Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pelkään sekoavani. En jaksa enää mitään enkä tiedä jaksanko hakea apuakaan
16.06.2020 |
En muista koskaan olleeni näin voimakkaasti ahdistunut näin yhtäjaksoisesti.
Tämän kirjoittaminenkin vaati pitkää ponnistelua mutta se on yksi keino, jolla jaksan tämänkin päivän loppuun joten kuten.
Viime perjantaina yritin soittaa ja varata aikaa hoitajalle mutta mielenterveyden puolelta linja oli suljettu perjantaista viikonlopun yli eikä tilanne kuitenkaan mielestäni niin vakava ole, että häke olisi ollut tai on oikea osoite.
Enää en jaksa soittaa hoitajallekkaan tai en tiedä jaksanko edes aloittaa tätä paranemisprosessia, sillä nytkin jo kaikki on todella vaikeaa, ponnistuksien kautta toimin sekä painostuksen. Yritän huomenna uudestaan soittaa, yritän saada sen puhelimen käteen ja pyytää apua.
On pakko esittää muuten normaalia, ettei minua heitetä kotoa pois. Hoidan kodin ja yritän pitää itseni ulkoisesti toimintakykyisen sekä normaalin oloisena. Jotta ei tarvitisi tuntea lisää syyllisyyttä tai vaikeita tunteita, en kestä enää lainkaan kritiikkiä.
En kuitenkaan tiedä miten pitkään jaksan esittää enää. Maailma pelottaa minua ja ahdistaa ylivoimaisen paljon. En taida pystyä elämään täällä.
Nytkin kirjoitan tätä pimeässä huoneessa, valo on tällä hetkellä liikaa koska en tahdo kuvitella edes oikeasti olevani täällä. Tuo kaunis sää ja ulos katsominen saa tuntemaan voimattomuutta, syyllisyyttä, ahdistusta.
Sekin luo paineita, että pitäisi lähteä ulos, pitäisi käydä kaupassa ja tehdä ruokaa sekä eväät miehelle.
Ruokaankin liittyy omat paineensa omassa päässäni sekä tietoisuudessa.
Siitä tulisi ihan oma aloituksensa, joten jätän sen aiheen nyt väliin.
Töitä ei ole, työnhaku- ja haastattelut vie voimia ja ajatus työelämään paluustakin pelottaa. En tiedä miten jaksan taas ponnistaa.
En taida pärjätä tässä yhteiskunnassa ainakaan niin, etten voisi jatkuvasti huonosti.
Nyt kun omassa elämässä on tapahtunut niin paljon niin vuosia kestänyt krooninen masennukseni sekä uupumus on räjähtänyt käsiin, niin, etten oikeasti tiedä miten pystyn elämään tuskani kanssa.
Ennen pystyin helposti menemään eteenpäin hammasta purien vaikka ja käsittelemään asoita, tulemaan sinuiksi itseni ja ajatuksieni kanssa. Pystyin olemaan onnellinenkin vaikka masennustilat ovat olleet tuttuja, ne kasvattivat oikeastaan ja teki ihan hyvää pysähtyä tuskansa äärelle.
Nyt ei vaan kertakaikkiaan pysty, tämä on erilaista.
Ahdistus, etova olo, huokailu, pelko, turhautuneisuus, syyllisyys ja häpeä, kuolemantoiveet - ja suunnittelu, arvottomuus, epäonnistumisen tunteet, itsetunnon huomattava alentuminen.
Huimaa lähes päivittäin aina välillä., kokonaisvaltainen väsymys ja voimattomuus.
Puolisen vuotta olen oireillut, joskus voimakkaammin ja toisinaan taas voin ihan ok.
Viime kuukausina oireet kuitenkin ovat pahentuneet ja pelkään todella luisuvani pohjalle, josta en pääsekään omin avuin eteenpäin.
Joskus ainoa joka auttaa on alkoholi, joka tietysti pahentaa ahdistusta myöhemmin mutta edes silloin koen nauttivani jotenkuten elämästä tai ainakin pystyn hetkellisesti unohtamaan tämän oman päänsisäisen helvettini.
En tiedä enää kyllä miten jaksan vai tuleeko päivä kun haetaan lanssilla.
On niin arvaamattoman kamala pahoinvointi. Ei tätä nyt pysty paremmin selittämään.
Kommentit (70)
Terve ihminen ei voi sairaalla alustalla hyvin.
Zinc
Tämähän on selvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna itsellesi lupa tuntea nuo tunteet ja se paha olo, mikä sinulla nyt on.
