Miksi kaikki eroavat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa lähipiirissä yksi avioliitto lukuisine lapsineen karahti siihen, kun nainen petti miestä.

Mies lähti sitten ja lapset jäi naiselle ja talokin jäi naiselle.

Naisen tarpeet ei ole tullut täytetyksi sitten siinä. Eli mies ei ole ottanut tosissaan, ryypännyt tai muuten laiminlyönyt itseään/suhdetta. Se on koko perheen ongelma tai sairaus sitten.

Eli jos mies pettää niin se on miehen vika, mutta jos nainen pettää niin sekin on miehen vika eikä naisen omalla vastuulla?

Pettäminen on aina pettäjän omalla vastuulla, sukupuolesta riippumatta. Monesti siihen johtaa toki etäinen, kylmä ja seksitön liitto, mutta ei se silti oikeuta pettämään.

Mikään ei poikeuta kylmään kohteluun etäiseen, ja seksittömään kohteluun toista kohtaan. Mutta tuollainen kohtelu oikeuttaa kyullä toista etsimään parempaa seuraa itelleen, eikä siihen ole kylmällä etäisellä kumppanilla mitään nokankoputtamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, saattaahan se ero joskus tulla, mutta tällä hetkellä ei ole syytä erota.

Minä haluan nähdä tämän koko elämäni tuo oma mies rinnallani, hän tuntee ja tietää mut niin hyvin, osaa rauhoittaa, tukea ja kannustaa. Tietää mistä tykkään ja mistä en.

Haluan hoitaa toivottavasti joskus lapsenlapsia yhdessä ja tässä on tehty niin monta vuotta yhdessä kasvatustyötä ja pidetty arkea pystyssä, että en missään nimessä halua erota. Me ollaan yhdessä rakennettu tämä elämä, en kerta kaikkiaan halua luopua miehestäni joka on ensinnäkin mun paras kaveri ja haluaa vielä harrastaa seksiäkin mun kanssa.

Tässä hiukan tätä perspektiiviä ja tästä syystä on niin vaikea ymmärtää miksi kaikki eroavat.

Mulla on sitten ehkä käynyt säkä miehen suhteen. Mieheni toden on kiltti, fiksu, hauska ja luotettava, sanoisin että oikea kunnon mies jolla on homma hanskassa.

Ja toki pidän myös itseäni korkean tason naisena ja pidän jatkossakin, haluan olla sellainen että mieheni pitää minua joka päivä kuin palkintona. Haluan olla sellainen että miehelle ei tulisi mieleenkään mikään syrjähyppy tai viinan kanssa läträäminen.

Ja vastaavasti osaan arvostaa omaa miestäni.

Ja sehän se pitkän liiton salaisuus onkin.

Ap

Ymmärrät kuitenkin varmaan että tuossa puhut vain itsestäsi. Miehesi voi silti pettää, jättää, lähteä toisen mukaan, tai olla ihan eri mieltä kuin sinä teidän suhteestanne. Tämän ymmärtäminen on avain suhteen ja kumppanin arvostukseen ja pitkään suhteeseen.

Hah, miten katkera viesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, saattaahan se ero joskus tulla, mutta tällä hetkellä ei ole syytä erota.

Minä haluan nähdä tämän koko elämäni tuo oma mies rinnallani, hän tuntee ja tietää mut niin hyvin, osaa rauhoittaa, tukea ja kannustaa. Tietää mistä tykkään ja mistä en.

Haluan hoitaa toivottavasti joskus lapsenlapsia yhdessä ja tässä on tehty niin monta vuotta yhdessä kasvatustyötä ja pidetty arkea pystyssä, että en missään nimessä halua erota. Me ollaan yhdessä rakennettu tämä elämä, en kerta kaikkiaan halua luopua miehestäni joka on ensinnäkin mun paras kaveri ja haluaa vielä harrastaa seksiäkin mun kanssa.

Tässä hiukan tätä perspektiiviä ja tästä syystä on niin vaikea ymmärtää miksi kaikki eroavat.

Mulla on sitten ehkä käynyt säkä miehen suhteen. Mieheni toden on kiltti, fiksu, hauska ja luotettava, sanoisin että oikea kunnon mies jolla on homma hanskassa.

Ja toki pidän myös itseäni korkean tason naisena ja pidän jatkossakin, haluan olla sellainen että mieheni pitää minua joka päivä kuin palkintona. Haluan olla sellainen että miehelle ei tulisi mieleenkään mikään syrjähyppy tai viinan kanssa läträäminen.

Ja vastaavasti osaan arvostaa omaa miestäni.

Ja sehän se pitkän liiton salaisuus onkin.

Ap

Ymmärrät kuitenkin varmaan että tuossa puhut vain itsestäsi. Miehesi voi silti pettää, jättää, lähteä toisen mukaan, tai olla ihan eri mieltä kuin sinä teidän suhteestanne. Tämän ymmärtäminen on avain suhteen ja kumppanin arvostukseen ja pitkään suhteeseen.

Hah, miten katkera viesti.

Eikä ole :D Tuo oli ihan faktaa eikä mtn katkeruutta, se on elämää. Vaikka sä oisit 100v saman ihmisen kanssa, et pääse hänen pään sisälle ja hän voi halutessaan jättää ja hylätä kaiken. Ja se juuri on yksi 'avain' minusta kestävään suhteeseen, koska tällöin et pidä kumppania itsestäänselvyytenä. Parisuhde on työtä. Ja rakastaminen on päätös, vai miten ne vanhat ihmiset sanoo?

Vierailija kirjoitti:

Niin, saattaahan se ero joskus tulla, mutta tällä hetkellä ei ole syytä erota.

Minä haluan nähdä tämän koko elämäni tuo oma mies rinnallani, hän tuntee ja tietää mut niin hyvin, osaa rauhoittaa, tukea ja kannustaa. Tietää mistä tykkään ja mistä en.

Haluan hoitaa toivottavasti joskus lapsenlapsia yhdessä ja tässä on tehty niin monta vuotta yhdessä kasvatustyötä ja pidetty arkea pystyssä, että en missään nimessä halua erota. Me ollaan yhdessä rakennettu tämä elämä, en kerta kaikkiaan halua luopua miehestäni joka on ensinnäkin mun paras kaveri ja haluaa vielä harrastaa seksiäkin mun kanssa.

Tässä hiukan tätä perspektiiviä ja tästä syystä on niin vaikea ymmärtää miksi kaikki eroavat.

Mulla on sitten ehkä käynyt säkä miehen suhteen. Mieheni toden on kiltti, fiksu, hauska ja luotettava, sanoisin että oikea kunnon mies jolla on homma hanskassa.

Ja toki pidän myös itseäni korkean tason naisena ja pidän jatkossakin, haluan olla sellainen että mieheni pitää minua joka päivä kuin palkintona. Haluan olla sellainen että miehelle ei tulisi mieleenkään mikään syrjähyppy tai viinan kanssa läträäminen.

