Lue keskustelun säännöt.
Pelkään sekoavani. En jaksa enää mitään enkä tiedä jaksanko hakea apuakaan
16.06.2020 |
En muista koskaan olleeni näin voimakkaasti ahdistunut näin yhtäjaksoisesti.
Tämän kirjoittaminenkin vaati pitkää ponnistelua mutta se on yksi keino, jolla jaksan tämänkin päivän loppuun joten kuten.
Viime perjantaina yritin soittaa ja varata aikaa hoitajalle mutta mielenterveyden puolelta linja oli suljettu perjantaista viikonlopun yli eikä tilanne kuitenkaan mielestäni niin vakava ole, että häke olisi ollut tai on oikea osoite.
Enää en jaksa soittaa hoitajallekkaan tai en tiedä jaksanko edes aloittaa tätä paranemisprosessia, sillä nytkin jo kaikki on todella vaikeaa, ponnistuksien kautta toimin sekä painostuksen. Yritän huomenna uudestaan soittaa, yritän saada sen puhelimen käteen ja pyytää apua.
On pakko esittää muuten normaalia, ettei minua heitetä kotoa pois. Hoidan kodin ja yritän pitää itseni ulkoisesti toimintakykyisen sekä normaalin oloisena. Jotta ei tarvitisi tuntea lisää syyllisyyttä tai vaikeita tunteita, en kestä enää lainkaan kritiikkiä.
En kuitenkaan tiedä miten pitkään jaksan esittää enää. Maailma pelottaa minua ja ahdistaa ylivoimaisen paljon. En taida pystyä elämään täällä.
Nytkin kirjoitan tätä pimeässä huoneessa, valo on tällä hetkellä liikaa koska en tahdo kuvitella edes oikeasti olevani täällä. Tuo kaunis sää ja ulos katsominen saa tuntemaan voimattomuutta, syyllisyyttä, ahdistusta.
Sekin luo paineita, että pitäisi lähteä ulos, pitäisi käydä kaupassa ja tehdä ruokaa sekä eväät miehelle.
Ruokaankin liittyy omat paineensa omassa päässäni sekä tietoisuudessa.
Siitä tulisi ihan oma aloituksensa, joten jätän sen aiheen nyt väliin.
Töitä ei ole, työnhaku- ja haastattelut vie voimia ja ajatus työelämään paluustakin pelottaa. En tiedä miten jaksan taas ponnistaa.
En taida pärjätä tässä yhteiskunnassa ainakaan niin, etten voisi jatkuvasti huonosti.
Nyt kun omassa elämässä on tapahtunut niin paljon niin vuosia kestänyt krooninen masennukseni sekä uupumus on räjähtänyt käsiin, niin, etten oikeasti tiedä miten pystyn elämään tuskani kanssa.
Ennen pystyin helposti menemään eteenpäin hammasta purien vaikka ja käsittelemään asoita, tulemaan sinuiksi itseni ja ajatuksieni kanssa. Pystyin olemaan onnellinenkin vaikka masennustilat ovat olleet tuttuja, ne kasvattivat oikeastaan ja teki ihan hyvää pysähtyä tuskansa äärelle.
Nyt ei vaan kertakaikkiaan pysty, tämä on erilaista.
Ahdistus, etova olo, huokailu, pelko, turhautuneisuus, syyllisyys ja häpeä, kuolemantoiveet - ja suunnittelu, arvottomuus, epäonnistumisen tunteet, itsetunnon huomattava alentuminen.
Huimaa lähes päivittäin aina välillä., kokonaisvaltainen väsymys ja voimattomuus.
Puolisen vuotta olen oireillut, joskus voimakkaammin ja toisinaan taas voin ihan ok.
Viime kuukausina oireet kuitenkin ovat pahentuneet ja pelkään todella luisuvani pohjalle, josta en pääsekään omin avuin eteenpäin.
Joskus ainoa joka auttaa on alkoholi, joka tietysti pahentaa ahdistusta myöhemmin mutta edes silloin koen nauttivani jotenkuten elämästä tai ainakin pystyn hetkellisesti unohtamaan tämän oman päänsisäisen helvettini.
En tiedä enää kyllä miten jaksan vai tuleeko päivä kun haetaan lanssilla.
On niin arvaamattoman kamala pahoinvointi. Ei tätä nyt pysty paremmin selittämään.
Kommentit (70)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa este joka sinun pitää ylittää päästäksesi tuskasta vapaaksi, olet sinä itse. Vain sinä itse.
