Kohtu ei supistunut synnytksen jälkeen ( ei herkille)
Odotan nyt viidettä lastani. Kun synnytin neljännen vuosi sitten kohtu ei supistunut synnytyksen jälkeen ja alkoi hillitön verenvuoto. Menin vuotoshokkiin ja lääkäreitä kutsuttiin paikalle. Tilanne saatiin hallintaan 3-4 tunnissa, lääkityksen ja kohdun tyhjentämisen avulla. Menetin 1,6 litraa verta ja sain 2 yksikköä verta hemoglobiinin ollessa 77. Vuodon alkaessa verenapineeni oli 30/60 ja kätilö ei meinannut löytää suonta mihin pistää, pisti 5 kertaa ennekuin onnistui. Olin jo itse tajuntani rajamailla ja tunsin kuinka leijailin itseni yläpuolella. Ajattelin kuolevani, mutten yhtään pelännyt, en silloin.
Kätilö sanoi silloin että tätä voi sattua, varsinkin monisynnyttäjille, mutta vaiva voi pahentua seuraavassa synnytyksessä.
Nyt haluaisinkin kuulla samalaisista kokemuksista, vaikka se ei olisi ihan samanlainen kuin itselläni. varsinkin jos olet kokenut massiivisen verenvuodon ja synnyttänyt sen jälkeen uudestaan!
Lohdutusta ja tsemppiä tarvitaan, en pelkää synnytystä ollenkaan, vaan kuolemaa... Saan mennä pelkopolille ja menenkin, mutta arvostan jopa enemmän saada lukea sinun kokemuksistasi, joka itse olet kokenut samaa =)
Tiedän olevani hyvissä käsissä sairaalassa ja että kaikki voitava tehdään, silti pelko hiipii välillä mieleeni. Viimeinen synnytys oli traumaattinen ja toivon ettei niin enää kävisi ja jos käy, että kaikki menee lopulta hyvin.
Turhaa stressiä raskauteen, mutten osaa olla miettimättä. Jos olet kokenut samaa, lohduttaisi niin jos jaksaisit kertoa siitä!
nenn/ rv 15
Kommentit (28)
Ja hänestä riskit ovat jopa suuremmat sektiossa, missä lisänä on haavan aiheuttama verenvuoto. Eli sitä ei suositella.
mut viime kesäisen sektion jälkeen, kohtuni ei alkanut aluksi kunnolla supistumaan, jäi kuulemma veltoksi vatsaonteloon. sit olinkin tässä oksitosiini tiputuksessa jonkun aikaa, et kohtu supistui. eli tää on samaa ainetta, mitä annetaan synnytyksessä, jos supistukset meinaa hiipua!
että seuraavassa synnytyksessä varaudutaan etukäteen, sillä tuo mokoma tuppaa kuulemma uusimaan. Ymmärsin näin, että mikäli synnytys alkaa päivystysaikana, pyydetään leikkaustiimi valmiiksi paikalle ikään kuin kaiken varalta. Toki myös veret varataan valmiiksi etukäteen. Synnytys pyritään siis hoitamaan hyvissä olosuhteissa ja ollaan valmiina pahimman varalta.
Itse vuosin samasta syystä 3500ml lyhyessä ajassa, josta noin 1800ml ennen kuin lääkärikään ehti paikalle. Toki oli aamuyö ja leikkaustiimi porhalsi kotoa sairaalaan. Istukka irrotettiin käsin ja tehtiin kaavinta. Hb ennen synnytystä 118, vuodon aikana otettuna 60. Ehdin myös menettää tajuntani ja siitä olosta jäi ikävä muistikuva takaraivoon...
Kaikenkaikkiaan sain viisi pussia verta ja rutkasti kirkkaita nesteitä päälle. Hemoheskin tuli testattua hiihtäjien malliin...
Muiden kokemuksia lukisin minäkin mielelläni, vaikken uudelleen raskaana olekaan.
Esikoisen synnytys oli aivan kauhea kaikkinensa, kesti yli 30t josta ponnistusvaihe kesti 2h25min, jossa kohtuni repesi ja vauvan sydänäänet hävisi. Päädyttiin kiireellä siis sektioon.
Menetin 1,5l verta ja minä koin ns. ruumiista irtautumisen, joka pelästytti minut todella! En tiedä oliko oma kokemuksesi samanlainen? Pelkäsin etten pääse takaisin ruumiiseeni, jonka siis näin katon rajasta selvästi.
Toista aloin odottaa täysin vahingossa, ja päädyin synnytyspelkopolille koska pelkäsin todella hysteerisesti että koen uudelleen saman tai vielä pahempaa kuolen. Toinen lapsi syntyi sovitusti sektiolla, kaikki meni loistavasti!