Ja vastaavasti osaan arvostaa omaa miestäni.

Ja sehän se pitkän liiton salaisuus onkin.

Ap

Oikeasti, en tiedä miksi edes jaksan vastata. En yhtään epäile etteikö sinulla voisi olla tuollainen suhde, mielestäni on vain hämmentävää ettei aikuinen ihminen osaa ajatella asioita kuin ainostaan oman napansa kautta. Jos ystävilläsi olisi ollut tuollainen suhde, he tuskin olisivat eronneet. Kaikkiin ongelmiin ei myöskään pelkkä tahto auta, ja mihinkään ongelmaan se tahto ei auta jos se on vain toisella, tai jos vain toinen on valmis tekemään töitä suhteen pelastamiseksi.

Toinen ihan oikeasti voi tehdä kaiken ns. oikein (olematta täydellinen koska kukaan ei ole), saamatta kuitenkaan koskaan takaisin tukea, arvostusta tai rakkautta. Koskee ihan kaikkia ihmissuhteita, ei vain parisuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on ihan henkisestä painostuksesta pysyä huonossa suhteessa. Tarvitaan se yksi, joka uskaltaa murtaa tämän ja muut saavat siitä "voimaa" tehdä samoin. Kukaan vaan ei halua olla se ensimmäinen.

Mikä siitä hyvästä suhteesta tekee yhtäkkiä huonon?

Alkoholi, väkivalta tai mielenterveysongelmat eivät ole olleet lähipiirissämme eron syitä vaan ihan puhtaasti se että "toinen ei tee tarpeeksi", "toinen ei ole koskaan kotona", "toinen ei anna", "tapasin sielunkumppanini"...

Ap

Joko ap oot pumpulissa kasvanut tai vain yksinkertainen. Nuo ovat niitä selityksiä joita sulle kerrotaan, totuutta ehkä ei sitten kerrotakaan. Yritä nyt jo hyvä ihminen tajuta ettei kaikilla ole hyvää suhdetta, eihän ne muuten eroaisi. Ole onnellinen siitä että sulla suhde on toimiva ja jätä nokkasi muiden suhteitten ulkopuolelle.

Olen itse 25 vuotta ollut samassa suhteessa ja vaikeuksista huolimatta rakastan kumppaniani mutten ikimaailmassa lähde puimaan toisten eroja ja syitä tai pidä heidän syitä erolle vähäpätöisinä. En ole niin yksinkertainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, saattaahan se ero joskus tulla, mutta tällä hetkellä ei ole syytä erota.

Minä haluan nähdä tämän koko elämäni tuo oma mies rinnallani, hän tuntee ja tietää mut niin hyvin, osaa rauhoittaa, tukea ja kannustaa. Tietää mistä tykkään ja mistä en.

Haluan hoitaa toivottavasti joskus lapsenlapsia yhdessä ja tässä on tehty niin monta vuotta yhdessä kasvatustyötä ja pidetty arkea pystyssä, että en missään nimessä halua erota. Me ollaan yhdessä rakennettu tämä elämä, en kerta kaikkiaan halua luopua miehestäni joka on ensinnäkin mun paras kaveri ja haluaa vielä harrastaa seksiäkin mun kanssa.

Tässä hiukan tätä perspektiiviä ja tästä syystä on niin vaikea ymmärtää miksi kaikki eroavat.

Mulla on sitten ehkä käynyt säkä miehen suhteen. Mieheni toden on kiltti, fiksu, hauska ja luotettava, sanoisin että oikea kunnon mies jolla on homma hanskassa.

Ja toki pidän myös itseäni korkean tason naisena ja pidän jatkossakin, haluan olla sellainen että mieheni pitää minua joka päivä kuin palkintona. Haluan olla sellainen että miehelle ei tulisi mieleenkään mikään syrjähyppy tai viinan kanssa läträäminen.

Ja vastaavasti osaan arvostaa omaa miestäni.

Ja sehän se pitkän liiton salaisuus onkin.

Ap

Oikeasti, en tiedä miksi edes jaksan vastata. En yhtään epäile etteikö sinulla voisi olla tuollainen suhde, mielestäni on vain hämmentävää ettei aikuinen ihminen osaa ajatella asioita kuin ainostaan oman napansa kautta. Jos ystävilläsi olisi ollut tuollainen suhde, he tuskin olisivat eronneet. Kaikkiin ongelmiin ei myöskään pelkkä tahto auta, ja mihinkään ongelmaan se tahto ei auta jos se on vain toisella, tai jos vain toinen on valmis tekemään töitä suhteen pelastamiseksi.

Toinen ihan oikeasti voi tehdä kaiken ns. oikein (olematta täydellinen koska kukaan ei ole), saamatta kuitenkaan koskaan takaisin tukea, arvostusta tai rakkautta. Koskee ihan kaikkia ihmissuhteita, ei vain parisuhteita.

Sivusta kommentoin, että ihmettelin heti avauksesta alkaen, että kummasta on kyse; provosta vaiko äärimmäisen itsekeskeisestä ja ymmärryskyvyttömästä yksinkertaisuudesta empatianpuutteineen.

Hieno juttu jos ap on onnellinen liitossaan, joka toimii ja kestää. Tietenkin monelle käy tuollainen mäihä. Useimmat sitä jollain tapaa myös toivovat tai tavoittelevat. Siinäpä se juju onkin; kaikille tai ehkä useimmille se elämänkumppani ei löydy ensi yrittämällä. Ei eka deitti-ilmoitukseen vastannut, ei eka jonka kansaa käydään treffeillä, ei eka seurustelukumppani, ei eka avopuoliso, ei eka aviopuolisokaan. Eroja tulee eri hyvistä syistä kaikissa vaiheissa tällä polulla.

On harvinaista tuuria, jos elämän kaikki vaiheet kestävä onnellinen kumppanuus löytyy heti ensi yrittämältä. Kovin monelle ei löydy. Siksi erotaan. Ei siksi etteikö onnellista pitkää parisuhdetta haluttaisi ja arvostettaisi, vaan siksi, että juuri sitä halutaan ja arvostetaan. Siksi huonosta suhteesta erotaan. Ap on tämän asian suhteen kuin joku Björn Walrus pottuilemassa köyhille siitä, etteivät nämä arvosta varallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, saattaahan se ero joskus tulla, mutta tällä hetkellä ei ole syytä erota.

Minä haluan nähdä tämän koko elämäni tuo oma mies rinnallani, hän tuntee ja tietää mut niin hyvin, osaa rauhoittaa, tukea ja kannustaa. Tietää mistä tykkään ja mistä en.

Haluan hoitaa toivottavasti joskus lapsenlapsia yhdessä ja tässä on tehty niin monta vuotta yhdessä kasvatustyötä ja pidetty arkea pystyssä, että en missään nimessä halua erota. Me ollaan yhdessä rakennettu tämä elämä, en kerta kaikkiaan halua luopua miehestäni joka on ensinnäkin mun paras kaveri ja haluaa vielä harrastaa seksiäkin mun kanssa.

