Uusioperheen yhteenmuutto

Jos tuo järjestely sopii teille molemmille, niin pitäkää siitä kiinni kynsin ja hampain. Paras mahdollinen vaihtoehto. Todellakin pääsette niinsanotusti kuorimaan kermat päältä. Ei tarvitse altistaa neljää lasta ja itseään uusioperhehelvetille ja säätää miljoonien eri sääntöjen kanssa, jotka todennäköisesti ovat aiemmin olleet erilaisia kummassakin perheessä.

Se on muuten uusperhe, ei uusio-

Se on muuten uusperhe, ei uusio-

Tuossa teidän järjestelyssä on se ongelma, että lapset eivät koskaan saa täyttä huomiota etävanhemnaltaan vaan aina lapsiviikolla on iso porukka lapsia paikalla.

Pitäkää tuo systeemi! Saman katon alle muuttaminen tuo paljon stressiä ja painetta ja muuttaa parisuhdetta (usein juuri huonompaan suuntaa), lisäksi lasten kannalta tuo on paras ratkaisu.

Itse tein sen päätöksen, että yhteen en muuta ja lapset sanoivat ja ovat nyt aikuisina sanoneet, että ovat todella kiitollisia siitä. Näkivät kaveripiirissä sitä uusperhesekoilua.

Viisas ajatus. Välttyy paljolta, jos malttaa asua omissa asunnoissa. Lapset varmaankin kaipaisivat myös omaa aikaa oman vanhemman kanssa lapsiviikolla.

Kaikki sosiaaliset avut heikkenee radikaalisti yhteenmuutossa. Mm. asumistuki pienenee huomattavasti.

Lapset ei tule ikinä sopeutumaan vieraisiin perheenjäseniin eikä oman vanhemman huomion menettämiseen. Seuraukset näkyy sitten koulumenestyksessä ja pitkään myöhemmin omassa elämässä.

Tuohan on aivan paras järjestely! Itse olen seurustellut miesystäväni kanssa jo neljä vuotta, hänellä ei lapsia, minulla yksi teini-ikäinen, ja nähdään vain viikonloppuisin. Yhteydessä ollaan toki joka päivä. Tässä poimii rusinat pullasta, kun ei tarvitse elää yhteistä arkea, eikä mullistaa teinin elämää. Enpä tiedä, muutammeko yhteen edes sitten, kun teini muuttaa pois kotoa. En oikein ymmärrä, miksi näissä uusperhekuvioissakin niin hanakasti muutetaan yhteen, vaikka ei olisi aikomusta saada yhteisiä lapsia. Kun ei siitä uusperheestä ikinä kuitenkaan tule ydinperhe.

Uusperhe, ei mikään uusioperhe.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa teidän järjestelyssä on se ongelma, että lapset eivät koskaan saa täyttä huomiota etävanhemnaltaan vaan aina lapsiviikolla on iso porukka lapsia paikalla.

Tämä ei pidä paikkaansa. Vaikka me usein nähdäänkin porukalla, niin molemmat on valtaosan aikaa omien lastensa kanssa ilman toisen lapsia. Esim joka toinen viikko jokaisen illan lapset on omien vanhempiensa kanssa.

AP

Neljä teiniä talossa, en ikinä lähtisi tuohon. Älkää muuttako yhteen, kerjäätte vain ongelmia. Mies on fiksu kun tällaista esittää. Jatkatte näin muutaman vuoden ja sitten muutatte yhteen. Olette varmasti kaikki tyytyväisiä ratkaisuun jälkikäteen.

Jos se tuntuu teistä molemmista hyvälle niin tehkää niin. Mielestäni kumpikaan ei ole väärin tai automaattisesti toista parempi, ihan turhaa mielestäni parjata tai demoniaoida kumpaakaan (tai mitään) tapaa elää uusperhe-elämää, eikä sitä edes kannata verrata muihin. :)

Vierailija kirjoitti:

Kaikki sosiaaliset avut heikkenee radikaalisti yhteenmuutossa. Mm. asumistuki pienenee huomattavasti.

Lapset ei tule ikinä sopeutumaan vieraisiin perheenjäseniin eikä oman vanhemman huomion menettämiseen. Seuraukset näkyy sitten koulumenestyksessä ja pitkään myöhemmin omassa elämässä.

Muuten fiksuja pointteja, mutta voi tulla yllätyksenä tällä palstalla että monet elää ihan omilla rahoillaan, ei tuilla. Näin taisi aloittajakin viestissään vihjaista.

Ehdottomasti jatkakaa noin, suhde tulee kestämään paremmin ja lapsille paras vaihtoehto. Eihän teidän 10 vuotta tarvitse odottaa. Kun kaksi vanhinta ovat kotoa muuttaneet, alatte pikkuhiljaa järjestelemään muuttoa yhteen. Sitten riittää 3 makuuhuoneen asunto ja muutaman vuoden sisällä kaksi nuorinta muuttaa pois.

Miehelläni on lapsia. Alussa ajatus yhteen muuttamisesta tuntui siltä, että se varmaankin tulee eteen suhteen edetessä. Mutta nyt kun ollaan oltu pidempään yhdessä, olen sitä mieltä, että isä saa hoitaa lapset parhaaksi näkemällään tavalla. Loisi vain turhaa stressiä muuttaa saman katon alle ja joutuisin vanhemman rooliin enemmän. Nyt olen isän tyttöystävä omalla nimellä, en äitipuoli. Äitiyden hoitaa 100% heidän oma äiti. Olen kiva extra aikuinen kyllä, mutta haluan pitää sen myös niin. Minusta on tärkeätä, että lapsilla on pääosa ajasta heidän omien vanhempien kanssa. Toki tehdään yhdessä asioita, mutta en halua, että lapset tuntevat niin, että minä olisin aina siinä mukana viemässä heidän isän huomiota. Lapsuus on lyhyt ja meidän aikuisten tehtävä on tehdä siitä lapsille hyvä, koska se on eräänlainen elämän pohja ja ponnahduslauta. Pyydän lasten isää usein kysymään, josko lapset haluavat minut johonkin mukaan ennen kuin vain tupsahdan mukaan. Ikinä eivät ole sanoneet vielä ei.

