Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tapailu miehen ehdoilla, lapsihaaveet ja uusioperhe.

Marjukka6868889
13.06.2020 |

Nyt hyviä vinkkejä kehiin.
Olen tapaillut miltei vuoden tiiviisti erästä miestä, jolla on kolme lasta. Olen lapseton ja ikäni puolesta olisi aika tehdä jo lapsia. Mies on koko tapailun ajan ollut jarrut päällä ja välillä tilanne on ollut normaali.
Kuitenkin koen, että suhteen olisi pitänyt syventyä jo tietyllä tasolla. Alkukuukausien aikana olin erittäin ihastunut mutta miehen tunnepuolen lukot ovat joiltain osin estäneet hyvän parisuhteen muodostumisen.
Olen erittäin lapsirakas ja olen ainoastaan tavannut miehen nuorimman lapsen. Olen puhunut paljon muiden lasten tapaamisesta, mutta mies ei ole vieläkään esitellyt lapsia minulle oma-aloitteisesti.
Mikä on suurin ongelma mielestäni suhteessa on sen etenemättömyys ja että mies on kertonut ettei osaa ilmaista tai tuoda esille sanallisesti välittämistä. Koen että väliltämme puuttuu kokonaan sanallinen ilmaisu toisen tärkeydestä tai hellyyden osoitukset sanoin.
Fyysisesti hän kyllä koskettelee paljon mutta tuo sanallisen ilmaisun puuttuminen on saanut minut monesti epäilemään onko hän tosissaan suhteessa. Hän on sanonut että ei ole hyvä ilmaisemaan sanallisesti, mutta jos totta puhutaan pidän sitä selittelyä hänen puoleltaan.
Hän myös riitatilanteissa ottaa passiivisen roolin ja yhteydenpito saattaa jäädä hetkeksi kokonaan. Hän tiedostaa tämän käytöksensä, mutta siitä huolimatta hän toimii niin jos tulee riitatilanteita.
Välitän hänestä, mutta olen nyt viimeaikoina alkanut miettimään pitäisikö minun koettaa alkaa tapailemaan muita(kin) miehiä miehen tietämättä. Lähinnä treffejä ja ihan normaalia tutustumista.
Olemme jo 35 ikäluokalta. Mies on myös ilmaissut että lapsiluku on täynnä ja tämä vaivaa suuresti itseä.
Olen perustellut tätä muiden treffailua itselle sillä, että koska mies ei ole ilmaissut teoin tai sanallisesti että olisi vakavissaan, niin onko silloin kyse oikeasta parisuhteesta edes kun hän ei ole kertaakaan puhunut meistä kumppaneina jne.. Olisiko oikeutettua tapailla muita miehen tietämättä? Tiedän että parhain olisi kertoa ja puhua hänelle, mutta haluaisin ajatella nyt terveellä itsekkyydellä tätä. Miehelle varmasti sopisi, että tilanne olisi entisellään..
Hän kertoo jos kysyn että pitää minusta paljon, mutta vapaaehtoisesti ei ole kunnolla osoittanut tunteitaan. Mies on myös sanonut, kun välillämme ei ole ollut yhteydenpitoa, että onkin sitten ottanut yhteyttä kun on alkanut ajattelemaan, että entä jos tapaankin jonkun toisen.
Miehen omat perhetausta varmasti vaikuttavat taustalla ja rakkaudeton parisuhde entisen kumppanin kanssa.
Haluan vielä oman lapsen tai ainakin että sen yrittämiseen olisi mahdollisuus.

Tapailisinko muita samaan aikaan? Väärin on tietyllä tasolla, mutta onko sittenkään jos suhde ei ole vakavalla pohjalla eikä mieskään ole niin vakavissaan?

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos mies sanonut että lapsiluku täynnä ja sinä haluat lapsen niin miksi jatkaa?