Jokaisella on käsissään avaimet muuttaa oma elämä ja minuus, mutta se tarkoittaa myös kaiken vanhan jättämistä taakseen. Entisen minän ja entisen minän tavat ajatella ja toimia. Muuta kaikki.
Tämä oli minun tärkein oivallukseni itsemurhan partaalla ollessani. Vertauskuvallisesti, tapoin vanhan itseni, ja loin uuden ihmisen.
Mutta ensin minun täytyi voittaa oma mieleni. Se oli elämäni tärkein taistelu, jonka päätin voittaa ja lopulta voitin, vaikka en siihen aina uskonut. Mutta kun päätin kuolla, luovuin kaikesta, ja sitten tapahtuikin jokin, mitä voisi kai valaistumiseksi kutsua. Ymmärsin, ettei minun ruumini tarvitse kuolla, mutta entisen minäni kyllä.
Heräsin kuin katsomaan itseäni ulkopuolelta, ja näin kuinka sokea ja vääristynyt mieleni oli ollut. En enää ollut sama kuin mieleni. Vaan olin vain minä, henkeni ja sieluni.
En tiedä kuulostaako tämä hullulta, mutta toivon, että se herättäisi ajatuksia ja kysymyksiä jokaisessa ihmisessä.
Tiedostakaa teidän mielenne hulluus. Tiedostakaa traumat. Tiedostakaa, mistä kaikki teissä on saanut alkunsa. Ja kyseenalaistakaa JOKAINEN ajatus. Näistä voi aloittaa matkaan uuteen elämään.
Itsellä myös vaikea jakso menossa. Surua ja menetyksiä. Sitten vielä vaikea äitisuhde - tai ei siis mitään suhdetta.
Minulle auttoi vähän kun aloin kuunnella YouTube :sta rentoutusvideoita. Kuuntelin illalla ennen nukkumaan menoa. Ainakin ahdistus lieveni ja kuunteleminen katkaisi ajatuskehäni.
Nyt vielä tajusin, että äitini on oikeastaan kiusannut minua koko ikäni. Tämä vapautti kun tajusin, että minussa ei ole ollut syytä äitini käytökselle.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa este joka sinun pitää ylittää päästäksesi tuskasta vapaaksi, olet sinä itse. Vain sinä itse.
Jokaisella on käsissään avaimet muuttaa oma elämä ja minuus, mutta se tarkoittaa myös kaiken vanhan jättämistä taakseen. Entisen minän ja entisen minän tavat ajatella ja toimia. Muuta kaikki.
Tämä oli minun tärkein oivallukseni itsemurhan partaalla ollessani. Vertauskuvallisesti, tapoin vanhan itseni, ja loin uuden ihmisen.
Mutta ensin minun täytyi voittaa oma mieleni. Se oli elämäni tärkein taistelu, jonka päätin voittaa ja lopulta voitin, vaikka en siihen aina uskonut. Mutta kun päätin kuolla, luovuin kaikesta, ja sitten tapahtuikin jokin, mitä voisi kai valaistumiseksi kutsua. Ymmärsin, ettei minun ruumini tarvitse kuolla, mutta entisen minäni kyllä.Heräsin kuin katsomaan itseäni ulkopuolelta, ja näin kuinka sokea ja vääristynyt mieleni oli ollut. En enää ollut sama kuin mieleni. Vaan olin vain minä, henkeni ja sieluni.
En tiedä kuulostaako tämä hullulta, mutta toivon, että se herättäisi ajatuksia ja kysymyksiä jokaisessa ihmisessä.
Tiedostakaa teidän mielenne hulluus. Tiedostakaa traumat. Tiedostakaa, mistä kaikki teissä on saanut alkunsa. Ja kyseenalaistakaa JOKAINEN ajatus. Näistä voi aloittaa matkaan uuteen elämään.
Ymmärrän täysin mitä tahdot sanoa.
Tiedän, että juuri tuo on se ponnistus josta saisin elämässä aidon yhteyden itseeni.
Vaikka sitä ei varmaan uskoisi, niin minäkin olen kokenut valaistumisen tai induavilismiksi kutsuttua kasvua. Se on tullut vain ymmäryksen, kivun ja käsittelemisen kautta.
Onnea siitä, pidä myöskin kiinni tuosta.
Ainoa ongelmani kuitenkin osottautui siinä, että kaikkien vaikeuksien kautta kun todella ajattelin, etten joudu väärälle polulle enää, en ainakaan samassa mittakaavassa kun aikoinaan niin luotin kai lopulta liikaakin elämään tai itseeni.
Kuvittelin, että saisin herätettyä jonkun muunkin "eksyneen" tai kuvittelin, ettei minuun voi enää näin sattua.