Ehkä yrität niin täysillä vastustaa pahaa oloa ja siksi se tuntuu valtaavan kaiken energiasi?
Se ei vastustamalla poistu vaan se yltyy.
Jos vaan annat olka ja tunnustelee sen, niin se omia aikojaan laantuu.
Jos sinua yhtään auttaa, niin hyvin moni ihminen tuntee tai on tuntenut samoin kuin sinä.
Se avun hakeminen on hyvä ja toivon, että löydät avun.
Enkä missään nimessä halua lääkkeitä tai liikaa holhousta.
Tahtoisin ehkä päästä vain puhumaan, olisi vain joku jolle voin kertoa kaiken mitä kulissien sisällä voi tapahtua sekä sen vaikutuksista lähipiiriin, itseen ja maailmankatsomukseen.
Pelkoni on nyt jotain vääristyneeseen mielikuvaan itsestäni ja elämästä. Jotain sellaista joka saa pään hajoamaan.
Ap
Soita apua. Tarvitset tukea ja lääkityksen jotta elämä taas voittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, olet hyvä sellaisena kuin olet!
Sinä et ole arvoton, kukaan ei ole.
Mene juttelemaan esimerkiksi terveydenhoitajalle tai mene mielenterveysklinikalle. Kannattaa kuitenkin aina miettiä itsestään niitä hyviä puolia. Olet tosi hyvä sellaisena kuin olet. Tsemppiä!
Soita 09 25250111 kriisipuhelin. Sinua kuunnellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveyshoitajalle tai lääkärille. Sieltä saat apua ja joku kuuntelee ja ymmärtää. Mulla sama tilanne kuin sulla :( Sain apua ja nyt mennään päivä kerrallaan. Pääsin Kelan lyhytterapiajaksolle eli 20 krt ammattipsykiatrin vastaanotolle. Suosittelen! Vaikka olo olisi asteikolla 1-10 se ykkönen, niin mieti mitä voisit tehdä, jotta olo olisi 1 ja puoli? Ihan mikä tahansa pieni asia, joka edes hetkeksi helpottaa? Kirjoita vaikka tänne meille, jos jaksat :)
Eikö äijäsi osaa itse tehdä eväitään??!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia, ap. Kuvaat tuntemuksiasi kuin omani. Tilanteissamme on kuitenkin se merkittävä ero, että itse olen valtavan ahdistuksen vallassa lääkkeen takia.
Minulla masennuksen hoitoon käytetyn SSRI-lääkkeen vaihto tehokkaammaksi ajateltuun MAO-estäjään sai aikaan kuvaamasi kaltaisen ahdistuksen. Ensin kesti viikkoja ennen kuin lääkkeen arveltiin olevan syy tilani huononemiseen. Nyt aloitettu lääkkeen alasajo vie samoin viikkoja ja oletettavasti samoin vielä ns. lopetusoireet lääkkeen täyden lopettamisen jälkeen.
En tiedä, miten jaksan olla enää, kun jo toista kuukautta kestänyt katkeamaton ahdistus aina vaan jatkuu eikä sen loppumisesta lääkkeen lopettamisen jälkeenkään ole varmuutta. Pelkään menettäneeni työkykyni lopullisesti ja seuraukset tilastani rakkaalle perheelleni kauhistuttavat.
Jokainen päivä tuntuu loputtoman pitkältä painajaiselta.
Ihmetttelen itse hieman tuota terapia toimintaa koska minullle kukaan ei ole antanut mitäään työkaluja vaaan minä olen itse käsitelllyt asiat. Muttta toki apua on ollut siiinä että on ollut jokin ihminen jolle kertoa asioita mikä antaaa syyn puhua ja kun puhuuu niin alkaaa myös jäsennellä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vain selviytynyt niin monista asioista elämässäni ja taas vajonnut todella syvälle.
Tällä hetkellä väkivaltainen suhde on saanut minut todella huonoon kuntoon + kaikki muu, mitä tässä on pitänyt käsitellä. Työuupumus, muutot, taloudelliset vaikeudet, päihteiden syöksykierre salakalavasti, työttömyydestä on hankala nauttia kun tilanne on niin epävarma kaiken kaikkiaan ja syyllisyys jaksamisesta työelämässä tulevaisuudessa ja syyllisyys siitä, etten tuo rahaa talouteen tarpeeksi vaikka muuten yritän hoitaa kaiken todella hyvin, jotta kotona olisi kaikki kunnossa.
Itse tässä on vaan niin pieneksi kulunut, arvonsa menettänyt tai tarkoitan, etten elä arvojeni mukaisesti enää lainkaan, olen muuttunut mutta en suuntaan, joka oli aikaisemmin yhtenä prioriteettina elämässäni.
