Lue keskustelun säännöt.
Miesystävän traumat entisistä parisuhteista
20.06.2020 |
Olen seurustellut pari vuotta miehen kanssa, jolla on menneisyydessään ollut muutama pitkä parisuhde. Jo alussa häkellyin hänen tavastaan pyydellä anteeksi ihan tavallisia arkisia asioita ja toimia, mutta ajan kanssa tuo tekemisen pahoittelu ja anteeksipyytely on pahentunut ja pahentunut.
”Ei kai haittaa..?” kuuluu miehen suusta päivittäin tai ainakin viikoittain. Kesäisin miehen anteeksipyytely puhkeaa kukkaan, kun hän on silminnähden pahoillaan siitä, että lähtee ”taas” kalaan. Talvisin hän pyytelee anteeksi päiväuniaan tai sellaisia asioita, jotka vievät kaiken hänen huomionsa.
Olen suoraan sanottuna vähän kyllästynyt, enkä osaa enää suhtautua tähän tyyliin rakentavasti. Alussa olin empaattinen, jolloin mies kertoi, ettei aiemmissa parisuhteissaan saanut lähteä kalaan ilman riitaa ja päiväunista oli mäkätetty niin, että mies oppi tuntemaan syyllisyyttä kaikesta mitä tekee (jos se ei ole toisen huomioimista).
Kuinka saada iskostumaan miehen kaaliin, ettei minulta tarvitse pyytää kaikkeen lupaa? Ja millaisia tyranneja hän onkin sietänyt, ja vieläpä useiden vuosien ajan?
Älkää olko tyranneja, mies voi mennä rikki.
Kommentit (78)
Traumaterapia ja pariterapia. Yksin omin avuin et voi ”pelastaa” miestä kokemaltaan traumalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihdoin löysin vertaistukea! Minulla on samankaltainen tilanne. Vieläpä samanlaisista asioista: saako mennä yksin jonnekin, pahoittelee päiväunia, viivyttelee töihin lähtöä kun varmistaa että minä olen ok (ex oli estänyt töihin lähtöä).
Lisäksi on vaikeaa sanoa mistään oikeasti minua häiritsevästä asiasta (edellä mainitut ei todellakaan häiritse). Jos sanon, mies saa "häpeäkohtauksen" ja kokee olevansa läpeensä huono ihminen (vaikka pidän huolen etten kritisoi häntä vaan asioita). Sitten huomio meneekin tilanteen korjaamisesta ja alunperin minun mielipahasta siihen, että vakuuttelen ja lohdutan miestä.
En siis osaa neuvoa mutta kiinnostaa, onko teillä konflikteissa vastaavaa?
Onko pakko ottaa ihan tosissaa jonkun höpinöitä?
Vierailija kirjoitti:
Vihdoin löysin vertaistukea! Minulla on samankaltainen tilanne. Vieläpä samanlaisista asioista: saako mennä yksin jonnekin, pahoittelee päiväunia, viivyttelee töihin lähtöä kun varmistaa että minä olen ok (ex oli estänyt töihin lähtöä).
Lisäksi on vaikeaa sanoa mistään oikeasti minua häiritsevästä asiasta (edellä mainitut ei todellakaan häiritse). Jos sanon, mies saa "häpeäkohtauksen" ja kokee olevansa läpeensä huono ihminen (vaikka pidän huolen etten kritisoi häntä vaan asioita). Sitten huomio meneekin tilanteen korjaamisesta ja alunperin minun mielipahasta siihen, että vakuuttelen ja lohdutan miestä.
En siis osaa neuvoa mutta kiinnostaa, onko teillä konflikteissa vastaavaa?
Kuulostaa todella tutulta, sillä minunkin on varottava tarkoin etten kritisoi miestä itseään, ja vaikka kuinka varoisin, ottaa hän asian hyvin henkilökohtaisesti. Oikeastaan lopulta keskustelemme siitä, että syyttelinkö vai enkö syytellyt, jolloin alkuperäinen ongelma unohtuu.
Ollaan pitkälti samassa veneessä!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vihdoin löysin vertaistukea! Minulla on samankaltainen tilanne. Vieläpä samanlaisista asioista: saako mennä yksin jonnekin, pahoittelee päiväunia, viivyttelee töihin lähtöä kun varmistaa että minä olen ok (ex oli estänyt töihin lähtöä).