Näin tässä miehessä paljon tuttua ja samaa mitä oli sillon kun en itse ollut kovin hyvillä vesillä nuorempana.
Olen vieläkin nuori mutta iällä ei tässä suhteessa ole merkitystä, jotkut eivät välttämättä koskaan pysty kääntymään itseensä ja kasvamaan. Ja ymmärrän sen nyt konkreettisesti.
Siinä olen ollut hölmö, ainakin opin toivottavasti jotain.
Tämä dynamiikka suhteessa on kuitenkin suo, johon tulee upottua koko ajan lisää, en pystynytkään tehdä ketään tietoisemmaksi olemalla mahdollisimman läsnä ja rakastava vaan tukehdun itse.
Korjausliike täytyy tosiaan tehdä itse ja pelastan minuuteni kun saan vähän kerättyä jotenkin itseäni ja pystyn järkevästi kasaamaan ajatukseni lähtöä varten.
En todellakaan kuvitellut, että väärälle polulle voi eksyä uudestaan sen kaiken jälkeen tai että palaan takaisin sinne mistä kesti vuosia kiivetä ylös. Olen kuin rotkoon pudonnut taas.
Siksi tämä kaikki osittain ottaakin niin koville.
Joutuu taas rakentamaan kaiken uudestaan, ihan alusta ja tiedän kuinka voimia vievää se on.
Olin liian utelias ja varma siitä, että voisin pitää rajani enkä enää antaisi kenenkään tulla sekoittamaan elämää niin perusteellisesti etten osasi ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista.
Se tässä on kaikista pimeintä, hävettää.
On vain selviydyttävä taas.
Nyt tulikin mieleen sanonta, että juuri ennen aamunkoittoa on kaikista pimeintä.
Tiedostan, että pitää keskittyä ja käsitellä, sitten ehkä vielä pystyn kokoamaan itseni ja olemaan sujut tämänkin harha askeleeni kohdalla.
Ap
Anders kirjoitti:
Soita 09 25250111 kriisipuhelin. Sinua kuunnellaan.
Komppaan!
On tärkeää, että haet nyt juttuseuraa.
mä olen ollut todella huonossa jamassa.
Silloin käsitys itsestä ja kaikesta on vääristynyt.
Sun kuuluu nyt pyytää apua.
Kenenkään ei tarvitse kantaa liian
raskasta kuormaa yksin.
Ymmärräthän ystävä hyvä?
Jonain päivänä et saata uskoa että
olit niin huonona kuin nyt, koska elämä
muuttuu hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vain selviytynyt niin monista asioista elämässäni ja taas vajonnut todella syvälle.
Tällä hetkellä väkivaltainen suhde on saanut minut todella huonoon kuntoon + kaikki muu, mitä tässä on pitänyt käsitellä. Työuupumus, muutot, taloudelliset vaikeudet, päihteiden syöksykierre salakalavasti, työttömyydestä on hankala nauttia kun tilanne on niin epävarma kaiken kaikkiaan ja syyllisyys jaksamisesta työelämässä tulevaisuudessa ja syyllisyys siitä, etten tuo rahaa talouteen tarpeeksi vaikka muuten yritän hoitaa kaiken todella hyvin, jotta kotona olisi kaikki kunnossa.
Itse tässä on vaan niin pieneksi kulunut, arvonsa menettänyt tai tarkoitan, etten elä arvojeni mukaisesti enää lainkaan, olen muuttunut mutta en suuntaan, joka oli aikaisemmin yhtenä prioriteettina elämässäni.
Olen mokannut pahemman kerran ja joudun nyt nöyrtymään, että olen tehnyt nyt vääriä valintoja jäätävästi ja vaikka tuntuu, etten jaksa ottaa vastuuta tilanteestani niin se on väistämätöntä, jotta asiat muuttuisi parempaan. Muuten kärsin varmaan henki hieveriin saakka eikä muutosta tapahdu.
Pakko saada soitettua huomenna, olisi jotain pientä valon kipinää ehkä jos pääsen keskustelemaan.
Ap
Vaikeaa kuvitella mikä on niin paha moka että se olisi syynä tähän. Haluaisitko kertoa minkätyyppinen moka?
Etten kuunellut omaa intuitiotani vielä silloin kun elämässä oli kaikki kunnossa, olin itsenäinen ja supervahva. Luulin ainakin olevani vahva mutta jostain helvetin syystä menin huuman mukana ja sen jälkeen on ollut tasaisesti pelkkää alamäkeä, ainakin alun hyvien kokemuksien jälkeen.