Olen mokannut pahemman kerran ja joudun nyt nöyrtymään, että olen tehnyt nyt vääriä valintoja jäätävästi ja vaikka tuntuu, etten jaksa ottaa vastuuta tilanteestani niin se on väistämätöntä, jotta asiat muuttuisi parempaan. Muuten kärsin varmaan henki hieveriin saakka eikä muutosta tapahdu.
Pakko saada soitettua huomenna, olisi jotain pientä valon kipinää ehkä jos pääsen keskustelemaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen vain selviytynyt niin monista asioista elämässäni ja taas vajonnut todella syvälle.
Tällä hetkellä väkivaltainen suhde on saanut minut todella huonoon kuntoon + kaikki muu, mitä tässä on pitänyt käsitellä. Työuupumus, muutot, taloudelliset vaikeudet, päihteiden syöksykierre salakalavasti, työttömyydestä on hankala nauttia kun tilanne on niin epävarma kaiken kaikkiaan ja syyllisyys jaksamisesta työelämässä tulevaisuudessa ja syyllisyys siitä, etten tuo rahaa talouteen tarpeeksi vaikka muuten yritän hoitaa kaiken todella hyvin, jotta kotona olisi kaikki kunnossa.
Itse tässä on vaan niin pieneksi kulunut, arvonsa menettänyt tai tarkoitan, etten elä arvojeni mukaisesti enää lainkaan, olen muuttunut mutta en suuntaan, joka oli aikaisemmin yhtenä prioriteettina elämässäni.
Olen mokannut pahemman kerran ja joudun nyt nöyrtymään, että olen tehnyt nyt vääriä valintoja jäätävästi ja vaikka tuntuu, etten jaksa ottaa vastuuta tilanteestani niin se on väistämätöntä, jotta asiat muuttuisi parempaan. Muuten kärsin varmaan henki hieveriin saakka eikä muutosta tapahdu.
Pakko saada soitettua huomenna, olisi jotain pientä valon kipinää ehkä jos pääsen keskustelemaan.
Ap
Vaikeaa kuvitella mikä on niin paha moka että se olisi syynä tähän. Haluaisitko kertoa minkätyyppinen moka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet väkivaltaisessa suhteessa niin olisi ehdottomasti tärkeää että voisit lähteä esim turvakotiin ja pääsisit sairaasta suhteesta eroon. Se jos mikä masentaa jos kumppani on väkivaltainen
Kuulostaapa tututlta. Paitsi mulla ei niinkään ole ahdistusta kuin vaan masennusta ja uupunut olo. Tuntuu et oon umpikujassa taas elämäni kanssa... Täytyy koittaa hakea apua.
Tsemppiä sulle ap, kyllä asiat viel muuttuu paremmiksi. Montakin kertaa :>
Mulla on ihan samanlaista:/ Yksinäni vaan kärsin tätä "elämää"enkä tiedä miksi. Itse ostun myös pahimmat ajat vaan vessassa itkien, koska se on ainoa pimeä paikka kesällä. Olen ollut kauna työtön, rahaa ei ole ollut ikinä riittävästi ja terveyshuoliakin on. Kukaan ei auta eikä ketään edes kiinnosta asiani. Olen aina kelvannut muiden tukijaksi ja kuuntelijaksi, mutta mulle laitetaan korkeintaan aina jokus"tsemppiä"tekstari,jos nyt edes vastataan mitään.
En jaksa mitään enää, haluaisin niin paljon avan pois täältä. elämä on kuin painajaista ja ollut oikeastaan aina mulle vaan sitä. En jaska mäkään hakea apua edes enkä usko siitä olevan pitemmä'n päälle edes hyötyä. Juttelisin hoitajalle (ei riitä ongelmieni setvimiseen, kunnon terapiaan ei ole rahaa)ja lihoisin 20kg psyykelääkkeistä, sekä mua piristäisi muka? Tuskin. Voisinpa vaan kadota NYT tältä planeetalta. Kukaan ei edes huomaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vain selviytynyt niin monista asioista elämässäni ja taas vajonnut todella syvälle.
Tällä hetkellä väkivaltainen suhde on saanut minut todella huonoon kuntoon + kaikki muu, mitä tässä on pitänyt käsitellä. Työuupumus, muutot, taloudelliset vaikeudet, päihteiden syöksykierre salakalavasti, työttömyydestä on hankala nauttia kun tilanne on niin epävarma kaiken kaikkiaan ja syyllisyys jaksamisesta työelämässä tulevaisuudessa ja syyllisyys siitä, etten tuo rahaa talouteen tarpeeksi vaikka muuten yritän hoitaa kaiken todella hyvin, jotta kotona olisi kaikki kunnossa.