Tässä hiukan tätä perspektiiviä ja tästä syystä on niin vaikea ymmärtää miksi kaikki eroavat.

Mulla on sitten ehkä käynyt säkä miehen suhteen. Mieheni toden on kiltti, fiksu, hauska ja luotettava, sanoisin että oikea kunnon mies jolla on homma hanskassa.

Ja toki pidän myös itseäni korkean tason naisena ja pidän jatkossakin, haluan olla sellainen että mieheni pitää minua joka päivä kuin palkintona. Haluan olla sellainen että miehelle ei tulisi mieleenkään mikään syrjähyppy tai viinan kanssa läträäminen.

Ja vastaavasti osaan arvostaa omaa miestäni.

Ja sehän se pitkän liiton salaisuus onkin.

Ap

Oikeasti, en tiedä miksi edes jaksan vastata. En yhtään epäile etteikö sinulla voisi olla tuollainen suhde, mielestäni on vain hämmentävää ettei aikuinen ihminen osaa ajatella asioita kuin ainostaan oman napansa kautta. Jos ystävilläsi olisi ollut tuollainen suhde, he tuskin olisivat eronneet. Kaikkiin ongelmiin ei myöskään pelkkä tahto auta, ja mihinkään ongelmaan se tahto ei auta jos se on vain toisella, tai jos vain toinen on valmis tekemään töitä suhteen pelastamiseksi.

Toinen ihan oikeasti voi tehdä kaiken ns. oikein (olematta täydellinen koska kukaan ei ole), saamatta kuitenkaan koskaan takaisin tukea, arvostusta tai rakkautta. Koskee ihan kaikkia ihmissuhteita, ei vain parisuhteita.

Sivusta kommentoin, että ihmettelin heti avauksesta alkaen, että kummasta on kyse; provosta vaiko äärimmäisen itsekeskeisestä ja ymmärryskyvyttömästä yksinkertaisuudesta empatianpuutteineen.

Hieno juttu jos ap on onnellinen liitossaan, joka toimii ja kestää. Tietenkin monelle käy tuollainen mäihä. Useimmat sitä jollain tapaa myös toivovat tai tavoittelevat. Siinäpä se juju onkin; kaikille tai ehkä useimmille se elämänkumppani ei löydy ensi yrittämällä. Ei eka deitti-ilmoitukseen vastannut, ei eka jonka kansaa käydään treffeillä, ei eka seurustelukumppani, ei eka avopuoliso, ei eka aviopuolisokaan. Eroja tulee eri hyvistä syistä kaikissa vaiheissa tällä polulla.

On harvinaista tuuria, jos elämän kaikki vaiheet kestävä onnellinen kumppanuus löytyy heti ensi yrittämältä. Kovin monelle ei löydy. Siksi erotaan. Ei siksi etteikö onnellista pitkää parisuhdetta haluttaisi ja arvostettaisi, vaan siksi, että juuri sitä halutaan ja arvostetaan. Siksi huonosta suhteesta erotaan. Ap on tämän asian suhteen kuin joku Björn Walrus pottuilemassa köyhille siitä, etteivät nämä arvosta varallisuutta.

Ja se että erotaan on myös hyvä asia, ettei jumiteta huonossa suhteessa jolloin kärsii myös lapset. Niitä traumoja moni muistelee sitten aikuisiällä ja toteaa, ettei se ydinperhe tarkoita onnea! Omista ystävistä ne ketä tulee ehjistä perheistä sanoo hyvin usein, että eipä se vanhempien suhde ollut kovin ruusuinen ja oli sellaista elämää mitä lapsen ei olisi kuulunut nähdä.

Jännä, mä oon miettinyt et miks niin harvat eroaa.

Monella on loputon lista valituksenaiheita siitä "rakkaimmastaan". Seksi ei suju, puhuminen ei suju, ei ole hellyyttä eikä yhteistä aikaa. Tämä on tietysti hetkellisesti, jopa parin vuoden ajankin kestäessään ihan normaalia. Mutta yhtä lailla kuin mukavuuseroja on mukavuusliittoja: arki on yhtä riitaa eikä toisesta ole kuin työnjakoon, muttei haluta luopua talosta tai haluta miettiä miten arki järjestyy, jos on välillä yksin vastuussa kaikesta. Näin siis ihmiset ihan itse sanoneet.

Ja jälleen: päätökset tekee ne ihmiset itse ja ilmeisimmin heille sopii tuo. Omat lapset voi erinomaisesti myös eron jälkeen, koska ollaan eksän kans aikuisia ja sovitaan mm juhlimaan isoja tapahtumia yhdessä ilman kireyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, saattaahan se ero joskus tulla, mutta tällä hetkellä ei ole syytä erota.

Minä haluan nähdä tämän koko elämäni tuo oma mies rinnallani, hän tuntee ja tietää mut niin hyvin, osaa rauhoittaa, tukea ja kannustaa. Tietää mistä tykkään ja mistä en.

Haluan hoitaa toivottavasti joskus lapsenlapsia yhdessä ja tässä on tehty niin monta vuotta yhdessä kasvatustyötä ja pidetty arkea pystyssä, että en missään nimessä halua erota. Me ollaan yhdessä rakennettu tämä elämä, en kerta kaikkiaan halua luopua miehestäni joka on ensinnäkin mun paras kaveri ja haluaa vielä harrastaa seksiäkin mun kanssa.

Tässä hiukan tätä perspektiiviä ja tästä syystä on niin vaikea ymmärtää miksi kaikki eroavat.

Mulla on sitten ehkä käynyt säkä miehen suhteen. Mieheni toden on kiltti, fiksu, hauska ja luotettava, sanoisin että oikea kunnon mies jolla on homma hanskassa.

Ja toki pidän myös itseäni korkean tason naisena ja pidän jatkossakin, haluan olla sellainen että mieheni pitää minua joka päivä kuin palkintona. Haluan olla sellainen että miehelle ei tulisi mieleenkään mikään syrjähyppy tai viinan kanssa läträäminen.

Ja vastaavasti osaan arvostaa omaa miestäni.

Ja sehän se pitkän liiton salaisuus onkin.

Ap

Oikeasti, en tiedä miksi edes jaksan vastata. En yhtään epäile etteikö sinulla voisi olla tuollainen suhde, mielestäni on vain hämmentävää ettei aikuinen ihminen osaa ajatella asioita kuin ainostaan oman napansa kautta. Jos ystävilläsi olisi ollut tuollainen suhde, he tuskin olisivat eronneet. Kaikkiin ongelmiin ei myöskään pelkkä tahto auta, ja mihinkään ongelmaan se tahto ei auta jos se on vain toisella, tai jos vain toinen on valmis tekemään töitä suhteen pelastamiseksi.

