ja seuraavaksi kävi räyhäämässä apelle kun en suostunut jäämään enää samaan paikkaan anopin kanssa. Muut suuttuivat ja vetosivat lapsiin, että nyt heille tulee paha mieli kun jää ohjelmisto vajaaksi, ja voi niitä kierroksia kun vastasin että sitä olisi kannattanut anopin ajatella ennen kuin avasi sanaista arkkuaan.
Joka ikinen elämänvalintani, lapsen kasvupyrähdys, häät, kaikki on ollut sitä, että pitäisi kierrättää anoppilan kautta. Vielä enemmän kirpaisee, että kaikki henkilökohtaiset valintani pitäisi myös hyväksyttää anopilla, ja jossei kelpaa, niin niin ei vain tehdä. Pahinta on, etteivät muut näe tilannetta, ja olen se ainoa joka nyt ensin sietää anopin rääkymistä milloin mistäkin ja seuraavaksi sitä, kun muut haukkuvat minut pystyyn kun en ole enää anopin juoksutyttö joka tekee mitä käsketään.
Lapset ovat myös anopin omaisuutta jollain kierolla logiikalla. Melkein jokainen kehitysaskel on nk spoilattu, mitään en ole saanut ajatella rauhassa kun anoppi soittaa ja tinkaa että olenko sitä tai tätä tullut ajatelleeksi. No miten kerkeän, kun itse vasta tutustuin aiheeseen tuoreena äitinä. silloin suutuin, kun olin suunnitellut vaippaiän loputtua viedä ensimmäisen pikkariostoksille, niin anoppi änki väliin tuomalla alkkareita paketillisen. Miksi pitää joka helkutin asiaan sekaantua?
Kommentit (230)
Mulla vähän samanlainen anoppi, mutta enkä hullumpi vielä. Jotain vikaa näissä ihmisissä on.
Onneksi anoppi ei käy meillä - tavallaan helpostus. Kun ollaan niin surkeita henkilöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jäi aloituksesta p
ois sen verran, että riita alkaa siitä kun anoppi marisee jostain tyhjänpäiväisestä, ottaa yksinään kierroksia ja jatkaa taas rähisemistään. Lopulta kun menen pois paikalta, hän tulee perässä ja täydessä raivossa jatkaa huutamistaan. Kun olen aikani kuunnellut, lähden taas pois. Seuraavaksi hän menee kertomaan muille perheenjäsenille "Mahtoikohan se nyt suuttua", ja jatkaa parpatustaan pääsemättä yli. Pahinta on, että perheenjäsenet ovat automaattisesti anopin puolella tai esittävät puolueetonta, jos anopin käytös menee kiusaannuttavan pitkälle.Ymmärtäisin jos olisi edes aihetta suuttua, mutta kun ei.
Olen nyt pitänyt hiljaisuutta useamman päivän wapissa, enkä ole reagoinut mihinkään yhteydenottoihin päiväkausiin. Mies jo yritti mennä puhelimelleni, että hän käy puolestani vastaamassa anopille, ettei sille tule paha mieli ja ettei riita pitkity.
Hyysätty toi sun anoppi. Kukaan ei ole uskaltanut laittaa rajoja.
Voit laittaa sille kohteliaan viestin esim ”olisi hyvä pitää taukoa, jotta tilanne rauhoittuu” yms.
Ehdotan, että et jatkossa kerro anopille mitään perheenne asioista. Ei suuria, mutta ei pieniäkään asioita. Esim. se pikkarijittu, älä kerro, että ollaan päästy vaipoista. Tämä keissi on nyt mennyt, mutta vastaavat. Ålä pohdi ääneen äläkä kerro perheenne asioista. Miehen pitää myös ymmärtää, missä menee raja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene puhumaan anoppisi kanssa.
Anoppi voisi viedä itsensä psykiatrin juttusille.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Ehdotan, että et jatkossa kerro anopille mitään perheenne asioista. Ei suuria, mutta ei pieniäkään asioita. Esim. se pikkarijittu, älä kerro, että ollaan päästy vaipoista. Tämä keissi on nyt mennyt, mutta vastaavat. Ålä pohdi ääneen äläkä kerro perheenne asioista. Miehen pitää myös ymmärtää, missä menee raja.
En kerrokaan, vaan anoppi päättää tai päättelee kaiken itse tai sitten mies kertoo kaiken. Itse haluaisin irtaantua koko kuviosta, mutta mies ilmoitti minulle viimeksi eilen ettei aio tehdä eroa äitinsä ja minun välillä. Sanoin helpottavani tilannetta tekemällä sen hänen puolestaan pian, niin kuin teenkin, jos syyttelyni ei lopu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taidat tuntea syyllisyyttä.