Nyt sain kaksi viikkoa sitten kolmannen, joka syntyi 22t synnytyksen jälkeen sektiolla. Sovittu sektio olisi ollut seuraavalla viikolla mutta vauva päätti tulla ennen aikojaan juhannusyönä, joten leikkurissa ei ollut tarpeeksi henkilökuntaa ja päädyinkin sitten ihan synnyttämään kunnes " pääsin" sektioon kesken synnytyksen kiireellisenä. Tämäkin sektio meni hyvin, minulle jäi hyvät muistot näistä kahdesta viimeisestä synnytyksestä,
Mutta tuo eka synnytys oli todella karmaiseva kokemus ja ymmärrän hyvin sinua!
on sitten jo suoniyhteys valmiina jos tarvii verta tiputtaa.
tytteli-83
Heippa!
Itse tosiaan koin hankalan synnytyksen.Tyttö jouduttiin auttamaan ulos imukupilla,hän oli ok..mutta synnytyksen jälkeen minulla myös kohtu reistaili eli ei alkanutkaan supistumaan.Kokeiltiin lääkettä yms mutta verta vuoti koko ajan.
Lopulta minut vietiin kaavintaan jossa minulle tehtiin embolisointi,eli valtimoihin laskettiin ainetta joka sulkee veren vuotoa ja lopulta se auttoi.Olin teholla muutaman päivän,hb oli alimmillaan 55.Menetin verta aikalailla eli noin 7litraa,toisin sanoen veri vaihtui minussa 1.5kertaa.Lääkärit sanoivat että jos tämä olisi tapahtunut vaikka 5vuotta sitten niin kohtuani ei olisi voitu pelastaa.
Myös minulla suonet olivat kadoksissa ja käsivarret olivat myös sen näköisetkin että suonia oli etsitty oikein urakalla.
vaanka:
Eli sinun kertomuksesi mukaan sektiossa voi käydä samallalailla, ja siitäkin selvitä. Se on helpottavaa kuulla!
tuulia75:
Kiva kuulla että synnytyksen mahdollisiin komplikaatioihin varaudutaan etukäteen, sitä juuri toivoinkin. Varmasti minulle kerrotaan sama asia mennessäni pelkopolille, ainakin toivon niin.
Sinun synnytyksesi kuulosti tosi hurjalta. Minunkin tapauksessa oli sunnuntaiyö ja päivystävä leikkaustiimi kutsuttiin paikalle varmuuden vuoksi. kaavinta tehtiin kuitenkin synnytysosatolla ilman nukutusta, eli heitä ei sitten tarvittu.itse en menettänyt tajuntaani kertaakaan, mutta tuo sinun vuotosi olikin tuplasti hurjempi, eli ymmärrän jos sinäkin pelkäät mahdollista uutta synnytystä.
mariadee :
Minä koin olevani itseni " ulkopuolella" ja että valuin tunneliin mihin halusinkin mennä. Ei ihan samanlainen kokemus kuin sinun, mutta ymmärrän kuitenkin mitä tarkoitat. Varmasti traumaattista!
Ihmettelen että kohdallasi päädyttiin sektioon kun minulle on sanottu että riskit lisääntyvät sektiossa, mutta ehkä syynä on se että sinulla repesi kohtu ja minun tapauksessani kohtu ei supistunut ollenkaan. Aion kuitenkin vielä kysyä että onko varmasti näin kuin ensimmäinen lääkäri väitti, voihan joku toinen lääkäri olla eri mieltä, lisäksi nämä terveyskeskuslääkärit eivät ole erikoistuneita synnytyksiin. Oli mielenkiintoista lukea sinun kohtalostasi!
Itse pelkään sektiota, myös koska minulla on pieniä lapsia kotona odottamassa enkä voi olla nostamatta heitä viikkotolkulla. Siksi päädyn sektioon vain pakosta. Lisäksi pelkään etten koskaan herää enää, ja epiduraalia vielä enemmän, siis olen oikea pelkuri! =) Uskon asian kuitenkin kokeneitten käsiin, eli jos äitiyspolilla suositellaan leikkausta, sen teen!
Tytteli-83:
Aion tietysti huolehtia että varaudutaan pahimpaan, mutta uskon että näin tullan tekemään, koska saan ylimääräisen käyntiajan loppupuolella äitiyspolille asiasta keskustelemaan!
