Sinä joka olit yksin koko ikäsi kiusaamisen takia, mutta selvisit inhimillisenä

Harrastamalla mieluisia harrastuksia

Vaikea sanoa. Oli kyllä hyvät vanhemmat, mutten silti saanut kerrottua heille kiusaamisesta. Jumalaa rukoilin, kirjoitin päiväkirjaa, oli eläinystäviä ja jopa yksi ihmiskaverikin koulun ulkopuolella. Kiusaamisen vähennyttyä elämä parani monella tavalla. Silti jouduin käymään vihantunteet ym raskaat ajatukset läpi myöhemmin, se oli hirveää.

Vierailija kirjoitti:

Harrastamalla mieluisia harrastuksia

Olivatko harrastuksesi palkitsevia? Saitko erityistä tunnustusta tai kehuja niistä vai riittikö oma hyvä olo?

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa. Oli kyllä hyvät vanhemmat, mutten silti saanut kerrottua heille kiusaamisesta. Jumalaa rukoilin, kirjoitin päiväkirjaa, oli eläinystäviä ja jopa yksi ihmiskaverikin koulun ulkopuolella. Kiusaamisen vähennyttyä elämä parani monella tavalla. Silti jouduin käymään vihantunteet ym raskaat ajatukset läpi myöhemmin, se oli hirveää.

Eli et kuulu tähän ketjuun, koska sinulla oli hyvät, eikä sinua kiusaavat vanhemmat. Et ollut yksin, koska sinulla oli vanhemmat.

Sisulla. Ajattelin, että pakkohan tässä on pärjätä. En anna periksi kiusaajille enkä anna heidän pilata omaa elämääni. Eivätkä pilanneetkaan :)

En vieläkään osaa oikein sanoa miten selvisin. Minulla oli oma hevonen nuorena ja se oli minulle hyvin rakas, ehkä se auttoi jonkin verran. Terapeuttinikin on ihmetellyt miten olen pystynyt säilyttämään empaattisuuteni ja herkkyyteni tämän kaiken keskellä enkä ole muuttunut kakkapääksi. En oikein osaa muuta sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Sisulla. Ajattelin, että pakkohan tässä on pärjätä. En anna periksi kiusaajille enkä anna heidän pilata omaa elämääni. Eivätkä pilanneetkaan :)

Eikö kiusaaminen heijastellut mitenkään suoriutumiskykyysi?

Vierailija kirjoitti:

En vieläkään osaa oikein sanoa miten selvisin. Minulla oli oma hevonen nuorena ja se oli minulle hyvin rakas, ehkä se auttoi jonkin verran. Terapeuttinikin on ihmetellyt miten olen pystynyt säilyttämään empaattisuuteni ja herkkyyteni tämän kaiken keskellä enkä ole muuttunut kakkapääksi. En oikein osaa muuta sanoa.

<3

Olin kai luonnostani lopulta aika introvertti ja erakkoluonne, joten oli siksi helppo selvitä. Toki lapsena olisin mieluummin ollut ei-kiusattu ja että oliisi ollut kavereita, mutta lopulta selvisin siitä vähällä koska viihdyin niin hyvin yksinkin ja välitin lopulta aika pinnallisesti vain toisten mielipiteistä minusta. En siis esim. kiusaamisen seurauksena koskaan alkanut ajatella että olen huono tai viallinen, vaan ajattelin että kiusaajissa on vika ja he tekevät väärin.

Omasta yh-äidistä ei kauheasti ollut tukea, hän oli alkoholisti ja masentunut. Mutta minulle oli helpotus että koulussa sai sentään aina ruokaa, toisin kuin kotona jossa äiti oli välillä niin tillin tallin ettei semmoisia muistanut, ja jos valitin nälkääni, äiti alkoi vaan itkeä miten hän ei jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Olin kai luonnostani lopulta aika introvertti ja erakkoluonne, joten oli siksi helppo selvitä. Toki lapsena olisin mieluummin ollut ei-kiusattu ja että oliisi ollut kavereita, mutta lopulta selvisin siitä vähällä koska viihdyin niin hyvin yksinkin ja välitin lopulta aika pinnallisesti vain toisten mielipiteistä minusta. En siis esim. kiusaamisen seurauksena koskaan alkanut ajatella että olen huono tai viallinen, vaan ajattelin että kiusaajissa on vika ja he tekevät väärin.