Itse tässä on vaan niin pieneksi kulunut, arvonsa menettänyt tai tarkoitan, etten elä arvojeni mukaisesti enää lainkaan, olen muuttunut mutta en suuntaan, joka oli aikaisemmin yhtenä prioriteettina elämässäni.
Olen mokannut pahemman kerran ja joudun nyt nöyrtymään, että olen tehnyt nyt vääriä valintoja jäätävästi ja vaikka tuntuu, etten jaksa ottaa vastuuta tilanteestani niin se on väistämätöntä, jotta asiat muuttuisi parempaan. Muuten kärsin varmaan henki hieveriin saakka eikä muutosta tapahdu.
Pakko saada soitettua huomenna, olisi jotain pientä valon kipinää ehkä jos pääsen keskustelemaan.
Ap
Vaikeaa kuvitella mikä on niin paha moka että se olisi syynä tähän. Haluaisitko kertoa minkätyyppinen moka?
Etten kuunellut omaa intuitiotani vielä silloin kun elämässä oli kaikki kunnossa, olin itsenäinen ja supervahva. Luulin ainakin olevani vahva mutta jostain helvetin syystä menin huuman mukana ja sen jälkeen on ollut tasaisesti pelkkää alamäkeä, ainakin alun hyvien kokemuksien jälkeen.
En ole onnistunut pitämään rajojani, en ole onnistunut ymmärtämään tarpeeksi ajoissa manipulointia ja pikkuhiljaa olen sellaisessa loukussa, että on vaikea päästä mihinkään suuntaan. En tätä kaiken kaikkiaan edes jaksa selittää mutta tyrmistyttävää kuinka elämä voi mennä palasiksi, jos antaa siimaa vähänkin liikaa. En olisi uskonut joutuvani tällaiseen tilanteeseen, en todellakaan.
Nyt puhutaan jo sen tasoisesta väkivallasta, että olen todella järkyttynyt miten tilanne voi olla tämä tai miten minä olen voinut tähän oikeasti joutua. Ei tämä ole normaalia, itseltänikään, että tässä olen.
Tuntuu pahalta unelta tämä kaikki. Jos vaan voisi herätä sinne milloin todella elin itseäni varten.
Joku päivä.
ap
Tuo se onkin totta, että Suomessa "apu"mt- ongelmiin on just vaan turruttaa mieli lääkkeillä(en itse halua tätä myöskään, hyvä toki, jos jotkut niistäkin saavat apua ja ne on enää ainoa vaihtoehto päästä eteenpäin pahimmasta)ja korkeintaan joku sh:n keskustelu"apu"(köyhimmät eivät saa edes terapiaa)ja holhousta tulee mullekin aivan likaa mm. työkkärin suunnalta just nytkin ja se ahdistaa niin paljon ,että ihan tosissani olen muutamanakin päivänä meinannut tehdä yhden jutun, että tämä kaikki vaan päättyisi nyt heti!:/ Lisäävät vain ahdistusta työtöntä "auttamalla"eli pakottamalla jonnekin kurssituksiin ja orjatöihin ilmaiseksi:( Eikä saa edes työkokemusta esim. kuntouttavasta, olisin vaan säilössä siellä päivät ja ajatus ahdistaa aivan he**etisti:(
Minun mielestäni on sekä lohduttavaa(en ole yksin tälläkään hetkellä), että kamalaa, että teistäkin osalla on samankaltaisia tuntemuksia.
Mutta tietysti ymmärrän kun on vaan liian kuormittava elämäntilanne syystä tai toisesta. Se on paha kun asioita alkaa hiljaa kerääntyä painolastiksi, lumipalloefekti sekin tavallaan.
Minusta on ikävä kuulla, että joku teistä haluaisi pois tästä elämästä ja vaikka itsekin haluan melko usein niin, silti toivon, ettei kukaan sitä tekisi. Ehkä elämäntilanteesta tahdon pois, en kokonaan vaikka järkyttävää maailmantuskaakin joskus tuntee ja siinä vaiheessa katoamisen ajattelu tuntuu hienolta ajatukselta.
Sitä harvemmin itse osaa arvostaa tässä kivussa itseään mutta edelleen tunnen kovasti kyllä empatiaa toisia kohtaan, toivottavasti kanssasisaret täälläkin jaksavat pahimman yli! Minäkin yritän.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Olet tulossa järkiisi. Tervetuloa.
Zinc