Neiti1:
Sinun kokemuksesi on samanlainen kuin minulla, plus se mitä minulla olisi ollut edessä ellei kohtu olisi alkanut supistumaan. Kiva kuitenkin kuulla että vaikeankin kokemuksen jälkeen toivuit! Ilmeisesti et ole saanut enempää lapsia tämän jälkeen.
Siksi minua kiinnostaakin, sanottiinko sinulle ettei kannattaisi hankkia enempää lapsia? Kätilö sanoin näin minulle, mutta lääkäri oli eri mieltä. Toivon nyt että lääkäri oli oikeassa.
Minullekin kerrottiin että kohtu olisi voitu joutua poistamaan, ja sen aion nyt sanoakin että nyt saa epäröimättä niin tehdä, olen 31 v ja pian (toivottavasti) 5 lapsen äiti ja jos se voi pelastaa elämäni, niin siitä vaan. Allekirjoitan vaikka paperit valmiiksi, jos tarvii =)
Tuhannet kiitokset kun olette jaksaneet kertoa, minusta tuntuu jo sikäli paremmalta, että meitä kuitenkin löytyy monia samaa kokeneita ja tästä selvinneitä, jopa meitä jotka ovat saaneet lisää lapsia tälläisen kokemuksen jälkeen!
Kertokaa ihmeessä lisää jos vain jaksatte ja haluatte!!
Olen tämän synnytyskertomukseni kirjoittanut tälle palstalle aikaisemminkin, viime kesänä.
Minulla alkoi kova vuoto ensimmäisen synnytyksen jälkeisenä yönä. Lapsi syntyi n. klo 22 ja keskiyön aikaan vuoto alkoi. Yöhoitajat ei välittäneet mitään, kävivät vain vaihtamassa verestä läpimärkiä lakanoita välillä. Sanoivat vain, että on normaalia vuotoa. Itse olin jo vähän paniikissa, kun tajusin ettei tämä enää voi olla normaalia. Aamuvuoro kun saapui töihin, huomattiin kuinka pahasti olin vuotanut. Lääkäri kutsuttiin kiireesti ja samalla minut kärrättiin takaisin synnytyssaliin. Ommeltiin vähän lisää, mutta itse uskon ettei nämä tihkuneet haavat voineet vuotaa noin paljon. Arvioitu vuoto oli 2l. Sain 4 pussia verta.
Pääsin kotiin, ja kun oli kulunut viikko synnytyksestä, alkoi vuoto uudestaan kotona yöllä. Menimme äkkiä takaisin sairaalaan ja olin siellä vielä viikon. Sain supistavaa lääkettä tippana ja pikkuhiljaa vuoto rauhottui.
Toista lasta odottaessa kävin myös pelkopolilla. Oli sen verran ikävät muistot edellisesta synnytyksestä. Synnytyskin oli ollut kova ja rankka ja siinäkin oli kaikenlaista traumaattista, mm. puudutuslääkkeestä aloin puutumaan kurkusta, tuntui ettei enää saa hengitettyä.
Toisen lapsen synnys meni todella helposti. Ei vuotoja! Kaikki sujui normaalisti.
Kolmatta lasta odotin hyvällä mielellä, koska edellinen synnytys oli mennyt niin hyvin. Ajattelin ettei vuoto enää toistu.
Mutta kaikki meni pieleen, mutta vasta päästyäni kotiin. Taas oli mennyt tasan viikko synnytyksestä, kun vuoto alkoi yöllä. Iski paniikki, kun kaikki muistui mieleen. Lähdimme sairaalaan, siellä jouduin kovasti vuotavana ootella, että tulisi aamuvuoron lääkäri töihin. Oli myös sunnuntai, niin päivystävä lääkäri tuli vasta myöhään töihin. Aloin vuotamaan vielä kovemmin, silloin tilattiin jo veret varalle, jos tarvittaisiin.
Lääkäri määräsi, että tehdään kaavinta, vaikka mitään ihmeempää ei kohdussa ultralla näkynytkään. Kaavintaan ei keretty, kun aloin vuotamaan niin rajusti, että huoneessa ollut hoitaja hälytti kaiken avun paikalle. Menin myös tajunnan rajamaille. En nähnyt enää mitään, kuulin jostain kaukaa äänet. Kaikki hoitajat ja lääkärit olivat hermoissaan. Suonia ei minullakaan meinannut löytyä, lopulta jalasta löytyi yksi. Kädessä olikin toinen valmiina. Siitä hoitaja pumppasi nesteitä paineella käsin. Veret eivät meinanneet tulla ajoissa. Lääkäri huusi, että missä ne veret viipyy, pitäisi leikkuriin mennä äkkiä. Anestesia lääkäri kyseli koko ajan, että oletko vielä täällä. Yritin aukoa hänelle silmiä, mutta raskaalta tuntui.