Lisäksi on vaikeaa sanoa mistään oikeasti minua häiritsevästä asiasta (edellä mainitut ei todellakaan häiritse). Jos sanon, mies saa "häpeäkohtauksen" ja kokee olevansa läpeensä huono ihminen (vaikka pidän huolen etten kritisoi häntä vaan asioita). Sitten huomio meneekin tilanteen korjaamisesta ja alunperin minun mielipahasta siihen, että vakuuttelen ja lohdutan miestä.
En siis osaa neuvoa mutta kiinnostaa, onko teillä konflikteissa vastaavaa?
Narsistien uhreja opetetaan pitämään puoliaan näyttelemällä jotakuta, joka pitää aggressiivisesti puoliaan. He ajattelevat, etteivät ole "sellaisia ihmisiä", jolloin vastataan "mutta jos olisit, miten toimisit". Henkilö ohjataan siis ensin näyttelemään vahvaa, jonka jälkeen hänestä tulee vahva.
Jotenkin näissä viesteissä vaan ihmetyttää se, miksi haluatte puolisoidenne muuttuvan. Miehet ovat nimittäin suhteellisen sietämättöniä "voimaantuneina", eikä liene sattumaa, että olette itsekin kynnysmattoja puolisoiksenne vahvojen ja itsenäisten miesten sijaan valinneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhde ei voi kehittyä jos toinen taantuu "yhyy en voi tälle mitään kun ex aiheutti trauman", eikä mikään koskaan etene tuosta kuopasta.
Vaikuttaa melko idiootille miehelle jos ei osaa erotaa parisuhteita toisistaan. Puhutteleeko hän sinua exän nimellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut traumatisoituu aivan mistä tahansa. Ei sen eksän tarvitse olla mikään hirviö. Todennäköisesti mies on sinunkin kohdalla jo saanut jotain traumoja. Yrirät selvästi jo varoa sanojasi ym., että mies ei ota itseensä. Ei kukaan jaksa tuollaista hyssyttelyä pidemmän päälle... Miehen terapia voisi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihdoin löysin vertaistukea! Minulla on samankaltainen tilanne. Vieläpä samanlaisista asioista: saako mennä yksin jonnekin, pahoittelee päiväunia, viivyttelee töihin lähtöä kun varmistaa että minä olen ok (ex oli estänyt töihin lähtöä).
Lisäksi on vaikeaa sanoa mistään oikeasti minua häiritsevästä asiasta (edellä mainitut ei todellakaan häiritse). Jos sanon, mies saa "häpeäkohtauksen" ja kokee olevansa läpeensä huono ihminen (vaikka pidän huolen etten kritisoi häntä vaan asioita). Sitten huomio meneekin tilanteen korjaamisesta ja alunperin minun mielipahasta siihen, että vakuuttelen ja lohdutan miestä.
En siis osaa neuvoa mutta kiinnostaa, onko teillä konflikteissa vastaavaa?
Kuulostaa todella tutulta, sillä minunkin on varottava tarkoin etten kritisoi miestä itseään, ja vaikka kuinka varoisin, ottaa hän asian hyvin henkilökohtaisesti. Oikeastaan lopulta keskustelemme siitä, että syyttelinkö vai enkö syytellyt, jolloin alkuperäinen ongelma unohtuu.
Ollaan pitkälti samassa veneessä!
Ap
Juuri noin! Eli mies "alistumalla" käyttääkin valtaa? Miten lopettaisi toisen suojelun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro hänelle mitä kerrot täällä.
Sano, että sun kanssa suhteessa ei tarvitse pelätä tekevänsä omia juttuja. Saa sanoa, että huomenna menen kalaan ja ylihuomenna on judotreenit ja kohta menen kalaan, kun on hyvä kalasää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihdoin löysin vertaistukea! Minulla on samankaltainen tilanne. Vieläpä samanlaisista asioista: saako mennä yksin jonnekin, pahoittelee päiväunia, viivyttelee töihin lähtöä kun varmistaa että minä olen ok (ex oli estänyt töihin lähtöä).
Lisäksi on vaikeaa sanoa mistään oikeasti minua häiritsevästä asiasta (edellä mainitut ei todellakaan häiritse). Jos sanon, mies saa "häpeäkohtauksen" ja kokee olevansa läpeensä huono ihminen (vaikka pidän huolen etten kritisoi häntä vaan asioita). Sitten huomio meneekin tilanteen korjaamisesta ja alunperin minun mielipahasta siihen, että vakuuttelen ja lohdutan miestä.
En siis osaa neuvoa mutta kiinnostaa, onko teillä konflikteissa vastaavaa?