Vierailija
2/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toimi reilusti, jätä mies ja ala deittailla. Törkeää toimia selän takana ja pitää toista varalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä hiton tervettä itsekkyyttä? Epätervettä kusipäisyyttä on alkaa tapailla muita(kin) miehiä kertomatta miehelle. Miksi et sano rehellisesti miten asia on ja sitten vasta ala katsella muihin suuntiin? Jos suhde ei etene, vuorovaikutuksessa on noin isoja pulmia ja tulevaisuuden toiveetkin on niin erilaiset, miksi haluaisit pitää suhdetta yllä?!

Vierailija
4/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ala tapailla muita mutta ei salaa vaan kerrot miehelle tuon, minkä kerroit meille avauksessa.

Vierailija
5/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olipa outo kirjoitus. Eroa miehestä ja ryhdy etsimään miestä, joka haluaa lapsia. Ei muita tapailla toisen selän takana.

Vierailija
6/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mitä sinä nyt oikein toivot? Moneen kertaan selität, että mies ei puhu tunteistaan eikä ilmaise sanoin välittämistään. Sinulle ne ovat tärkeitä.

Etsi siis mies, joka osaa kertoa tunteistaan. Kerro nykymiehelle se, jonka hän jo tietää, eli että et ole tyytyväinen, haluat jotain muuta. Mies ymmärtää kyllä, koska hän on tähänkin asti suojellut perhettään sinulta tietoisena siitä, että haluatte eri asioita eikä hän tekoineen kelpaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi et voisi vain erota ja lähteä etsimään uutta? Jos miestä ei kiinnosta tunnelukkojensa aukaisu, niin se lapsiperhe-elämä on tuskaa, koska siinä voi tulla/tulee kaikenlaista tunnehässäkkää ja vääntöä, josta olisi osattava puhua. Lisäksi jos hän sanoo, että lapsiluku on täynnä, niin miksi kuvittelet hänen kanssaan perhettä vielä perustavan? Vaikuttaa kuin puhuisitte toistenne ohi. Jos nyt mitään oleellista puhuttekaan..

Ja ei, en kehota lähtemään tuolle tielle tapaamaan toisia miesystäväsi tietämättä vaan tuot asiat esille. Jos mies siitä ei ota koppia, niin nostat kytkintä. Jos mies ei puhu, niin sinä kerrot tunteistasi, toiveistasi ja että tuollaisia mietit. Se on sinun velvollisuutesi ja vastuusi parisuhteessa. Luuletko oikeasti että keskusteluyhteydet parantuu ja suhteella olisi paremmat mahdollisuudet, kun lähdet tapailemaan muita, kun siitä ei ole yhteisesti sovittu? Ei uskoisi, että olet jo 35, tuollainenhan on ihan teinien hommaa, jotka ei parisuhteista vielä mitään ymmärrä. Vai haluatko pitää miestä varalla ” jos parempaakaan ei löydy”?

Vierailija
8/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan sekopäistä pohdintaa. Lopetat ton suhteen ja alat etsiä uutta miestä. Siinä välissä menet mielellään terapiaan, koska et ihan tervepäinen ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valitat, ettei mies ilmaise tunteitaan sanallisesti ja sitten olet itse hiljaa tyytymättömyydestäsi suhteen laatuun ja suunnittelet salaa tapailevasi muita miehiä? Hyvin menee. Toivottavasti miehellä on menossa sama kuvio.

Vierailija
10/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole oikea mies sinulla. Vaikka tuntuu pahalle, lopeta suhde ja löydät vielä miehen, joka haluaa kanssasi perheen.

Tiedät itsekin, minkä takia nykyinen on kanssasi. Vastaus löytyy navan alapuolelta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välitän hänestä, mutta olen nyt viimeaikoina alkanut miettimään pitäisikö minun koettaa alkaa tapailemaan muita(kin) miehiä miehen tietämättä. Lähinnä treffejä ja ihan normaalia tutustumista.