Toinen ihan oikeasti voi tehdä kaiken ns. oikein (olematta täydellinen koska kukaan ei ole), saamatta kuitenkaan koskaan takaisin tukea, arvostusta tai rakkautta. Koskee ihan kaikkia ihmissuhteita, ei vain parisuhteita.

Sivusta kommentoin, että ihmettelin heti avauksesta alkaen, että kummasta on kyse; provosta vaiko äärimmäisen itsekeskeisestä ja ymmärryskyvyttömästä yksinkertaisuudesta empatianpuutteineen.

Hieno juttu jos ap on onnellinen liitossaan, joka toimii ja kestää. Tietenkin monelle käy tuollainen mäihä. Useimmat sitä jollain tapaa myös toivovat tai tavoittelevat. Siinäpä se juju onkin; kaikille tai ehkä useimmille se elämänkumppani ei löydy ensi yrittämällä. Ei eka deitti-ilmoitukseen vastannut, ei eka jonka kansaa käydään treffeillä, ei eka seurustelukumppani, ei eka avopuoliso, ei eka aviopuolisokaan. Eroja tulee eri hyvistä syistä kaikissa vaiheissa tällä polulla.

On harvinaista tuuria, jos elämän kaikki vaiheet kestävä onnellinen kumppanuus löytyy heti ensi yrittämältä. Kovin monelle ei löydy. Siksi erotaan. Ei siksi etteikö onnellista pitkää parisuhdetta haluttaisi ja arvostettaisi, vaan siksi, että juuri sitä halutaan ja arvostetaan. Siksi huonosta suhteesta erotaan. Ap on tämän asian suhteen kuin joku Björn Walrus pottuilemassa köyhille siitä, etteivät nämä arvosta varallisuutta.

Ja se että erotaan on myös hyvä asia, ettei jumiteta huonossa suhteessa jolloin kärsii myös lapset. Niitä traumoja moni muistelee sitten aikuisiällä ja toteaa, ettei se ydinperhe tarkoita onnea! Omista ystävistä ne ketä tulee ehjistä perheistä sanoo hyvin usein, että eipä se vanhempien suhde ollut kovin ruusuinen ja oli sellaista elämää mitä lapsen ei olisi kuulunut nähdä.

Mitäs ne uusperheiden kasvatit sitten sanoo?

Mä voin ainakin sanoa, että yhä yli 30-vuotiaana toivon, että vanhempani olisivat pysyneet yhdessä enkä olisi joutunut uusperhepompotteluun, jossa molemmat vanhemmat hankkivat uudet kumppanit ja lisää lapsia ja minä tietenkin olin vain ylimääräinen enkä oikein kuulunut kumpaankaan perheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, saattaahan se ero joskus tulla, mutta tällä hetkellä ei ole syytä erota.

Minä haluan nähdä tämän koko elämäni tuo oma mies rinnallani, hän tuntee ja tietää mut niin hyvin, osaa rauhoittaa, tukea ja kannustaa. Tietää mistä tykkään ja mistä en.

Haluan hoitaa toivottavasti joskus lapsenlapsia yhdessä ja tässä on tehty niin monta vuotta yhdessä kasvatustyötä ja pidetty arkea pystyssä, että en missään nimessä halua erota. Me ollaan yhdessä rakennettu tämä elämä, en kerta kaikkiaan halua luopua miehestäni joka on ensinnäkin mun paras kaveri ja haluaa vielä harrastaa seksiäkin mun kanssa.

Tässä hiukan tätä perspektiiviä ja tästä syystä on niin vaikea ymmärtää miksi kaikki eroavat.

Mulla on sitten ehkä käynyt säkä miehen suhteen. Mieheni toden on kiltti, fiksu, hauska ja luotettava, sanoisin että oikea kunnon mies jolla on homma hanskassa.

Ja toki pidän myös itseäni korkean tason naisena ja pidän jatkossakin, haluan olla sellainen että mieheni pitää minua joka päivä kuin palkintona. Haluan olla sellainen että miehelle ei tulisi mieleenkään mikään syrjähyppy tai viinan kanssa läträäminen.

Ja vastaavasti osaan arvostaa omaa miestäni.

Ja sehän se pitkän liiton salaisuus onkin.

Ap

Oikeasti, en tiedä miksi edes jaksan vastata. En yhtään epäile etteikö sinulla voisi olla tuollainen suhde, mielestäni on vain hämmentävää ettei aikuinen ihminen osaa ajatella asioita kuin ainostaan oman napansa kautta. Jos ystävilläsi olisi ollut tuollainen suhde, he tuskin olisivat eronneet. Kaikkiin ongelmiin ei myöskään pelkkä tahto auta, ja mihinkään ongelmaan se tahto ei auta jos se on vain toisella, tai jos vain toinen on valmis tekemään töitä suhteen pelastamiseksi.

Toinen ihan oikeasti voi tehdä kaiken ns. oikein (olematta täydellinen koska kukaan ei ole), saamatta kuitenkaan koskaan takaisin tukea, arvostusta tai rakkautta. Koskee ihan kaikkia ihmissuhteita, ei vain parisuhteita.

Sivusta kommentoin, että ihmettelin heti avauksesta alkaen, että kummasta on kyse; provosta vaiko äärimmäisen itsekeskeisestä ja ymmärryskyvyttömästä yksinkertaisuudesta empatianpuutteineen.

Hieno juttu jos ap on onnellinen liitossaan, joka toimii ja kestää. Tietenkin monelle käy tuollainen mäihä. Useimmat sitä jollain tapaa myös toivovat tai tavoittelevat. Siinäpä se juju onkin; kaikille tai ehkä useimmille se elämänkumppani ei löydy ensi yrittämällä. Ei eka deitti-ilmoitukseen vastannut, ei eka jonka kansaa käydään treffeillä, ei eka seurustelukumppani, ei eka avopuoliso, ei eka aviopuolisokaan. Eroja tulee eri hyvistä syistä kaikissa vaiheissa tällä polulla.

On harvinaista tuuria, jos elämän kaikki vaiheet kestävä onnellinen kumppanuus löytyy heti ensi yrittämältä. Kovin monelle ei löydy. Siksi erotaan. Ei siksi etteikö onnellista pitkää parisuhdetta haluttaisi ja arvostettaisi, vaan siksi, että juuri sitä halutaan ja arvostetaan. Siksi huonosta suhteesta erotaan. Ap on tämän asian suhteen kuin joku Björn Walrus pottuilemassa köyhille siitä, etteivät nämä arvosta varallisuutta.

Ja se että erotaan on myös hyvä asia, ettei jumiteta huonossa suhteessa jolloin kärsii myös lapset. Niitä traumoja moni muistelee sitten aikuisiällä ja toteaa, ettei se ydinperhe tarkoita onnea! Omista ystävistä ne ketä tulee ehjistä perheistä sanoo hyvin usein, että eipä se vanhempien suhde ollut kovin ruusuinen ja oli sellaista elämää mitä lapsen ei olisi kuulunut nähdä.