Leikkuriin kärrättiin, kaavinnassa vuoto ei meinannut loppua. Jouduttiin hälytää toinenkin lääkäri paikalle. Olin vuotanut yksistään leikkurissa 1l, arvio kokonaisuudesta oli 3,5l, mutta kukaan ei osaa arvioida sitä, kuinka paljon vuosin kotona. Sain 6 pussia verta.
Muistan, että olin niin heikko ja väsynyt, että hoitaja käytti lasta rinnalla syömässä ja piti häntä minun mahan päällä. Minä vain makasin puoliunessa, välillä kokonaankin. En jaksanut muuta.
Pikkuhiljaa toivuin ja pääsin vauvan kanssa kotiin. Taas meni joitakin päiviä ja vuoto alkoi uudestaan aamuyöllä.
Makasin taas vuotavana ensiavussa, kunnes äitipoli aukesi. Siellä ei oikein uskottu, kuinka paljon taas vuosin. Tuntui, että luuvivat minun vain kuvittelevan. Jouduin oottamaan kauan, ennen kuin pääsin lääkärille. Muistan, että kävin vessassa ja sinne pönttöön tuli sellaisin hyytymäklönttejä, ettei kuvitella voi.
Lääkäri määräsi osastolle takaisin. Ja minulle aloitettiin niin vahvat hyytymistekijä lääkkeet tipalla, ettei niitä meidän keskussairaalassa oltu monta kertaa käytetty. Tämä lääkäri luki yliopistollisen sairaalan ohjeista koko ajan, mitä täytyy tehdä.
Nämä lääkket olivat kuitenkin niin vahvoja, että minun suonet tulehtuivat. Lääke jouduttiin vaihtamaan tavalliseen hyytymistekijälääkkeeseen. Olo oli taas niin heikko pari päivää, etten jaksanut vessaan asti kävellä. Pääsin lopullisesti kotiin, kun vauva oli 3 vk.
Henkisesti kaikki oli todella raskasta. Pelkäsin monia viikkoja kotona, milloin vuoto taas alkaa. Olin jo niin hermoraunio, että ajattelin " tulevani hulluksi" kohta. Ajatuksiin ei muuta asiaa enää mahtunut. Pelkäsin joka sekuntti. En uskaltanut lähteä minnekkään. Ja varsinkin iltaisin tuntui, etten voi mennä nukkumaan. Oli pelko, kun aina vuoto oli alkanut yöllä. Tuntui, ettei asiasta voi päästä yli millään.
Lääkärit olivat varmoja, että minulla on hyytymistekijävika. Kokeissa ei kuitenkaan näkynyt mitään. Mutta jos tämä tauti on lievä, se ei aina näykkään. Minulla on myös muita " oireita" , jotka voisivat tähän viitata, kuten erittäin runsaat ja pitkät kuukautiset, nenäverenvuoto (loppuu usein vain polttamalla suonet), mustelmataipuisuutta. Söin myös näitä hyytymislääkkeitä kotonakin muutaman viikon.
Itseä vaivaa vieläkin silloin tällöin, mistä tämä kaikki johtui. Pelkään myös kaikkia leikkauksia, jos sellaiseen joutuisi. Mitä, jos on sittenkin hyytymisvikaa.
Minulle apulaisosastonhoitaja (kätilö) sanoi, ettei enää lisää lapsia. Tämä uusiintuu, ja on joka kerta vain pahempi. Lääkäri taas oli sitä mieltä, ettei mitään estettä ole. Kaikkeen voidaan varautua etukäteen, kun asiat on tiedossa. Varataan hyytymislääkettä, verta...
Niin, ja mulle sanottiin, että olisi ollut vielä yksi keino vuodon tyrehdyttämiseen. Olisi ollut jokin kallis hyytymislääke, jota käytettään hyytymistekijäsairauksista kärsiville leikkauksissa. Se on vain niin kallis, että käytetään vain viimeisenä vaihtoehtona. Ja se kaikkein viimeisin olisi ollut kohdun poisto, jota siis yritetään myös välttää viimeiseen asti.
Itse en kyllä uskalla synnyttämään ainakaan vähään aikaan. Ja tiedän, että jos vielä joskus raskaana olen, niin pelkään varmaan joka sekuntti ennen ja jälkeen synnytyksen.