En ole onnistunut pitämään rajojani, en ole onnistunut ymmärtämään tarpeeksi ajoissa manipulointia ja pikkuhiljaa olen sellaisessa loukussa, että on vaikea päästä mihinkään suuntaan. En tätä kaiken kaikkiaan edes jaksa selittää mutta tyrmistyttävää kuinka elämä voi mennä palasiksi, jos antaa siimaa vähänkin liikaa. En olisi uskonut joutuvani tällaiseen tilanteeseen, en todellakaan.
Nyt puhutaan jo sen tasoisesta väkivallasta, että olen todella järkyttynyt miten tilanne voi olla tämä tai miten minä olen voinut tähän oikeasti joutua. Ei tämä ole normaalia, itseltänikään, että tässä olen.
Tuntuu pahalta unelta tämä kaikki. Jos vaan voisi herätä sinne milloin todella elin itseäni varten.
Joku päivä.
ap
Kerro nyt minkä tasoista se väkivalta on jos se noin järkyttää? Saatko ihan kunnolla turpaasi, leikittekö puukkohippaa vai mitä ihmettä? Sori, mutta tavallaan ensin säälin vähän sinua, mutta nyt kun paljastit, että kyseessä väkivaltainen suhde, en vaan voi ymmärtää. En tajua naisia (tai miehiäkään), jotka jäävät väkivaltaiseen suhteeseen. Onko teille se kumppani kuitenkin niin tärkeä asia elämässä, että ilman ei voi olla? Tuntuu jotenkin tosi uusavuttomalta. Hankkiudu siitä eroon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vain selviytynyt niin monista asioista elämässäni ja taas vajonnut todella syvälle.
Tällä hetkellä väkivaltainen suhde on saanut minut todella huonoon kuntoon + kaikki muu, mitä tässä on pitänyt käsitellä. Työuupumus, muutot, taloudelliset vaikeudet, päihteiden syöksykierre salakalavasti, työttömyydestä on hankala nauttia kun tilanne on niin epävarma kaiken kaikkiaan ja syyllisyys jaksamisesta työelämässä tulevaisuudessa ja syyllisyys siitä, etten tuo rahaa talouteen tarpeeksi vaikka muuten yritän hoitaa kaiken todella hyvin, jotta kotona olisi kaikki kunnossa.
Itse tässä on vaan niin pieneksi kulunut, arvonsa menettänyt tai tarkoitan, etten elä arvojeni mukaisesti enää lainkaan, olen muuttunut mutta en suuntaan, joka oli aikaisemmin yhtenä prioriteettina elämässäni.
Olen mokannut pahemman kerran ja joudun nyt nöyrtymään, että olen tehnyt nyt vääriä valintoja jäätävästi ja vaikka tuntuu, etten jaksa ottaa vastuuta tilanteestani niin se on väistämätöntä, jotta asiat muuttuisi parempaan. Muuten kärsin varmaan henki hieveriin saakka eikä muutosta tapahdu.
Pakko saada soitettua huomenna, olisi jotain pientä valon kipinää ehkä jos pääsen keskustelemaan.
Ap
Vaikeaa kuvitella mikä on niin paha moka että se olisi syynä tähän. Haluaisitko kertoa minkätyyppinen moka?
Etten kuunellut omaa intuitiotani vielä silloin kun elämässä oli kaikki kunnossa, olin itsenäinen ja supervahva. Luulin ainakin olevani vahva mutta jostain helvetin syystä menin huuman mukana ja sen jälkeen on ollut tasaisesti pelkkää alamäkeä, ainakin alun hyvien kokemuksien jälkeen.
En ole onnistunut pitämään rajojani, en ole onnistunut ymmärtämään tarpeeksi ajoissa manipulointia ja pikkuhiljaa olen sellaisessa loukussa, että on vaikea päästä mihinkään suuntaan. En tätä kaiken kaikkiaan edes jaksa selittää mutta tyrmistyttävää kuinka elämä voi mennä palasiksi, jos antaa siimaa vähänkin liikaa. En olisi uskonut joutuvani tällaiseen tilanteeseen, en todellakaan.
Nyt puhutaan jo sen tasoisesta väkivallasta, että olen todella järkyttynyt miten tilanne voi olla tämä tai miten minä olen voinut tähän oikeasti joutua. Ei tämä ole normaalia, itseltänikään, että tässä olen.
Tuntuu pahalta unelta tämä kaikki. Jos vaan voisi herätä sinne milloin todella elin itseäni varten.