Mitäs ne uusperheiden kasvatit sitten sanoo?

Mä voin ainakin sanoa, että yhä yli 30-vuotiaana toivon, että vanhempani olisivat pysyneet yhdessä enkä olisi joutunut uusperhepompotteluun, jossa molemmat vanhemmat hankkivat uudet kumppanit ja lisää lapsia ja minä tietenkin olin vain ylimääräinen enkä oikein kuulunut kumpaankaan perheeseen.

Ei kaikki uusperheet ole sellaisia kuin sun oli.

Ja helvettiä eletään ydinperheissäkin, et sinä tiedä millaista se elämä olisi ollut, jos vanhempasi olisivat väkisin olleet yhdessä. Tuskin erityisen hyvää, jos sinusta ei muutenkaan välitetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, saattaahan se ero joskus tulla, mutta tällä hetkellä ei ole syytä erota.

Minä haluan nähdä tämän koko elämäni tuo oma mies rinnallani, hän tuntee ja tietää mut niin hyvin, osaa rauhoittaa, tukea ja kannustaa. Tietää mistä tykkään ja mistä en.

Haluan hoitaa toivottavasti joskus lapsenlapsia yhdessä ja tässä on tehty niin monta vuotta yhdessä kasvatustyötä ja pidetty arkea pystyssä, että en missään nimessä halua erota. Me ollaan yhdessä rakennettu tämä elämä, en kerta kaikkiaan halua luopua miehestäni joka on ensinnäkin mun paras kaveri ja haluaa vielä harrastaa seksiäkin mun kanssa.

Tässä hiukan tätä perspektiiviä ja tästä syystä on niin vaikea ymmärtää miksi kaikki eroavat.

Mulla on sitten ehkä käynyt säkä miehen suhteen. Mieheni toden on kiltti, fiksu, hauska ja luotettava, sanoisin että oikea kunnon mies jolla on homma hanskassa.

Ja toki pidän myös itseäni korkean tason naisena ja pidän jatkossakin, haluan olla sellainen että mieheni pitää minua joka päivä kuin palkintona. Haluan olla sellainen että miehelle ei tulisi mieleenkään mikään syrjähyppy tai viinan kanssa läträäminen.

Ja vastaavasti osaan arvostaa omaa miestäni.

Ja sehän se pitkän liiton salaisuus onkin.

Ap

Oikeasti, en tiedä miksi edes jaksan vastata. En yhtään epäile etteikö sinulla voisi olla tuollainen suhde, mielestäni on vain hämmentävää ettei aikuinen ihminen osaa ajatella asioita kuin ainostaan oman napansa kautta. Jos ystävilläsi olisi ollut tuollainen suhde, he tuskin olisivat eronneet. Kaikkiin ongelmiin ei myöskään pelkkä tahto auta, ja mihinkään ongelmaan se tahto ei auta jos se on vain toisella, tai jos vain toinen on valmis tekemään töitä suhteen pelastamiseksi.

Toinen ihan oikeasti voi tehdä kaiken ns. oikein (olematta täydellinen koska kukaan ei ole), saamatta kuitenkaan koskaan takaisin tukea, arvostusta tai rakkautta. Koskee ihan kaikkia ihmissuhteita, ei vain parisuhteita.

Sivusta kommentoin, että ihmettelin heti avauksesta alkaen, että kummasta on kyse; provosta vaiko äärimmäisen itsekeskeisestä ja ymmärryskyvyttömästä yksinkertaisuudesta empatianpuutteineen.

Hieno juttu jos ap on onnellinen liitossaan, joka toimii ja kestää. Tietenkin monelle käy tuollainen mäihä. Useimmat sitä jollain tapaa myös toivovat tai tavoittelevat. Siinäpä se juju onkin; kaikille tai ehkä useimmille se elämänkumppani ei löydy ensi yrittämällä. Ei eka deitti-ilmoitukseen vastannut, ei eka jonka kansaa käydään treffeillä, ei eka seurustelukumppani, ei eka avopuoliso, ei eka aviopuolisokaan. Eroja tulee eri hyvistä syistä kaikissa vaiheissa tällä polulla.

On harvinaista tuuria, jos elämän kaikki vaiheet kestävä onnellinen kumppanuus löytyy heti ensi yrittämältä. Kovin monelle ei löydy. Siksi erotaan. Ei siksi etteikö onnellista pitkää parisuhdetta haluttaisi ja arvostettaisi, vaan siksi, että juuri sitä halutaan ja arvostetaan. Siksi huonosta suhteesta erotaan. Ap on tämän asian suhteen kuin joku Björn Walrus pottuilemassa köyhille siitä, etteivät nämä arvosta varallisuutta.

Ja se että erotaan on myös hyvä asia, ettei jumiteta huonossa suhteessa jolloin kärsii myös lapset. Niitä traumoja moni muistelee sitten aikuisiällä ja toteaa, ettei se ydinperhe tarkoita onnea! Omista ystävistä ne ketä tulee ehjistä perheistä sanoo hyvin usein, että eipä se vanhempien suhde ollut kovin ruusuinen ja oli sellaista elämää mitä lapsen ei olisi kuulunut nähdä.

Mitäs ne uusperheiden kasvatit sitten sanoo?

Mä voin ainakin sanoa, että yhä yli 30-vuotiaana toivon, että vanhempani olisivat pysyneet yhdessä enkä olisi joutunut uusperhepompotteluun, jossa molemmat vanhemmat hankkivat uudet kumppanit ja lisää lapsia ja minä tietenkin olin vain ylimääräinen enkä oikein kuulunut kumpaankaan perheeseen.

Ohi aiheen mesoat nyt. Uusperhe on ihan eri asia kuin ero. Ei kukaan pakota eronnutta uuteen liittoon ja erityisesti uusperheeseen. Lisäksi se on niiden aikuisten omasta toiminnasta kiinni, kuinka lapsista huolehditaan. Ei oma kokemuksesi ole yleistettävissä niin että kaikissa uusperheissä entisiä lapsia aletaan hyljeksiä.

Koska ihmiset ei osaa enää puhua toislleen, erotaan pienestäkin vastoinkäymisestä ja ollaan väärällä tavalla itsekkäitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, saattaahan se ero joskus tulla, mutta tällä hetkellä ei ole syytä erota.

Minä haluan nähdä tämän koko elämäni tuo oma mies rinnallani, hän tuntee ja tietää mut niin hyvin, osaa rauhoittaa, tukea ja kannustaa. Tietää mistä tykkään ja mistä en.

Haluan hoitaa toivottavasti joskus lapsenlapsia yhdessä ja tässä on tehty niin monta vuotta yhdessä kasvatustyötä ja pidetty arkea pystyssä, että en missään nimessä halua erota. Me ollaan yhdessä rakennettu tämä elämä, en kerta kaikkiaan halua luopua miehestäni joka on ensinnäkin mun paras kaveri ja haluaa vielä harrastaa seksiäkin mun kanssa.