Omasta yh-äidistä ei kauheasti ollut tukea, hän oli alkoholisti ja masentunut. Mutta minulle oli helpotus että koulussa sai sentään aina ruokaa, toisin kuin kotona jossa äiti oli välillä niin tillin tallin ettei semmoisia muistanut, ja jos valitin nälkääni, äiti alkoi vaan itkeä miten hän ei jaksa.

Menestyitkö muutoin koulussa hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kai luonnostani lopulta aika introvertti ja erakkoluonne, joten oli siksi helppo selvitä. Toki lapsena olisin mieluummin ollut ei-kiusattu ja että oliisi ollut kavereita, mutta lopulta selvisin siitä vähällä koska viihdyin niin hyvin yksinkin ja välitin lopulta aika pinnallisesti vain toisten mielipiteistä minusta. En siis esim. kiusaamisen seurauksena koskaan alkanut ajatella että olen huono tai viallinen, vaan ajattelin että kiusaajissa on vika ja he tekevät väärin.

Omasta yh-äidistä ei kauheasti ollut tukea, hän oli alkoholisti ja masentunut. Mutta minulle oli helpotus että koulussa sai sentään aina ruokaa, toisin kuin kotona jossa äiti oli välillä niin tillin tallin ettei semmoisia muistanut, ja jos valitin nälkääni, äiti alkoi vaan itkeä miten hän ei jaksa.

Menestyitkö muutoin koulussa hyvin?

Ala-asteella kyllä, sitten tuli yläasteella kapinakausi ja meni vähän huonommin. Huomasin, että vaikka koulukavereiltani en saa seuraa ja suosiota, niin miehiltäpä saan. Aloin käydä kaupungilla, juopotella, oleilla "pillurallimiesten" ja muiden vanhempien miesten kanssa. Koulu ei kiinnostanut vähääkään ja päättötodistuksessa oli 6,3 keskiarvona. Onneksi paikkakunnalla silläkin pääsi lukioon, koska lopulta päätin kuitenkin että sinne haluan ja yliopistoon myös. Ja lukioiässä oli jo kapinat ja bilevaiheetkin ohi joten kirjoitin 5L:ää ja 1 C:n ylioppilaskirjoituksista. Eikä lukiossa enää kiusattu aktiivisesti, jätettiin vaan omaan rauhaan.

Monet joutuvat kiusatuksi juuri siksi, että ovat kilttejä ja empaattisia. Minäkin tiesin, mitä ilkeää voisin vastata takaisin, mutta jotenkin en pystynyt alentumaan siihen. Selvisin, koska olin hyvä koulussa (kyllä myös kiusaamisen syyksi kelpaavaa) ja uskoin, että elämällä on minulle vielä muutakin tarjota. Pakenin kirjoihin, musiikkiin ja luontoon. Oli myös muutama koulukaveri, jotka eivät syrjineet minua täysin.

Vierailija kirjoitti:

Monet joutuvat kiusatuksi juuri siksi, että ovat kilttejä ja empaattisia. Minäkin tiesin, mitä ilkeää voisin vastata takaisin, mutta jotenkin en pystynyt alentumaan siihen. Selvisin, koska olin hyvä koulussa (kyllä myös kiusaamisen syyksi kelpaavaa) ja uskoin, että elämällä on minulle vielä muutakin tarjota. Pakenin kirjoihin, musiikkiin ja luontoon. Oli myös muutama koulukaveri, jotka eivät syrjineet minua täysin.

Omat vanhemmat ajattelivat, että kiusatuksi tuleminen on oma vika, kun ei osaa puolustaa itseään. Se oli yleistä 70-80-luvuilla, ja opettajatkin pitivät kiusaamista normaalina.