Joku päivä.
ap
Kerro nyt minkä tasoista se väkivalta on jos se noin järkyttää? Saatko ihan kunnolla turpaasi, leikittekö puukkohippaa vai mitä ihmettä? Sori, mutta tavallaan ensin säälin vähän sinua, mutta nyt kun paljastit, että kyseessä väkivaltainen suhde, en vaan voi ymmärtää. En tajua naisia (tai miehiäkään), jotka jäävät väkivaltaiseen suhteeseen. Onko teille se kumppani kuitenkin niin tärkeä asia elämässä, että ilman ei voi olla? Tuntuu jotenkin tosi uusavuttomalta. Hankkiudu siitä eroon!
Helppo sanoa ja niinhän pitääkin tehdä, mutta et tosiaan taida ymmärtää, että kun ihminen voi jo paljon pienemmistäkin ongelmista mennä täydelliseen pimeyteen omassa mielessään, ettei ratkaisua näe vaikka se on nenän edessä. Itselläni ei ole kokemusta väkivaltaisesta suhteesta, mutta pysty kyll ymmärtään sen, kun mieli on niin musta ja voimat ei riitä mihinkään ratkaisuun.
Ap ehdottomasti hae apua ja kerro näistä suhteesi ongelmista jollekin ulkopuoliselle ammattilaiselle. Pääset kyllä pois ja näet vielä valon!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap!
Olen ollut samassa jamassa kuin sä olet nyt. Itse lähdin naisten turvakotiin, ja sain sieltä rakennuspalikat uuteen, hyvään, ja onnelliseen elämään. Toivon todella että haet apua, vaikka juuri turvakodista tms. tahoilta.
Tsemppiä tulevaan ja parempia aikoja sulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vain selviytynyt niin monista asioista elämässäni ja taas vajonnut todella syvälle.
Tällä hetkellä väkivaltainen suhde on saanut minut todella huonoon kuntoon + kaikki muu, mitä tässä on pitänyt käsitellä. Työuupumus, muutot, taloudelliset vaikeudet, päihteiden syöksykierre salakalavasti, työttömyydestä on hankala nauttia kun tilanne on niin epävarma kaiken kaikkiaan ja syyllisyys jaksamisesta työelämässä tulevaisuudessa ja syyllisyys siitä, etten tuo rahaa talouteen tarpeeksi vaikka muuten yritän hoitaa kaiken todella hyvin, jotta kotona olisi kaikki kunnossa.
Itse tässä on vaan niin pieneksi kulunut, arvonsa menettänyt tai tarkoitan, etten elä arvojeni mukaisesti enää lainkaan, olen muuttunut mutta en suuntaan, joka oli aikaisemmin yhtenä prioriteettina elämässäni.
Olen mokannut pahemman kerran ja joudun nyt nöyrtymään, että olen tehnyt nyt vääriä valintoja jäätävästi ja vaikka tuntuu, etten jaksa ottaa vastuuta tilanteestani niin se on väistämätöntä, jotta asiat muuttuisi parempaan. Muuten kärsin varmaan henki hieveriin saakka eikä muutosta tapahdu.
Pakko saada soitettua huomenna, olisi jotain pientä valon kipinää ehkä jos pääsen keskustelemaan.
Ap
Vaikeaa kuvitella mikä on niin paha moka että se olisi syynä tähän. Haluaisitko kertoa minkätyyppinen moka?
Etten kuunellut omaa intuitiotani vielä silloin kun elämässä oli kaikki kunnossa, olin itsenäinen ja supervahva. Luulin ainakin olevani vahva mutta jostain helvetin syystä menin huuman mukana ja sen jälkeen on ollut tasaisesti pelkkää alamäkeä, ainakin alun hyvien kokemuksien jälkeen.
En ole onnistunut pitämään rajojani, en ole onnistunut ymmärtämään tarpeeksi ajoissa manipulointia ja pikkuhiljaa olen sellaisessa loukussa, että on vaikea päästä mihinkään suuntaan. En tätä kaiken kaikkiaan edes jaksa selittää mutta tyrmistyttävää kuinka elämä voi mennä palasiksi, jos antaa siimaa vähänkin liikaa. En olisi uskonut joutuvani tällaiseen tilanteeseen, en todellakaan.
Nyt puhutaan jo sen tasoisesta väkivallasta, että olen todella järkyttynyt miten tilanne voi olla tämä tai miten minä olen voinut tähän oikeasti joutua. Ei tämä ole normaalia, itseltänikään, että tässä olen.
Tuntuu pahalta unelta tämä kaikki. Jos vaan voisi herätä sinne milloin todella elin itseäni varten.