Tässä hiukan tätä perspektiiviä ja tästä syystä on niin vaikea ymmärtää miksi kaikki eroavat.

Mulla on sitten ehkä käynyt säkä miehen suhteen. Mieheni toden on kiltti, fiksu, hauska ja luotettava, sanoisin että oikea kunnon mies jolla on homma hanskassa.

Ja toki pidän myös itseäni korkean tason naisena ja pidän jatkossakin, haluan olla sellainen että mieheni pitää minua joka päivä kuin palkintona. Haluan olla sellainen että miehelle ei tulisi mieleenkään mikään syrjähyppy tai viinan kanssa läträäminen.

Ja vastaavasti osaan arvostaa omaa miestäni.

Ja sehän se pitkän liiton salaisuus onkin.

Ap

Oikeasti, en tiedä miksi edes jaksan vastata. En yhtään epäile etteikö sinulla voisi olla tuollainen suhde, mielestäni on vain hämmentävää ettei aikuinen ihminen osaa ajatella asioita kuin ainostaan oman napansa kautta. Jos ystävilläsi olisi ollut tuollainen suhde, he tuskin olisivat eronneet. Kaikkiin ongelmiin ei myöskään pelkkä tahto auta, ja mihinkään ongelmaan se tahto ei auta jos se on vain toisella, tai jos vain toinen on valmis tekemään töitä suhteen pelastamiseksi.

Toinen ihan oikeasti voi tehdä kaiken ns. oikein (olematta täydellinen koska kukaan ei ole), saamatta kuitenkaan koskaan takaisin tukea, arvostusta tai rakkautta. Koskee ihan kaikkia ihmissuhteita, ei vain parisuhteita.

Sivusta kommentoin, että ihmettelin heti avauksesta alkaen, että kummasta on kyse; provosta vaiko äärimmäisen itsekeskeisestä ja ymmärryskyvyttömästä yksinkertaisuudesta empatianpuutteineen.

Hieno juttu jos ap on onnellinen liitossaan, joka toimii ja kestää. Tietenkin monelle käy tuollainen mäihä. Useimmat sitä jollain tapaa myös toivovat tai tavoittelevat. Siinäpä se juju onkin; kaikille tai ehkä useimmille se elämänkumppani ei löydy ensi yrittämällä. Ei eka deitti-ilmoitukseen vastannut, ei eka jonka kansaa käydään treffeillä, ei eka seurustelukumppani, ei eka avopuoliso, ei eka aviopuolisokaan. Eroja tulee eri hyvistä syistä kaikissa vaiheissa tällä polulla.

On harvinaista tuuria, jos elämän kaikki vaiheet kestävä onnellinen kumppanuus löytyy heti ensi yrittämältä. Kovin monelle ei löydy. Siksi erotaan. Ei siksi etteikö onnellista pitkää parisuhdetta haluttaisi ja arvostettaisi, vaan siksi, että juuri sitä halutaan ja arvostetaan. Siksi huonosta suhteesta erotaan. Ap on tämän asian suhteen kuin joku Björn Walrus pottuilemassa köyhille siitä, etteivät nämä arvosta varallisuutta.

Ja se että erotaan on myös hyvä asia, ettei jumiteta huonossa suhteessa jolloin kärsii myös lapset. Niitä traumoja moni muistelee sitten aikuisiällä ja toteaa, ettei se ydinperhe tarkoita onnea! Omista ystävistä ne ketä tulee ehjistä perheistä sanoo hyvin usein, että eipä se vanhempien suhde ollut kovin ruusuinen ja oli sellaista elämää mitä lapsen ei olisi kuulunut nähdä.

Mitäs ne uusperheiden kasvatit sitten sanoo?

Mä voin ainakin sanoa, että yhä yli 30-vuotiaana toivon, että vanhempani olisivat pysyneet yhdessä enkä olisi joutunut uusperhepompotteluun, jossa molemmat vanhemmat hankkivat uudet kumppanit ja lisää lapsia ja minä tietenkin olin vain ylimääräinen enkä oikein kuulunut kumpaankaan perheeseen.

Ei kaikki uusperheet ole sellaisia kuin sun oli.

Ja helvettiä eletään ydinperheissäkin, et sinä tiedä millaista se elämä olisi ollut, jos vanhempasi olisivat väkisin olleet yhdessä. Tuskin erityisen hyvää, jos sinusta ei muutenkaan välitetty.

Eihän tässä keskustelussa mistään perhehelveteistä edes keskusteltu, toki sellaiset on asia erikseen..

Uusperhe ei kuitenkaan ole lapselle mikään ideaali ja toivottava tilanne, vaikka hyviäkin uusperheitä jossain olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, saattaahan se ero joskus tulla, mutta tällä hetkellä ei ole syytä erota.

Minä haluan nähdä tämän koko elämäni tuo oma mies rinnallani, hän tuntee ja tietää mut niin hyvin, osaa rauhoittaa, tukea ja kannustaa. Tietää mistä tykkään ja mistä en.

Haluan hoitaa toivottavasti joskus lapsenlapsia yhdessä ja tässä on tehty niin monta vuotta yhdessä kasvatustyötä ja pidetty arkea pystyssä, että en missään nimessä halua erota. Me ollaan yhdessä rakennettu tämä elämä, en kerta kaikkiaan halua luopua miehestäni joka on ensinnäkin mun paras kaveri ja haluaa vielä harrastaa seksiäkin mun kanssa.

Tässä hiukan tätä perspektiiviä ja tästä syystä on niin vaikea ymmärtää miksi kaikki eroavat.

Mulla on sitten ehkä käynyt säkä miehen suhteen. Mieheni toden on kiltti, fiksu, hauska ja luotettava, sanoisin että oikea kunnon mies jolla on homma hanskassa.

Ja toki pidän myös itseäni korkean tason naisena ja pidän jatkossakin, haluan olla sellainen että mieheni pitää minua joka päivä kuin palkintona. Haluan olla sellainen että miehelle ei tulisi mieleenkään mikään syrjähyppy tai viinan kanssa läträäminen.

Ja vastaavasti osaan arvostaa omaa miestäni.

Ja sehän se pitkän liiton salaisuus onkin.

Ap

Oikeasti, en tiedä miksi edes jaksan vastata. En yhtään epäile etteikö sinulla voisi olla tuollainen suhde, mielestäni on vain hämmentävää ettei aikuinen ihminen osaa ajatella asioita kuin ainostaan oman napansa kautta. Jos ystävilläsi olisi ollut tuollainen suhde, he tuskin olisivat eronneet. Kaikkiin ongelmiin ei myöskään pelkkä tahto auta, ja mihinkään ongelmaan se tahto ei auta jos se on vain toisella, tai jos vain toinen on valmis tekemään töitä suhteen pelastamiseksi.

