Suomessa käytetään 6-8% bruttokansantuotteesta siihen että saattohoidossa olevat vanhukset voisivat vielä elää vuoden tai kaksi pidempää
Eikö tuo ole jo vanhusten epäinhimillistä kiduttamista jos pidetään väkisin elossa?
Kommentit (87)
En ole vanhus ja kuolisin tuohon. Briteissä arvioitiin että jopa 30 prosenttia voi saada peruuttamattomia muutoksia. Kalliiksi tulee.
No omasta mielestäni ei kannattaisia aloittaa vanhuksista vaan turhista lemmikeistä, onko kissa tai koira välttämätön asia kaikille ei kun piikille vain.
Tuossa jutussa oletetaan, että koronan kustannukset ovat syntyneet vain rajoitustoimenpiteistä. Suomen rajoitustoimenpiteet olivat aika lievät Ruotsiin verrattuna. Peruskoulut olivat osin kiinni (Ruotsissakin lukiot, yo:t ym. etäopetuksessa), ravintolat myivät vain noutoruokaa (Ruotsissa ei, mutta asiakaskato 80-90%), Uudenmaan huviajelukielto.
Ruotsissa kansantalous tippuu 6,5% - 9% ennusteesta riippuen tänä vuonna. Todennäköisesti Suomi toipuu nopeammin. Suomen rajoitukset ovat jo Ruotsia lievemmät ja ero korostuu syksyllä.
Saattohoidosta. Niin on paljon tapauksia joissa saattohoitoa ei aloiteta. Vaan tehdään kaikenlaisia kokeita joista ei ole kenellekään mitään hyötyä. Niitä tehdän kai siksi että lääkärit eivät osaa luovuttaa. Se että niile väsyneille imisille ei ole aikaa keskusteluun ja hoitotomenpiteet pitää tehdä kiireellä on typerää. Ei muistisairas joka ei ymmärrä asioista itään pysty päättämään mihinkä hoitoon suostuu ja mihin ei.
Mielummin elätän omia vanhuksia kuin muunmaalaisia 3-4 miljardilla per vuosi + haitat päälle.
Suomessa käytetään miljardeja siihen, että suomea hyvin osaavaa "ruotsinkielistä" pitää palvella ruotsiksi.
Säästettäisiin ennemmin tästä.
Vierailija kirjoitti:
Aivan totta vaikka ap puhuukin väärällä termillä. On sulaa hulluutta kun valtio kuluttaa 6-8% bkt kohta muutenkin kuolevien ihmisten täysin luonnollisen kuoleman estämiseen. Vanhusten kohdalla kuolema nuhakuumeeseen on luonnollinen kuolema. Tämä sillkaa hulluutta ja kansallinen itsemurha kun aktiviväestön elämä uhrataan vanhusten vuoksi joiden elämänlanka on jo miltei loppuun palanut.
Sama koskee muutes keskosiakin, turha heitä on tehohoitaa, jos nuhakuume on tappava.
AP taas ärähtänyt torkkupeiton alta.
Vierailija kirjoitti:
No minä en ymmärrä, miksi ei viimeisiä henkosia vetelevän satavuotiaan anneta vain nukkua pois, kuten ennen tehtiin. Kipulääkettä ja helpotusta, ei turhaan hengityskonetta. En itse ainakaan haluaisi olla vihannes hengityskoneessa vain siksi, että sukulaiset saisivat pitkitettyä hautajaisten järjestelyä.
Kylläpäs sinä olet asiat miettinyt.
Aloittajalle toivon hoidotonta vanhuutta. Älä itke sitten.
Missään sivistyneessä länsimaassa ei vanhuksia jätetä kuolemaan( miinus ruotsi).
Jos kaikki kokonaan kuolleet olisivat niitä vanhuksia. Ruotsissa toki esittävät, että näin on, mutta siellä on moni työikäinen kuolleiden joukossa.
Pahojen jälkitautien hinnasta ei ole mitään hintalappua pitkään aikaan.