Lisäksi, jos lasten isä on stressaantunut jostakin asiasta ja kiukuttelee minulle, se kääntyy lasten silmissä jotenkin niin, että minä olen ikävä tyyppi. Se ei ole mukavaa yhtään. En halua sellaista lasten silmille, koska se ei liity lapsiin ollenkaan. He ovat ihania kaikkine puolineen ja tahdon heille hyvää ja toivon hartaasti, että tulevaisuus kantaa heidän kohdallaan hyvin ja he löytävät oman paikkansa. 

Erillään asuminen toimii meillä hyvin. Meillä on aikaa sitten 10 vuoden päästä asua saman katon alla vuosikymmeniä. Lapsilta kannattaa kysyä kahden kesken asiasta myös. Jos kysyy kaikilta lapsilta samaan aikaan, saattaa saada doiminoivimman mielipiteen pelkästään. Kyllä lapset kertovat miltä heistä ajatus tuntuu, jos vaan annetaan mahdollisuus sanoa eriävä mielipide.

Tuohan on ihanteellinen ratkaisu lasten kannalta! Kunhan muistatte myös omistaa aikaa kumpikin omille lapsillenne tuon lähiviikon aikana! Lasten pitää saada olla vanhempansa kanssa myös ihan keskenään.

Nostan hattua vanhemmille, jotka päätyvät tällaiseen ratkaisuun ja kunnioittavat lastensa oikeuksia. Aika menee nopeasti eikä kuitenkaan kyse ole kuin muutamista vuosista.

Ja se on muuten uusperhe, ei uusio- ;).

Tuo järjestely on aivan loistava. Ei todellakaan kannata lähteä väkisin yrittämään yhteenmuuttoa, tuonikäisten ja noin monen teinin kanssa se tietää varmasti ongelmia. Vaikka lapset nyt ainakin näennäisesti tulevat hyvin toimeen keskenään, niin saman katon alla asuessa arjen pyörteissä se toisen naama alkaa väkisinkin ärsyttää.

Omia lapsia rakastaa vaikka ne olisivat kuinka hankalia, mutta niitä lapsipuolen hyviä puolia on hirveän vaikea muistaa siinä vaiheessa kun teini naama nutturalla nyrpistelee nenäänsä sinun laittamalle ruualle, hormonihöyryissään raivoaa mistä milloinkin, kinuaa rahaa, jättää sotkunsa siivoamatta, kieltäytyy kotitöistä jne.

Parisuhdekin pysyy varmasti freesimpänä näin.

Kokemuksen syvällä rintaäänellä: jos teillä on mahdollisuus kahteen asuntoon, pitäkää ne ehdottomasti. Miehesi ehdottama kuvio on oikeasti paras mahdollinen.

Uusperheessä tulee parhaimmillaankin haasteita, sellaisia paitsi käytännön, myös psyyken puolen ylläreitä joita ei osaisi etukäteen edes ajatella. Sitä luulee klaaraavansa rakkaudella, välittämisellä, reiluudella, tasa-arvoisella kohtelulla jne... kaikki eteen tulevat tilanteet ja haasteet, mutta eihän se niin aina mene.

Itse olen päässyt oikeasti vielä helpolla ja minulla on bonuksiin hyvä suhde ja miehellä minun lapseen, silti vannetta on välillä kiristänyt ihan ääreen. Ei ole kerta eikä kaksi kun olen miettinyt "pakoa", ja että en olisi alkanut tähän jos olisin tiennyt. Olenkin välillä paennut hotelliin ihan vaan silkasta v***tuksesta, jotta muiden ei tarvitse kompastella sarveen otsassani.

Saati sitten jos olisi ollut jotain ihan todellisia ongelmia jonkin asian tai tilanteen tai henkilökemioiden suhteen.

Miettikää oikeasti tarkkaan. Minusta tuo miehesi ehdotus on suorastaan rakkautta ja antaa eväät kestävään suhteeseen.

Kuten moni tässä jo sinulle sanoikin, nykyinen järjestelynne on ihanteellinen. Tilanne olisi täysin eri, jos teillä olisi pikkulapsia, mutta teinien kanssa tilanne on täysin arvaamaton ja on todennäköisempää että teille tulee ongelmia kuin että ei tulisi.

Jos olette suhteen kanssa tosissanne ja tähtäätte pitkään yhteiseen tulevaisuuteen, niin uskon että tämä haave toteutuu paremmin jos nyt muutaman vuoden maltatte asustella omilla tahoillanne.

Kiitokset kaikille hyvistä kommenteista. Olen itse kääntymässä samaan ajatteluun. Lasten kannalta tämä olisi kyllä paras vaihtoehto, ja itsellekin toisi vähemmän stressiä. Jotenkin tuntuu myös, että pieni erilläänolo pitää suhteen hyvässä vireessä, vaikka välillä kova ikävä onkin toisen kainaloon.

Käytännön ongelmia tähän järjestelyyn ei liity, eli molemmat pystytään kyllä hyvin asumaan omilla tahoillamme eikä ole taloudellisten syiden takia tarvetta muuttaa yhteen.

Ehkä tätä ei muutenkaan kantsisi miettiä kun ei edes termiä osannut kirjoittaa otsikkoon oikein ;) Otettakoon tämä merkinä ja vinkkinä ”ylemmiltä tahoilta” :)

AP