Toinen ihan oikeasti voi tehdä kaiken ns. oikein (olematta täydellinen koska kukaan ei ole), saamatta kuitenkaan koskaan takaisin tukea, arvostusta tai rakkautta. Koskee ihan kaikkia ihmissuhteita, ei vain parisuhteita.

Sivusta kommentoin, että ihmettelin heti avauksesta alkaen, että kummasta on kyse; provosta vaiko äärimmäisen itsekeskeisestä ja ymmärryskyvyttömästä yksinkertaisuudesta empatianpuutteineen.

Hieno juttu jos ap on onnellinen liitossaan, joka toimii ja kestää. Tietenkin monelle käy tuollainen mäihä. Useimmat sitä jollain tapaa myös toivovat tai tavoittelevat. Siinäpä se juju onkin; kaikille tai ehkä useimmille se elämänkumppani ei löydy ensi yrittämällä. Ei eka deitti-ilmoitukseen vastannut, ei eka jonka kansaa käydään treffeillä, ei eka seurustelukumppani, ei eka avopuoliso, ei eka aviopuolisokaan. Eroja tulee eri hyvistä syistä kaikissa vaiheissa tällä polulla.

On harvinaista tuuria, jos elämän kaikki vaiheet kestävä onnellinen kumppanuus löytyy heti ensi yrittämältä. Kovin monelle ei löydy. Siksi erotaan. Ei siksi etteikö onnellista pitkää parisuhdetta haluttaisi ja arvostettaisi, vaan siksi, että juuri sitä halutaan ja arvostetaan. Siksi huonosta suhteesta erotaan. Ap on tämän asian suhteen kuin joku Björn Walrus pottuilemassa köyhille siitä, etteivät nämä arvosta varallisuutta.

Ja se että erotaan on myös hyvä asia, ettei jumiteta huonossa suhteessa jolloin kärsii myös lapset. Niitä traumoja moni muistelee sitten aikuisiällä ja toteaa, ettei se ydinperhe tarkoita onnea! Omista ystävistä ne ketä tulee ehjistä perheistä sanoo hyvin usein, että eipä se vanhempien suhde ollut kovin ruusuinen ja oli sellaista elämää mitä lapsen ei olisi kuulunut nähdä.

Mitäs ne uusperheiden kasvatit sitten sanoo?

Mä voin ainakin sanoa, että yhä yli 30-vuotiaana toivon, että vanhempani olisivat pysyneet yhdessä enkä olisi joutunut uusperhepompotteluun, jossa molemmat vanhemmat hankkivat uudet kumppanit ja lisää lapsia ja minä tietenkin olin vain ylimääräinen enkä oikein kuulunut kumpaankaan perheeseen.

Ei kaikki uusperheet ole sellaisia kuin sun oli.

Ja helvettiä eletään ydinperheissäkin, et sinä tiedä millaista se elämä olisi ollut, jos vanhempasi olisivat väkisin olleet yhdessä. Tuskin erityisen hyvää, jos sinusta ei muutenkaan välitetty.

Eihän tässä keskustelussa mistään perhehelveteistä edes keskusteltu, toki sellaiset on asia erikseen..

Uusperhe ei kuitenkaan ole lapselle mikään ideaali ja toivottava tilanne, vaikka hyviäkin uusperheitä jossain olisi.

No voi kiesus. Eihän tässä keskustella myöskään uusperheistä eikä edes lapsista. Lopeta nyt se moralisointi ohi aiheen. Perusta uusperhevastustuksellesi oma aihe. Sivusta.

Eronneet parit tietävät itse erojensa syyt. Mun on vaikea nähdä että esm ap ulkopuolisena koko totuutta sais edes tietää. Ja eihän se todellakaan kenellekkään muulle kuullukkaan. Varsinkaan pitkissä suhteissa ei erota hetken päähänpistoista, vaan on pitkä prosessi.

Ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan yhden ja saman ihmisen kanssa koko loppuelämää. Miksi se on niin älyttömän vaikea ymmärtää? Kai sitä perinteistä parisuhdemallia on niin romantisoitu, että ei mene sinne aivopestyyn kupoliin, että se ei vain toimi.

Ennen muinoin ei ollut somea, jonka kautta näki kaikki mielenkiintoiset ihmiset ja tarjonnan, joten nykyään tämä ihmisten kaipuu seksiin useiden eri ihmisten kanssa vaan tulee eri tavalla esiin.

Miksi sitä tarvitsee selitellä kaiken maailman hennkilökohtaisilla kriiseillä? Me ihmiset olemme eläimiä, jotka on tarkoitettu lisääntymään. Ja varmaan hedonistejakin suurin osa. Ihan luonnostaan.

Ihminen voi kehitellä ties mitä instituutioita, mutta on eri asia onko se luonnollista.

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, aloituksestani on päätelty että oma mieheni on vajaa ja että minulla ei ole ystäviäkään. Olkoon niin.

Mutta ihan aidosti ihmettelen erojen määrää, koska monet lähipiirissämme ovat olleet aidosti onnellisia (ei kai kukaan onnettomassa liitossa halua mennä naimisiin tai saada lapsia?) ja yllättäen jokin pikkulapsiajan aikaan tai suhteen vuosina 4-8 alkaa mennä pieleen ja erotaan.

Enhän minä voi ystävilleni sanoa, että heidän eronsa minua "vaivaavat". Toisille ero on varmasti tehnyt hyvää, toisille ei.

Mutta jokainen, valehtelematta jokainen tuttuni syyttää sitä toista osapuolta.

Joskus olisi hyvä mennä itseensä ja ymmärtää että itseään voi myös kehittää puolisona!

Ja kyllä, joskus voi antaa vaikka ei aina huvita koska usein itsekin innostuu.

Myös meillä (niin kuin jollain toisellakin näytti olevan) on hyvä ja säännöllinen seksielämä. Seksihän nyt kuitenkin on se erottava tekijä parisuhteessa muihin suhteisiin.

Ap

Sinä olet viisas Nainen. Huvittaa seurata näitä alapeukuttajia ja tajuta miten yksinkertaista väkeä riittää ja itsekästä, nimenomaan Itsekästä!

Mielestäni parisuhteeseen päätyvät ja pysyvät pidemmän aikaa ne jotka todellakin joustavat, teillä on selvät sukupuoliroolit ja tyydytään siihen kun on "ihan kiva" puoliso ettei sen erikoisempaa eikä ajatella sen syvällisemmin onko tuolla jossain parempi vaihtoehto, ei myöskään jännitystä haeta vaan ollaan tyytyväisiä ihan siinä perus latteassa arjessa.

Itseäni ei tuollainen kiinnosta, olen liian liian tempperamenttinen nainen, ei kukaan mies minua jaksaisi katsella eikä minua miehet kiinnostakkaan, ainoat miehet jotka minut haluavat haluavat vain seksi suhteeseen ja seksikään ei minua kiinnosta, suurin osa miehistä on surkeita sängyssä eivätkä kuuntele. Olen itseni paras partneri eikä kukaan mies voi elämääni parantaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, saattaahan se ero joskus tulla, mutta tällä hetkellä ei ole syytä erota.

