Kokemuksia pariterapiasta? Mies haluaa terapiaan minä en :(

Onko kovin pieni vauva? Koska sitten ymmärtäisin erityisesti tarpeen tavata äitiä ja siskoa, jos on sopeutumisvaikeuksia synnytyksen jälkeiseen elämään ja mahdollisesti lievää synnytyksen jälkeistä masennustakin.

Toisaalta sitten, jos miehellä on kovinkin vahvasti taipumus eristää omista sukulaisista, tämä ei ole tervettä miehen taholta. Toivottavasti kysymys ei ole siitä.

Tai sitten miehellä vaan on omat menonsa ja työpaikka, ei ymmärrä miten kotosalla pienen vauvan kanssa kahdestaan äidille voi hyvinkin tulla olo että pää hajoaa ja on tarvetta saada aikuiskontakteja.

Mikä sitten olisi sopiva tahti tavata sukulaisia, siitä voitaisiin hyvin keskustella pariterapiassa. Ja tosiaan pariterapiassa voi käydä itsekseenkin, jos se helpottaa asioiden selvittämistä itselleen.

Kun täällä aika moni on kertonut terapian hyödyistä, niin ihan varoitukseksi kerron toisenlaisesta tarinasta. Exän kanssa hakeuduimme muutaman kerran kriisipäivystykseen, jossa oli vapaaehtoisia kuuntelijoita. Saamamme vapaaehtoistyöntekijällä ei siis ollut mitään kykyä hallita tilannetta, ja exä käytti niitä lempipuuhansa eli minun haukkumiseeni mitä mielikuvituksellisimmista asioista. Useammassa tunnin sessiossa en onnistunut saamaan mitään suunvuoroa eikä työntekijäkään yrityksistä huolimatta saanut ryöppyä mitenkään katki. Se hyöty näistä oli, että exän mainittua autismiepäilynsä pääsin pari kertaa oikeaksi terapeutiksi kouluttautuvalle toiselle vapaaehtoiselle yksilötapaamisiin, ja tämä auttoi minua näkemään miten asiat joista minua päivittäin nimiteltiin eivät pitäneet paikkaansa ja miten annoin jatkuvasti ylittää omia rajojani. Se ei ollut siinä kohtaa mitenkään mukavaa tietenkään, mutta oli alkusysäys perusongelmieni työstämisessä.

Vinkkini siis on, että kannattaa käyttää oikeasti aikaa ammattitaitoisen terapeutin etsintään.