Korkeintaan syyllisyyttä väärän miehen valinnasta. 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma ex-anoppi oli vähän samanlainen. Keksi milloin mitäkin älytöntä jopa lapsista. Muun muassa väitti kuviteltuja kehityshäiriöitä, jotka johtuvat minulle itse keksimästä masennuksesta. Huomauttelua ja piikittelyä asioista. Soittelua ja mukamas huolehtimista, joka oli täysin perusteetonta. Se oli hyvä syy yrittää kontrolloida ja olla miettimättä omaa rajatonta käytöstään. Mies ei juurikaan koskaan sanonut mitään asioihin, koska äitinsä kilahti jos oli eri mieltä eikä jaksanut tapella. Suuttuessaan sanoi ihan käsittämättömiä asioita. Viimeiset 2 vuotta ennen eroa pistin oman kanssakäymisen ex-anopin kanssa minimiin. En jaksanut enää katsella sitä sekoilua millon mistäkin asiasta.
käske anopin painua v******n.
sillä selvä, en tajua ihmisiä jotka kitisee anopeista, ei ne kuulu elämään millään lailla jos ei halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän se perusvika nyt ole miehessäsi sekä siinä, että olette tähän asti tuohon kaikkeen suostuneet. Mitä se miehesikin siellä kaikille vuorollaan käy riehumassa - äitiinsä tullut ilmeisesti. Tosin sekin voisi auttaa, että opettelisit pitämään puolesi ja keskustelemaan asioista - joidenkin mielestä mikään ei ole raivostuttavampaa kuin ihminen, joka kävelee konfliktitilanteesta pois ja näin vähättelee tai mitätöi täysin sen toisen suuttumuksen tai harmituksen. Ei sekään ihan aikuinen tapa ole asioita käsitellä, vaikka vastapuoli hankala huutaja olisikin. Voisi olla, että anoppi raivoaisi vähemmän, jos reagoisit siihen alkukiukutukseen tiukan asiallisesti keskustelemalla, etkä kääntäisi selkääsi ja poistuisi paikalta mitään sanomatta.
Kuulostaa ihan meikäläisen äitipuolelta.
Hänellä on oikeus sanoa mitä mieleen juolahtaa, oikeus huutaa ja haukkua ihan törkeästi (esim. minua haukkui kerran laiskaksi ja saamattomaksi kun olin ollut mahataudissa enkä ollut jaksanut siivota kotona muutamaan päivään), mutta jos siihen sanoo vastaan, on pystyssä kolmas maailmansota ja vastaanväittäjän pitää pyytää häneltä heti anteeksi. Ja anteeksi ei sitten anneta ikinä, ei siinä tilanteessa eikä myöhemminkään, vaan vanhat riidat kaivetaan kaapista joka kerta, kun tulee vähänkään erimielisyyksiä: "Muistatko kun silloin jouluna 2006 sanoit että... Ja sitäkään et ole anteeksi pyytänyt... Ja kesällä 2010... ja pääsiäisenä 2004..."
Kiikutti meille kaikki vanhat rikkinäiset astiansa ja keittiövälineensä ja odotti että olisimme olleet niistä kauhean kiitollisia. Osteli lapsillemme kalliita vaatteita, kun olimme vähävaraisia lasten ollessa pieniä, ja leveili sillä miten paljon vaatteet olivat maksaneet. Sitten suuttui kun sanoimme että jos hän haluaa jotain antaa niin antaisi rahaa, koska pulaa oli kaikesta muusta paitsi lastenvaatteista. Raivostui ja sanoi, ettei voi antaa rahaa, kun kuitenkin tuhlaat sen tupakkaan ja kaljaan. En polta enkä juo, ja rouva tiesi sen oikein hyvin.
Hänen mielestään vanhempien ei tarvitse pyydellä anteeksi lapsiltaan, ylipäätään ikinä, yhtään mitään. Vanhemmat eivät voi loukata lapsiaan koska ovat viisaampia ja ajattelevat vain näiden parasta.
Vanhempien ei myöskään tarvitse soittaa lapsille kuulumisia kyselläkseen, lapset soittavat aina vanhemmille. Ja ovat halpamaisia jos eivät soita.