Olikohan vielä jotain kommentoitavaa... Palaan, jos unohdin jotain. " Kiva" kuulla muidenkin kokemuksia samasta asiasta. Olen myös miettinyt sektion mahdollisuutta, mutta tulin siihen tulokseen, että samalla tavalla siinäkin voi vuotaa. Irtoaahan istukka samallalailla kohdunseinämästä myös sektiossa. Ja sieltä minä ilmeisesti vuosin.
Minulle lääkärit sanoivat että voin huoletta hankkia lisää lapsia,että eivät usko että asia toistuu.Ei ole yleistä yms..
Eli meinasin kyllä lisää lapsia yrittää saada.Kyselinkin että miten sitten jos seuraavassa raskaudessa huomataan että lapsi on iso kokoinen taas,niin onko leikkaus edessä.Leikkaus on aina viimeinen vaihtoehto ja sitä ei mielellään tehdä.
Itse en nyt ajattele seuraavaa raskautta pelolla,mutta ehkä asia alkaa sitten enemmän mielessä pyörimään kun olen taas raskaana.Lääkärit sanoivat että raskautta seurataan sitten tarkkaan koska ensimmäisen kanssa oli niin paljon kaikkea ongelmaa yms.
Aluksi en itse sitä edes ymmärtänyt että miten vaarallisessa tilassa itse oikein olinkaan,näin myöhemmin kun olen katsonut miehen ottamia kuvia jossa olen teholla niin niissä olen kyllä kieltämättä todella sairaan näköinen.Kasvot valkoiset ja huulet sinertää koska join mustikkakeittoa ensimmäisen päivän kun tuntui ettei ruoka pysy sisällä.Synnytyksen aikana yms sinä yönä oksensin kaiken ulos,joten ei tehnyt edes mieli kokeilla mitään ruokaa suuhun seuraavana päivänä..
Heippa!
Minulla vuoto oli sellaista että salissa minua paikattiin joka paikasta vaikka lääkärit eivät tienneet mistä vuodin,mutta oli kuulema vaan pakko paikkailla ja tehdä edes jotain.Suonet minulla vuotivat kun niihin vain koskikin..eli hyytymishäiriö oli myös minulla.
Mitä puhuit että voisi olla oireita ennestään?esim.pitkät kuukautiset,nenä verenvuotoa yms.?Itsellä ollut nenä verenvuotoa pienestä pitäen,välillä todella runsasta ja välillä rauhallisempaa.Kuten raskauden aikana nenästä tuli verta pari kertaa viikossa.Neuvolassa sanottiin että johtuu varmaan siitä että nenän limakalvot ovat vaan kuivat ja herkemmät nyt kuin normaalisti.
Itse en ollut koskaan edes kuullut/ajatellut että tälläistä voisi käydä synnytyksessä!!Onneksi täälä on muitakin samanlaisen tilanteen käyneitä.
eli esikoisen synnytyksen jälkeen vuoto oli salissa niukkaa (luki papereissa - omasta mieletä ihan tarpeeksi riittävää...), mutta osastolle päästyäni pari tuntia myöhemmin muistan, kuinka vessassa käydessäni pönttöön putosi jotain (tod. näk. todella iso hyytymä) ja seuraava muistikuva oli, kuinka kaksi hoitajaa koitti saada mua takaisin sängylle. Paikalle hälyttiin päivystävä lääkäri, joka välittömästi tilasi leikkuriajan kaavintaa varten (puhelimessa repliikillä, joka on jäänyt muistiini: älä nyt vaan ota sinne mitään lonkkaa jai vastaavaa, kun täältä tulisi yksi pirusti vuotava ensisynnyttäjä kaavintaan...) Ennen kaavintaa otettiin verikokeita - yritettiin joka paikasta, kunnes jalasta löytyi suoni (sanoin kyllä ääneen, että tiedän paikan, josta näytteen saisi todella helposti ilman piikin piikkiä....!) Kaavinnan jälkeen sain verta ja hemohessiä, mutta runsas vuoto jatkui todella pitkään kotiutumisen jälkeen - sairaalassa oli hemoglobiini todellisissa pohjissa, pudonnut 150 alle 70..., kuukausi synnynyksestä vielä 90.
