Lue keskustelun säännöt.
En halua viettää aikaa miesystävän perheen kanssa
19.06.2020 |
Ollaan seurusteltu muutama vuosi. Miestä harmittaa, kun käyn hänen lapsuudenkodissaan vain ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Itse hän käy siellä vähintään kerran kuussa. Ongelma on se, että minä en pidä hänen suvustaan (tiukkapipoisia maalaishelluntailaisia joilla jos jonkinlaisia vuosia kyteneitä ongelmia). Lisäksi sinne on 4 tunnin ajomatka kotoa, mikä ei myöskään nappaa.
Minun lapsuudenkodissani mies taas viihtyy hyvin (paljon rennompi tunnelma) ja tulee mielellään mukaan aina, kun menen itse, siis ehkä 6-10 kertaa vuodessa. Mulle on ihan sama vaikka ei tulisi mutta haluaa aina tulla mukaan, en siis mitenkään pakota.
Ollaan jo noin nelikymppisiä, joten vanhemmat on noin 70-vuotiaita ja tietenkin järkevää nähdä säännöllisesti kun koskaan ei tiedä koska yhteinen aika loppuu.
Mitä te teette tällaisessa tapauksessa? Pakottaudutteko menemään ankeille sukulaisvierailuille vai mitä? Elämässäni on lapsenhoidon, töiden, kotitöiden ja harrastusten takia niin paljon muuta miellyttävää sisältöä etten halua haaskata esim koko vapaata viikonloppua, lomista puhumattakaan, autossa istumiseen ja ankeassa maalaispaikassa kärsimiseen. Tiedän että on itsekästä mutta ei vaan kiinnosta yhtään.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Jos mies haluaa palata kotiseudulleen maalle ja sinä asua kaupungissa, niin onhan se aika kestämätön asia tulevaisuutenne kannalta.
Itse asuin vuosia kaupungissa, mutta en ryhtynyt edes seurustelemaan sellaisen kanssa, jolle muutto pois oli mahdottomuus. Tiesin haluavani joskus pois, joten yhteistä tulevaisuutta ei olisi ollut.
Tilanne on ollut molempien tiedossa kyllä alusta asti. Minä maksan omaa asuntoani kaupungissa, mies on asunut vuokralla odottaen sitä että ostaa sitten sen oman asunnon, oikea kodin maalta. Yhteisen tulevaisuuden suunnittelu onkin haastavaa, ainoa mahdollinen vaihtoehto näyttäisi olevan se, että meillä on kaksi asuntoa, toinen kaupungissa (minun maksamani) ja toinen maalla (miehen maksama).
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisen exäni vanhempia muistelen lämmöllä vieläkin, kohtelivat niin poikaansa kuin minuakin aikuisina ihmisinä, ei puuttuneet meidän elämiimme mutta olivat mukana kuitenkin. Kävivät kylässä, kutsuivat kylään, yhdessä käytiin ulkona syömässä, kahveilla ym. Niiden kanssa viihtyi hyvin eikä mitään pahaa sanottavaa mistään.
Toisen exäni äiti taas oli sellainen noita-akka että parin pakollisen näyttäytymisen jälkeen totesin parhaaksi pysytellä taka-alalla. Mies näki äitiään usein, mulle se oli ok kunhan mua ei vaadittu mukaan. Koska mä en osallistunut noihin pahoinvointia aiheuttaviin tapaamisiin, niin tää äiti keksi että yritän kieltää myös poikaansa tapaamasta sitä eukkoa! Välillä jouduin pakottamaan miehen äidilleen tai edes vastaamaan äidilleen, koska en jaksanut sitä että mua syyllistettiin. Mies suunnilleen inhoaa äitiään mutta on siitä todella riippuvainen.
Hän ei millään koskaan hyväksynyt että pojallaan oli nainen jota rakasti, koki sen kai äitinsä hylkäämisenä.
Asuivat siis kivenheiton päässä toisistaan ja miehen kuului käydä siellä säännöllisesti syömässä ym. Mies lähes 40 vuotias, täysin äitinsä alistettuna. Äiti kertoi mitä pukee päälleen jouluaattona, miten pitää vastata mihinkin ja toimia missäkin tilanteessa, miten lapsensa pitää kasvattaa jne.