Kuulostaa todella tutulta, sillä minunkin on varottava tarkoin etten kritisoi miestä itseään, ja vaikka kuinka varoisin, ottaa hän asian hyvin henkilökohtaisesti. Oikeastaan lopulta keskustelemme siitä, että syyttelinkö vai enkö syytellyt, jolloin alkuperäinen ongelma unohtuu.
Ollaan pitkälti samassa veneessä!
Ap
Yh, pistäisin poikki. En jaksaisi luimistelevaa äijää, joka on kuitenkin saman tien karvat pystyssä syyttelemässä. Hyi hele...
Miehen todella huono itsetunto vie itsetunnon rippeetkin ap:lta pian ja mitä mies siitä saa? Hän saa taas syyn syyttää muita oman päänsä sisäisistä ongelmista. Pariterapia ei auta, vaan miehen pitää selvittää oman päänsä ongelmat ihan itse. Ongelmat eivät jää varmasti tuohon, vaan niitä löytyy aina vaan lisää ja ap huomaa pian olevansa ongelmien aiheuttaja ja syypää. Eroa ap, pelasta itsesi. Mies ei ole suhteen arvoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karkeasti joka toinen suomalainen nainen on narsisti.
Niin, toisaalta traumatisoitunut raukka. Toisaalta nainen hiippailee miehen herkkien tunteiden ympärillä eikä voi sanoa oikeista ongelmista mitään, ettei mies koe itseään syytetyksi. Kenellä on valta tässä dynamiikassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut traumatisoituu aivan mistä tahansa. Ei sen eksän tarvitse olla mikään hirviö. Todennäköisesti mies on sinunkin kohdalla jo saanut jotain traumoja. Yrirät selvästi jo varoa sanojasi ym., että mies ei ota itseensä. Ei kukaan jaksa tuollaista hyssyttelyä pidemmän päälle... Miehen terapia voisi auttaa.
Hienosti taas vähätellään toisen traumoja kun kyseessä on mies
Vierailija kirjoitti:
Karkeasti joka toinen suomalainen nainen on narsisti.
Äärettömän karkeasti sanottuna vanhempasi tekivät ainakin yhden virheen parisuhteessaan. Voit varmaan päätellä, ketä tarkoitin. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut traumatisoituu aivan mistä tahansa. Ei sen eksän tarvitse olla mikään hirviö. Todennäköisesti mies on sinunkin kohdalla jo saanut jotain traumoja. Yrirät selvästi jo varoa sanojasi ym., että mies ei ota itseensä. Ei kukaan jaksa tuollaista hyssyttelyä pidemmän päälle... Miehen terapia voisi auttaa.
Hienosti taas vähätellään toisen traumoja kun kyseessä on mies
No kuvitellaan tilanne toisin päin tai sukupuolineutraalien henkilöiden kesken?
Miehelle voi myöhemmin tulla "murrosikä" ja alkaa kapinoida sinua vastaan.
Todellisuudessahan olette valinneet tällaiset puolisot pönkittääksenne omaa egoanne hyvinä naisina. Miehet ovat oppineet, että teiltä saa positiivista vahvistusta säälin kautta ja trauma hyväksytään tekosyyksi perseilylle. Tästä syystä tässäkin ketjussa ap tarttuu vain myötäilykommentteihin, eikä halua miehen saavan omaa tahtoa.
Omassa lähipiirissäni oli hetken tällainen pariskunta. Noin 20 vuotta eron jälkeen mies jaksoi vieläkin jauhaa traumoistaan. Todellisuudessa käytti tätä tekosyynä vastuidensa välttelyyn, jota oli myös se, että kysyi esim. puolisoltaan luvan kaikkeen toimintaansa ulos menosta lähtien. Siis omalle pihalle pihatöihin menosta. Kaikki epäonnistumiset olivat exän syytä. Tarinat myös vääristyivät ja pahenivat vuosien myötä. Exä oli elävä syntipukki kaikelle pahalle, mitä miehen elämässä tapahtui.
Aika parantaa. Itse olin eksän jäljiltä samanlainen ja lisäksi mulla oli ärsyttävä tapa luulla että kaikki sanominen oli mun syyttelyä. Jos esimerkiksi töissä todettiin yleisesti vaikka jonkin asian unohtuneen jonnekin niin huudahdin heti etten se ollut ollut minä. Melkoisesti nousi kulmia ihmisillä. Enkä siis itse edes tajunnut miten ihmeellistä käytökseni oli, eksä vain oli opettanut jatkuvasti pelkäämään raivareita.
Nyt eksästä on kymmenen vuotta enkä enää oleta kaiken olevan minun syytäni. Nykyään mullakin on vaatimuksia.
Niin ja olen nainen.