Uusioperheen yhteenmuutto
Olen seurustellut aivan ihanan miehen kanssa nyt kohta 2.5 vuotta. Kaikki sujuu hyvin niin arjessa kuin juhlassakin. Meillä molemmilla on kaksi lasta aiemmasta liitosta. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, iät 12, 13, 15 ja 17v. Asumme kumpikin omassa asunnossa ja lapset ovat meillä vuoroviikoin. Lapsiviikolla vietämme lasten kanssa porukalla aikaa ja tehdään paljon asioita yhdessä. Kun taas lapset ovat muualla niin keskitymme toisiimme ja kavereihin. Tämä järjestely tuntuu toimivan loistavasti ja tuntuu kuin elämästä pääsisi valitsemaan parhaat palat päältä.
Keskustelimme taas kerran yhteen muuttamisesta ja hätkähdin hieman kun mies heitti ilmoille ajatuksen, että mitä jos me ei muutettaisi yhteen ennen kuin lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Tähän voi mennä kymmenenkin vuotta, joten itse hieman ensin loukkaannuin ehdotuksesta ja olin pettynyt. Hetken mietittyäni asiaa, ajatus on alkanut kiehtoa enemmän. Lapset ovat jo aika isoja ja esimerkiksi asunnon, johon kaikki mahtuisimme, hankkiminen voisi olla hyvin hankalaa. Ja kun kaikki tuntuu toimivan näin tosin hyvin... me asutaan aika lähekkäin ja ollaan tosiaan tekemisissä päivittäin, lasten kanssa tai ilman.
Onko kokemuksia jakaa tällaisesta järjestelystä? Voisiko tällainen toimia ja mitä negatiiviset puolet käytännössä olisivat? Pelkään että jos väkisin muutamme yhteen, elämässä tulee vastaan ihan uudenlaisia haasteita ja että suhde menee pilalle. Kalliimmaksihan tämä järjestely tulee, mutta tämä ei ole este nykyelämälle tai syy muuttaa yhteen.
Kommentit (30)
Meillä oli tuo tilanne, kun muutimme yhteen. 2+2 lasta, lapset vuoroviikoin. Meille ei tullut yhteenmuuttamisesta ongelmia, mutta sen totean, ettei elämä halvemmaksi tullut. Koska uusperhettäperustettaessa on erityisen tärkeää, että jokaisella on oma rauha ja oma soppi. Asumme Hgissä, ja sellaisen asunnon löytyminen oli kiven alla. Löytyi kyllä, ja maksoi 2100 e/kk.
En itse olisi muuta ratkaisua edes harkinnut. Oma suhteeni yh-isään ei kestänyt siihen saakka, että molempien lapset olisivat muuttaneet pois kotoa, mutta se oli vain hyvä, koska ei suhteemme olisi kestänyt saman katon allakaan.
Miksi ihmeessä kysyt täällä asiaa kun tiedät jo vastauksen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa teidän järjestelyssä on se ongelma, että lapset eivät koskaan saa täyttä huomiota etävanhemnaltaan vaan aina lapsiviikolla on iso porukka lapsia paikalla.
Tämä ei pidä paikkaansa. Vaikka me usein nähdäänkin porukalla, niin molemmat on valtaosan aikaa omien lastensa kanssa ilman toisen lapsia. Esim joka toinen viikko jokaisen illan lapset on omien vanhempiensa kanssa.
AP
Siis sinä ja lapset olette joka toinen viikko sun exän kanssa kaikki illat? Oikeastiko? Miten te päädyitte tuollaiseen järjestelyyn?
Nyt en ymmärrä. Siis toisella viikolla ollaan kahden aikuisten kesken. Toisella taas keskitytään lapsiin. Molemmat perheet nukkuu omassa kodissaan, mutta tehdään päivisin, lomilla jne paljon asioita yhdessä myös isommalla porukalla.
AP
Meillä oli omat asunnot 9-vuotta ennen kuin muutettiin yhteen eikä kummallakaan ollut edes lapsia.
Mulla oli aivan ihana suhde yhden kollegan kanssa.
Meillä oli silmäpeliä vuosia, mutta olin naimisissa. Kun oltiin 1,5 v sitten erottu, mies lähti mun matkaan pikkujouluista.
Hän asuu Euroopassa ja käy kerran kk töissä pääkonttorilla palaverissa.
Vuoden verran tuli Suomeen pe aamukoneella, oli puolenpäivän jälkeen konttorilla, lähdettiin yhtä matkaa mun luo ja ma takaisin töihin ja lähti iltakoneella kotiin.
1,5 v kesti, mutta loppui siihen, kun löysi kohdemaasta naisen, jonka kanssa meni naimisiin.
En olisi voinut viedä lapsia ulkomaille ja hän ei halunnut luopua urastaan.
Sain todellakin rusinat pullasta.
Mies hemmotteli, osti aina joka krt jotain kivaa tuliaiseksi, jouluna, synttärinä isompaa ja seksi oli ihan mieletöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa teidän järjestelyssä on se ongelma, että lapset eivät koskaan saa täyttä huomiota etävanhemnaltaan vaan aina lapsiviikolla on iso porukka lapsia paikalla.
Tämä ei pidä paikkaansa. Vaikka me usein nähdäänkin porukalla, niin molemmat on valtaosan aikaa omien lastensa kanssa ilman toisen lapsia. Esim joka toinen viikko jokaisen illan lapset on omien vanhempiensa kanssa.
AP
Siis sinä ja lapset olette joka toinen viikko sun exän kanssa kaikki illat? Oikeastiko? Miten te päädyitte tuollaiseen järjestelyyn?
Nyt en ymmärrä. Siis toisella viikolla ollaan kahden aikuisten kesken. Toisella taas keskitytään lapsiin. Molemmat perheet nukkuu omassa kodissaan, mutta tehdään päivisin, lomilla jne paljon asioita yhdessä myös isommalla porukalla.
AP
Kirjoitit näin "Esim joka toinen viikko jokaisen illan lapset on omien vanhempiensa kanssa." Sen mukaan vietät joka toinen viikko illat lastesi isän kanssa.

Tai sitten se tarkoittaa että ap:n lapset on hänen kanssaan ja kumppanin lapset oman vanhempansa kanssa. Kumpaa luulet että tässä tarkoitetaan?
Mitä olette mieltä yhteenmuutosta siinä tilanteessa, että vain toisella on lapsia, ja lapset ovat vielä nuoria? Naisystävälläni on 6- ja 9-vuotiaat lapset, emme ole hankkimassa yhteisiä, itse olen lapseton.
Siis sinä ja lapset olette joka toinen viikko sun exän kanssa kaikki illat? Oikeastiko? Miten te päädyitte tuollaiseen järjestelyyn?