Jos korona olisi levinnyt vapaasti, niin moni sairasteleva työikäinen suomalainen olisi nyt jo kuollut. Tässä taudissa on selkeitä riskitekijöitä, joita monikla suomalaisilla on.
Suomi hoiti ensimmäisen aallon upeasti. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Moten jotkut vetävät tähän koronan, vaikka siitä ei ole aloituksessa mitään mainintaa?
Vierailija kirjoitti:
Mielummin elätän omia vanhuksia kuin muunmaalaisia 3-4 miljardilla per vuosi + haitat päälle.
Hienoa, että olet pitänyt linjasi ja päähäsi mahtuu edelleenkin vain tasan yksi asia.
Vierailija kirjoitti:
Totta. Samoin pidetään turhaan elossa nuoria syrjäytyneitä. Nirri pois vain molemmilta porukoilta
mies52v
Mikäli koko kansallisomaisuus sijoitetaan pörssiin ja hajautetaan kansainvälisesti niin tulopuoli on kunnossa. Menot saadaan kuriin laittamalla kaikki uuniin. Ei ihmisiä, ei kuluja.
Kaveria ei jätetä ja yksikin turha kuolema pitää välttää jos mahdollista. Minä, minä, tyypit on sitten erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa käytetään miljardeja siihen, että suomea hyvin osaavaa "ruotsinkielistä" pitää palvella ruotsiksi.
Säästettäisiin ennemmin tästä.
Eivät he ole "ruotsinkielisiä" vaan ruotsinkielisiä. Rantaruotsalaiset eivät välttis osaa kovin hyvin. Muualla maailmassa monen kielen osaaminen on luonnollista, ei persulandiassa. Lopetetaan samantien meidän suomenkieliset palvelut kun englannillahan maailmassa pärjää?
Mitään toipumista ei kummassakaan taloudessa tule tapahtumaan - jos palveluala lähtee nousuun, niin vienti lähtee sakkaamaan syksyä kohti ja sen BKT:tä ei niin vain paikata! Siitä se kierre lähtee, sen jälkeen ei nimittäin monilla ole enää varaa kuluttaa läheskään entiseen tahtiin. Myös palvelualat kyykkäävät - ja lopulta Euroopan pankkisektori kaatuu.
Tässä ennuste Suomen BKT:lle:
2020 -15%
2021 -20%
2022 -10%
2023 -7%
2023 +2%
Suomelle tulee helposti -50% BKT:tä tauluun. Ja syylliset olette te.
Tässä syitä:
-Kerskakulutus
-EU:n suosiminen
Mitään kylpyhuoneremontteja ei pidä tehdä ennenkuin kaakelit ja lattia kuluneet loppuun! Vesikalusteet voi vaihtaa kun ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Niille käyttöikä 30-50 vuotta! Ulkona ravintolassa ei pidä käydä! Ei mitään lämpöpumppuja, käyttäkää kosteita pyyhkeitä, jos on liian lämmintä ja kylmiä suihkuja. Ei MITÄÄN ulkomaanmatkoja. Arkisin ei sen kummempaa kuin makkarakeittoa tai makaronilaatikkoa! Johan on markkinat, ettei yksinkertaiset asiat menee onttoon kaaliinne!
Taas täällä tämä jolla on pakkomielle vanhusten t@poamisesta. Olet sairas
Vierailija kirjoitti:
No omasta mielestäni ei kannattaisia aloittaa vanhuksista vaan turhista lemmikeistä, onko kissa tai koira välttämätön asia kaikille ei kun piikille vain.
Miten sinä tähän lemmikkieläimet sotket?
Eiköhän se mielipide sitten muutu, kun itse kasvaa itse vähän vanhemmaksi, tai siinä vaiheessa kun on itse "vanhus". Sittenhän se alkaa valitus, että kun minä ja minä olen maksanut tämän ja tämän verran veroja, niin miksi en saa parempaa palvelua.
Tälläiset ihmiset aina valittaa vain omasta asemastaan, muut saisivat tottakai kärsiä :)