Siinä oli paljon kaikkea, jopa sairasta. Tän miehen ex-vaimokin sanoi samaa, mutta pakosta (lapset) joutui sietämään ilkeää, manipuloivaa pershäiriöistä ex-anoppiaan.
Tapaan miehen perheenjäseniä 1-2 kertaa vuodessa, en yhtään enempää. Hän saa tietysti käydä niin usein kuin haluaa. Omat sisarukseni asuvat kaukana (vanhempani ovat kuolleet) ja heitä tapaan kerran vuodessa; mies saa lähteä mukaan halutessaan mutta en sitä odota.
Ei tarvitse käydä ollenkaan, jos ei halua. Ei puolisoilla ole mitään velvollisuutta käydä toisen vanhempien luona.
Ei kai se näille vanhemmille ole ikävää tavata lastaan ihan kolmenkesken, voivat jutella vapaammin, joten mikäs tässä. Ehkä voisitte muuttaa vaikka tunnin ajomatkan päähän, jos sieltä löytyy molempia miellyttävä paikka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai se näille vanhemmille ole ikävää tavata lastaan ihan kolmenkesken, voivat jutella vapaammin, joten mikäs tässä. Ehkä voisitte muuttaa vaikka tunnin ajomatkan päähän, jos sieltä löytyy molempia miellyttävä paikka?
Mies siis toivoo että kävisin, jotta "tutustun hänen sukuunsa". Mutta olenhan jo tutustunut. Ja joo mies on ehdottanut asuinpaikkoja omien vanhempiensa läheltä, mutta en nyt viitsisi miehen suvun perusteella rakentaa koko elämää uusiksi.
Ap
En vietä vapaa-aikaani sellaisten ihmisten kanssa, joista en pidä. En myöskään harrasta minkäänlaisia anoppilakyläilyjä tai sukujuhlia.
Näistä ehdoista huolimatta ei ole koskaan ollut puutetta seurustelusuhteista, joten aivan kohtuulliset rajani tuntuisivat olevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En vietä vapaa-aikaani sellaisten ihmisten kanssa, joista en pidä. En myöskään harrasta minkäänlaisia anoppilakyläilyjä tai sukujuhlia.
Näistä ehdoista huolimatta ei ole koskaan ollut puutetta seurustelusuhteista, joten aivan kohtuulliset rajani tuntuisivat olevat.
Entä joustaminen ja toisen eteen tehtävät kompromissit?
Oma äitini ei ikinä lähtenyt mukaan isäni vanhempien luokse käymään, vaikka välimatkaa vain 30km (eivätkä koskaan käyneet meilläkään) Ihan ymmärrettävää, nyt jälkeenpäin kun miettii, niin miksi hän olisi sinne lähtenyt, jos ei heistä pitänyt. Isäni oli niin äitinsä poikaa kun ainoa poika oli, niin miksi olisi huvittanut lähteä sitä katsomaan. Olisi vain ihan ulkopuolisena istunut väkisin siellä, eivät ne isäni vanhemmat todellakaan surreet äitini puuttumista, kun näkivät pitkästä aikaa poikansa ja lapsenlapsensa. Kaikki voittivat, kun äiti jäi kotiin tekemään kotitöitä, joita tykkää tehdä. Ja me pääsimme isän kanssa viettämään aikaa, olemaan vähän vapaammin ja rennommin.
Tosin tuo äitini suhde isäni vanhempiin on johtanut siihen, että itsekin haluan pysyä mahdollisimman etäällä miesystäväni vanhemmista. En välitä tutustua heihin ollenkaan, koska en minä heidän kanssaan seurustele, enkä ole tulossa miksikään osaksi sitä sukua. Toki haluaisin kuitenkin olla kohtelias tai ainakin käyttäytyä "normaalisti" ja "aikuismaisesti", niin on vähän ristiriitaista. On jo vähän lievää vihaa ja ärsytystä muodostunut heitä tai tätä asiaa kohtaan, vaikken edes kunnolla tunne heitä. Koen vain niin ahdistavaksi tuollaisen seurustelun mukana tulevan turhan velvollisuuden kuluttaa kallista aikaa toisen ihmisen sukulaisten kanssa, joilla en tee yhtään mitään. En tiedä, miten voin muuttaa tämän asenteeni, on niin lujassa tämä vastenmielisyys heihin tutustumista kohtaan, että huomaisivat sen kyllä.