😂 Pakko olla täysi trolli tämä veijari, tämä on niin ilmiselvä täky. ”Ajattelin hieman huorailla”

Vierailija
12/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olette lähes vuoden jälkeen edelleen tapailuvaiheessa, ei tuosta taida kunnon parisuhdetta tulla ikinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika rajuja kommentteja osalta, jos huoraamisesta lähdetään jo puhumaan. Se miksi olen vain vaihtoehtona miettinyt etten mielelle asiasta sanoisi, on se ettei tämä ole syventynyt tai edennyt normaalissa tahdissa ja mies on jossitellut meidän suhteen yms. Siksi ajattelin, että koska yhteydenpito ei ole miehen puolelta vakavalla pohjalla, niin miksi oma sitoutumisen asti häntä kohtaan olisi myöskään ja koska mies tuntuu pitävän minua odotuslistalla itse myös eikä ole kertaakaan puhunut meistä parina. En tiedä ymmärtääkö täällä osa mitä haen, muttei tarvikkaan.

Tottakai tiedän, että oikea reitti on kertoa asiasta tai päättää suhde. Taidan tehdä niin, että kerron hänelle omat ajatukset vain.

-Ap

Vierailija
14/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Valitat, ettei mies ilmaise tunteitaan sanallisesti ja sitten olet itse hiljaa tyytymättömyydestäsi suhteen laatuun ja suunnittelet salaa tapailevasi muita miehiä? Hyvin menee. Toivottavasti miehellä on menossa sama kuvio.

Varmaan ymmärrät itsekin, että en aivan kaikkea voi kirjoittaa yhteen viestiin. Olen monen monta kertaa ilmaissut ajatuksiani hyvin monipuolisesti, mies jättäytyy passiiviseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet olevinaan aikuinen, mutta käyttäydyt ja ajattelet kuin pahainen teini. En yhtään ihmettele, että mies ei oikein ymmärrä sinua ja halua olla kanssasi yhtään enempää ja syvemmin. Jos mies ei kerran ajattele teitä parina, niin poikki vain ja lähdet etsimään uutta miestä, jonka kanssa saat vääntää ne kakarat.

Turhaan sinä yrität miestä yrittää muuttaa. Hän on se mikä on, kolme lapsen isä ja juuri niin puhelias kuin on ja sinä hyväksyt hänet sellaisenaan tai sitten annat olla. Ei miehellä ole mitään tunnelukkoa, vaan sinä olet vain väärä ihminen.

Jos et ole edes saavuttanut niin isoa luottoa, että sinut olisi esitelty vanhemmille lapsille, niin sanoisin sinun olevan vain vakipilde. En todellakaan näe teitä onnellisina sittenkään, jos onnistuisit tulemaan paksuksi, päinvastoin tilanteesta tulisi varmasti katastrofi.

Vierailija
16/17 |
13.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kjjkkkklll kirjoitti:

Aika rajuja kommentteja osalta, jos huoraamisesta lähdetään jo puhumaan. Se miksi olen vain vaihtoehtona miettinyt etten mielelle asiasta sanoisi, on se ettei tämä ole syventynyt tai edennyt normaalissa tahdissa ja mies on jossitellut meidän suhteen yms. Siksi ajattelin, että koska yhteydenpito ei ole miehen puolelta vakavalla pohjalla, niin miksi oma sitoutumisen asti häntä kohtaan olisi myöskään ja koska mies tuntuu pitävän minua odotuslistalla itse myös eikä ole kertaakaan puhunut meistä parina. En tiedä ymmärtääkö täällä osa mitä haen, muttei tarvikkaan.

Tottakai tiedän, että oikea reitti on kertoa asiasta tai päättää suhde. Taidan tehdä niin, että kerron hänelle omat ajatukset vain.

-Ap

Oletteko sopineet seurustelusta ja siitä ettei muita tapailla? Minusta tuo ei oikein vaikuta siltä. Silloin ei tarvitse suuriakaan selitellä, voit vain sanoa että alat katsella ympärillesi koska haluat vakaan parisuhteen ja lapsia.

En usko että tuosta kolmen lapsen uusiosta kauhean toimivaa saisitte.

Vierailija
17/17 |
14.06.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Apuja?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän kaksi