Joku päivä.
ap
Kerro nyt minkä tasoista se väkivalta on jos se noin järkyttää? Saatko ihan kunnolla turpaasi, leikittekö puukkohippaa vai mitä ihmettä? Sori, mutta tavallaan ensin säälin vähän sinua, mutta nyt kun paljastit, että kyseessä väkivaltainen suhde, en vaan voi ymmärtää. En tajua naisia (tai miehiäkään), jotka jäävät väkivaltaiseen suhteeseen. Onko teille se kumppani kuitenkin niin tärkeä asia elämässä, että ilman ei voi olla? Tuntuu jotenkin tosi uusavuttomalta. Hankkiudu siitä eroon!
Mene mölisemään muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka helpottavaa tämä kirjoittaminen on.
Suosittelen kaikille samaa, jotka tuntevat vaikeita asioita. Pelkästään rehellinen kirjoittaminen auttaa itseäni ja olen kiitollinen, että saan anonyymisti tukea, kiitos.
Nyt on jo sellainen olo, että tahdon nousta, toisin kun aamulla ja silloin kun aloituksen kirjoitin. Tiesin, että tämä auttaisi edes vähän ja olen jo varma, että huomenna soitan apua ja varaan ajan.
Olen soittanut nollalinjalle kerran, sekin oli jo jokin aloitus suhteen todellisen vakavan vaaran ymmärtämiseen. Kun sain puhua ihmisen kanssa, joka päivittäin on tekemisissä näiden ongelmien kanssa.
Siitä puhelusta ei ole kauaa ja olen miettinyt sitä aika paljon.
Hän neuvoi minua alkamaan miettimään jo mahdollisia oikeudenkäyntejä ja lisäksi suositteli ehdottomasti turvakotia.
En edes ole itse tajunnut tämän olevan niin vakavaa vaikka fyysistä väkivaltaa on jo ollut, henkistä sitten jo pitkään ja todella alistavaa sellaista.
Minut sai vain soittamaan kamala olo, lukuiset kysymykset ja tieto siitä, että minulla on oikeus tunteisiin enkä ole herkkä.
Tästä tämä sitten jatkuu eteenpäin..
Prosessi kerrallaan.
Ap
Meneekö vasen käsivarsi turraksi ja pää melkein hajoaa ja pyörryttää? Meneekö yöunet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vain selviytynyt niin monista asioista elämässäni ja taas vajonnut todella syvälle.
Tällä hetkellä väkivaltainen suhde on saanut minut todella huonoon kuntoon + kaikki muu, mitä tässä on pitänyt käsitellä. Työuupumus, muutot, taloudelliset vaikeudet, päihteiden syöksykierre salakalavasti, työttömyydestä on hankala nauttia kun tilanne on niin epävarma kaiken kaikkiaan ja syyllisyys jaksamisesta työelämässä tulevaisuudessa ja syyllisyys siitä, etten tuo rahaa talouteen tarpeeksi vaikka muuten yritän hoitaa kaiken todella hyvin, jotta kotona olisi kaikki kunnossa.
Itse tässä on vaan niin pieneksi kulunut, arvonsa menettänyt tai tarkoitan, etten elä arvojeni mukaisesti enää lainkaan, olen muuttunut mutta en suuntaan, joka oli aikaisemmin yhtenä prioriteettina elämässäni.
Olen mokannut pahemman kerran ja joudun nyt nöyrtymään, että olen tehnyt nyt vääriä valintoja jäätävästi ja vaikka tuntuu, etten jaksa ottaa vastuuta tilanteestani niin se on väistämätöntä, jotta asiat muuttuisi parempaan. Muuten kärsin varmaan henki hieveriin saakka eikä muutosta tapahdu.
Pakko saada soitettua huomenna, olisi jotain pientä valon kipinää ehkä jos pääsen keskustelemaan.
Ap
Vaikeaa kuvitella mikä on niin paha moka että se olisi syynä tähän. Haluaisitko kertoa minkätyyppinen moka?
Etten kuunellut omaa intuitiotani vielä silloin kun elämässä oli kaikki kunnossa, olin itsenäinen ja supervahva. Luulin ainakin olevani vahva mutta jostain helvetin syystä menin huuman mukana ja sen jälkeen on ollut tasaisesti pelkkää alamäkeä, ainakin alun hyvien kokemuksien jälkeen.