Helmikuussa tänä vuonna jouduin jälleen kaavintaan keskytyneen keskenmenon vuoksi ja taas kohtu temppuili. Vajaa 2 viikkoa kaavinnasta alkoi uudelleen " megavuoto" - järkyttäviä hyytymiä ja tavalliset yösiteet tuntuivat ihan pikkuhoususuojilta. Pääsin gynen polille tsekkaukseen (ja tietysti juuri silloin vuoto oli rauhoittunut), kaikki muuten kunnossa, mutta ultrassa näkyi vielä iso nestesirppi, jota gyne epäili hyytyneeksi vereksi, jota kohtu vielä yrittäisi poistaa. Sain illaksi kotihoidoksi cytotecit, jonka jälkeen vuoto oli pelkkiä valtavia klönttejä, kunnes vuoto kokonaan loppui. Syyksi gyne sanoi minulla olevan ns. atoninenkohtu eli kohtu, joka syystä tai toisesta ei viitsi supistella tarpeeksi. Lisäksi epäiltiin verenvuototaipumusta (aikaisemmin oli ollut ongelmia verenluovutuksen jälkeen, lisäksi runsaat kuukautiset ja runsaasti mustelmia)
Olin jo 1. lääkärintarkastuksessa keskenmenoraskauteni alussa kysynyt tulevasta synnytyksestä, miten historiani vaikuttaa asiaan. Kuulemma veret tilataan jo valmiiksi, sali on täynnä supistavia lääkkeitä ja osastolle pääsee vasta, kun kätilöt ovat varmoja siitä että suurta vuotoa ei tulisi.... Eli papereissani lukee isolla, että vuotoihin pitää varautua!
- Nuutu -
Kävin lukemassa silloin vuosi sitten verenvuototaudista kärsivien nettisivuja. Heillä on oma yhdistys ja sillä siis omat nettisivut. Osoitetta en enää muista. Siellä oli paljon tietoa taudista.
Minulta myös kyseltiin näitä muita oireita sairaalassa. Lääkäri joutui täyttää jonkin lapun hyytymistekijä verikokeita varten. Nämä verikokeet tutkitaan aina Helsingissä SPR:llä.
Muita oireita tässä lievemmässä taudin muodossa on siis esim. nenäverenvuodot, mustelmataipuisuus, runsaat ja pitkät kuukautiset sekä myös vuodot synnysten yhteydessä.
En nyt muista nimimerkkiä, kuka edellä kirjoitti. Mutta, minulla oli ilmeisesti vähän samalla lailla, kuin sinulla. Vuoto alkoi aina jälkikäteen. Ja minulla tuli myös aivan järkyttävän kokoisia hyytymiä. Parikymmentä senttiä halkasijaltaan. Näitä myös hoitajat ihmettelivät sairaalassa. Minullakaan ei tavalliset isot synnytyksen jäkeen tarkoitetut siteet riittäneet. Kun vuoto oikein alkoi yöllä, jouduin laittamaan isomman lapsen juniori kokoisen vaipan, eikä sekään kauan auttanut, kun jo läpi tuli.
Minua on jäänyt vaivaamaan, syy tähän vuotoon, kun ei oikein oo varmaa selitystä löytynyt. Ehkäpä mullakin on jotain atoniseen kohtuun liittyvää. Tiedä sitä.
Minulla samankuuloinen tapaus kuin sinulla! Esikoista kun synnyttämässä oltiin, päädyttiin sektioon 21h jälkeen ja kohdun avauduttua vasta 4cm. Käväisin kolkuttelemassa rajalla portteja sitten minäkin; hb 59 2 pvää tapahtuman jälkeen. 3 pussia verta ja makuulla pyörtyil loppui. Epäiltiin kohdunrepeämää, ultrattiin, tutkittiin ja tutkittiin. Tulkinta oli lopulta kohdunkramppi, joka aiheutti valtaisaa kipua (kovempaa kuin supistuskivut, kipupumpusta meni 3krt enemmän kuin supistuskivuihin tarvitsin) ja vuotoa.
Toinen synnytys meni hienosti alakautta, vaikka olikin jo varattu suunniteltu sektio! Ja nyt sitä kolmatta tärppiä jo odotellaan innolla :o)
Unohdin vielä sanoa, että ehdottomasti kuolemanrajallakäynti-kokemuksesta kannattaa puhua ainakin läheisten kanssa!
Minulla itselläni ei mitään havaintoa että olin kuolemaisillani, mutta mieheni ja lähisuku olivat kauhuissaan. Erityisesti mies kun katseli konkreettisesti vierestä elvytystäni. Hän pelkäsi aivan erityisesti toista synnytystä esikoisen synnytyksen jälkeisten tapahtumien jälkeen ja patisti minua synnytystapa-arvioon haluten ehdottomasti sektioon (suunniteltu synnytys piti olla, tuli kylläkin alakautta, mutta se on jo toinen tarina)
Siis mikä ihmeen kuolemankaipuu teillä on? Ehdoin tahdoin pitää leikkiä hengellään ja tehdä lisää lapsia. Onko sitten kiva kun on talo täynnä äidittömiä lapsiparkoja? Jos kyseessä ei olisi " pyhä" synnytys niin pakkohoitoon veisivät moisesta itsetuhoisesta käytöksestä.