Minua kiusattiin koko ylä-asteelta lukioon, olen myös ala-asteella ollut kiusattu mutta silloin minulla olikin paras ystävä joka viimeisillä luokilla jättikin minut. Minulla on aika normaali perhe jos ei lasketa vanhempia joille ei voinut tunteista puhua ja epätasapainoinen äiti jolla oli ihme aggressiivisia vihan puuskia joita hän purki meihin lapsiin. Olin ylä-aste ajan syrjitty ja eristetty, minulle ei puhuttu 3 vuoteen, kukaan ei pyytänyt mukaan, olin yksin joka päivä, itkin välillä kun tulin kotiin, piirtelin, pelasin videopelejä, harrastelin ja paljon escapismia harjoitin, tarinat omassa päässä toivat jännitystä elämääni. Vanhemmille en kertonut mitään, eivät edes miettineet miksi olen niin väsynyt ja pahantuulinen, luulivat että sellainen inhottava vihainen kakara vain olen eli ymmärrystä empatiaa ei herunut heiltä. En tajua sillä olin todella kiltti, naiivi, arka ja hiljainen introvertti. En kyennyt edes puolustautumaan kiusaajiltakaan sen takia koska pidättäydyin niin kovasti satuttamasta muita vaikka itse olin aivan revitty. Pysyin selväjärkisenä videopelien maailmassa ja juttelemalla ulkomaalaisten kaverien kanssa. Masennuin moneksi vuodeksi, vasta alle 30v muutama vuosi sitten parannuin masennuksesta kun muutin pois kotipaikkakunnalta. En edelleenkään osaa tehdä ystäviä tuolla ulkomaailmassa mutta minusta kasvoi itsepäinen, itseeni turvautuva, itsenäinen nainen jota ei kiinnosta mitä muut sanovat mutta edelleen pelkään kuitenkin ihmisiä siinä määrin että sosiaalinen ahdistus nostaa välillä päätään, en mielelläni mene mihinkään paikkoihin joissa on liikaa väkeä, kovia ääniä ja kirkkaita valoja. Opin olemaan yksin, en tunne yksinäisyyttä enään kuten nuoruudessa, ymmärrän että ihmiset menevät ja tulevat joten en halua liimautua kehenkään. Opiskelin paljon kuitenkin nuoruudessa, koulussa olin kohtalainen opiskelija mutta taiteissa kympin oppilas. Taide-aineet kiinnostivat eikä mikään muu ja samalla tiellä ollaan. Nykyään elän ns. itsekästä elämää eli keskityn omaan terveyteni haalimiseen, teen mitä huvittaa, keskityn yrityksen hoitamiseen silloin tällöin, en ole varakas mutta olen onnellisempi kuin koskaan olin nuorempana. Luulin etten ikinä kykenisi tuntea onnea mutta kyllä se vaan sieltä tuli vaikka vaikeaa oli ja olin yksin.

Mitä opin oli tosiaan se ettei muut ihmiset ole parempia kuin minä, minä en ole kenellekkään mistään velkaa eikä kukaan ole velkaa minulle. Minulla on elämässäni vain minä. Loppujen lopuksi me kaikki ollaan aina yksin. Elää saa miten haluan kunhan en aiheuta vahinkoa ympäristölleni ja muille ihmisille, muita pitää kunnioittaa, harmi ettei muut näe asiaa samoin kuin minä. Kiusaajat näen heikkoina reppanoina joidenka toivon kehittyvän ihmisenä. Ikävä kyllä tämä yhteiskunta suosii energisiä päällepäsmäreitä jotka hoitavat työt ja pääsevät tavoitteisiinsa kyynärpäätaktiikalla työelämässä välittämättä muiden tunteista. Olen ihan mielelläni eristäytynyt tästä sekopäisestä yhteiskunnasta ja katselen menoa sivusta. Keskityn enimmäkseen itseeni ja maailman tuomiin mahdollisuuksiin. Itseni kehittäminen ihmisenä kuin taidoissanikin on kaiken A ja O minulle.