Jukka Hildenin ja Chachi-vaimon supervauva
Niiden vauvallahan on jo oma instagramsivu, jossa viimeisimmän kuvan yhteydessä kertovat, että vauva oli viime yönä sanonut ensimmäiset sanansa; oli kuulemma ihan selvällä suomella sanonut, että "hyvää yötä". Ja tänään vauva oli Chachille sanonut uudestaan tuon hyvää yötä ja lisäksi "ata" (tarkoittanut äitiä). Ja on jo ilmeisesti jopa kontannutkin. Onhan siitä ig-story, jossa se näkyy ryömimässä, mutta jo konttaakin... Ja se vauva on siis vasta 6 kk ikäinen. Tytöthän yleensä alkavat huomattavasti aikaisemmin puhumaan, kuin pojat (oma poikani alkoi vasta lähempänä 2 vuotta sanomaan ensimmäisiä sanojaan), mutta enpä ole ennen kuullut, että puolivuotiaana joku alkaa puhumaan.
Kommentit (29)
Mikä on aloittajan pointti? Paheksua vauvaa ja tämän vanhempia ja saada muilta tukea ilkeilylleen? Ihana vauva on ja onnekas kun hänestä kasvanee ainakin kaksi- jollei kolmekielinen.
On luultavimmin keskimääräistä älykkäämpi lapsi. Tai ei tyhmä ainakaan. Oma tyttöni sanoi ekat sanansa päälle vuoden vanhana ja se oli minun ja sukulaistemme mielestä todella aikaista.
Kyllä minun lapseni ovat alkaneet sanoa sanoja puolivuotiaina. Samoin kuulemma minä ja sisarukseni.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on aloittajan pointti? Paheksua vauvaa ja tämän vanhempia ja saada muilta tukea ilkeilylleen? Ihana vauva on ja onnekas kun hänestä kasvanee ainakin kaksi- jollei kolmekielinen.
Mitä oikein horiset?? Käypäs ottamassa ne lääkkeesi. En millään tavalla "ilkeillyt", vaan puhtaasti IHMETTELEN sen vauvan taitoja ikään nähden. Minunkin mielestäni heidän vauva on tosi suloinen ja mainion oloinen ja tykkään muutenkin etenkin sen Chachin videoista yms, joten eipä tullut mieleenkään ilkeillä. Ap
Itse pidän aika epäuskottavana että tuon ikäinen kykenisi lausumaan selkeästi noinkin "vaikean" lauseen. Kokeilkaapa lausua ajatuksen, ei mikään kepein/helpoin suulle muodostaa. Voisin uskoa että sanonut "hyääyöä" tmv. koittaessaan imitoida, mutta epäilen vahvasti että luistaisi vielä kuin voi ja sujuisi toistamiseen. Äänteet voivat olla pikkuisen kielelle tosi rankkoja muodostaa vaikka yritystä olisikin.

Chachi ainakin vaikuttaa keskimääräistä kielellisesti lahjakkaammalta.

Juu, esim. viimeisimmällä videollaankin puhuu jo paljon suomea ja olen aiemminkin hämmästellyt, kun se saattaa sanoa jotain lauseita ja ääntäminen on ihan virheetöntä. Yleensä noilla ulkkiksilla näyttää olevan todella vaikeaa lausua suomen kielen sanoja edes sinnepäin, mutta Chachille näyttää olevan aika helppoa kauraa. Ja hän puhuu myös espanjaa ilmeisesti suht hyvin, vaikkei se ole hänen kotikielensä. Vauva on kai perinyt äitinsä kielipään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minun lapseni ovat alkaneet sanoa sanoja puolivuotiaina. Samoin kuulemma minä ja sisarukseni.
Nuoli alaspäin ei muuta tätä tosiasiaa.
Ketä nämä ovat ja mistä heidät pitäisi tietää?
Mun kuopus sanoi äiti ensimmäisen kerran joskus 5kk:n ikäisenä. Muut vasta paljon myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Ketä nämä ovat ja mistä heidät pitäisi tietää?
Ei pidäkkään tietää.
Vierailija kirjoitti:
Ketä nämä ovat ja mistä heidät pitäisi tietää?