Juu en ole luojan kiitos käynyt vieraisilla enää vuosikausiin, eikä ole ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa mun äidille. Vinkkiä en osaa valitettavasti vaan antaa, että mitä tossa nyt tekis. Ite katkaisin välit äitiini, kun meidän lapsi oli 1v. Oli monta syytä, mm. tätä tällaista ihan kaikkeen puuttumista, ei ymmärrä mitään vikaa ikinä omassa käytöksessään (myös mm. isäni, veljeni, veljeni ex-vaimo, äidin siskot, äidin työkaverit kuka milloinkin on kärsijänä), mutta myös alkoholismia oli taustalla (jota hänellä ei mielestään kyllä ole). Sikäli oli helppoa näin, koska mun äiti, mun päätös. Vaikea osuus oli se, kun sehän on tosi tabu ja suurin piirtein pyhä rikos katkaista välit omaan äitiinsä... Mut silleen toi onkin vaikeampi, kun se on toisen äiti ja jos miehesi on äitinsä puolella.
Suostuisiko miehesi lähtemään vaikka johonkin perheneuvolaan tai mistähän sitä voisi apua pyytää? Jotenkin miten hänet saisi heräämään äitinsä käytökselle?
Minkä ikäiset lapset teillä on?
Onko mahdollista, että vedät tiukan linjan ja kieltäydyt käymästä anopilla ja lapset myös ei käy?
Mies käykööt yksinään, jos haluaa?
En nyt eroa halua ehdottaa, mutta tietty jos kerta kaikkiaan ihan kestämättömäksi menee ja mikään muu ei millään auta, eikä mies usko, niin ei auta kuin pelastaa itsensä? Ja ne lapset. Kamalinta on jos lapset joutuu mukaan tohon sairaaseen menoon.
Auttaisko joku narsistien uhrien vertaisryhmä tms.? Fb:ssä ainakin on joitain?
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se perusvika nyt ole miehessäsi sekä siinä, että olette tähän asti tuohon kaikkeen suostuneet. Mitä se miehesikin siellä kaikille vuorollaan käy riehumassa - äitiinsä tullut ilmeisesti. Tosin sekin voisi auttaa, että opettelisit pitämään puolesi ja keskustelemaan asioista - joidenkin mielestä mikään ei ole raivostuttavampaa kuin ihminen, joka kävelee konfliktitilanteesta pois ja näin vähättelee tai mitätöi täysin sen toisen suuttumuksen tai harmituksen. Ei sekään ihan aikuinen tapa ole asioita käsitellä, vaikka vastapuoli hankala huutaja olisikin. Voisi olla, että anoppi raivoaisi vähemmän, jos reagoisit siihen alkukiukutukseen tiukan asiallisesti keskustelemalla, etkä kääntäisi selkääsi ja poistuisi paikalta mitään sanomatta.
Terve anoppi.
Tavallaan ymmärrän, kun minullakin oli ennen kaikkeen puuttuva anoppi ja tavallaan sitten taas en, koska esimerkit olivat niin yleisellä tasolla. Ilmeisesti anoppi siis haukkuu sinut pystyyn jostakin syystä ja muu perhe on anopin puolella, koska..? En saanut oikein kiinni tuosta asiasta. Ihmissuhteet ovat haasteellisia varsinkin sellaisten kanssa, joita ei ole itse valinnut. Jos anoppi on oikeasti kohtuuton (ja minusta tuo pikkariesimerkki ei ollut paha vaan osoitus siitä, että lapsi on anopille tärkeä eikä hän osaa ajatella sillä loukkaavansa ketään eikä pikkarien osto edes ole sellainen asia, josta suurin osa loukkaantuisi tai ainakaan minä en loukkaantunut vaan naureskelin, kun äitini osti puolivuotiaalle pikkarit), niin ihmettelen miehen suhtautumista tilanteisiin. Ei sinun tarvitse olla mikään anopin sylkykuppi.
Toisaalta viestan ajatusta siitä, että sinä vaadit miestäsi irrottamaan oman äitinsä elämästään ja myös lapsesi elämästä. En saanut sellaista kuvaa, että anoppi olisi huono äiti ja huono isoäiti. Jos kuitenkin näin on, niin ymmärrän vaatimustasi mutta en siinä tapauksessa, että kyseessä on sinun loukkaantumisesi ja kostosi. Ei ole oikein rangaista ketään huonosta käytöksestä eristämällä tämä pois myös sellaisten elämästä, joita hän ei ole loukannut ja jotka eivät sitä ehkä loukkauksena edes pitäneet. Eri asia olisi, jos myös miehesi haluaisi irti äidistään. Silloin on ok etäännyttää välit. Mutta ei siinä tapauksessa, että vain sinä et kestä tätä naista.
Ehdotankin, että etäännytät anopin omasta elämästäsi. Et vietä hänen kanssaan juhannusta ja annat miehen ja lapsen tavata anoppia mahdollisimman paljon kahdestaan. Turhat riidat on ehkäisty, jos ne kerran yleensäkin käydään vain sinun ja anopin välillä.