En ole onnistunut pitämään rajojani, en ole onnistunut ymmärtämään tarpeeksi ajoissa manipulointia ja pikkuhiljaa olen sellaisessa loukussa, että on vaikea päästä mihinkään suuntaan. En tätä kaiken kaikkiaan edes jaksa selittää mutta tyrmistyttävää kuinka elämä voi mennä palasiksi, jos antaa siimaa vähänkin liikaa. En olisi uskonut joutuvani tällaiseen tilanteeseen, en todellakaan.
Nyt puhutaan jo sen tasoisesta väkivallasta, että olen todella järkyttynyt miten tilanne voi olla tämä tai miten minä olen voinut tähän oikeasti joutua. Ei tämä ole normaalia, itseltänikään, että tässä olen.
Tuntuu pahalta unelta tämä kaikki. Jos vaan voisi herätä sinne milloin todella elin itseäni varten.
Joku päivä.
ap
Kerro nyt minkä tasoista se väkivalta on jos se noin järkyttää? Saatko ihan kunnolla turpaasi, leikittekö puukkohippaa vai mitä ihmettä? Sori, mutta tavallaan ensin säälin vähän sinua, mutta nyt kun paljastit, että kyseessä väkivaltainen suhde, en vaan voi ymmärtää. En tajua naisia (tai miehiäkään), jotka jäävät väkivaltaiseen suhteeseen. Onko teille se kumppani kuitenkin niin tärkeä asia elämässä, että ilman ei voi olla? Tuntuu jotenkin tosi uusavuttomalta. Hankkiudu siitä eroon!
Mene mölisemään muualle.
Mene itse, sinä et määrää kuka täällä kirjoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, nyt soitat turvakotiin. Jonnekin sinun on päästävä nyt ihan ensiksi turvaan ja hengähtämään. Siitä sitten pikkuhiljaa eteenpäin.
Kyllä se turvakoti olisi se ensisijainen apu sun tilanteessa, koska masennus on terve reaktio väkivaltaan mitä koet joten ensisijaisesti tulee päästä väkivaltaisesta suhteesta pois ja sitten hoitaa masennus. Tosin keskusteluavussa voisit saada tukea lähtöön joten hyvä alku sekin. Hyvä että oot havahtunut muutoksen tarpeeseen, siitä se alkaa. Soita vaikka nollalinjaan uudelleen tai turvakotiin, sieltä myös saa tukea lähtöön. Kunhan jonnekin otat yhteyttä. Hätäkeskukseen voit soittaa jos koet väkivaltaa. Oot ihan siinä kynnyksellä päästä vapaaksi, kerää vikat voimat ja pyydä apua, et kadu sitä.
Ap:n ja monen muunkin tässä ketjussa kannattaisi hakeutua ihan kunnon terapiaan. Ei toki akuuttiin hätään ehkä auta, mutta pidemmällä aikavälillä. Kun on 3kk kirjoilla jossain psyk polilla tms, voi pyytää lääkäriltä lausunnon kuntoutuspsykoterapiaan. Kela korvaa noin 55€/käynti, omavastuuosuuden saa toimeentulotuesta koska kyseessä on välttämättömät terveydenhuoltomenot. Monet eivät tiedä että omavastuun voi saada toimeentulotuen mukana ja sanoo ettei ole varaa terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa este joka sinun pitää ylittää päästäksesi tuskasta vapaaksi, olet sinä itse. Vain sinä itse.
Jokaisella on käsissään avaimet muuttaa oma elämä ja minuus, mutta se tarkoittaa myös kaiken vanhan jättämistä taakseen. Entisen minän ja entisen minän tavat ajatella ja toimia. Muuta kaikki.
Tämä oli minun tärkein oivallukseni itsemurhan partaalla ollessani. Vertauskuvallisesti, tapoin vanhan itseni, ja loin uuden ihmisen.
Mutta ensin minun täytyi voittaa oma mieleni. Se oli elämäni tärkein taistelu, jonka päätin voittaa ja lopulta voitin, vaikka en siihen aina uskonut. Mutta kun päätin kuolla, luovuin kaikesta, ja sitten tapahtuikin jokin, mitä voisi kai valaistumiseksi kutsua. Ymmärsin, ettei minun ruumini tarvitse kuolla, mutta entisen minäni kyllä.Heräsin kuin katsomaan itseäni ulkopuolelta, ja näin kuinka sokea ja vääristynyt mieleni oli ollut. En enää ollut sama kuin mieleni. Vaan olin vain minä, henkeni ja sieluni.
En tiedä kuulostaako tämä hullulta, mutta toivon, että se herättäisi ajatuksia ja kysymyksiä jokaisessa ihmisessä.