Minä haluan nähdä tämän koko elämäni tuo oma mies rinnallani, hän tuntee ja tietää mut niin hyvin, osaa rauhoittaa, tukea ja kannustaa. Tietää mistä tykkään ja mistä en.

Haluan hoitaa toivottavasti joskus lapsenlapsia yhdessä ja tässä on tehty niin monta vuotta yhdessä kasvatustyötä ja pidetty arkea pystyssä, että en missään nimessä halua erota. Me ollaan yhdessä rakennettu tämä elämä, en kerta kaikkiaan halua luopua miehestäni joka on ensinnäkin mun paras kaveri ja haluaa vielä harrastaa seksiäkin mun kanssa.

Tässä hiukan tätä perspektiiviä ja tästä syystä on niin vaikea ymmärtää miksi kaikki eroavat.

Mulla on sitten ehkä käynyt säkä miehen suhteen. Mieheni toden on kiltti, fiksu, hauska ja luotettava, sanoisin että oikea kunnon mies jolla on homma hanskassa.

Ja toki pidän myös itseäni korkean tason naisena ja pidän jatkossakin, haluan olla sellainen että mieheni pitää minua joka päivä kuin palkintona. Haluan olla sellainen että miehelle ei tulisi mieleenkään mikään syrjähyppy tai viinan kanssa läträäminen.

Ja vastaavasti osaan arvostaa omaa miestäni.

Ja sehän se pitkän liiton salaisuus onkin.

Ap

Oikeasti, en tiedä miksi edes jaksan vastata. En yhtään epäile etteikö sinulla voisi olla tuollainen suhde, mielestäni on vain hämmentävää ettei aikuinen ihminen osaa ajatella asioita kuin ainostaan oman napansa kautta. Jos ystävilläsi olisi ollut tuollainen suhde, he tuskin olisivat eronneet. Kaikkiin ongelmiin ei myöskään pelkkä tahto auta, ja mihinkään ongelmaan se tahto ei auta jos se on vain toisella, tai jos vain toinen on valmis tekemään töitä suhteen pelastamiseksi.

Toinen ihan oikeasti voi tehdä kaiken ns. oikein (olematta täydellinen koska kukaan ei ole), saamatta kuitenkaan koskaan takaisin tukea, arvostusta tai rakkautta. Koskee ihan kaikkia ihmissuhteita, ei vain parisuhteita.

Sivusta kommentoin, että ihmettelin heti avauksesta alkaen, että kummasta on kyse; provosta vaiko äärimmäisen itsekeskeisestä ja ymmärryskyvyttömästä yksinkertaisuudesta empatianpuutteineen.

Hieno juttu jos ap on onnellinen liitossaan, joka toimii ja kestää. Tietenkin monelle käy tuollainen mäihä. Useimmat sitä jollain tapaa myös toivovat tai tavoittelevat. Siinäpä se juju onkin; kaikille tai ehkä useimmille se elämänkumppani ei löydy ensi yrittämällä. Ei eka deitti-ilmoitukseen vastannut, ei eka jonka kansaa käydään treffeillä, ei eka seurustelukumppani, ei eka avopuoliso, ei eka aviopuolisokaan. Eroja tulee eri hyvistä syistä kaikissa vaiheissa tällä polulla.

On harvinaista tuuria, jos elämän kaikki vaiheet kestävä onnellinen kumppanuus löytyy heti ensi yrittämältä. Kovin monelle ei löydy. Siksi erotaan. Ei siksi etteikö onnellista pitkää parisuhdetta haluttaisi ja arvostettaisi, vaan siksi, että juuri sitä halutaan ja arvostetaan. Siksi huonosta suhteesta erotaan. Ap on tämän asian suhteen kuin joku Björn Walrus pottuilemassa köyhille siitä, etteivät nämä arvosta varallisuutta.

Ja se että erotaan on myös hyvä asia, ettei jumiteta huonossa suhteessa jolloin kärsii myös lapset. Niitä traumoja moni muistelee sitten aikuisiällä ja toteaa, ettei se ydinperhe tarkoita onnea! Omista ystävistä ne ketä tulee ehjistä perheistä sanoo hyvin usein, että eipä se vanhempien suhde ollut kovin ruusuinen ja oli sellaista elämää mitä lapsen ei olisi kuulunut nähdä.

Mitäs ne uusperheiden kasvatit sitten sanoo?

Mä voin ainakin sanoa, että yhä yli 30-vuotiaana toivon, että vanhempani olisivat pysyneet yhdessä enkä olisi joutunut uusperhepompotteluun, jossa molemmat vanhemmat hankkivat uudet kumppanit ja lisää lapsia ja minä tietenkin olin vain ylimääräinen enkä oikein kuulunut kumpaankaan perheeseen.

Kävitkö isälläsi minkä verran? Sen uskon, että uusperhe on huonompi ja onhan se tutkittukin juttu. Aivan maalaisjärkeä, ei kukaan tykkää muiden lapsista.

Itsellä myös oli eroperhe ja äidillä uusi mies ja kyllä sen aina aistin ettei se meistä lapsista tykkää. Oli kylmä ja välinpitämätön. Mutta nyt aikuisena sen erittäin hyvin ymmärrän!

Etkö sinä ymmärrä?

Vai väitätkö tosissasi, että toisen lasta rakastaisit tuossa tilanteessa etkä kokisi mustasukkaisuutta, ja ikävät fiilikset myös siitä puolison entisestä elämästä? Olet 30v,joten ihmettelen jos ei ymmärrystä!

"...  kukaan ei muutu niin paljon suhteen alkuajoista, että ei mitään hyvää enää keksi." Totta, mutta jos sadasta hyvästä asiasta on enää kymmenen jäljellä, toinen on muuttunut ihan eri ihmiseksi. Ja se toinen voin olla minä itsekin. Ainakin minä olen viiskymppisenä ihan eri ihminen kuin kaksikymppisenä. Arvomaailmani on muuttunut, elämänkatsomukseni on muuttunut, elämäntapani on muuttunut, tavoitteet ja toiveet ovat muuttuneet. Parisuhteessa voidaan kasvaa ja kehittyä samaan suuntaan, jolloin parisuhde voikin kestää koko eliniän. Mutta jos kasvetaan ja kehitytään eri suuntiin, toisesta on tullut ihan vieras ihminen, jonka kanssa ei ole muuta yhteistä kuin lapset ja asunto. Tässä iässä kun vielä lapset ovat jo aikuisia ja asuntolaina maksettuna, ei ole oikein mitään syytä jatkaa yhdessä. Muistojen varaan ei mun mielestä ole järkevää vielä tässä iässä rakentaa koko loppuelämäänsä.