Oman äitisi neuvot ja ostelemat pikkuhousut ottanet kuitenkin ilolla, tai ainakin vähemmällä suuttumisella, vastaan, eikä yhtään niin paljon harmita, että lapset ovat mummin mielestä vähän mumminkin omaisuutta ja hän haluaa tietää heidän kehitysasteensa? Varmasti anoppisi on tuskattuttava tyyppi, en oikeasti epäile sitä yhtään, mutta ehkä tässäkin tapauksessa voi edes sen pienen osion verran vilkaista sinne peiliin ja miettiä, onko tilanne ihan niin mustavalkoinen ja onko kaikki sen anopin tekemisest oikeasti ihan niin kamalia. Eli pysähtyä vaikka juuri miettimään, että miten olisit reagoinut, jos vaipoista luopumisesta kuultuaan oma äitisi olisi ostanut lapselle pikkareita? Entä jos äitisi antaa sinulle (vanhetuneita, oman kokemuksensa mukaisia) vinkkejä lapsen kasvuvaiheeseen? Harmittaako ja ärsyttääkö yhtä paljon, vai pystytkö ohittamaan olan kohautuksella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdotan, että et jatkossa kerro anopille mitään perheenne asioista. Ei suuria, mutta ei pieniäkään asioita. Esim. se pikkarijittu, älä kerro, että ollaan päästy vaipoista. Tämä keissi on nyt mennyt, mutta vastaavat. Ålä pohdi ääneen äläkä kerro perheenne asioista. Miehen pitää myös ymmärtää, missä menee raja.
En kerrokaan, vaan anoppi päättää tai päättelee kaiken itse tai sitten mies kertoo kaiken. Itse haluaisin irtaantua koko kuviosta, mutta mies ilmoitti minulle viimeksi eilen ettei aio tehdä eroa äitinsä ja minun välillä. Sanoin helpottavani tilannetta tekemällä sen hänen puolestaan pian, niin kuin teenkin, jos syyttelyni ei lopu. Ap
Siis mitä tämä tarkoittaa? Oletko miehellesi vain äitinsä jatke?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se perusvika nyt ole miehessäsi sekä siinä, että olette tähän asti tuohon kaikkeen suostuneet. Mitä se miehesikin siellä kaikille vuorollaan käy riehumassa - äitiinsä tullut ilmeisesti. Tosin sekin voisi auttaa, että opettelisit pitämään puolesi ja keskustelemaan asioista - joidenkin mielestä mikään ei ole raivostuttavampaa kuin ihminen, joka kävelee konfliktitilanteesta pois ja näin vähättelee tai mitätöi täysin sen toisen suuttumuksen tai harmituksen. Ei sekään ihan aikuinen tapa ole asioita käsitellä, vaikka vastapuoli hankala huutaja olisikin. Voisi olla, että anoppi raivoaisi vähemmän, jos reagoisit siihen alkukiukutukseen tiukan asiallisesti keskustelemalla, etkä kääntäisi selkääsi ja poistuisi paikalta mitään sanomatta.
Terve anoppi.
Ihan lapseton nelikymppinen täällä, hei. Muutaman perheellisen kaverin anoppikitinöitä sivusta seuraanneena vain oppinut, että yleensä se anoppi ei ole se ainoa syyllinen, vaikka pääpahis olisikin. Aika kammo miniä on ainakin yksi ystäväni - en sellaista tyyppiä toivoisi edes pahimman vihamieheni riesoiksi. Ystävänä kuitenkin ihan kiva, mutta jostain syystä miehen sukua saa mielestään kohdella täysin mielivaltaisesti ja ilkeästi.
Alue: Aihe vapaa
Jäi aloituksesta pois sen verran, että riita alkaa siitä kun anoppi marisee jostain tyhjänpäiväisestä, ottaa yksinään kierroksia ja jatkaa taas rähisemistään. Lopulta kun menen pois paikalta, hän tulee perässä ja täydessä raivossa jatkaa huutamistaan. Kun olen aikani kuunnellut, lähden taas pois. Seuraavaksi hän menee kertomaan muille perheenjäsenille "Mahtoikohan se nyt suuttua", ja jatkaa parpatustaan pääsemättä yli. Pahinta on, että perheenjäsenet ovat automaattisesti anopin puolella tai esittävät puolueetonta, jos anopin käytös menee kiusaannuttavan pitkälle.
Ymmärtäisin jos olisi edes aihetta suuttua, mutta kun ei.
Olen nyt pitänyt hiljaisuutta useamman päivän wapissa, enkä ole reagoinut mihinkään yhteydenottoihin päiväkausiin. Mies jo yritti mennä puhelimelleni, että hän käy puolestani vastaamassa anopille, ettei sille tule paha mieli ja ettei riita pitkity.