Tiedostakaa teidän mielenne hulluus. Tiedostakaa traumat. Tiedostakaa, mistä kaikki teissä on saanut alkunsa. Ja kyseenalaistakaa JOKAINEN ajatus. Näistä voi aloittaa matkaan uuteen elämään.Ymmärrän täysin mitä tahdot sanoa.
Tiedän, että juuri tuo on se ponnistus josta saisin elämässä aidon yhteyden itseeni.
Vaikka sitä ei varmaan uskoisi, niin minäkin olen kokenut valaistumisen tai induavilismiksi kutsuttua kasvua. Se on tullut vain ymmäryksen, kivun ja käsittelemisen kautta.Onnea siitä, pidä myöskin kiinni tuosta.
Ainoa ongelmani kuitenkin osottautui siinä, että kaikkien vaikeuksien kautta kun todella ajattelin, etten joudu väärälle polulle enää, en ainakaan samassa mittakaavassa kun aikoinaan niin luotin kai lopulta liikaakin elämään tai itseeni.
Kuvittelin, että saisin herätettyä jonkun muunkin "eksyneen" tai kuvittelin, ettei minuun voi enää näin sattua.
Näin tässä miehessä paljon tuttua ja samaa mitä oli sillon kun en itse ollut kovin hyvillä vesillä nuorempana.
Olen vieläkin nuori mutta iällä ei tässä suhteessa ole merkitystä, jotkut eivät välttämättä koskaan pysty kääntymään itseensä ja kasvamaan. Ja ymmärrän sen nyt konkreettisesti.
Siinä olen ollut hölmö, ainakin opin toivottavasti jotain.
Tämä dynamiikka suhteessa on kuitenkin suo, johon tulee upottua koko ajan lisää, en pystynytkään tehdä ketään tietoisemmaksi olemalla mahdollisimman läsnä ja rakastava vaan tukehdun itse.Korjausliike täytyy tosiaan tehdä itse ja pelastan minuuteni kun saan vähän kerättyä jotenkin itseäni ja pystyn järkevästi kasaamaan ajatukseni lähtöä varten.
En todellakaan kuvitellut, että väärälle polulle voi eksyä uudestaan sen kaiken jälkeen tai että palaan takaisin sinne mistä kesti vuosia kiivetä ylös. Olen kuin rotkoon pudonnut taas.
Siksi tämä kaikki osittain ottaakin niin koville.
Joutuu taas rakentamaan kaiken uudestaan, ihan alusta ja tiedän kuinka voimia vievää se on.
Olin liian utelias ja varma siitä, että voisin pitää rajani enkä enää antaisi kenenkään tulla sekoittamaan elämää niin perusteellisesti etten osasi ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista.
Se tässä on kaikista pimeintä, hävettää.
On vain selviydyttävä taas.Nyt tulikin mieleen sanonta, että juuri ennen aamunkoittoa on kaikista pimeintä.
Tiedostan, että pitää keskittyä ja käsitellä, sitten ehkä vielä pystyn kokoamaan itseni ja olemaan sujut tämänkin harha askeleeni kohdalla.
Ap
Ymmärrän. ❤ Et ole ainut, kuka on ennen suhdetta löytänyt itsensä, mutta kadottanut itsensä suhteeseen väärän ihmisen kanssa. Tätä taoahtuu aivan liikaa.
Myös minä olen muuttumiseni jälkeen hukannut hetkittäin minuuttani ja omaa iloani - mutta ei miehen väkivaltaisuuden, vaan masennuksen vuoksi.
Kun olin itseni löytänyt ns. voiman itsessäni, halusin auttaa kaikkia muitakin löytämään sen, mutta eihän se niin yksinkertaista ole. Annoin liikaa itsestäni jatkuvasti toiselle. Mutta nykyisin tilanne on taas parempi, koska olen ottanut oman tilani takaisin, ja ymmärrän, etten ole vastuussa muiden tunteista, enkä elämästä.
Mutta kuten huomaat, sinä jo sisimmässäsi tiedät, mitä sinun täytyy tehdä. Muista että susta löytyy paljon enemmän rohkeutta ja viisautta, mitä voit uskoakaan. ❤ Sulla tulee vielä olemaan paljon hyviä asioita elämässä ❤ Mutta ensin sun pitää pelastaa itsesim
Vierailija kirjoitti:
Ja anna kun arvaan, sul on mies.
Miten liittyy asiaan?
Sinähän oletkin hyvä arvaamaan, kun AP jo avauksessa mainitsi, että "pitäisi käydä kaupassa ja tehdä ruokaa sekä eväät miehelle."