Ensinnäkin aikaisempaan palaten, eiköhän tämä sivusto ole tarkoitettu kokemusten vaihtoon ja sellaiseksi, että kaikesta saa puhua ja kysyä. Jos ei jokin miellytä, ei ole pakko lukea...
Mulla ei ongelmia kohdun kanssa, mutta muuten vuosin aika pahasti. Repeämä oli ensimmäistä astetta (epparia ei tehty), mutta sattui huonoon paikkaan. Vuotoa pari litraa (en muista tarkkaan enää), koska repeämä osui johonkin valtimoon. Vauva oli koko ajan mun mahan päällä, mikä rauhotti ja anto muuta ajateltavaa. Kätilö ei myöskään ollut mitenkään huolestuneen oloinen tai sanohnut mitään, mutta tiesin että jotain on vialla, kun paikalle hälytettiin kolme muuta kätilöä ja lääkäri... Jälkeen päin ajatellen kuitenkin ihan kiva, ettei kätilö selittänyt tilannetta siinä, koska silloin ensihetket vauvan kanssa olisivat menneet pilalle...
Seuraavana päivänä lääkäri ja kätilö selittivät kuitenkin koko tilanteen tarkkaan... valtimo oli ollut hankalasti ommeltavissa ja vuotoa ei saatu tyrehdytettyä. Ilta kun oli, niin leikkaussalihenkilökunta oli jo kotona, mutta hälytetty valmiuteen. Vuoto kuitenkin saatiin tyrehtymään ja valtimo ommeltiin synnytyssalissa, joten jatkotoimenpiteitä ei tarvittu. Hemoglobiini kävi todella alhaalla, koska ennen synnytystä jo kärsin anemiasta, rv38+1 hb oli tuplaraudalla 98. Ihme kyllä pysyin tajuissani koko ajan, joskin väsytti todella paljon. Vauvasta kuitenkin ilmeisesti sai virtaa, enkä oikein edes tajunnut tilanteen vakavuutta vielä silloin... tosin en edes tiennyt tarkkaa tilannetta.
Normaali jälkivuoto ja tuplarautakuuri heti seuraavasta päivästä lähtien ja jo kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen hb oli taas tasan 100, eli toivuin todella nopeasti. Nyt poika 5 viikkoa ja hb 105, eli hitaasti mutta varmasti edelleen...
MFF:
Siis mikä ihmeen kuolemankaipuu teillä on? Ehdoin tahdoin pitää leikkiä hengellään ja tehdä lisää lapsia. Onko sitten kiva kun on talo täynnä äidittömiä lapsiparkoja? Jos kyseessä ei olisi " pyhä" synnytys niin pakkohoitoon veisivät moisesta itsetuhoisesta käytöksestä.
Jos ei parempaa sanottavaa oo,niin olisit jättänyt sanomatta kokonaan!
jessus!
Minäkin kerron oman kauhutarinani synnytyksestäni. Myös minulla runsas verenvuoto oli ns. koitua kohtalokseni.
Odotin toista lastani. Esikoinen syntyi viikolla 42+2 ja oli 4,5kg, synnytys oli normaalihko, tosin ponnistusvaihe pitkä ja eppari iso, mutta muuten ok. Jo kuukausi ennen toisen la:aa tunsin, että tämä vauva oli ISO. Neuvolassa puhuin tuntemuksistani, täti totesi, että hyvän kokoinen on ja hyvin mahtuu syntymään, kun iso esikoinenkin syntyi helposti. Pyysin lähetettä kokoarvioon, mutta ei ollut kuulemma tarvetta. Viikolla 38 olin varma, että vauva on jo isompi kuin esikoinen syntyessään ja aloin pelätä tosissani. Sain vihdoin lähetteen kokoarvioon. Ultraava lääkäri sai (rv 39+1) kokoarvioksi 4,1kg ja päältäpäin tunnustellen saman kokoinen. Vaikea oli kuitenkin kuulemma arvioida, kun oli jo niin alhaalla. Sanoin tietäväni, että vauva on iso ja pyysin käynnistystä. Muistan, että lääkäri naurahti, että kyllä sä 4-kiloisen synnytät helposti, kun 4,5-kiloinenkin tuli. Itkin vastaanotolla, kun mua ei uskottu ja olin peloissani. Tiesin, että synnytys ei vielä hetkeen käynnistyisi itsestään. Itkuni takia lääkäri määräsi pelvimetrian, jonka mukaan isokin vauva mahtuu hyvin syntymään. Mieleni vähän rauhottui, mutta silti vauva tuntui päivä päivältä suuremmalta. Rv 40+1 neuvolassa olin taas niin peloissani ja ilmeisesti th:kin tajusi vauvan olevan iso, joten hän laittoi seuraavaksi päiväksi lähetteen äitiyspolille. Siellä (rv 40+2) kokoarvioksi saatiin ultralla 5,1kg (kilon enemmän kuin 8pv aiemmin). Synnytys päätettiin käynnistää seuraavana aamuna cytotecilla.