Duudson-Jukka ja vaimonsa Chachi (tanssija, näyttelijä, tubettaja yms yms).
Meidän vauva tuli kohdusta pihalle valmiin väikkärin kanssa, oli siinä sitten väitöstilaisuus heti kun oli saatu hänet kuivattua ja puettua kapaloon.
On eri asia matkia äänteitä kuin ymmärtää äänteen merkitys. Aika monessa "aikaisin puhumaan oppimisessa" on ollut kyse tästä mitä sivusta seurannut. Vauvat ovat taitavia matkijoita.
Puolivuotias konttaaja ei sinänsä ole mikään ihme, moni kävelee jo 8-9 kk ikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän aika epäuskottavana että tuon ikäinen kykenisi lausumaan selkeästi noinkin "vaikean" lauseen. Kokeilkaapa lausua ajatuksen, ei mikään kepein/helpoin suulle muodostaa. Voisin uskoa että sanonut "hyääyöä" tmv. koittaessaan imitoida, mutta epäilen vahvasti että luistaisi vielä kuin voi ja sujuisi toistamiseen. Äänteet voivat olla pikkuisen kielelle tosi rankkoja muodostaa vaikka yritystä olisikin.
No kyllä myös tuo "hyääyöä" on minun mielestäni jo todella hyvin ilmaistu tuon ikäiseltä. Sehän osoittaa, että tuo vauva on jo selkeästi kartalla suomen kielen saloista... Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on aloittajan pointti? Paheksua vauvaa ja tämän vanhempia ja saada muilta tukea ilkeilylleen? Ihana vauva on ja onnekas kun hänestä kasvanee ainakin kaksi- jollei kolmekielinen.
Mitä oikein horiset?? Käypäs ottamassa ne lääkkeesi. En millään tavalla "ilkeillyt", vaan puhtaasti IHMETTELEN sen vauvan taitoja ikään nähden. Minunkin mielestäni heidän vauva on tosi suloinen ja mainion oloinen ja tykkään muutenkin etenkin sen Chachin videoista yms, joten eipä tullut mieleenkään ilkeillä. Ap
Miksi otsikossa sitten oli supervauva? Ajatteletko vilpittömästi niin?
Vierailija kirjoitti:
On eri asia matkia äänteitä kuin ymmärtää äänteen merkitys. Aika monessa "aikaisin puhumaan oppimisessa" on ollut kyse tästä mitä sivusta seurannut. Vauvat ovat taitavia matkijoita.
Puolivuotias konttaaja ei sinänsä ole mikään ihme, moni kävelee jo 8-9 kk ikäisenä.
Tämä.
Mitä kukakin laskee puhumiseksi. Minä laskin sen, kun lapsi sanoo jotain ja hänestä näkee, että hän tietää sen merkityksen.
Oma esikoiseni sanoi äi-ti 11kk ikäisenä.
Jos "Hyvää yötä" on perheessä yleisimmin käytössä olevia sanonta, kun lapsen äiti sitä opettelee lausumaan, niin miksi ei myös vauva? Omat lapseni sanoivat ekoja sanojaan "ätä" "kakka" 4-6 kk iässä (tyttö ja pojat). Neuvolassa huomautettiin, että kuvittelin omiani, ei noin nuori voi vielä tietoisesti puhua, mutta vedin lopulta omat päätelmäni ja olin aiheesta hiljaa heille. Lapseni puhui! Ennen puhetta oli jokelteluhöpöttelyä. Lapseni myös hymyilivät (muutenkin kuin vatsanväänteiden vuoksi) 1 kk iässä ja hakivat katsekontaktia. Lapseni kannattelivat päätään jo vastasyntyneinä, niin että synnärillä 2 vrk:n iässä kotiinlähtötarkastuksessa lääkärikin totesi, että "Hyvin kannattelee. Tarvitsee tukea aluksi vain varmuuden vuoksi." Lääkäri kehui myös sopivan jänteviksi vauvoiksi.
Muu kehitys eteni normaalilla aikataululla.
Siis no av-palstalla keskimääräinen lukemaan oppiminen on se 6kk joten taitaa tuo lapsiparka olla jäljessä pahasti.