Illalla kuitenkin kotona aloin yhtäkkiä oksentaa ja pyörryin. Menimme sairaalaan ja verenpaineeni oli huimissa lukemissa. Minut vietiin synnytyssaliin ja laitettiin oksitosiinitippa käteen. Supistukset alkoivat saman tien rajuina, taukoa oli aluksi puoli minuuttia, 10 min jälkeen seuraava tunti oli oikeastaan yhtä loppumatonta supistusta. Epiduraalia ei voitu laittaa, kun supistelin niin rajusti. Huusin, kirosin, itkin jne. Sitten 1h 7min ekan supistuksen alkamisen jälkeen tunsin, että vauva syntyy. Kätilö sanoi, että saa alkaa rauhalliseti ponnistaa. Minä en ponnistanut, yritin pidätellä, kun kipu oli niin kuvottava. Menetin tajuni. Poikamme syntyi rv 40+2 1h7min kestäneen synnytyksen jälkeen ja oli kooltaan 5790kg ja 56cm, py39. Pojalta murtui solisluu, kaksi kylkiluuta ja keuhkot painautuivat, mutta hän toipui nopeasti ja pääsi pois vto:lta jo 2vrk ikäisenä. Minulta repesi kohdunkaula ja paljon muutakin, kun tuollainen iso vauva syntyi vauhdilla. Menetin n. 4l verta, en tiedä paljonko sain lisää. Hb oli 50 paikkeilla ja kohtutulehduksenkin sain. Minua oli ommeltu leikkurissa 5h ja miestä oli kuulemma omien sanojensa mukaan jo valmisteltu pahimpaan. Repeämä oli vuotanut niin valtavasti, että ommellut lääkäri oli ollut neuvoton. Paikalle oli hälytetty kolme muuta lääkäriä. Muistan hämärästi joitain hetkittäisiä välähdyksiä seuraavilta päiviltä. Tajuihini tulin pysyvästi 4vrk synnytyksen jälkeen. Kotiin pääsin 2 viikkoa synnytyksestä. Rv 39:lla ultrannut lääkäri kävi pyytämässä anteeksi osastolla ollessani. Olin kuulemma ainutkertainen tapaus, eivät olleet kukaan minua hoitanut vastaavaan törmänneet.
Uudelleen ei kehotettu enää tulemaan raskaaksi ja voin vannoa etten sitä aio tehdäkään! Synnytyksestä on nyt 11kk, sterilisaatioon olen menossa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun asiasta kirjoitan ja edelleen puistattaa..
Ehkä meni vähän asian vierestä, mutta ap taisi kysyä myös kokemuksia kohdunkaulanrepeämisestä.
On ollut todella mielenkiintoista luettavaa teidän kokemukset, tokikin vakavia ja ikäviä kertomuksia, mutta en uskonut että löytyisi näin monia joilla on samanlaisia kokemuksia.
Yhtenä " ryhmänä" näkisin ne joilla on veren hytymisongelma, vaikka sekin on samanlainen kokemus, vain että toisesta syystä.
Sinä joka viimeisenä kirjoitit, tutti-tatti, pahoittelut rajusta synnytyskokemuksestasi. Ymmärrän hyvin ettet uskalla enää tulla raskaaksi, sitä jäin vain miettimään että eikö kohdallasi suunniteltu sektio voisi onnistua ilman tuota vuotoa? Oletko kysynyt tälläisestä mahdollisuudesta? Kovasti jäin miettimään luettuani kertomuksesi.
Kuitenkin vakavastakin vuodosta voi selvitä, eli vähän luottavaisemmin mielin menen synnyttämään tammikuussa =)
Muistin että ensin epäiltiin kohdunkaulan repeämistä, siitäkin voi seurata massiivinen verenvuoto, ja siksi leikkaussalin henkilökunta hälyytettiin paikalle (oli sunnuntai yö), se olisi pitänyt ommella nukutuksessa. Eli myös te joilla ollut kohdunkaluan repeämisiä, kertokaa kokemuksistanne!